HUOM: Tämä teksti on todennäköisesti kirjoitettu vuonna 2017, ja on sillään ollut siitä asti. En ole julkaissut tätä aiemmin, koska se on mennyt ajastaan ohi. Nyt kuitenkin pläräsin sen läpi ja totesin, että miksi en julkaisisi sitä jonain nostalgiapläjäyksenä? Näitä on nimittäin tosi jännä lukea vuosien jälkeen ja nähdä, miten sen ajan ajatukset ovat muokkaantuneet nykymuotoonsa. Minulla on edelleen tämä riimu (tietenkin, mihinkäs se olisi hävinnyt?), ja se pääsi ihan äskettäin asumaan sellaiseen lokerikkoon, johon varastoimaani tackia en todennäköisimmin enää käytä mutta jonka kuitenkin haluan tallettaa.
***
Mainitsin mustavalkoisesta silkkinauhariimusta kertovassa tekstissä, että teen parhaasta tähänastisesta riimustani blogitekstin heti perään. Saa nyt nähdä koska julkaisen tämän, mutta tarkoitinkin lähinnä sitä, että alan ainakin työstämään kirjoitusta heti. Täältä pesee, mustaa ja tummansinistä pyykkiä.
Tämä riimu ei ole uusi... Muttei myöskään vanha. Tein sen vuoden 2016 puolella, en tiedä milloin, sillä ei edes ole väliä. Kuvista päätellen se oli ennen studiokankaan laajentamista.
Materiaalina on nahka, jonka olen leikannut ensin suikaleeksi ja siitä ohentanut lihapuolet pois. Näin itse varusteeseen on käytetty pelkkä nahan kuori, se paperinohut osuus, jossa ei ole enää mitään nukkaa mitä saattaisi irtoilla ja mikä sitten käytön myötä höttööntyisi rasittavasti. Leikkaan nahan aina tarpeellista leveämmäksi, koska ohennus kaventaa sitä, ja siitä sitten leikkaan sen veitsellä kahdeksi suikaleeksi. Tasamittaiset poskiremmit saa liimaamalla yhden leveän remmin, jonka sitten halkaisee veitsellä, niinikään.
Metalliosiin käytin ohutta metallinväristä rautalankaa... Paitsi tuohon renkaaseen, johon naru kiinnitetään; se on sellaisesta ostetusta satsista, johon kuului ovaalin muotoisia korurenkaita (kullan- ja hopeanvärisiä). Pidän niistä niin paljon että tungen niitä vähän joka suuntaan nykyisin, toki harkiten koska se putiikki, mistä ne ostin, ei ole enää toiminnassa. Jostakin korukrääsää myyvästä liikkeestä tuommoisia varmaan edelleen saa.
Päätin tätä tehdessäni, että sen soljet sijaitsevat vasemmalla puolella, jolloin myös leukahihnan koukku on sillä puolella. Olen hullu ja perfektionistinen metalliosien kanssa, joten koukkujen ja kaiken muun lopullinen muoto ja vääntöjärjestys on usein kiinni siitä millaiseksi riimua suunnittelen. Toimivuuden kannalta sillä ei ole oikeasti merkitystä, mutta koska tosiaan mie ja perfektionismini, niin...
Etummaiset renkaat, jotka yhdistävät turpiksen ja poskiremmien osat toisiinsa, teen nykyisin aina tuollalailla kahdeksikon malliseksi. Etummainen on isompi, ja poskiremmiä varten on pienempi kiekka. Etummainen on iso siksi, koska haluan pystyä pujottelemaan siihen ketjua.
Jep, turpiksen alaosa on aika lörö, laaja. Halusin siitä sellaisen. Tämä on perisyntini josta en aio päästä eroon ehkä ikinä, koska yleensä ihmiset tekevät riimujensa turpikset liian ahtaiksi. Syytä en tälle ilmiölle vielä ole keksinyt, mutta fakta on, ettei riimu saa milloinkaan olla 'turvan' kohdalta liian tiukka (eikä liian väljä, tiedän).
Sitten on toinen perisyntini eli liikaa säätövaraa. Minulla on siihenkin jokin pakkomielle... Nykyisin yritän tajuta, ettei yhden riimun tarvitse sopia jokaiselle, oikeasti. En edes omista tällä hetkellä muita kuin puoliverisiä ja pari isopäisempää mallia - ja niistä isopäisistä yksi on kaverini tekemä savinen suomenhevonen, jolle tätäkin riimua kerran sovitin. Meni hankalaksi sen kanssa, mutta riimun mitat silti riittivät! Todisteita alla.
 |
| Riimu suokille sovitettuna. |
 |
| Sama riimu puettuna Cortesille, suokin säädöillä... |
 |
| ...ja tältä se näyttää oikein säädettynä. |
Riimun nahka on niin pehmeää ja ohutta, ynnä kapeaa ja kevyttä, että on sen ansiota se miksi pidän tästä niin paljon. Se on ensimmäinen riimuni, jota haluan pukea jotakuinkin kaikille hepoilleni ja kuvata niitä se päässään. Kaiken kukkuraksi siinä on vielä reikäremmit, mitä en joskus uskonut kehtaavani tehdä! Ohuuden takia käytin rei'itykseen lyijytäytekynää, jonka lyijyt ovat kokoa 0,3.
Yksi muu hupi on tuo pyöreäksi liimattu leukaremmi. Löysin siihen ohjeen erään tuhottoman hyvän varusteentekijän blogista. Yllättäen minun piti vain muokata jo ennestään käyttämääni tapaa tehdä ns. pyöreitä nahkaosia, joissa nurja puoli jää näkymättömiin.
Riimujen teko on aina vähän semmosta arpapeliä, että tuleeko siitä mitään vai ei. Nykyisin se on helpompaa kuin ennen... Omistan muutenkin enemmän riimuja kuin hevosia, joille niitä pukisi.
Kaikista parasta näissä varusteissa on aina se, että niillä saa lisämaustetta kuvaamiseen.
***
Hassua, miten moni asia ei ole muuttunut, samalla kun jotkut ovat menneet päälaelleen. "Ensimmäinen riimuni, jota haluan pukea jotakuinkin kaikille hepoilleni"... Siinäpä sen historiallinen arvo. Riimu on yhä ihan käytettävä, mutta se lienee överipitkä ja aivan liian hauras. Lisäksi olen jo aikaa sitten lakannut käyttämästä noita kasirenkaita kolmilenkkirenkaiden tilalla, koska ne eivät lopulta ajaneet asiaansa kovin hyvin.
Nykyisin minulla on niin paljon riimuja, että, no, ei ole pulaa valikoimasta. Ja lisää tulee sarjatuotantona, koska niiden kasaaminen on aika yksinkertaista. Enää yksi riimu silloin tällöin ei ole asia, vaan tuppaan tekemään monta riimua päivässä useampana kertana viikossa. Aineksia on aina, ja yksi tärkeimmistä materiaaleista on se sama satiininauha, jota ylemmäs linkitetyssä postauksessa saatoin kutsua silkkinauhaksi. Kiinnostaako ketään nähdä, miltä riimukkeeni näyttävät vuonna 2021, jos niitä ei jo muualta ole bongattu?
