Mikä moldi ja missä värissä?

Aloitin tämän tekstin 14/1/2023 pitkän bloggaushiljaisuuden jälkeen. Blogihiljaisuus on johtunut lähes yksinomaan Bloggerin editorista. Se ei toimi kovin hyvin eikä tykkää mistään vanhoista luonnoksistani. Joutuisin siis tappelemaan kuvien kanssa ja ehkä kirjoittamaan jotkut vanhat keskeneräiset kokonaan uusiksi, eikä tällainen oikein innosta. (Vanhalla tarkoitan oikeasti vanhoja, nimittäin iso osa noista on aloitettu vuosikausia sitten.) Kestäkää. 

Lenni.

Tekstin julkaisussa meni näin kauan aivan typerästä syystä: en millään keksinyt kuvia muutamaan kohtaan, ja minä kun haluan halkoa kappalejakoja ja asianlaitoja kuvilla. Mikä hyvänsä kuva ei käy, vaan yritän aina keksiä jotain mikä liittyisi kuvaa edeltävään tekstinpätkään. Harmi kun Breyer -kokoelmani ei ole mitenkään älyttömän suuri enkä omista yhtäkään congaa. Noh, asiaan!

Sain tämän idun päähäni kun pläräsin Identify Your Breyeriä ja pohdin hevosvärimakuani. Silmiin osui "red roan pintaloosa" (rautiaanpäistärikkö pintaloosa, eli sillä olisi sekä valkokirjavuusgeeni että jokin leopardikompleksigeeni). Se on varmasti suunniteltu kiinnostamaan vaativaa yleisöä, sikäli kun Breyer -keräilijät ovat ainakin Yhdysvaltojen puolella alkaneet vieroksua pelkkiä merkittömiä taikka pienimerkkisiä perusvärejä. Eli jos joku limited edition tai eksklusiivi olisi väriltään perusruunikko ilman merkkejä, tyypit narisisivat siitä, kun ei kuulemma ole hintansa väärti. Ja ovat narisseetkin. Kyllä sen on mieluummin oltava se diluuttipäistärikköpintaloosa. (Eikö riitä edes että se on päistärikkö? Tai pinto?)

Noh, kyllä kun itse selaan sivuston kuvia, mietin aina notta moldi X olisi kivoin tuossa tai tässä värissä. En siinä kohtaa ajattele ollenkaan, miten helposti niitä saisin käsiini. Kunhan spekuloin huvin vuoksi vain, ja koska yritän muistuttaa itseäni siitäkin että voin oikeasti maalata värejä joita haluan. Näin ainakin teoriassa. 

Tästä piti tulla musta ilman mustaa.

Mitä tulee rautiaanpäistärikköpintaloosaan, totesin että kyllä yksi tai kaksi moista menisi ihan hyvin. Mutta minä en perusta noista friikkiväreistä juurikaan, ainakaan jos kyse on valkokirjavuudesta tai pilkuista, saati niiden yhdistelystä. En vain tykkää niistä niin paljon, vaikka enhän minä mitään hevosväriä oikeasti inhoakaan. 

Väreistä tulee aina vähän haaveiltua, kun vaikka ikkunashoppailee amerikkalaisilla nettikirppareilla tai onnistuu oikeasti saamaan käsiinsä jotain uutta. En silti mene sillä ajatuksella, että skippaisin jonkun pelkän värin vuoksi, ainakaan jos väri on osattu tehdä kunnolla eli realistisen näköiseksi. Minähän karsastan erityisesti Breyerin vanhoja pintoja ja appaloosia, koska vielä 1990 -luvulla niiden maalaamiseen ei panostettu samalla tavalla kuin nyt, tai ainakin se näyttää siltä minulle. Kuitenkin jos saan jostakin käsiini hyväkuntoisen vanhan mallin niin kyllä minä sen kelpuutan sellaisenaan, en metsästele pelkkiä bodyjä.  

Minulla ei ole yhtään vanhaa pintoa tai leopardia Breyeriltä, joten tämä vanha Running Stallion -kopio saa kelvata. Väri ei ole kovin kaukana siitä miten Breyerillä on ainakin joskus maalattu leopardivärejä.

En tosiaan inhoa mitään hevosväriä oikeasti, mutta lempparit ja vähemmän lempparit ovat asioita. Tykkään pitkälti kaikesta muiden mielestä tylsästä, eli niistä perusväreistä ja niistäkin usein ilman ns. kirjavuuksia. Tälle on olemassa perusteet, ja ne juontuvat piirtäjyydestäni. 

Olen aina tehnyt hahmoja ja piirtänyt niitä, ja joskus tein paljon sarjakuvia. Sarjakuvahahmon (tai hahmon ylipäänsä) design ei saa olla liian monimutkainen, koska silloin se olisi vaikeampi muistaa ulkoa ja olisi liian työläs piirtää. Minulle on tosi tärkeää sellainen, että hahmo näyttää aina itseltään ja design olisi siis sellainen ettei värien kanssa tarvitse arpoa notta onko tuo ja tuo täplä tai raita nyt oikeassa kohdassa vai ei. Siksi en sitten harrastakaan täpliä tai raitoja, ainakaan yleensä. 

Bowtel, yksi hahmo jonka keksin joskus 2000 -luvun alussa, ja jonka palikkaturvasta tuli vielä nykyisinkin käytössä oleva karrikointityyli.

Toinen asia liittyy anatomiaan. Haluan nähdä hevosteni rakenteen kunnolla, saada siis selvää niiden muodoista ja anatomiasta. Tämäkin kai liittyy tuohon ylläolevaan eli piirrettävyyteen ja muistettavuuteen, mutta voi sillä olla jotain tekoa näkönikin kanssa. Kissaeläimethän ovat lähes järjestään raidallisia tai pilkukkaita, jos niitä ei jotenkin ole jalostettu muuksi. Turkin kuvio häivyttää muodot ja siten tekee kissan vaikeammaksi nähdä. Luulen että tuo häivytyshomma selittää sen miksi itse vierastan esimerkiksi juuri leopardivärejä (appaloosa) hevosissa. Se vain näyttää jotenkin rauhattomalta eikä elukan muodoista saa mitään kokonaiskäsitystä.

Kolmas peruste on se, miten hyvältä väri näyttää silmääni. Tämä on tietysti täysi makuasia. Vähiten tykkäämäni hevosväri on oikeastaan geeni, frame overo. Voisin perustella sitä sanomalla, että se muistuttaa liikaa sellaista tietotaidoitta piirrettyä sarjakuvahevosta, jonka tekijä ei tajunnut mitään genetiikasta. Toinen vaihtoehto olisi verrata sitä johonkin halpaan lelukoniin, jollaisten valmistajat eivät tietenkään mieti että värillä voisi olla jokin kaava tai koodi millä se muodostuu. Frame overo olisi siis vain liian random minun makuuni. 

Olin jo melkein unohtanut tämän! Se asuu uhrilaatikossa odottamassa kustomaatiota.

Neljäs juttu on puhtaasti jonkinlaista ironiaa tai huumoria, joka on saanut muotonsa ajan myötä. Jollain ilveellä olen onnistunut haalimaan kokoelmaani erityisesti niitä perusvärejä, mutta niitäkin usein tietyillä randomeilla lisäyksillä: ensinnäkin omistan paljon yksisukkaisia siten, että se sukka on lyhyt ja takajalassa. En valikoi näitä tuon perusteella mitenkään, mutta niin vaan silmäni kiinnittyvät yksisukkaisiin perusvärisiin myös ikkunashoppaillessa. Toinen värihölmöily ovat mustat oriit. Niitä on jo kolme, ja lisää tulee, joten tehdään niistä jokin jatkumo nyt sitten. (Kong on ilmeisesti ruuna? Olkoon mikä on, sekin lasketaan silti tuohon jatkumoon jahka tupsahtaa ateljeeseeni.) Ja ei sillä, mustahan näyttää hyvältä melkein mihin tahansa väriin puettuna, kunhan ei lado kaikkea yhden konin niskaan. 

Minulla on paljon appaloosia ja/tai jotain millä on leopardikompleksia. Sanoin juuri etten pidä tällaisista väreistä, mutta niitä on kertynyt silti. Hankin heppani ensisijaisesti moldin perusteella, väri tulee vasta sitten ja kiva väri on vain sattumaista plussaa. Breyerillä osataan nykyisin maalata suht realistisesti, joten minulla ei periaatteessa ole enää mitään syitä välttää jotain väriä. Se frame overokin olisi ihan tervetullut, jos vain on kunnolla tehty. 

Myrcho, 70th Anniversary -appaloosani, on itse asiassa yksi lempihevosistani. Moldi on Indian Pony, mutta kooltaan (ja yleisilmeeltään) tämä ei mene ponista.

Ihan ehdottoman selvästi viehätyn eniten valkokirjavuuksettomista ruunikoista (melkolailla mikä tahansa sävy tai variaatio käy), mustista, rautiaista isoilla merkeillä ja ilman... Myös diluutiovärit kiinnostavat, ja nekin mieluiten sellaisenaan. Varsinkin voikkovärit ovat tosi makoisia, ehkä koska olen onnistunut ahtamaan päähäni kunnolla sen miten ne geneettisesti toimivat ja miltä näyttävät silmälle. Jonkun samppanjan saati pearlin kanssa en ole noin pitkällä, enkä usko että olisin ihan hetkeen. 

Ja sitten on se splashed white. En välitä valkokirjavuuksista yleensä, mutta jokin juuri splashissa saa minut haluamaan niitä pienoismallimaailmojeni täydeltä. Ehkä se on se, kun splashi ei näytä liian repaleiselta (sabino) tai "läiskämäiseltä" (tobiano), tai siltä genetiikkaummikon sarjakuvaponilta (frame overo)...? Splasheillahan merkit alkavat päästä, jaloista ja hännästä, eli ovat vain levinneitä perusmerkkejä, joita sitten taas ei perinteisesti lasketa valkokirjavuudeksi. Jätän tämän nyt tähän ja siirryn oikeasti aiheeseen, eli käyn läpi moldeja ja spekuloin värimakuani... Johan tämä lähti jo lapasesta. 

Splashed white valkopäällä ja jollain mitä itse kutsun kallotäpliksi.

Pohdinnat tulivat jo, joten seuraavassa ei lie juurikaan ajatusvirtaa. Listaan alle joitakin moldeja ja värimakuani niiden suhteen, enkä mene missään tietyssä järkässä (aakkos- tai missään muussakaan, esim. sen perusteella omistanko jotain vai en), vaan mainitsen näitä sen mukaan kun selaan niitä Identify Your Breyeristä.

Yksi ekoista uutena ostetuista Breyereistäni on Vissy, musta täysiverinen ori. Sen malli on Cortes ja moldi Walking Thoroughbred, alias Carrick. Vissy on yksi lempihevosistani ja ihan äärettömän kuvauksellinen, ja mustuus vain korostaa mallin muotoja ja rakennetta. Carrickista julkaistiin jokunen vuosi sitten uusi malli, Justify, joka on aika voimakkaan punarautias. Totesin että sekin on omaan silmääni hirmu mehevä, olkoonkin etten tarvitse sitä omaan laumaani. Kavelta se löytyy, sen voin nyt paljastaa. 

Tykkään voikoista, mutta jostain syystä Carrick palominona ei houkuta. Voi myös olla että ne (moldin nimikkomallilla) valkoiset merkit ovat liian epämääräisiä repaleita, olkoonkin realistisia. Joo, olen outo ihminen. Sen sijaan ruunikonpäistärikkö ja merkitön ruunikko (Brass Hat) kelpaisivat ihan hyvin - ja yllättäen myös musta tobiano Travis. 

Ikkunashoppailin tuossa yks yö ystäväni Mariah'n (Soul Searcher Studios) kanssa amerikkalaisilla nettikirppareilla. Löydän usein Lady Phaseja, ja sekin kelpaisi aikalailla kaikissa väreissä jos vain eteen tulisi. Kuitenkin tajusin siinä hetkessä, että jos olisi pakko valita vain yksi väri tälle moldille, se olisi dunalino, malli Jolene. Pitääpä maksaa kaverille että hän ostaisi sen minulle, vaikka sitten hyvin pidettynä käytettynä. 

Mutta ai himpare, eikös tuota sivua selatessa osu heti silmään muitakin herkkuja! Yksi on Silky Keno, joka on... valkopäinen musta splashed white. Ja sen pään valkoisempi puoli on vasen! Ylipäänsä tämä moldi kelpaa minulle varmaan kaikenlaisena splashina, mutta erityisesti jos sen pärstän valkoisuus ylittää silmät. (Valetta, minulle kelpaa ihan mikä tahansa moldi jos sillä on valkopää.) Toki Lady Phasen nimikkomallikin menisi, se on nimittäin punarautias liinakko ja minun mielessäni quarterit ovat ensisijaisesti rautiaita. Niin ja tässä ei vaikuta kai ollenkaan se, että olen itse maalannut monet kerrat nimenomaan tätä väriä kustomeihini. Ruunikkonakin moldi kelpaisi, mutta se ei jyräisi rautiasta. 

Torsti, NaMoPaiMo 2021 -maalinkini. Skaala on stablemate ja maalausaineena pelkästään akryylimaalit.

Se on ihan oikeasti noin punainen. Siis ei punaruskea, vaan kirjaimellisesti punainen.

Olen myös huomannut kuolaavani sellaista mallia kuin Breezing Dixie, joka on ruunikko appaloosa 1980 -luvulta. Breyerin vanhat appaloosat ja pintot eivät yleensä ole kovin kummoisesti maalattuja, mutta tästä Dixiestä tykkään. Siinä kun Dixie olisi ihan tervetullut, niin olen tapellut itseni kanssa Truly Unsurpassedin suhteen, sikäli kun se kiehtoisi, MUTTA on makuuni myös liian rauhattomasti kuvioitu. Ja toinen syy olla hankkimatta sitä on se, kun Kavella on kyseinen malli nimellä Sumppi... Se onkin Vissyn vaimo. Yksiväriset ja pienimerkkiset konit ovat ihan okei, mutta en jotenkin kestä ajatusta että olisi kaksi täysin samalla tavalla kuvioitua isomerkkistä samassa modelliversumissa. 

Minulla on yksi Mangalarca Marchador, Aldemir, mallinimi Enzo. Mainitsin ylempänä punarautiaat liinakot. No, ne ovat tervetulleita, kuten voi huomata, mutta en ehkä halua niitä ensisijaisesti lyhytharjaisina taikka urheiluhevosina. Voisiko syynä olla se kun suomalainen näkee usein liinakoita suomenhevosia mutta jotkut lämppärit ja puoliveriset tuppaavat olemaan yleensä ruunikoita? Psykologinen vaikutus?  

No, tuota Mangalarcaa ei olekaan julkaistu monessa eri värissä. Se kimo saa mennä ohi, ottaisin sen ehkä kustomointiin jos jostain löytyisi jokin raatokuntoinen. Nuo Gold, Silver & Bronze kyllä kelpaisivat, tai ainakin Gold ja Bronze. 

Hmmm, ja taas moldi jota kokoelmastani ei löydy, nimittäin Adios. Uskokaa huviksenne, mutta se on alunperin tarkoitettu amerikanravuriksi eikä quarteriksi. Moldi on vanha ja se on ihan Hessin tyylinen, mutta kelpuuttaisin omaan kokoelmaani vaikka tumman- tai punaruunikkona, mustana, hallakkona, ja... dunalinona. Yellow Mount tulee nettikirppiksillä vastaan tämän tästä, mutta vältän sitä kuin ruttoa koska kammoan frame overoita, hehe. Okei, sen naaman vasen puoli on valkopää, joten saisi sekin tulla sitten... Ehkä. Tämä overokammohan ei päde Like A Diamondiin, joka on moisella kuvioitu punarautias liinakko. Myös Pokerjoe ja Silver Knight näyttävät kiinnostavilta, ja olen tuota ensinmainittua usein kuolannutkin kun ikkunashoppailen.

Tajusin että Adios -moldissa on julkaistu meidän edesmenneen Amigo -kissan kaima. Ja se on charcoal! Kelpaisi sekin.

Amppu -pappa.

Uskokaa tai älkää, mutta kuolaan sellaisia vanhoja moldeja kuin Morganglanz ja Phar Lap. Olen nähnyt näistä kuvia joidenkin blogeissa ja kulmista, joista ihmiset eivät niitä yleensä kuvaa, ja se on ollut menoa sitten. Morganglanz kelpaisi minulle kaikissa perusväreissä (tosin rautiaista kiinnostaisi erityisesti tumma liinakko oransseilla jouhilla) mutta erityisesti mustana. Moldihan on ori, ja minä kerään mustia oriita... En tiedä, ehkä kimokaan ei olisi paha, jos se on sellainen tosi valkaistunut. 

Eikun syönpäs sanani. Näin kuvan Gris Grisistä ja haluaisin senkin. Sen papurikkotäplätkään eivät näytä liian pahoilta.

Phar Lap menisi minulle ensisijaisesti mustana tai tumman/mustanruunikkona. Toisaalta geneerinen punarautiaskaan ei olisi paha - mutta vältän niitä nyt vain siksi, koska olen kuvannut niin miljoona riimua Lantun toimiessa mannekiinina, ja sen väri tulee korvista ulos. Ei sillä, oikeassa elämässä paras tuntemani hevonen oli punainen ruuna. Kuitenkin huomasin miten ketutti, kun yksi hieno kimo Phar Lap olikin bodykuntoinen eikä sitä siten olisi voinut kelpuuttaa kokoelmaan sellaisenaan. Jatkan jahtaamista, ehkä sellainen tulee myöhemmin vastaan hyväkuntoisena. 

Lanttu. Täytekuva koska en osannut kolmessa kuukaudessa keksiä mitään muutakaan.

Arvatkaapa missä värissä en halua Phar Lapia, jos se ei tule kustomoitavaksi? No overona tietenkin (tai tietenkään...). 

Sellainen moldi kuin Black Beauty, jolla on miljoona kaimaa sotkemassa keräilijöiden päitä. Olen kytännyt näitä lähinnä kustomointia ajatellen, mutta pitää tunnustaa että kelpuuttaisin OF -Black Beautyjä myös mustana ja valkomerkkisenä punrautiasliinakkona. Jälkimmäiselle on selitys - luin joskus pentuna vanhasta Hevoshullusta Lena Furbergin piirtämän sarjakuvan hevosesta nimeltä Dreamweaver. Siinä jopa mainittiin Breyer! Hitto! 

Myös kimo tai vahvasti pangaroitunut (taikka nokeentunut) Black Beauty kiinnostaisi. 

Toinen täytekuva, mutta keksinpähän ainakin jotain käyttöä näille vanhoille räpsyille. Kuva on vuodelta 2017.

Nyt sitten jotain mitä itseltäni oikeasti löytyy. Menin Bristolin sivulle, ja jo heti näin useamman herkullisen värin. Osa niistä on sellaisia mitkä eivät muutoin kiinnostaisi, esimerkiksi tuo ruunivoikkotobiano ja rautias leopardi Jackpot. Myöskään Leap of Faith ei olisi paha, vaikka onkin tobiano - mutta se on musta ja se sisältää enemmän väriä kuin valkoista. Viime vuonna julkaistulla puna-musta-kultatäpläisellä Bundesflaggella (jota on kai olemassa vain yksi kappale) on sellainen naamaan muodostunut täpläkertymä joka minuakin kiehtoo. 

Ja itseltänihän löytyy tuo Voyeur, joka on niin geneerinen ruunikko ja jonka silmät ovat niin epätavallisen vaaleat, että ihmiset ovat inisseet siitä. (Se on olevinaan "tylsä perusruunikko" ja sillä on "kornin näköiset silmät"...) Hankittuani sen olin itse vain tyytyväinen, kun minulla vihdoin oli hyppyheppamalli, ja etenkin pidän noista sen vaaleista silmistä. 

Omassa laumassani on myös yksi polle moldista Roy the Belgian, ja oma mallini on... Roy. Tämä minun Limppuni on myös vissiin sieltä vaaleammasta päästä värijanaa. Nyt kun plärään tuota moldin sivua, niin on oikeastaan hyvin vähän värejä jotka eivät kiinnostaisi. Olen oikeasti miettinyt jopa pienen kongan haalimista tästä tankkerista, ja aivan erityisesti miellyttäisi Simba du Pont de Tourney. 

Minua härkkii edelleen se, kun en ikinä eestynyt ostamaan Lahjakkaasta LV Integrityä. Sen moldi on Shagya Arabian ja se on tietysti sitä uudempaa sakkia. Itselleni kelpaisi ilman muuta musta, ruunikko tai jokin kimo, ja eipä tuon kanssa sitä valikoimaa juuri olekaan. Kaalee on musta rabicano ja olisi ihan kiinnostava, mutta ei ole tullut vastaan amerikkalaisten nettikirppiksillä. 

Seuraavaksi vuorossa on sellainen vanha moldi kuin Fighting Stallion, joka lienee hyvin tunnettu ja paljon keräilty Breyer -hörhöjen keskuudessa. Itselläni on moldin 70th Anniversary Assortment -julkaisu, ja jonkin ajan päästä myös Jewels. Fighting Stallion menisi sellaisenaan charcoalina, mustana, realistisena ruunikkona, valkoistuneena kimona... Ja selkeästi myös punarautiaana sabinona. Ichabod kiinnostaisi enemmän, jos sen kallokuviot olisivat ihmiskallojen sijaan hevosen. Myös Atlas olisi ihan hieno, siinä jopa näkyy Eurooppa ja tämä pohjoispala suht tunnistettavasti, eikä kulta ole huono väri. 

Rauli.

Edelleen hyljin monia pintovärejä, samoin vanhanaikaisesti maalattuja ruunikkoja (niiltä puuttuu musta väri jaloista niin hyvin etteivät menisi edes villiruunikosta), mutta suurin osa Fighting Stallionin väreistä olisi ihan okei. Ja oli sielläkin taas se yksi dunalino. 

Tähän loppuun pitää mainita yksi tapaus. Tosi kauan pidin Semi-Rearing Mustangia tylsänä vanhana moldina joka ei olisi tarpeeksi realistinen makuuni. Sitten ikkunashoppailu toi nokkani eteen sellaisen mustan oriin kuin Bucephalus, jolla oli silmissä ilme. Jos jotain tästä moldista haluan niin se on tuo Bukefalos* ja vain sellaisenaan. Mikään muu väri ei ole oikein innostanut. Kysymys kuuluukin, miksi en hommaisi jostain moldin raatoa ja maalaisi sitä, mustahan on helppo väri? No en tiedä, kai se vain tuntuu tärkeämmältä kun se on Breyerin alkuperäiskuosinen malli, sikäli kun itse haluan melkein aina uudelleenmuotoilla kaikkea mitä kustomoin. 

(* Jaha. Bukefalos pysyy edelleen parhaana, mutta löysin vahingossa myös mustan VALKOPÄISEN konin tuosta moldista, ja haluaisin senkin. Hinnat eivät ole olleet liian korkeita, joten ajatus voisi jopa toteutua.)

Symppy, hackney. Kuva ei liity tekstiin mitenkään, mutta toisaalta tämäkin on esimerkki takasukkaisesta perusvärisestä.

Jatkopala tähän aiheeseen voisi ehkä olla asia. Katsotaan.

Traditional -riimujen evoluutio, osa 4.

Tämä on riimuevoluutiopostaussarjani neljäs osa. Ennen tätä kannattaa lukea ensimmäinen, toinen ja kolmas osa. Oli kai tyhmää luulla että saisin kaiken tämän mahtumaan yhteen artikkeliin. 

Huhtikuussa 2022 tosiaan tekeytyi ensimmäinen piipunrassiriimu. Noh, hetken päästä siitä tein vahingossa pienimmän riimun hetkeen, nimittäin mittausvirheellisen pikkuponiriimun joka istui lähinnä pienipäisimmille classiceille. Pieni tummanpunaruunikko MOWini, Hacker, sai siitä oman riimun. 

Tummanvioletti satiinipuoliveririimu nro 7. on poikkeava siten, että liki kaikki sen satiiniosat ovat sitä kaksimillistä tummanviolettia mitä joskus sain Kavelta, ja niskaremmikin on suitsileveyksillä. Kolmemillistä violettia on turpiksen "pehmusteena" ja alahihnana. Leukaremmi on näköjään rollattu. 

Keväällä 2022 tein myös ensimmäisen riimun, jota yritin nyrhiä veitsellä jotta se näyttäisi hevosten repimältä. Näitä on nähty IRL, ja koska realistisuus on hevosmallailun suola, niin pitäähän minun tehdä tällaista hajonnuttakin tackia joskus. (Itse asiassa tekemissäni suitsissa on useinkin rikkinäisiä remmejä, kiitos sen miten hutiin osaan sillä rei'ityskynällä iskeä.)

Elokuussa 2022 kokeilin tehdä ihan uudenlaista riimutyyppiä, hoitoriimua (grooming halter). Yksi muu mallari on joskus näitä tehnyt, enkä tiedä miten yleisiä nämä ovat oikeilla hevosilla. Ei niitä paljoa näe modelleillakaan. Tämä ensimmäinen on isoponikokoa ja meni aika pieleen. Satiininauhan käyttö säädettäviin osiin oli virhe. Yritin paikkailla sitä kaksipuoleisella teipillä, jota laitoin solkipalaan ja joka siis liimaisi remminpään paikalleen. Se simpura kuitenkin kuoriutuu mielellään irti remmin mukana, eikä siten ainakaan helpota mitään. Lisäksi keksin vasta myöhemmin että ehkä kannattaisi laittaa poskiremmiin koukku...

Unohdan aina, että jotain tuollaista tein Schleicheilleni personal haltereiksi joskus muinoin, eivätkä ne siis ole mitään versioita arabiriimuista.

Syyskuun alussa kyhäsin värisotkuriimun, johon tuli normaalien solkien sijaan koukut ja pidikkeet. Käytän tällaista joskus joissakin projuissa, mutta mikään kätevin se ei ole, enkä suosittele solkien jättämistä pois silloinkaan jos niiden tekeminen ei oikein kiinnosta. En tiedä onko tämä ensimmäinen koukkusolkiriimu, mutta en ainakaan muista tehneeni niitä aiemmin.

Tapeltuani tarpeeksi noiden hoitoriimujen kanssa keksin laittaa solkipalaan koukun. Lisäksi yksinkertaisesti lakkasin käyttämästä satiininauhaa säädettäviin osiin, samalla kun liukusoljet pysyivät mahdollisina.

Satiini on okei säädettävissä osissa niin kauan kun riimu menee jollekin hevosyksilölle, jolle se säädetään (ja teipataan) vain kerran. Tämä lime menee Mariah'lle Yhdysvaltoihin.

Olikohan tuossa syksyllä 2022, kun yritin muokata alahihnattomien riimujen narurenkaista lisälenkillisiä, jottei leukaremmi karkaisi aina? Annoin tuolle keksinnölle nimeksi lisälenkkirengas, eikä se toimi aina ihan kuten kuuluisi. 

21/9/22 tein miniriimun pienentämällä poniriimun mittoja liiallisuuksiin. En edes ajatellut sovittaa tätä kellekään, kunhan vaan tein muuten vain. Yllättäen tämä pinkki kapistus kuitenkin istui jotenkuten veljeni large little bit -kokoiselle pronssiveistokselle, jolla sen sitten kuvasinkin. Riimu ei sille kyllä jää vaan ajattelin vääntää tilalle jotain mustaa.

Schka, veljeni Fiendisherin tekemä pronssivaluveistos. Skaala on jossain ison littlebitin suunnalla, ja tälle sopivat samat riimut kuin Schleicheille.

Samalla kertaa miniponiriimun kanssa tuli askarreltua turpisdesign, jollaista en ole aikaisemmin tehnyt. Tässä turpahihnan päät leikataan viistoiksi, liimataan ja sitten remmi liimataan koko matkalta kaksin kerroin, minkä jälkeen siihen liimataan kaistale satiinia (tai muuta nauhaa) eri värissä.

Tämä on monivärinen puoliverikoon satiiniriimu numero 50.

Ihan oma tähdenlentonsa oli tuollaisen kaksiosaisen turpiksen omaava kettinkinen hoitoriimu. Näitä ei tule tämän enempää, en oikein näe koko järjestelyssä mitään järkeä.

22/9/22 tuo uusi turparemmidesign löysi tiensä myös kylmäveririimuihin, tietenkin.

Tarvitsin hoitoriimuille reseptejä, joten mallasin yhden sopimaan erityisesti Lantulle (Brunello). Ponien ja kylmisten vastaavat saavat vielä odottaa. Materiaali tässä on musta punontanauha, koska se ei ole nahkalaaduista luotettavinta ja sopii siksi tällaisiin testiräpellyksiin, jolloin en joudu törsäämään näihin parempia nahkoja. Lokakuu 2022.

Hui hirveätä kun on poskiremmi lähellä silmää. Tuolla moldilla on ihan oikeasti tosi huono niska, ja ainakin turpiksien poskiremmien pitää kiinnittyä tosi alas tai sitten mukana on oltava tiukalle kiristetty leukaremmi tai muuta vastaavaa. Enkä usko että minkään niskaremmin pitäisi kiivetä tuolla tavoin hevosen korvanjuuria pitkin.

Joulukuussa 2022 kokeilin, voinko tehdä riimunauhaa itse liimaamalla ja sittemmin lakkaamalla kirjontalankaa littanaksi riviksi. Joku oli nääs tehnyt Schleicheilleen riimuja tällä tekniikalla, ja saanut sen kai toimimaan ainakin itselleen. Omassa käytössäni tämä vaikutti ensin hyvältä ja käyttöön jäävältä tekniikalta, mutta ongelmaksi kävi lopulta nauhojen tönkköys ja se kun langat irtoilivat toisistaan eivätkä kestäneet juurikaan reikiinnyttämistä. Eli en tule tekemään näitä enempää kuin ne kuusi jotka jaksoin kasata. 

Tämä jäi ainoaksi flossiriimuksi, jossa on kielisolki. Yritin merkitä reiät hopeatussilla, mutta sepä ei ole se luotettavin tussi vaan tykkää puklata juuri kun ei kannattaisi.

Flossin osittainen korvaaminen satiininauhalla ei ollut hyödyksi, eivätkä liukusoljet olleet yhtään liukuvia.

Ja siinäpä ne riimut tältä erää. Lisää merkkipaaluja voi tulla myöhemmin. Ehkä teen niistä oman koosteensa sitten kun kehitystä on tapahtunut tarpeeksi ja riittävän pitkällä aikavälillä. Seuraavaksi voisin ruveta työstämään samanlaista katsausta suitsista? Satuloiden kanssa siihen on liikaa matkaa, joten niiden kanssa pitää unohtaa koko ajatus.