13. toukokuuta 2017

The TuherrRUNSAUDENPULA

Kaikki tökkii tällä hetkellä.

Haluan julkaista jotain, haluan jatkaa keskeneräisiä luonnoksia (niitä on noin 85...), aloittaa uusia tekstejä, julkaista jotain mullistavaa... Enkä siltikään kykene.

Tekee mieli monkua ihmisiltä postausideoita. Sitten tajuan, että minähän olen itse sellaisen idealistan askarrellut sillä ajatuksella, että nakkaisin sen joskus blogiin varta vasten muidenkin käyttöön.

Suoraan sanottuna pääni, koneeni ja elämäni on niin täynnä blogitettavaa, etten tiedä mitä jatkaa, mistä aloittaa, mistä itse jaksan kirjoittaa ja mistä lukijatkaan jaksavat lukea.

Onko ehkä jotain varustetta, mistä voisin julkaista tutoriaalin? Kaipaako joku apua hevosen anatomian piirtämisessä (muotoilussa menen tuurilla... valitettavasti)? Tai jouhien muotoilussa? Värien maalaamisessa oikein? Ongelmia siveltimen käytön kanssa?

Dokumentoin parin narun prosessit tutoriaaleja ajatellen.

Tahtooko joku että teen itseäni koskevan blogitekstin? Mitään mydayjuttuja en kyllä tee, ne eivät minua kiinnosta enkä halua jakaa koko elämääni mihinkään blogiin, mutta tajusitte idean. Mutta jotakin kulissijuttua... Kiinnostaako? Jos kiinnostaa niin ideaa saa viskata. (Kaiken pitää siis liittyä edes jotenkin pienoismalleihin ja taiteeseen, täsmennettäköön.)

Jotakin avaavaa, joka liittyy taiteeseen?

Syvällisehköt jutut ovat suuri mielenkiintoni, joten siitäkin saa vinkata...

...miksi tämä meni tällaiseksi postausideakyselyksi?!

No, oikeasti yksi syy tälle tökkimiselle on se, etten osaa kuvata, piirtää, muotoilla, maalata tai tehdä mitään muutakaan sillä tasolla millä olen henkisesti, raargh. Tarkoitan tällä sitä, että tiedän milloin joku ihan pirun oikeasti osaa tehdä vaikka minivarusteita hyvin, mutta itse en vaan kykene yltämään sille tasolle. Paperille kyllä askartelen kaikkea jännää aina, mutta on ärsyttävintä ikinä todeta että ei, en pysty tekemään tuota nahasta kokoon 1:9. Varsinkaan siinä vaiheessa, kun ne paperilla olevat koninpäät ovat juurikin kyseisen mittakaavan kokoa...

Entinen typerä barbiponi yrittää parhaillaan muuntua tennesseenwalkeriksi koossa traditional. Pöljä väri ei liity mitenkään siihen mitä sen pitäisi olla valmiina, mutta helpottaahan se uudelleenmuotoilujen kuvaamista. (Suu sillä oli valmiiksi auki, se on kätsy!)

The Tuherrus on tällä hetkellä pääasiassa pienoismalliheppablogi, mutta en sulje pois mitään. Piirtäminen ei todellakaan tule jäämään pois elämästäni missään vaiheessa. Itseasiassa, voisin julkaista piirtelyitäni enemmänkin, mutta siinä on ongelma...

Se kun en jaksa digitoida kuvia. Ja olen nyt sitä mieltä, että kun kerta olen taas jaksanut kuvata järjestelmäkameralla ihan oikeasti, niin saan seuraavaksi herätellä tuon kivan skannerinkin, se kun on parempi kuin monella muulla - sen perusteella, miten usein ihmiset haukkuvat skannereitaan pystyyn. Itse olen vempeleeseeni tyytyväinen.

Onhan minulla tuossa naaman vieressä läjä kuvia, jotka pitäisi tunkea Devariin. Jos ne kelpaavat sinne, ne kelpaavat sitten blogiinkin. En tunge DeviantARTiin mitään umpinaista roskaa (jota suurin osa suhruistani kyllä on). Vielä kun joistakin olen tajunnut tallentaa myös välivaiheita.

Maailmaani liittyvää materiaalia en tänne voi julkaista, niille on oma bloginsa... Muttakun sen maailman kanssa inspaa hyvin herkästi kuitenkin, siinä missä en jaksa hevosia piirtää suunnilleen yhtään. Ei ole mitään syytä.

Koska mitä hevostaiteeseen tulee, minulle se kiintoisin tapa 'tehdä kuvia' hevosista on nykyisin kustomointi.

Jotenkin niin jaksamaton olo on ollut viimeaikoina... En tiedä mistä se johtuu ja mitä se on, joten en ala sitä tässä puimaan (enkä muutenkaan puisi blogissa). Olen tykännyt viettää liikaa aikaa ateljeehuoneessa koneen sijaan, mikä ei kyllä ole huono asia... Muttakun ajantaju lähtee usein kun askartelen jotakin. Kun sitä ei voi jättää keskenkään ja työ vaatii useita tunteja - on pari kertaa käynyt niin, että minikrääsän tekemiseen on uponnut kokonainen päivä.

Lauha kuvattuna jonkun aikaa sitten, kun lunta oli maassa enemmän.

Ehkä saan myöhemmin julkaistua jotain älykästäkin. Huomautan tähän loppuun vielä, että danke schön siitä kun kommenttia ja jopa lukijoita välillä tupsahtelee. Erityisesti muut blogini kun tuntuvat yleensä lilluvan jossakin tuntemattomassa tyhjiössä jonka vaan minä voin tietää, joten ei ole ihme kun löysin erään kuukausi sitten tulleen kommentin vasta tänään...