22. toukokuuta 2018

Kesä kävi kimppuun

Laitetaas blogiin vähän ajankohtaisuuksia. En itsekään tykkää kun silmille levitetään ensimmäisenä tylsiä uutisia päivityksistä, jotka eivät vaikuta kenenkään elämään. Tosin tokkopa vaikuttavat muutkaan julkaisuni, kröh.

Pienoismallailuni on ollut tosi kuivunutta tässä muutaman viime viikon aikana. Syynä on vuodenaika, joka vasta tuli ja jota kaikki rakastavat - ja jota minä sanon vihaavani. Niin se nimittäin on, että jos aurinko ja kuumuus aiheuttavat huonoa oloa, eikä fiilis muutenkaan ole mikään klassinen mainio, ei paljoa jaksa mitään älyllistä tehdä sen lisäksi mitä on ollut pakko.

Talon anatomia on melko onneton sikäli, että mm. ateljeeni on kesällä kuin sauna, jos siellä ei nökötä vain öisin, mikä taas ei sekään auta jos inspistä ei ole. En jaksa istua roinakokoelmassani jos en keksi mitään tekemistä sen keskuudessa.

Ja käsissäkin on ollut vaurioita, jotka tekevät esim. varusteenteosta tuskaa.

Itse leikattuja nahkasuikaleita, jotka saivat myöhemmin seurakseen ohennettuja kollegoitaan.

Okei. Olen valmistanut kahdet kokonaiset suitset tässä jonkun ajan sisällä. Ne vaivasivat päätäni niin kauan, kunnes sain ne valmiiksi, koska halusin testata miten hyvin uudet ainekset voivat palvella tackmakingia. Hyvin pelittää, mitä nyt on vielä jostakin etsittävä tosi ohutta ja silti riittävän vahvaa rautalankaa sekä kamppeita, joilla saa tehtyä entistäkin pikkuruisempia solkia ja renkaita. Piste on nyt se, että nykyisen pihtikokoelmani ja rautalankojeni koko on tullut vastaan, eli en saa tehtyä tarpeeksi pientä kamaa!

Juuri sen takia noissa suitsissa on liukusoljet. Kuvitelkaa, miltä reikäremmihörhöstä tuntuu palata johonkin, minkä on ehtinyt todeta tylsäksi ja vaikeaksi (vaikeakäyttöiseksi)? Ei oikein ole muuta vaihtoehtoa, jos remmit ovat paperinohuita ja leveydeltään 1 mm. Soljet tein pyörökorupihtien kärjillä, ja silti osa remmeistä vain liukuu. Yhdestä soljesta meni toinen lenkki lyttyyn, mysteeriksi jäi miten. Ihme tapahtui kun sain sen väännettyä takaisin käyttökondikseen, ei tarvinnut rikkoa mitään.

Nuo uudet ainekset siis sisältävät nahkanauhoja ja ohennusveitsen. Jälkimmäinen on aivan tajuttoman hyvä ostos. Näin veitsen käytöstä jopa unia sen jälkeen, kun olin leikkinyt sillä pitkin yötä ja piti joskus vähän nukkuakin. 

Pitäisi myös kuvata lisää kasaumia. Niitä on kasausvalmiina (eli hevosia seisoo hyllyssä roinaa päässään, kuolaimet irti ja nukkeja näkyy ratsastusasennoissa), mutta oma perfektionismini ja se the täydellinen kuvausmomentti tulevat tielle - ensinmainittu hallinnoi kaikkea ja jälkimmäistä ei tunnu tulevan esimerkiksi ikinä.

Uusia kustomeita ei ole valmistunut taaskaan yhtään, en ole jatkanut mitään mikä on ollut kesken. Olisi liian kivaa, jos olisi monta pöytää, joita ei tarvitsisi siivota että voi tehdä jotain muuta heti perään. Valitettavasti tuo ei muutu todellisuudeksi ehkä koskaan.

(Kadotin kykyni kirjoittaa hyvin, bläh.)

Nukkeja ei ole valmistunut, kaikissa keskeneräisissä ei ole edes tukilankoja vielä. Yhdessä niiden räpeltäminen on vaiheessa. Just nyt ei käsivaurio (kissan kynsistä tullut haava) anna mitään sijaa rautalankojen kanssa leikkimiseen, siinä kun välillä tulee haava jos toinenkin. Ja toinen syy olla tekemättä nukkeja on sellainen, että ei edelleenkään ole sitä ihonväristä (vaaleaa) nahkaa. On mielestäni parempi tehdä nukke myös muotoilullisesti vasta, kun on varma että voi sen nahkaosat tehdä heti perään, sen sijaan että projekti jumittuisi kuukausiksi aloilleen. Kolmen kanssa on juuri tuo jumivaihe menossa, eikä se ole kivaa. Hukun edelleenkin inspiraatioihin, joita en voi toteuttaa.

Päätin myös, että ehkä teen muutaman blogitekstin valmiiksi tässä välissä, ja julkaisen yhtään mitään vasta kun ne ovat kasassa. En tykkää yhtään tästä kuolemavauhdista, millä TheTu päivittyy. Vähän mietin, voivatko "blogin bodausvaihe" ja päivityksettömyys selittää osaltaan sitä kun täällä ei kommenttejakaan yhtään liiku, mutta pääni sisällä ajattelen vaan, että bloggaan seinille.

Mieti siinä sitten, että oho, miksi se ei päivitä.

Kuvikko vaihtoi ulkoasunsa, ja sekä se että Sormirotta kävivät läpi mukavan puuduttavan (ja koukuttavan) kuvanlaajennusoperaation. Minä siis manuaalisesti klikin jokaisen artikkelin auki ja yksitellen suurensin kuvat sellaisiksi, että niistä vähän näkeekin jotain. Kuvikon sivuosuutta pitäisi päivittää rankalla kädellä, mutten jaksa, kun ei oikeasti ole syytä. Kun on Pieka, ei tarvita enää mitään kevyempää tiedonjakoväylää.

Kun autenttisuus on täysin hakusessa, välitetään vain roinan toimivuudesta eikä mistään muusta. Tässä on perussuitset pienillä lisukkeilla, kaksilla kuolaimilla, irlantilaisella martingaalilla, Y -martingaalilla ja gramaaneilla (jollaiset aion vielä tehdä nahasta joku päivä). Kuvan luulisi olevan vuodelta 2015 eikä 2017, mutta ei voi mitään...

Mietin myös kovasti yhtä juttua... Onko The Tuherrus liian tumma, räikeä, jotain vastaavaa? En vieläkään aio tehdä tästä mitään "mustaa valkoisella" -tyyppistä ihanneblogia. Mutta mielipiteet kelpaisivat. Jos niitä tulisi ikinä muutenkaan. Värimaailma on mahdollisimman kontrolloitu nytkin, ja varmaan keltainen teksti ja tummanvioletti tausta ärsyttävät ihmisiä, mutta en enää osaa kuvitella The Tuherrusta minkään muunkaan väriseksi. Vaaleanvioletiksi en tätä halua, jännästi sekin sävy nimittäin kuuluu niihin joista en tykkää. 

Mene pois, kesä, mene pois. Mokoma vuodenaika tappaa (pienoismalli)jaksamisen aivan täysin. Tai no, vesisadekin olisi jo jotain, vähän viilenisi ilma ja voisi hengittää. En jaksa kuunnella suomalaisten kestonarinaa siitä, miten Suomessa on muka aina kylmä ja kesälläkin vain sataa eikä aurinko käristä ketään. 25 asteen helteessä ei todellakaan ole kylmä!

Tulevista julkaisuista yksi käsittelee pienoismallihevosten arvostelemista (tai läpikäyntiä). Muista en ole vielä varma, olen nykyään huono sanomaan itselleni, milloin joku artikkeli on julkaisuvalmis ja milloin sen sisältö on liian sekava ollakseen yksi teksti. Ne kuuluisat perfektionismi ja itsekritiikki kun ovat kestoriesanani.