28. helmikuuta 2015

Kuviovirheitä

Se on aika ihanaa, että voi sotkea halutut värit ja kuviot suoraan massasta. Se voi tehdä parhaimmillaan muovailusta aika terävää ja siistiä.

Helppoahan se ei ole, ja vain hyvin harva peukkureistani on sellaisia, mitä niiden ns. kuuluukin olla. Nämä ovat sitten jostain syystä niitä kuvauksellisimpia rottiani.

Olen tässä aikonut sellaista, että ostan paljon valkoista silkkimassaa, ja sotken sitä noiden muiden värien kanssa. Haluaisin tehdä tavallaan "linjaa" massalla, ts. sellainen pieni väri/kuvioprojekti... (Haluan myös yhtenäistää tuota populaa tuolla hyllyssä, ne omituiset vihreät ja kirkkaanpunaiset tai muut friikit eivät oikeasti ole kovin kiehtovia.) Heh. Vaikka jotain agouti hoodedia tai mitä ikinä keksinkään. Masked ja capped kuulostaisivat siltä, että niistä voisi saada "mismarkedinakin" kyllin realistisia. Koska harva rotta maailmassa mukailee standardia juuri niin kuin pitää, ja tällaisessa käsityössä tuloksia on ihan yhtä hankala saada halutunlaisiksi.

Olen kyllä yllättävän hyviä kuvioita saanutkin, siis niitä mitä olen halunnut. Sen ei ole tarvinnut, eikä tarvitse, olla suoraan standardista, vaan vain jotain mitä sillä hetkellä aion kokeilla.

Mutta tässä postauksessa haluaisin nyt kertoa, mitkä rotistani ovat menneet pieleen. Tai pieleen ja pieleen... Ne vaan poikkeavat standardeista, ja voi olla etten vaan ole vielä keksinyt oikeaa tapaa sotkea massoja saadakseni juuri haluamaani.

(Pff, jos ei jo tiedä jotain rottien kuvioista ja väreistä, eksykää Suomen kesyrottayhdistyksen sivuille.)


- Dulcis... En enää edes muista mikä tämän piti olla, mutta tulos ei ollut realistinen. Ihan OK tyyppi silti, tykkään eriparisilmistä (vaikka vähän tylsyttää välillä se, ettei rotilla ole kuin mustaa ja punaisen eri sävyjä silmienväreissä...). Hännän loppuosan piti olla vaalea, mutta sekoittaminen aiheutti siihen tuollaisen kierrekuvion, jonka takia määrittely vähän vaikeutui. Pheh.




- Tämä tässä on Huuli, enkä ole koskaan ennen julkaissut sitä missään. Syynä on ehkä sen tekopyhä epärealistinen ja totaalisen mönkään mennyt kuvio. Valkoisen puutteessa yritin keksiä korvikeväriksi turkoosia (ja keltaista ihoksi, koska vaalea ihonvärikin on alkanut villiintyä), ikäänkuin joksikin oudoksi mutaatioksi (josta en itse oppinut niin tykkäämään, mutta ompahan rotta muiden joukossa). Tuo musta naama, no, tästähän piti tulla, krhöm... Masked. Tai capped. Kuvio valui joka tapauksessa häiskän huuliin, josta sen nimikin sitten tuli. Huuli mikä huuli.




- Kirsikkanekku, nakunaaras, omaa vissiin jonkun stripen selässään, mutta en tiedä pitäisikö sen esittää sitten vaikka hoodedia ilman huppua... Kun ei tuollaista ole (sillä on myös jotain pientä täplää mm. kainalossa).


- Konvehti omaa kuvion, jonka nimesin splashediksi hevospuolen mukaan. Se nukkuu, ja siksi sitä ei voi välttämättä kuvata tyhjentävästi vain yhdestä suunnasta. Naamassa ei siis ole mitään, väri pysyy selkäpuolella valumatta minnekään, ja näköjään olen yrittänyt laajentaa sitä vaarantaen laadun. Koska läntin keskellä on jo alettu sekoittua valkoiseen.




- Laskuvirheestä jo joskus jotain sanoinkin, että sen raidan piti tulla selkään, mutta valuikin kylkeen. Ihan kiva naamaväri silti, vaikka naku otus onkin.



- Rosmo... En nyt tiedä uskallanko sanoa tätä virheelliseksi, koska tuollaisia ne maskedit usein on. Tykkään juuri tuosta randomiudesta noilla, vaikka kuvon pitäisi tehdä pelkkä "maski" silmille eikä kulkea korviin? Kuvio on joka tapauksessa ihanan epäsymmetrinen! Harmi edelleen, ettei Rosmon ruskeat silmät näy tuolta yhtään, kun on agouti/masked rexrotta kyseessä.


- Tämäkin on odottanut julkaisuaan tovin. Nimi on Nopefect eli Nope. Se kuvaa sitä, mitä tyyppi on. Vasemmalta näyttää siltä, että rotta olisi capped kera mustan selkäläntin (viittaus hoodediin, mutta en kelpuuttaisi sellaiseksi tai miksikään muuksikaan), ja oikea puoli... No, se näyttää Hitleriltä. Vahingossa. Vähän hassu kuvio naarasrotalle.




- William pääsi myös ensi kertaa blogiin nyt, ja se on vanha - ja sokea - agouti/bareback, jonka kuvio on yrittänyt muuttua hoodediksi. Vissiin. Tykkään tästä silti aika paljon, koska väri on niin luonnollinen. Willyä on myös kiva kuvata, jos kamera on hyvällä päällä (kuten alhaalta näkyy, tarkennus vetää herkästi ihan pieleen).





Anteeksi vielä osittain hyvin huonot kuvat, en ole viimeaikoina jaksanut enkä edes pystynyt kunnolla panostamaan kuvaamiseen, kun ei ole kunnon tiloja siihen. Mutta tärkeintä on, että rottien kuviovirheet tulevat hyvin esille.

Niin ja en lupaa että osuisin ihan oikeaan noiden värien ja kuvioiden kanssa, mitä olen yrittänyt tehdä. En ole mikään asiantuntija. Joskus tuntuu, että kaikki on kiinni vain siitä mitä siellä geeneissä lukee, ja niitä taas ei ole ihan helppo nähdä. Usein törmään myös sellaiseen, että joku väri on nimetty eri maassa eri tavalla, tai että kaksi väriä on vaihtanut nimiään maan mukaan. Hevosten kanssa ei sellaista koskaan tapahdu...

27. helmikuuta 2015

Minä en ole filosofi

Löysin koneeltani tiedoston, jonne kerään kaiken maailman aivoituksiani. Tuli sitten tunne, että ton mie ny julkasen ku se on nii nerokas:

"Ihminen ja muut eläimet ovat olemassa pääsääntöisesti siksi että voivat pysyä hengissä mahdollisimman kauan ja lisääntyä mahdollisimman runsaasti ja tehokkaasti, ja näiden ympärille kaikki se ilo ja elämän mielenkiintosuus on jalostunut ties miksikä, mikä ei enää ole ainakaan tietosesti osa sitä prosessia jota niitten täytyisi tukea."









Joskus vaan tuntuu, että noin se menee, halusi tai ei.

Kunhan pohdin. Ja kuvan koni ei liity oikeasti aiheeseen, mutta kuten tiedetään, kuvattomat postaukset ovat vähän laimeita.

25. helmikuuta 2015

Kahtelimpa hakusanoja

Koska löysin viimein sen systeemin miten niitä voi katsoa. Hauskaa.

Aika paljon näkyy haetun näitä Schleich -juttuja. Wou. Joo. En kylläkään tiedä, saiko etsijä haluamaansa missään vaiheessa. Huvitti kyllä lukea noita, ja parissa kohtaa mietin, että mistä siinä nyt on kyse. Ts. kielioppi ja oikeinkirjoitus.

Saa jatkossa sitten sanoa jos jotain täältä haluaa lukea, jos ei sillä kertaa löytänyt haluamaansa. Mikään ei ole kivempaa kuin se, että etsii asiaa X ja sitten löytää juuri siihen sopivan tekstin jostain blogista. Tai että bloggaaja "suostuu" kirjoittamaan halutusta aiheesta. (Tämähän ei tarkoita, että kirjoittaisin vaikka Schleicheille tehdystä pienoistallista siksi, kun joku sitä haluaa lukea; riippuu siitä, miten hyvin voin kasata materiaalia. Toisten kuvia en blogiini edes linkitä ja oma talliprojekti on lattianraossa, näin esimerkkinä.)

En tietenkään tee blogia ensisijaisesti muille kuin itselleni, mutta silti. Sisältö on vähän hakusessa usein, tai se sisällön laatu. Ja kukaan ei lue, jos luettavaa ei ole. Luettavuus taas koskee myös sisällön teemoja ja aiheita, ei pelkkää kielioppia ja oikeinkirjoitusta.

Kukaan ei kuitenkaan hakenut Breyereitä, eikä se ihme olekaan kun niitä löytyy muualtakin. Paitsi niitä nukkeja millä on elukan naamapläsi. Tosin niitäkään ei kukaan hakenut.

- Minulla on kuvia myös oikeasta herasilmäisestä suomenhevosesta, mutta koska heppa ei ole minun, en voi julkaista niitä. Tämä taas on minun mutta ei ole oikea... Schleichin mustangioriista joskus ikuisuus sitten kustomoitu valkonaamasuokki, Raivari. Eikä tuo valkopääherasilmähulluuteni ole vieläkään kadonnut minnekään, vaikka olen hörhönnyt niitä jo ikuisuuksia.

14. helmikuuta 2015

Mikä on "lemmikki"?

Yleensä se on elukka, jonka ihminen ottaa vastuulleen. Ei omistukseensa.

Näin siis silloin, jos miulta kysytään. Ei ihminen voi toista eläintä omistaa, sehän on ihan pöljän kuuloista. Puhuisin ennemmin vaikka siitä, että "omistaja" on elukasta vastuussa oleva henkilö. Tai sitten niin, että omistaminen on henkistä ja mieluiten positiivisessa merkityksessä.

Kuten voin sanoa itsestäni ja kissastani: se on minun, minä olen sen, koska minä tykkään juuri tuosta kissasta hyvin paljon ja se valkkasi minut omaksi ihmisekseen. Sillä ei ole papereita, eikä muillakaan otuksilla tässä perheessä, mutta ei sillä ole niin väliä. Niitä ei omisteta, ne ovat jotain minkä kanssa vaan jaetaan arki, auotaan päätä ja jota syytetään leivänpäällisten varastamisesta. Ja nukutaan... Ja joskus leikitään. Lisäksi kissat saavat usein olla kuvauskohteitani jos niitä huvittaa. Hyvin ne tietävät, että jos eivät tee mitään muuta kuin lojuvat paikallaan, niin kyllä se ihminen lähtee kohta muualle sen kameransa kanssa. Häiritsemästä.

- Rokkitukkainen huopahiireni.


Tulee vaan aina typerä fiilis siitä, kun luen termin "omistaja" jonkun elukan yhteydessä, netistä. Se kuulostaa jotenkin... itsekkäältä. Joo. Ei siinä siis muuten mitään, muttakun tuntuu, että kun omistat = teet mitä haluat tälle omistuksellesi. Elukoiden kanssa ei semmonen ihan käy päinsä.

Joo tiedän, lemmikki on myös jonkun kasvilajikkeen nimi, mutta liittyypä nyt hirveesti tähän.

Lemmikki -sana kuulostaa miusta myös siltä, että se tarkoittaa eläintä, jonka ihminen ottaa pitääkseen sitä hyvänä. Kuulostaa aika mukavalta elukan kannalta... Ei se aina ole sitä, koska joskus lemmikin lääppiminen menee ihan överiksi ja sitä esimerkiksi puetaan turhiin hepeniin ja se syötetään palloksi. Syöttämistä ei tule tehdä usein vain siksi, koska se eläin istuu syödessäsi jaloksissasi ja katsoo silmiin kuola valuen. Ei. Ignooraa se mieluummin, se ei ole kenenkään kudoksille vaarallista. Ja sitten kun se on siirtynyt tuijottamasta ja itse on syönyt, voidaan eläintä palkita sille sopivalla herkkupalalla. Mutta ei syöttää turhaan...

Mutta näin niinkun termin merkitystä mietin. Lemmikki. Suosikki. Tykätty eliö, jota esim. paijataan. Itse mieltäisin sen niin, että sitä eläintä hoidetaan, otetaan sen lajityypilliset ja persoonalliset tarpeet ja ominaisuudet huomioon ja halutaan vaikka joku syy jaksaa elää itse. Siihen tulee kiintyä, ja sen kuuluu olla elukalle eduksi.

Sitten kun ajatellaan, että lemmikki tarkoittaa mahdollisimman hyvin pidettyä otusta, josta tykätään ja jonka elämä tehdään mukavaksi ja joka itse myös on terveellistä seuraa ihmiselleen, niin tulen miettineeksi, mitä väliä sen ulkonäöllä sitten enää on? Luonne ja terveys ovat pääasioita, ulkomuoto ei. Tällä meinaan nyt sitä, tietenkin, että luonnollinen elukka on hyvä, ei omituiseksi jalostettu. Niinikään värillä ei ole sen enempää väliä. (Ehkä tämä on juuri se syy, miksi joissain eläinroduissa eri värisillä on erilaisia luonteita. Geenipooli kapenee ja luonteet käyvät värisidonnaisiksi, koska halutaan mahdollisimman samannäköisiä eläimiä. Ehkä sekin liittyy hermorakenteeseen?)

Tokihan tykkään, että elukat ovat persoonallisen värisiä ja muotoisia, mutta silti. Lemmikin perusidea ei ole olla mikään oudon värinen karvapallo (tai nahkapallo, jos on karvaton), jonka anatomia ei kestä sen lajille luontaisia juttuja tai normaalia arkea. Mikään sellainen ei mene luonteen ja terveyden edelle... Eikä missään nimessä sekään, miten tunnettu tai suosittu tietty eläintyyppi on. Rotu, väri, laji, koko, mikä tahansa, jos se on suosittu niin ei se ole syy hankkia. Sen pitää olla terve ja hyväluonteinen, ja siihen tulee suhtautua eliönä jota ei tule omistaa. Ihminen ei omista toista eläintä.

Niin ja miusta eläimen lajin ei tarvitse määrittää sen "käyttötarkoitusta". Jonkun (minun) mielestä hevonenkin voi olla lemmikkieläin, jos se on pitoeläimenä.
(Niin tietysti, koska minähän en mitään kisatykkiä edes halua, koska se menee usein esineellistämisen puolelle mielestäni. Jotkut myyvät hevosiaan pois kun eivät itse enää voi "käyttää" niitä, no, sitähän se on. Miusta se ei ole kovin älykästä, että kun teet jonkun kanssa pitkään yhteistyötä (termin järki riippuu ratsukosta/valjakosta), niin haluatkin siitä eroon kun se yhteistyö loppuu... Olenko luomuheppailija?)  

Tulipas filosofista, vai miten... Olen lukenut liikaa sellaisia blogitekstejä, joissa pureudutaan etiikkaan ja moraaliin, tunnetasollakin. Hyötyä?

Itse käytän usein termiä "oma ihminen". Vanhoissa Hevoshulluissa se termi liikkui usein ja se oli hyvä.

5. helmikuuta 2015

Minimaalauksia

Olen maalannut joskus viime vuoden syksyllä minikokoisia kuvia vesiväreillä (ja vähän muullakin). Pääosassa oli enimmäkseen suomalainen järvimaisema (joita en oikeasti osaa edes maalata). Yritin myös kaupunkisiluettia ja jotain muutakin välillä, ettei mene tylsäksi.
(Mukaan laitan myös pari akryylimaalausta, jotka on tehty paspiksenpaloille. Teen niitä varmaan joskus lisää, kun jaksan.)

Osa kuvista sai lisää realismia osakseen tultuaan teipatuksi paikalleen ennen maalaamista. Teippausalustana käytin muovitaskuista kasaamaani "kansiota" ja sitä tuki ensimmäiseen taskuun laitettu luonnoskirjan takakansi. Teipit leikkelin maalarinteipistä, ja käytin välillä uudelleen säästääkseni vaivaa ja ehkä myös ollakseni jotenkin ekologinen (kaikkea sitä tekeekin nykyään). Oikea syy teippaamiseen oli tietenkin se, kun minitöitä on hankala käsitellä läpimärkinä ja en halua niihin kuivuvan jättiläiskokoisia sormenjälkiä. 

- Appelsiinikarkki ja epävirallisesti Keltuainen... Kaikkien teosten päällä. Säilytän minitöitä "Rottahuoneessa". 


Nämä natsaa noihin Peukkureihin, joten olkoon skaala jossain 1:12 ja 1:9 välillä. Maalauksissa on se etu, ettei niistä välttämättä heti näe mittakaavaa, ja kuva voi olla minkä kokoinen tahansa sopimatta silti melkein mihinkään mittakaavaan (okei, ei aanelosia nukkekodin seinille... tai joo, jos se sinne vaan mahtuu).

Kuvien ollessa kokonsa takia vähän hankalia kuvattavia, tuin niitä pystyyn minikukkaruukulla ja parilla rotalla. Herkästi se meinasi mennä siihen, että ne rotat repivät pääroolin...

- Appelsiinikarkki, oranssi kuikuilijapoika, ja William, vanha ja sokea dumbopappa. 



-

Itse kuviin nyt. Tekniikat selitän niiden yhteydessä ja vähän muustakin jos tarviaa (mittoja en selitä kun ovat suunnilleen kämmeneenrutattavia minejä kaikki, vähän postimerkkiä isompia).

Ensiksi tulee nämä isommat työt, koko vähän puolikasta postikorttia pienempi.

- Muste, ohennettu muste, vesiväri, kirjoitussivellin (lineart) ja hiusterä (taustan viivoitus). Random hevonpää. En tiedä onko tämä lepäävä, ahdistunut vai kipuinen vai jotain siltä väliltä... Hyvin random. Oikeasti vähän vihreämpi.


- Muste, vesiväri, hiusterä? Hyvinkin random, mutta halusin leikkiä vesiväreillä ja sävytyksellä sekä kontrastilla. Musta mustetäplä tuli tietenkin vahingossa, kuten aina käy.


- Vesivärikissa semisti jouluisella teemalla, kartonki oli ylimääräinen osa jostain itsetehtävästä korttipaketista (koulussa sellasia). Silmät kiillotettu valkoisella musteella.


- Samanlaiselle ylijäämäpalalle väännetty toinen kissa, nyt realistisena ja ruskeana. Taustan väri tuli siitä, kun kastelin kartongin reunoineen päivineen ja teipeissä olleet tahrat värjäsivät tätä liuetessaan. Ihan kivaa. Yritin käyttää valokuvamuistia turkin kiilteiden kanssa, eli varjostin ne paikat missä karvat olisivat tavallaan kohtisuoraan katsojaan... Njäm, fail.


- Punaisehko maisema. Isoin mini-Saimaa.



Pienemmällä ja sekalaisella jatkuu. Ensin sarjan vanhin, sitten itse järvimaisemia ja lopuksi mm. heppoja.

- Ensimmäinen tekemistäni vesivärimaisemista. Vuoristo, auringonlasku (mikä lie) ja mahdollisimman karkea pigmentti kera useiden kerroksien. Hehtaarinimmari. Halusin tässä hakea sellaista koppuramaalauksen tuntua, ja aika koppura siitä sitten tulikin.


- Yksi vanhimmista mini-Saimaa -kuvista. Siksi mustat alueet ovat haaleahkoja. Appelsiinikarkki on melkein kuvan leveyden pituinen nokasta pehvaan, joten menköön kokovihjauksesta.



- Astetta tylsempi tusinakuva.


- Pitkä maalaus, punaisehko sekin. ja yritin hyötyä märän kohdan maalaamisesta tässä, eli alareuna on häivyttyneempi. Olevinaan peilityyntä.


- Ehkä tunnelmallisimmasta päästä oleva, jälleen punaisehko mini-Saimaa... Keltaisessa päädyssä pääsi musta hieman levahtamaan väärässä kohdassa, koska olen kärsimätön ja maalasin märälle kohdalle selvärajaiseksi tarkoitettua osaa kuvasta (metikköä).


- Vaihteeksi vihreä järvimaisema. Oikeasti vielä vähän herkullisempi ja kirkkaampi.


- Puhkihinkutettu sininen mini-Saimaa, en tiiä onko se sitten yöaikaa olevinaan. Sinisellä on joka tapauksessa joskus ihan parasta suhrata (ja tappaa paperi).


- Vähän kivempi sininen työ.


- Punaista, sinistä ja siksi myös vähän pinkkiä, jota en muutoin sen ihmeemmin suosi. Veden heijastavuudella vaan on kivaa leikkiä, kun se liian usein kuvitellaan siniseksi.


- Tämä nyt ei ole Saimaata, vaan jotain muuta.Vesivärillä ja valkoisella musteella. Kuvassa ei ole ollenkaan mustaa. Vähän isompi kuin vesistömaisemani keskimäärin.


- Kaupunkimaisemaa ja... Imelyyden perikuvaväriä. Örk.



Heppoja... Miksi ei?

- Mustetta, vesiväriä... Meni yllättävän paljon aikaa ja vaivaa tähän, eikä tulos ole suosikkini. Ei kukaan menisi maalauttamaan hevosta keskellä yötä pellolle?


- Pienin heppatyö, ja tylsin kaikista. Ja William.


- Kokonaan mustetta.


- Vesiliukoista mustetta ja hiusterä, vettä. Näyttää pieleen menneeltä grafiikanvedokselta.


- Muste, vesiväri. Verenvalutuskuvat on nam.


- Toinen vastaava.



Sitten ne kolme pientä akryylityötä.

- Ihan OK... Ja tuo valkoinen sipru taustassa ei esitä lunta, vaan jotain... Valkoista siprua.


- Jonkun hevosen lapalihakset.


- Verta vuotava turpa. Yllätyyyys.


-

Kuvat valehtelevat jonkun verran, koska en osaa säätää kameraani enkä ole mihinkään tyytyväinen - ja sekin vielä, että koneeni säätelee värejä pahemmin kuin kamera. Kontrastia kuitenkin on mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Kirjoitin tämän postauksen flunssaisena. En ole jaksanut tehdä mitään kovin luovaa pitkään aikaan täällä kotona. 



- Appelsiinikarkki...