Kilometritekstejä

Jotain tekee mieli julkaista, mutta nuo toistaiseksi työn alla olevat eivät varmaan kerkiä ihan heti valmistua. Kuvatkin pitäisi niihin iskeä, muttakun tekstitkin ovat kesken.

Ei tässä mitään takapakin tapaista ole tapahtumassa. On vaan niin reilusti sanottavaa yhdestä jos toisestakin asiasta. Yksi syy siihen on se kun en nykyisin tunne osaavani löytää sanoja asioille, jotka pelkkinä fiiliksinä olisivat tosi selkeitä. Siksi kai kirjoitan niin monimutkaisesti, ikäänkuin varman päälle siltä varalta jos viesti ei kerrasta uppoa.

Arwi ja Lauha valjasulkoilemassa kesemmällä 2017.

Eli blogi on hiljainen vain siksi, kun teksteillä kestää aikansa valmistua. Saattaa antaa vaikutelmaa kuolevasta blogista, jos tulkkaa tätä epämääräistelyäni vähän pieleen.

En halua kirjoittaa liian vähän, jos aihe on mielestäni puhumisen arvoinen. Jatkan tekstejä pätkissä, joskus jaksaa tehdä monta pitkää kappaletta kerralla ja välillä pari lausettakin on liikaa.

Pelkäilen myös kokoajan, että joku provosoituu jutuistani. Voin ainakin sanoa että en osaa kaunistella, enkä jaksa 'sensuroida' tekstejäni vain siksi, kun niistä sattuu tulemaan ilmi omat asenteeni ja näkökulmani, ynnä mielipiteeni. Jostakin syystä tykkään itse lukea tekstiä, josta paistaa läpi tiukka asenne, varsinkin jos kirjoittaja oikeasti tietää mistä puhuu. Kai se motivoi meikääkin sitten tekemään sanaa sellaisena kuin se tällä luonteella helpointa on. En ole käytöksellisesti sinisilmäinen (geneettisesti vain), mutten toivon mukaan ennakkoluuloinenkaan, ja jos olen niin voin ottaa asioista selvää jos koen siihen syytä.

Yksi juttu, jonka perusteella saatan ehkä joidenkin mielestä olla huono ihminen, on se, että minulla on kriteerejä mm. pienoismallihevosiin liittyen. Olen tästä ihan selvillä, mutta en jaksa paljoa välittääkään, syynä se kun tottahan toki isossa harrastuksessa liikkuu erilaista porukkaa ja jokaisella on omat määritelmänsä sille, mikä luetaan ja miksi. On asioita, jotka ovat harrastuksessa the normaali juttu, mutta minulle ehdoton ei. Enkä voi kirjoittaa ilmi ihan kaikkien mielipiteitä jostakin jutusta, jos harrastus on maailmanlaajuisella tasolla niin iso kuin hevosmallailu on. Eikä minun edes pidä tai tarvitse.

(Huom. tämä teksti ei ole rantti. Kunhan vaan kirjoitan jotain aikani kuluksi... Yritän tässä tappaa flunssaa ennen kuin se iskee kunnolla päälle.)

Amigo sohvalla pesemässä mahaansa.

Lisäksi... Eöö, meikää on taas alkanut potkimaan päähän itsekriittisyys sen pahimmassa olomuodossa, mikä meinaa sitten sitä että en ole pätkääkään tyytyväinen mihinkään, mitä teen. Julkaiseminen on vaikeaa kun löytää jutuistaan pelkästään virheitä, ja päässä pyörii ajatus tyyliä "kun tuonkin olisi voinut tehdä eri tavalla tai paremmin".

Juuri tuon alemmuuskompleksin takia tekstejäkin valmistuu niin epätasaisesti. En ole niihin yhtään tyytyväinen. Kuitenkin olen nykyisin sellainen, etten halua pyyhkiä vaivalla kirjoitettua materiaalia huspois uuden, paremman tieltä, joten saatan jatkaa sen perään lisää tai tehdä kokonaan uuden luonnoksen uusintaversiolle. Kertooko vähän siitä, miksi The Tuherruksessa on luonnoksia noin 80?

Writersblock ei ole kiva ilmiö. Kirjoituslukko. Lätkäse siihen seuraksi vielä artblock eli piirtolukko, oikein hyvä leipä ne! Ei. Niin ja se flunssa.

Ai niin ja hei! Kiitän uutta lukijaa siitä kun päätyi lukijaksi.

Olen myös pikkuhiljaa alkanut tehdä muutosta blogeissani, ei mitään kovin ihmeellistä tai erikoista... Haluan vaan suurentaa kuvat niin, ettei niitä ehkä aina tarvitse klikkiä katsellakseen tarkemmin. Bloggerissa se olisi 'erittäin suuri' ja käytän sitä jo ainakin parissa blogissani sivujen kuvien kokona. Varsinaisiin teksteihin en vielä ole raaskinut laajentaa kuvia, kun en oikeasti ole hyvä näkemään niitä kunnolla. Tai siis hahmottamaan, mitälie. Tässä on vain kauhea homma kun omistan niin monta blogia, jossa saattaa olla useita sivuja ja niissä paljon kuvia tekstin seassa...

(Jo julkaisuihin blogiteksteihin en kuvien kokoa mihinkään vaihtaisi. Muokkaan muutenkin tekstejä vain jos se tuntuu tarpeelliselta, muutoin haluan että bloghailuhistoriani voi vähän näkyä, kerta asiat muuttuvat ajan kuluessa muutenkin.)

Tosin voin huomauttaa, että omistan myös sellaisia blogeja, joita en enää päivitä, kun niihin en ole jaksanut koskea enää pitkään aikaan. Se ei ole kyllästymistä (mikä usein mainitaan syyksi siihen kun jonkun blogi kuolee), vaan esimerkiksi jaksamattomuutta - Kissanketaleetkin jäi päivittämättä alunperin siksi, kun en yksinkertaisesti pysynyt kärryillä siitä, mitä olen jo julkaissut, enkä jaksanut muokata valtavia kuvamääriä hirveällä tahdilla.

Olen tuossa Kaven kanssa paljon keskustellut (jos minulta kysyy), ja ollaan todettu että pitäisi The Tuherrukseen jotain kuvataiteellista materiaalia aiheuttaa, esimerkiksi tutorialien (tai narinoiden...) muodossa. Pitäisi laittaa kaikki ideat ylös, kun niitä on niin paljon. Sitten jaksan vielä kitistä kun en keksi mitään kirjoittamista... Blaah. Olishan tuota vaikka kuinka!

Pääpaino on siis vieläkin, ja tulee toivottavasti aina olemaan, kuvataiteella ja pienoismallihevosilla. Kissojen ohella ne ovat asiat joilla elän. (Toki mie syönkin joskus jotain.) Blogit taas eivät ole mikään elämän suola, mutta en osaa olla enää ilmankaan kun olen vuosia tämän kanssa tapellut ja saanut sen, mitä joskus halusin: yhden blogin jota työstää aina kun siltä tuntuu, elämäntapana, ei niinkään vakavana juttuna vaikka ei tämä mikään pikkukeppanajuttukaan ole. Vaikka pidän valtaosan taide-elämästä vain ja ainoastaan itselläni, on blogeilla iso merkitys, ja ne toimivat yhtenä motivoivana juttuna. Motivaatio on tärkeää taidejutuissa. Muuten karkaa järki.

Musca eräällä lenkillä kesemmällä 2017.

Syökää suomalaista luomuhunajaa. Se on terveellistä.