Blogi-infoa

Selittelen tässä, mikä tämä blogi on. Keksin idean muualta; aika monella nettisivulla on sivuinfo, ja myös deviantARTin puolella on gallerioissa ja groupeissa pieni infopläjäys.

Hiligrimm ulkotarhassa keväällä 2018.

Sivua päivitetty viimeksi: 12/4/18 - kuvakoko suurenee ja muutenkin tämä infosivu tarvitsee taas tuuletusta...
- 30/1/19 - Pientä päivittelyä. Saatan lisätä vähän kuvia jossain välissä.  

- 16/7/23 - Luin sivun kunnolla läpi ja lisäsin kuvia sekä korjailin pikkujuttuja. HTML -koodeista olen ihan pihalla.

Lyhyesti sanottuna The Tuherrus on meikäläisen arkea käsittelevä blogi, jonne en kuitenkaan kirjoita ihan mistä vaan. Itseäni ei kiinnosta lukea toisten blogeista, miten on yhtenä päivänä kasteltu kukat ja toisena syöty puuroa. Blogissa kuuluu olla ainakin pääpiirteissään jokin aihe, joka rajaa sen sisältöä.
Pääasiassa kirjoitan taide-elämäntavastani, pienoismallihevosista ja lemmikeistäni, mutta haluaisin joskus myös postata eläinten oikeuksista ja muista ei-aina-niin-konkreettisista asioista. Joskus myös valitan mistä lie mutta näköjään aika harvoin.

Overkill, Breyer traditional -sarjan Sam moldissa Cigar. Mittakaava 1:9.

Mistä kirjoitan
Pienoishevosharrastuksestani, lemmikeistäni, pienistä massarotistani, lempieläimistäni, elukoista yleensäkin, piirtämisestä, maalaamisesta, käsitöistä, kissoista, rotista, hevosista, itsestäni, askartelumassoista, kuvanveistosta, anatomiasta, valokuvauksesta, kameroista... Eli siis elukoista ja taiteesta. Ja niiden yhdistämisestä.  Aika vaikeaa on määritellä, mistä kirjoittaa, kun kirjoittaa näistä. Paljon jää mainitsematta.

Pääpaino blogissa on toistaiseksi pienoismalleissa, joiden suhteen olen aika... kieroontuneen fanaattinen. Tässä näin niinkuin varoituksen sanana vaan. No omapahan on blogini, saan pälpättää täällä lempiasioistani niin paljon että lopulta revin postausideoita vaikka pienoismallailun sivuilmiöistä ja pikkujutuista, joista kukaan muu ei ennen ole ehkä kirjoittanut. Olen myös hulluna kustomointiin, ja painotan, ettei se ole pelkkää uudelleenmaalaamista - se on huomattavasti enemmän. Pienoismallien (ja lelujen) kustomointi on yksi parhaista asioista joita elämässäni on, ja haluan, että se myös näkyy.

Puzzleface, Schleich -kustomi.

Miten kirjoitan
Teen mieluiten pitkiä postauksia, ja laitan niille vähän tageja. Haluan, että kun etsin jostain aiheesta blogitekstejä (muualtakin), löydän kokonaisen postauksen aiheesta, enkä pelkkää paria lausetta isomman tekstin seasta. Tagien tulee mielestäni kertoa nimenomaan postauksen pääteemasta eikä ihan jokaikisestä pikkujutusta, mitä siinä on, ellei se sitten ole juurikin sellainen joka asiasta selittävä lappunen. (Mutta kuten mistä tahansa blogitekstistä voi huomata, se on joskus hankalaa keksiä oikeat tagit ja seurauksena on, että tekstin löytää vaikka kymmenellä eri termillä...)

Postauksessa on oltava ainakin yksi kuva, kun on kyse minun blogeistani; visuaalinen otus kun olen ja tykkään liikkua joko piirtokamojen tai kameran tai useasti myös molempien kanssa. Kuvattomat tekstit ovat joskus tylsiä, ainakin jos niissä puhutaan jostain muusta kuin vaikka valittamisesta tai jostain, mitä ei tarvitse tai voi kuvittaa.

Pyrin kirjoittamaan järkevää suomen kieltä, enkä koe oikeinkirjoituksen olevan mikään maailman vaikein asia (en toisaalta voi väittää omaakaan kirjoitustani täydelliseksi, mutta on se parempaa kuin sellainen, mitä liian usein saa netistä lukea). Enemmän ärsyttää, kun niin harva sitä osaa tai viitsii enää kunnolla kirjoittaa.
Saatan tökkiä tekstiä välistä savolaismurteella. (Mielestäni ihmisen pitäisi ensin osata kirjoittaa oikein kieliopillisesti ja vasta sitten ruveta murteilemaan. Murteen idea on miusta just se, että sen kohdalla ihminen tietää miksi se on murretta.)

Mustikkapiirakka.

Kuvat
Kaikki kuvat ovat itse tekemiäni ja/tai ottamiani, ja valtaosa valokuvien sisällöstä omistamaani tai muuten sellaista, etten tarvitse lupaa niiden julkaisuun blogissa - ellei toisin ole mainittu. Kaikki kuvat ovat käytännössä isoja tai sen kokoisia, että niistä näkee kunnolla sisällön; vihaan itse sitä kun netissä on niin pikkuruisia kuvia, ettei niistä saa selvää. Yritän myös tehdä niin, että kuvia voi katsoa blogissa sitä selatessa ilman tarvetta klikkailla jokaista erikseen auki. Hitaimmat koneet eivät välttämättä tykkää kuvasaasteesta tai isoista tiedostoista, mutta juuri siksihän yritän pitää kuvat sopivina.
Itselläni oli ennen kone, joka kuoli pystyyn kaikkien vähänkään isompien kuvien kanssa, joten vanhat kuvani voivat olla pienennettyjä ja siksi liiankin pieniä mutta helposti katsottavia. Nykyinen kone kestää isotkin tiedostot.

Saimaa.

Pyrin siihen, että kirjoittamani kohde tulee kuvissa hyvin esille. Maailmassa on liikaa huonoja kuvia ja aiheita, joita kuvataan liian vähän. Tykkään myös siitä, että jonkun halutessa nähdä kuvia jostain mitä teen (esim. nuo massarotat ja pienet nahkakäsityöt), pystyn vain heittämään linkkiä postaukseen, minkä jälkeen kysyjä saa nähdä kaikki kuvat ja tiirata tarkemmin ne kuvat mitä itse haluaa.

Parhaimmillaan kamerana toimii Nikon D3100 -digijärkkäri, Nuija, kittiputken kera. Lenkillä ja joskus saamattomuuden ansiosta käteen osuu hyvin usein Nikon COOLPIX S9900 -pokkari, Ufo, joka on likipäin taskukokoinen järkkäri ja jossa on kääntyvä näyttö. (Nämä pikkukamerakuvat tunnistaa usein heti alkuun siitä, kun pahoittelen niiden laatua...) Joskus hyvin harvoin saatte kimppuunne myös Nikon COOLPIX S570 -vaarin eli Pikkutyypin suoltamia kuvia, mutta onneksi vältän koskemasta koko laitteeseen nykyään.

Yksi parhaista kuvista, joita olen ottanut.

Osaamistasoni valokuvauksessa on... En tiedä, jossakin hullun harrastelijan suunnalla varmaankin. Olen perfektionisti, enkä ole ikinä tyytyväinen kuviini, ja yritän jatkuvasti kehittää kamerankäyttöäni eteenpäin. Tietenkin toivon, että voisin edes joskus möläyttää olevani ammattilainen (ja että kuvat olisivat sen näköisiä). Salaman ja heijastimien (peilien) kanssa leikkiminen on hyvin tuttua, osittain siksi koska minulla ei ole varaa ostaa mitään oikeita lisäosia kameraani. Tämän lisäksi yksi syy on se, ettei studiota voi viedä lähelle valoja (joita siis ei ainakaan tällä hetkellä erikseen kuvaamista varten ole), joten salama on välttämätön. Kolmijalalle ei yleensä ole tilaa, ja se rajoittaa kuvakulmien vaihtelua, joten kuvaan valtaosan ajastani käsivaralta.

The Tuherruksen historia
Perustin blogin joskus 2008 muistaakseni, peruskoulussa, kun se kuului johonkin kurssiin (muistanpa hyvin). Tuolloin valkkasin mustavalkoisen ulkoasun, eli mustalla pohjalla kaikki muu oli valkoista. Nimenä oli Omat elukat, koska en tajunnut blogin pitämisestä pirujakaan.

Omat elukat oli hyvin karkea ja sisällötön, ja ehkä siitä näki läpi minkä ikäinen kirjoittaja oli. Olin pentu. Lopulta sitten kävi se, mitä monelle blogille: se kuoli. En tehnyt sillä mitään, koska elämässäni ei tapahtunut mitään. En itse seurannut blogeja enkä kai muutenkaan osannut nettiä hirveästi käyttää (nyt en osaa elää ilman). Lopulta ongelmaksi tulivat tunnukset, joiden kanssa tappelen usein edelleen.

Joskus 2010 -luvulla, ehkä 2011 tai sen jälkeen, herätin Omat elukat ja pistin sen kunnolla uusiksi. Muokkasin kaiken lähtien väreistä, nimestä, fonteista ja sisällöstä. Vanhat postaukset pistettiin piiloon odottamaan käsittelyä, jota ei koskaan tullut; poistin ne kokonaan vuonna 2014*. Ne olivat turhia ja tylsiä. Nimeksi vaihtui The Tuherrus, jonka otin kai jostain vihkokokoelmastani. Nimesin siis piirustuksilla kuorrutettavia ruutuvihkoja tyylillä The Tuherrus 1, The Tuherrus 2, ikäänkuin kokoelmaksi, koska vihkoja oli paljon. Joskus lakkasin vihkoihin piirtämiset ja pelastin nimen blogille, jolle se sopi paremmin kuin sen vanha nimi. Tänä aikana tein muutamat kuvattomat blogipostaukset, kunnes blogi taas sippasi.

Nyt sitten vuoden 2013 jälkeen se on ollut oikeasti hengissä, ja tulee ehkä jatkossakin olemaan kun sen pyörityksestä on alkanut kehittyä rutiinia.

Eli siis, taide-elämäblogi ja lemmikkiblogi samaan aikaan.

* Oikeastaan, nyt kun mietin, niin lopulta Kuvikosta tuli se mitä yritin "Omat elukat" -blogista tehdä: muovikonikokoelmasivusto. Linkki Kuvikkoon löytyy alempaa. 

Julkaisutahti ja kommentointi
Pyrin julkaisemaan tavaraa ainakin pari kertaa kuussa, mieluiten muutaman päivän välein. Riippuu ihan tilanteesta, kumpaan on helpompi päästä... En tykkää siitä faktasta, että saatan jurrata yhden tekstin kimpussa liian pitkään, jolloin yksikään luonnos ei etene julkaistavaksi asti ajassa jossa kuuluisi. Voin kuitenkin oikeasti luvata, että bloggaamisesta rutiinia tehneenä en todellakaan lopeta tätä, eikä blogin kuolemista tarvitse pelätä. Tarkoitan tätä oikeasti.

(En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta blogi on tällä hetkellä tilapäiskuollut monestakin syystä. Päivitän aina silloin tällöin kun on kuvia ja asiaa.) 

Rakastan kommentteja. Suotavinta olisi kommentoida tuoreempiin teksteihin, mutta vanhoihinkin saa sanaa heittää. Esittelen blogissa luovia töitäni, ja taiteilijana haluan (myös rakentavaa) palautetta niistä. Palautetta tulee antaa asiallisesti. Erityisesti pidän pitkistä kommenteista! Samanhenkisiä tyyppejä on mukavaa saada tietoonsa. Vastaan kaikille, mikäli ei ole syytä toimia toisin. (Huom. varmin tapa jäädä vastauksetta on kommentoida parilla sanalla ilman sisältöä. Ikävä kyllä. Kehut ovat aina kivoja, mutta sekaan kannattaa lisätä muutakin, mikäli haluaa että vastaan.)

Peukalorotta.

Muut blogit?
Aina välillä mainitsen teksteissä muita blogeja, joita ylläpidän The Tuherruksen ohella. Osa niistä toimii tavallaan Thetun alaisuudessa, ja sisältö painottuu pienoismalleihin.

Kuvikko on pienoismallihevosblogi, jonne listaan kokoelmani. Hevosmäärä on blogissa esiteltyä suurempi, koska en näe mitään syytä julkaista kaikkia köykäsimpiä figuja ja merkittömiä leluja, joista ei löydy tietoa. Linkitän sieltä usein hevosia tänne.  

Sormirotta on myös kokoelmalistausblogi, mutta rottapainotuksella. Teen kaikki rottani itse, koska yksikään tehdas ei niitä valmista. Käytännössä blogi painottuu vain silkki- ja helmimassasta muovaamieni peukalorottien eli peukkurien esittelyihin, mutta muutakin sisältöä haluaisin tehdä. Sormirottaan tulee myös tietoa nukeistani, sillä ne kuuluvat samaan modelliversumiin peukkureiden kanssa. (Syy siihen, miksi rotta- ja heppakokoelmat ovat eri blogeissa, on se, kun en oleta ihmisten haluavan nähdä rottiani yhtä paljon kuin hevosia. Samalla kokoelmien blogittaminen on selkeämpää ja yhtenäisempää, kun kaikki tavara ei ole sikin sokin yhdessä blogissa.)

Pienoiskavio on minun ja Kaven yhteisylläpitämä blogi-tietosivusto pienoismallihevosista. Se on suunnattu ensisijaisesti tiedonlevityskanavaksi niille, joille hevosmallailu on uutta tai jotka haluavat aloittaa kustomoinnin. Pieka perustettiin, koska harrastuksesta ei juuri ole (ajantasaista) suomenkielistä tietoa, eikä ole reilua olettaa että kaikki pystyvät tai jaksavat lukea aina vain englantia.

1:9 -skaalan hevosriimuja.

Visual Rat & Model Horse on englanninkielinen pienoismallihevosblogini. Etsikää se jos haluatte, itse kuitenkin ihmettelen miksi suomalaiset haluavat lukea englanninkielistä blogia, kun samat asiat voi lukea myös suomeksi. Tosin Visualrat on yrittänyt painottua valokuvastooripuoleen, mikä ei ole oikein luonnistunut (ja jota en toistaiseksi halua tehdä suomeksi).

Thousand Lakes Models on minun, Kaven ja Taatelin yhteisylläpitämä englanninkielinen pienoismallihevosblogi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.