The Tuherrus: Traditional -riimujen evoluutio, osa 3.

Käyn tässä postaussarjassa läpi traditional -kokoisten riimujeni kehityskaarta, eli listaan isoimmat ja pienemmätkin kulmakivet sun muut. Listaus on lähinnä omaa perfektionismiani varten. Ensin voi lukaista ensimmäisen ja toisen osan, jos nurinkurinen järkkä ei nappaa. On myös neljäs osa.

Tuo pöytä on nähnyt aika paljon pienoismallailua, eh.

Edellisessä osassa jäätiin siis vaiheeseen, jossa ei oltu kaukana nykytilanteesta. Vuonna 2020 riimumateriaalina olivat pääsääntöisesti satiininauha ja nahkanauha, ensinmainittuja oli sekä laadukkaana että vähän kökömpänä. Suurin osa riimuista oli laadullisesti tasapaksuja, eikä mitään isoja hyppelyitä tapahtunut enää tuolloin.

Sain yhdessä tradessa Kavelta kaksimillistä laatusatiininauhaa. En ole nähnyt tällaista koskaan missään kaupoissa, ja nettikaupoistakin sitä tuntuu olevan vaikea löytää. Siksi myös säästin tätä tosi kauan, kunnes viitsin tehdä taas yhden tummanvioletin riimun, tällä kertaa lokakuussa 2020. Tähän tuli myös irrallinen niskahihnan paddinki.

Samalla tekniikalla ja tyylillä kehittyi myös yksi musta satulanahkariimu, joka oli kai ensimmäinen tyyppisensä (satulanahka on niin erilaista muihin nahkalaatuihin verrattuna). Ja se meni ystävälleni Mariah'lle (Soul Searcher Studios) Yhdysvaltoihin.

Oho, nyt löytyi iso askel. 1/12/20 tein riimun, johon kokeilin tehdä pehmusteet liimaamalla leveän suikaleen kaksinkertaiseksi. Tuo turpispehmuste tosin saattoi kehittyä vähän vaikeammin, sikäli kun kuvista voi huomata jotain epätasaisuutta joka näyttäisi alta pilkottavalta reunalta. Mutta oli mikä oli, tämä kuitenkin käynnisti tuollaisten "pulleiden" pehmusteiden tekemisen, eivätkä ne aiemman tyyliset näyttäneet enää kovinkaan järkeviltä (mutta tein niitäkin silti). Tämäkin riimu muutti Soul Searcherille Yhdysvaltoihin.

Joulukuussa 2020 tein ensimmäisen värisotkuriimun kylmäverikokoon, ja siis tarkalleen pienempiin kylmäveripäihin. Tästä tuli Sepon (Yuletide Greetings) personal halter.

Keväällä 2021 tein tradessa saadusta sateenkaariripsinauhasta (grosgrain ribbon) riimun, jotta näkisin millaista aines on työstää. Lopulta totesin etten käytä tätä kuin lisukkeena, koska se on aika paksua ja leveää verrattuna noihin kolmemillisiin satiininauhoihin. Toinen syy oli nauhan vähäinen määrä. Tämä oli samalla myös ensimmäinen kerta kun käytin ruskeaa kengurunnahkanauhaa. Pitää huomauttaa että sain nauharullan (ja sateenkaarinauhan) Soul Searcherilta, toki Yhdysvalloista. Itse en lähtisi ostamaan mitään mistään Australiasta asti, ihan vain koska välimatkat sun muut ja koska en tiedä miten se kengurunauha siellä tuotetaan. Amerikkalaiset hevosmallarit tuntuvat suosivan kengurunauhaa jostain syystä, joten oli oikeasti ihan kiinnostavaa päästä näkemään miten se itsellä toimii.

Sateenkaariripsinauha oli siis korkattu, mutta sen jälkeen tullut oli ensimmäinen, johon käytin sitä juurikin lisukkeena tai tehosteena. Tässä oli herkullisensinisiä satiiniosia ja se meni Ruotsiin. Ylipäänsä tein tässä kohtaa useita tällaisia, ne satiinien värit vain vaihtelivat.

Ensimmäinen kylmäverikoon sateenkaaririimu meni Soul Searcherille. Kasasin sen 19/3/21.

Tänä aikana taisin kyllästyä tappelemaan noita nauhapidikkeitä kaikkialle, joten tein sitten pelkkiä kasisolkia. Niihin tuli tietysti pidike samassa, joten olivat simppelimpiä kyhätä ja kiinnittää.

Jonkin aikaa tuosta, ja tein ensimmäisen riimuni johon tuli poronnahkaa. Nämä poronnahkamatskut on ostettu Helmikaupasta, jos muistan oikein. Pystyin ohentamaan niitä, mutta se kävi työstä. Jos jotain haluan tukea kengurunnahkatuotannon sijaan, niin se on suomalainen poronnahka.

Olin aiemmin tehnyt muiden Bouncereille riimuja käyttämällä esimerkiksi varsaa mallipäänä. No, sittemmin hankin oman, ja vain siksi että olisi oikeasti moldia käsillä jos joku vielä tilaa minulta bounceripäitsiä... Huhtikuussa 2021 kokeilin tehdä yhden riimun käyttämällä mittoja, jotka kirjasin ylös ennen kuin tämä otus oli talliini tullut, ja oli aika hämmentävää huomata jutun toimineen. Jostain syystä tälle ponille on mahdotonta(?) keksiä oikeaa turpiskokoa, eli leukapalassa on liikaa tai liian vähän pituutta vaikka olisi viisi milliä lisää tai vähemmän. Olen sitä mieltä, että löysempi on parempi.

Toukokuussa 2021 tein kasan riimuja jotka menisivät Ruotsiin, ja yksi niistä oli tämä kokonaan kengurunauhasta tehty suklaariimu. Olisin mieluusti voinut pitää sen itselläni, mutta sovittu on sovittu enkä minä hitto soikoon oikeasti tarvitse miljoonaa riimua omaan kokoelmaani. Niitä on jo kauan ollut liikaa, enkä edes laske vanhoja roskia mukaan lukuun.

Heinäkuussa 2021 0.5 mm rei'ityskynäni hajosi, kun käytin alustana liian paksua ja jäykkää nahkapalaa sellaisen ohuen ja pehmeän sijaan mitä yleensä käytän. Näköjään immeinen oppii kantapään kautta vielä yli kaksvitosena. Tämän tähden piti totutella rei'ittämään riimutkin sillä 0.3 -kynällä, jota käytän suitsiin... Ja se jos mikä ei saa hajota, koska en tiedä saanko mistään uutta jos niin käy.

Lokakuun lopussa vuonna 2021 tein uuden, englanninkielisen riimututoriaalin, tai oikeammin selostuksen siitä miten itse kasaan näitä riimuja. Siksi tämä ensimmäinen makeanruskeasta laatusatiinista tehty puokkaririimu on olennainen, eikä lähde minnekään kämpästäni.

Jouluna 2021 tulivat neliöpihdit, joita sitten opettelin käyttämään vääntämällä neliskanttisia linkkejä (renkaita) riimuja varten.

Vuosi 2022 alkoi liiman vaihtamisella - löysin uudelleen sen liiman, Casco Universal Kraftin, jota käytin silloin 2013 kun aloitin tämän tackhommelin. Ei hajuakaan miksi tätä ei ollut myynnissä vuositolkkuihin, mutta se on kuitenkin ehkä parasta liimaa sitten Pattexin hajuttoman kontaktiliiman. Tämä ei tietenkään näy riimujen ulkonäössä, joten kuvia ei tarvita.

Maaliskuussa 2022 tein mustan nahkariimun, johon tuli keltainen satiiniturpis mustalla pehmusteella. Sitten sain päähäni että teenkin näitä useita erivärisillä turpiksilla. Osan tein menemään Yhdysvaltoihin siten että ne saavat olla ylläreitä.

Samassa kuussa tein symmetrisen puoliveririimun suitsien remminleveyksillä. Tässä on säädettävä turpiksen leukapala, mitä en siis yleensä riimuihin laita. Voisin sanoa näitä vaikka kuvausriimuiksi, koska tavoite on ollut lähinnä kasata jotain neutraalin väristä mihin konit voisi pukea muotokuvia varten. (Kaikkea minäkin teen...)

Myös ensimmäinen satiininen puokkaririimu säädettävällä leukapalalla kehittyi maaliskuussa 2022. Näitä ei vieläkään ole tämän enempää, mutta täytyy tehdä, täytyy täytyy. En vain ole eestynyt. Lisäksi aloin inhota tuota väriyhdistelmää (makeanruskea, musta ja kultametallit), joten voisin antaa tämän riimun muuttaa muualle heti kun en enää tarvitse sitä mittojen katsomiseen.

Maalis-huhtikuussa kyllästyin alahihnattomien riimujeni surkeaan tilanteeseen, joten nypersin uusia moisia ihan kasan verran. Yksi niistä oli Inigolle (Templado) tehty personal halter. Tätä edelsi testiriimu, jotta voisin tehdä sen virallisen sitten heti nappiin. Yksi syy sarjatuottaa alahihnattomia riimuja on se, että ne sopivat nyökkynaamamalleille, joille alahihnalliset riimut eivät oikein istu. Jotenkin tuntuu että olen suunnilleen ainoa joka on huomannut koko asian?