Mie

Tämä sivu sisältää tietoa The Tuherruksen ylläpidosta.

(Sivua päivitetty 2/9/17: Koko sivu kirjoitettu uusiksi.)

En harrasta mitään selfieitä, joten saatte kuvan kivasta piirtimestä!

Mie oon vuodelta 1995 ja naaraspuolinen. Lajiltani olen ihminen (kuinka yllättävää). Lyhyesti ilmaistuna kiinnostuksiini kuuluvat eläimet ja taide. 

Perhe sisältää kourallisen ihmisiä, joita en missään blogissa esittele, mutta lemmikit voin mainita. Niille on oma sivunsa kyllä. Kissat ovat Amigo (kolli, mvk, s. 2004), Lauha (naaras, ruskeatiikeritabby, s. 2015) ja Arwi (kolli, punatiikeritabbyvalkoinen, s. syksy 2015). Koira on musta seropinarttu Musca (s. 2009). Kaikki lemmikkimme ovat leikattuja. Kissat ulkoilevat vastuullisesti; niillä on takapihalla ulkotarha ja välillä ne pääsevät myös valjastelemaan.

Ammatti ja sillee: Taidealaa olen opiskellut ja tehnyt. Lisäksi vähän eläinsuojelutyötä, jota tekisin kyllä mieluusti. Varsinkin kissat tarvitsevat enemmän järkeviä ihmisiä tässä maailmassa (ja maassa).

Neurolo(o)gisia diagnooseja on, esimerkiksi AS. Eikä se muuten ole sairaus, jokin aivoperäinen hermostojuttu vaan. Mutta se vaikuttaa ihmisen käytökseen ja elämään todella paljon, silloinkin kun kukaan asiasta tietämätön ei näkisi minkäänlaisia oireita. 


Mielenkiinnot: eläimet, tiede ja taide. Kiinnostukseni nivoutuvat hyvin yhteen, enkä aina osaa erotella, mikä edustaa ja mitä. Lisäksi näillä kolmella on moooooonta monta alalajia.

En suoranaisesti vihaa mitään eläinlajia, mutta en tietenkään menisi halimaankaan ihan mitä tahansa. Poden hämähäkkikammoa, vaikken hämiksiä inhoakaan. Olen koko ikäni tykännyt dinosauruksista, matelijoista ja selkärangattomista eliöistä (yksinkertaistettu luettelo...). Jossain vaiheessa kiinnostuin myös nisäkkäistä, ja nyttemmin lempieläimikseni ovat muodostuneet nämä: kissat, hevoset ja rotat. Kaikkia lempilajejani yhdistää aina se, että olen ainakin joskus piirtänyt niitä useammin kuin satunnaisesti.

Arwi.

Kissaihmisyyttäni ei tarvitse selittää. Se on elinikäistä, olen elänyt kissojen kanssa koko ikäni enkä muuksi sitä halua muuttaa. Kiinnostukseni kissoja kohtaan on runsastunut huomattavasti viime vuosina. Olen myös vähän aikaa tehnyt eläinsuojelutöitä kodittomia kissoja hoitaen. Kotona teen välillä naksutinkoulutusjuttuja maukujen kanssa, lisäksi pyrin leikittämään niitä siten, että päästäisi mahdollisimman lähelle luontaista metsästyskäytöstä. Oen kehittelemässä mahdollisimman toimivaa kissanlelua, jonka kissa voi 'tappaa' ja sen jälkeen 'syödä', koska lelun voisi täyttää esimerkiksi ruualla tai nameilla (ja ne täytteet pitää raadella ulos)...

Olen hevosihminen, mikä voi tulla jo selväksi kun blogiani lukee. En kuitenkaan lukisi itseäni valtavirtahevostelijaksi. En harrasta ratsastusta tai muutakaan tallilla käymistä, enkä voi vastata nopeasti jos minulta kysytään "kauanko olet ratsastanut?". Enimmäkseen hevosihmisyyteni ilmenee taiteessa: piirrän ja pienoismallitan. Kirjapuolella olen hevostellut tietokirjallisuuden parissa, mitään heppatarinoita en ole koskaan harrastanut.

Rottahörhöilyni alkoi ehkä 2007, kun taloon tuli kyseisiä jyrsimiä. Tästä seurasi muunmuassa se, että rupesin piirtämään rottia. Nyttemmin ne ovat meikäläiselle yhtä oleellinen laji kuin kissat ja hevosetkin, vaikka olenkin ollut rotaton ihminen useamman vuoden nyt. Rottailen toistaiseksi vain taidemuodossa sekä lukien; piirrän, muotoilen ja ylläpidän omaa maailmaani, jossa lajilla on keskeinen osa. Sen ansiosta rotat kuuluvat myös teksteihini. Harrastan lajien tutkiskelua ja kaikenlaista tiedepohdintaa siinä sivussa, asioiden tutkiminen on kivaa.

Entäs sitten tiede? Sitä en voi oikein selittää. Tutkiminen on ihmiselle normaalia käyttäytymistä, asioiden selventämistä ja niistä oppimista, silkan kiinnostuksen vuoksi. Tykkään tietää. On asioita, jotka ovat minulle (ja perheelle) ihan normijuttu, mutta hoista jotkut taas eivät ole koskaan kuulleetkaan. Biologia, luonto, evoluutio, aivotoiminta, psykologia, eläintiede, oppimisteoriat, eläinkoulutus, lääketiede, ja ties mitkä muut kuuluvat tiedekiinnostuksiini. En osaa kunnolla edes eritellä, mitä tämä sisältää tai kuinka se ilmenee, koska tiede ei ole vain harrastus vaan pala normaalia arkielämääni ihan koko ajan.

Taide. Eläinten ohella toinen asia, jota olen varmuudella harrastanut koko ikäni. Eniten kokemusta on piirtämisestä sukulaisineen (kuvataide, sekä traditionaalisesti että digitaalisesti). Nykyisin myös valokuvaan, muovaan, rakentelen kaikenlaista, teen pieniä nahkatöitä, "askartelen", sotken, teen nukkeja, kirjoitan sekä tieto- että tarinatekstiä... Tämähän on se asia, jonka ympärille The Tuherrus rakentuu, joten blogi itsessään saattaa olla kätevin tiedonhakukanava jos tahtoo selventää mitä kaikkea teen. Omistan myös DeviantART -gallerian, jota olen pitänyt nyt karmivan monta vuotta.


Niinsanotut harrastukset eli elämäntavat: Yllämainitut. Kissojen kanssa olen joka päivä, oikeastaan pitäisi laskea erikseen se jos en ajattele niitä. Pyrin lenkittämään koiraa melkein päivittäin, riippuen tilanteesta (en ole ainoa joka ulkoiluttaa). Tulen hulluksi ilman taidejuttujani, se on elämän suola, jota jos ei ole niin se alkaa kyllä näkymään läpi jaksamisessa.

Kohta selälleen kaatuva heppa.

Bloggaan. Ylläri? Kirjoitan mieluiten pitkää ja melko analysoivaa tekstiä, syynä varmaan se kun olen enempi tieto- kuin kaunokirjailijatyyppiä. Bloggaamiseeni kuuluu myös kiero huumorintajuni. En myöskään laita sekaan hymiöitä, minun blogeihini ne eivät kuulu muutoin kuin kommenttilootassa vain.


Lempimusiikki: Rock alalajeineen. Eli siis rock, punk, metalli, mieluiten monipuolista ja omalaatuista sitten. Klassista ja elokuvamusiikkia kuuntelen myös. Lempibändini on Die Ärzte, on aina ollut ja varmaan tulee olemaankin. Sen seuraksi kelpaavat Rammstein, Alice Cooper, Oingo Boingo ja jotkut muut. Lista on vajaa ja kaukana täydellisestä, mutta hei, pitääkö lukijoiden muka tietää minustakin kaikki? No ei todellakaan.

Luonne: Vaikeahan tätä minun on sanoa, mutta itsepäinen nyt ainakin olen. Ja suorasanainen. Elukat, tiede ja taide ovat mielessä 24/7, valehtelematta. Olen kovan luokan introvertti, enkä voi sietää ihmisiä jos niitä häärii kokoajan näköpiirissä. Parasta aivonollausta on 'fiilistely', yöaikaan tapahtuva koneen ääressä istuskelu musiikkia kuunnellen ja omia juttuja (blogi, kirjoittelu, piirtely) tehden.

Pienoismallihevosista ja muutamasta muusta asiasta on tässä blogissa erilliset tietosivunsa, joiden kautta saatte perusinformaatiota siitä, millainen rooli niillä elämässäni on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.