21. kesäkuuta 2016

Schleichin tuore clyderuuna ja kotitekoiset valjaat

Unohdan aina, siis ihan aina, että voisin blogittaakin näitä kuvia välillä. Ei pelkästään jättää niitä koneelle lojumaan tai postata vähän Devarin puolelle.

Tämä koni on siis se Schleichin tuore clyderuuna, tai ainakin miun silmään tuore. Olen nykyään huono ostelemaan Schleichejä, ostan vain parhaat hyllyyn ja kustomointiin. Uutta kuvattavaa on kiva kyllä kerryttää, mutta paikkoja en näille osaa oikein keksiä... Kustomeista se riemu repeää aina paremmin, kun käsissä on jotain uniikimpaa.

Äkkiseltään tämä on kyllä paremman näköinen kuin nettikauppojen kuvissa. Kaikki on ihan OK - ja juurikin vain ihan OK. Mitään huippulaatua tässäkään moldissa ei ole. Nykyiset Schleichit eivät ole tarpeeksi realistisia, eivätkä rodunomaisia. Tälläkin ruunalla on joko nuoren hevosen rakenne tai sitten se edustaa sitä jenkkityyppistä, työkelvottomampaa clydeä, mitä ei pitäisi edes jalostaa ja joita pidetään vain näyttelyitä varten. Turhuutta. Oikeasti työhevosen täytyy olla iso myös massaltaan, siis ei läski tai korkea vaan massiivinen ja jykevä. Niille vaan ei nykymaailmassa ole käyttöä, niin ihmiset keventävät kaikki rodut sporttisiksi - vaikka niitä varsinaisia urheiluhevosiakin on jo valmiiksi.

Hevosessa ei yksistään ole mitään niin kiinnostavaa että jaksaisin julkaista sen erikseen, joten menee nyt tässä valjaskuvien mukana. Kaikki muuthan ovat jo ehtineet julkaista parempia kuvia itse moldista, joten minun kuvieni ei tarvitse olla huippulaatua (vaikka haluaisin, mutta en keksi enää miten). Haluan ennemmin panostaa noihin valjaskuviin. Sentään ne näkyvät ihan hyvin näistä, vaikken osaa edes luonnonvalossa sanoa onko tuo valjaiden voimakkaan värinen osuus nyt oranssi vai punaruskea.

Tässä vähän vääristyy mittasuhteet, pää näyttää liian isolta.








Näyttävätkö ne luonnonvalossa kuvatuilta? Eivät nimittäin ole sellaisia! En kuvaa yleensä mitään luonnonvalossa, koska en ole hereillä sellaisiin aikoihin eikä sitä valoa edes voisi hyödyntää näissä olosuhteissa... Olen salamavalon suurkuluttaja. Avainjuttu on käyttää himmennintä, jolla saa näköjään ihan OK valaistuksen. Jätän muuten tämän valokuvauksesta pölötyksenkin nyt tähän, koska ei sitä kukaan jaksa kuitenkaan kuunnella (selitän samat asiat joka kerta blablabla). Ja Schleichienkin kuvaamisesta aion paasata useamman varsinaisen tekstin muodossa joten... Jätän senkin nyt poikkeen. Vaikka haluankin huomauttaa ettei kuva ole hyvä jos hevosmallin pää näyttää noin isolta kuin tuossa ylimmässä kuvassa. Hivenen koiramallilla muovattu koni, ei kiva homma.

Nauttikaa oudoista valjaista, jotka olen Schleicheilleni askarrellut. Kuvausta varten. Silmänruoaksi ja räpelöitäväksi. Kaikki toimii, vaikkei olekaan tehty minkään uskottavan määreen tai oikean mallin mukaan. Tiedän kyllä, ettei valjaissa ole mitään isoja huopia tai pehmusteita kiinni, kuten näissä on tuo oranssi läpyskä valjasosan alla. Saatankin kyniä sitä pienemmäksi joskus, jos uskallan. Haluan. Viitsinköhän? Alkuperäinen syy sen pitemmälle vievälle muodolle saattoi olla hevosten suojaaminen, en enää ole varma.






Nahkainen leukahihna olisi kivemman näköinen, mutta en viitsi tapella sellaisen kanssa enää.Sen takia korvasin alkuperäisen leukahihnan kullanvärisellä ompelulankalenkillä, joka kiristetään rautalankaspiraalilla.







Stoppi pieni tähän... Oli välttämätöntä kuvata erikseen myös näitä suitsia. Rakastan pääkuvia, joissa hevosella on suitset. Niiden täytyy olla kotitekoiset, ei tehtaassa tehdyt tai kumiset. Eivät nämäkään mitään parhaimmistoa ole, meikäläisen pahin maneeri on että jätän kaikkiin kamoihin liian pitkät remmit (liikaa säätövaraa) jotta ne voi varmasti sovittaa useammalle hevoselle. Jahka opin tekemään suitsia enemmän myös Schleicheille, voisin yrittää sovittaa ne remmitkin niin että mitat sopivat tietynkokosille päille. Alkuperäinen syy näiden suitsien pitkille poskiremmeille oli vain se, etten tykkää niiden hankalasta käsiteltävyydestä, jota seuraa kun soljet antavat liikaa periksi. Sen takia muunsin nämä aikanaan reikäremmillisiksi, jolloin ne ovat ehkä parhaat tekemäni suitset tähän mittakaavaan. Parasta on sekin, että ne sopivat värillisesti valjaisiin. Leukahihnakin oli alunalkaen nahkainen ja soljellinen, mutta heitin sen menemään ja pistin tilalle ompelulankaa elämää helpottaakseni. Rytkyn pitää olla hyvän näköinen, mutta myös pukemisystävällinen!

Sinitarrakiinnityksellä saa ehkä vähän huijattua katsojaa, jopa omasta mielestäni voi näyttää siltä että hevosella olisi jotain suussa ja vieläpä oikealla korkeudella eikä liian alhaalla. Eihän se paras materiaali ole, mutta menettelee, kun ei pidä kamoja konin yllä ihan ikuisuuksia.
















Oli ihan välttämätöntä myös kuvata tuota vähän riimulla, siis yhdellä niistä riimuista mitä olen tehnyt. Säädin sen tarkoituksella aika löysäksi, se näyttää realistiselta. Eivät riimujen turparemmit oikeasti ole niin tiukkoja kuin hevosmallarit liian usein tekevät! En käsitä mistä se tapa on tullut. Eikä se saa valua noin alas, mutta minkäs teet jos oikeastikin näkee paljon väärin säädettyjä päitsiä - miksei siis samaa väärinsäätöä voisi ilmetä figuurienkin kamojen kanssa?




Julkaisen tuon - vielä todellakin nimettömän - clyden joku päivä Kuvikkoonkin, kunhan keksin miten saan taas sitäkin blogia jatkettua. Jostain syystä sen kanssa valui päivittäminen jonnekin. Liian huonot kustomit tai jotain sitten, joka tapauksessa... Myös se friisiläisori saa oman tekstinsä sinne joskus. Ylipäänsä en aina tiedä, kehtaanko postata enää The Tuherrukseen hevosmalleja, mutta täytyyhän sitä kaikesta huolimatta kun muuten tästä häviäisi kaikki tarkoitus! Peukkurit voisin hyvinkin siirtää vain omaan blogiinsa, kun ne ovat rottia eikä suomalaisia ne kiinnosta (minä oikeasti uskon että ihmisiä ottaa päähän se paasaaminen).

16. kesäkuuta 2016

Leppisvolkkari

Tämä projekti on ollut valmis jo aikoja sitten, mutta koska blogi kuoli, en sitä tänne julkaissut. Kyseessä on joku punainen kuplavolkkaripienoismalli, sattumoisin Schleichien mittakaavaa (1:24), johon tuli maalata leppäkerttujen (-pirkkojen) kuoren väritystä vastaava kuviointi. Auto menisi tädilleni, ja tilauksen teki äiskä. Maalina ne perus akryylit mitä omistan ja lakkana sieti (siesi?) sitä mitä käytän hevosmalleihin ja peukkureihin.

Anonyymi keppälerttu. Ei liity jutun autoon tai netin leppiksiin mitenkään.

No, jos tuntee miut tarpeeksi hyvin niin tietää, ettei leppäkerttu ole yhtä kuin punainen auto ja pyöreitä mustia pisteitä. Leppäkerttujen kuviointi vaihtelee jonkun verran lajin ja yksilön mukaan, ja siinä ötökässä on myös hiukan valkoista. Kupla sai täplänsä ensin tummanpunaisena, jonka päälle maalasin mustalla, ja jätin reunat vielä punaisiksi. Näytti ihan kivalta.

Ennen mitään maalailuja etsin netistä tietoa leppäkertuista ja kuvia niiden värityksistä. Piirtelin niitä vähän luonnoskirjaan, että tajuaisin, mitä olen tekemässä. Ihan kivaa. Pidän selkärangattomista paljon.  

Auton rakenteen ja realismipakkomielteeni takia jouduin tekemään ns. luovia ratkaisuja maalin yksityiskohtien suhteen. Lisäksi koska olen kökkö maalaamaan mitään tälläistä (ja ehkä koska sain selville tämän auton olevan joku erikoismalli... Olivat juuri sen sitten ostaneet ensimmäiseksi maalattavaksi, näköjään) ja omaan vähän epävakaat näpit kolmiulotteisiin maalailuihin, en saanut maalausta ihan täysin valmiiksi siinä muodossa kuin olisin halunnut. Tuollaisen virheettömän jutun pilaaminen yhdellä vedolla on älyttömän helppoa. Etuvalojen ympäröimä musta ei näytä hyvältä läheltä tarkasteltuna, mutta näköjään se kelpasi... En itse ole tyytyväinen. Yhtään. Pätkääkään.

Rumin maalausjälki tuli tietenkin auton kattoon, vai seläksikö sitä nyt sanoisi. Ihan tajuttoman huono laatu siinä kohtaa, tarkemmin ilmaistuna takaikkunan yläpuolella. Ei hemmetti minkä näköstä. Josko leikitään, että sitä leppistä on yrittänyt syödä joku otus ja sen jälkeen se on sylkäisty elossa ulos, koska leppäkertut erittävät aineita ja maistuvat pahalta (siksi ne ovat tuon värisiä), jonka seurauksena siipiä peittävä kuori on vahingoittunut?

Lakkapinnan teko tuotti vähän ylläreitä. Luulin, ettei siisteydestä tule mitään osaamattomuudellani, joka takaisi että lakkaa lentää myös maalattujen alueiden yli - turha luulo. Kyse ei ole vakaista käsistä vaan pintamateriaaleista. Maali tarttui volkkariin hyvin, mutta lakkaa se sen sijaan hylki, joten pintakäsittelyn sai lopulta pelkkä maalausjälki! Onneksi. Metka efekti... Vaikka kamojen laatu onkin liian selkeä. Auto itse on niin kiiltävä, tasainen ja sileä, ja sitten nuo maaluut lakkoineen näyttävät ihan vahalla päällystetyltä graniitilta. 

Maalasin auton kokonaan niin, etteivät käteni siihen koskeneet. Sormenjälkiä ei siis tietääkseni pinnalla ole. 

Tässä nyt tulee kuvatulva, koska en jaksa tiirailla erikseen julkaistavia yksilöitä tuosta kasasta. Pahoittelen niiden laatua, ei ollut aikaa eikä resursseja kuvata autoa taiteellisesti, joten sorruin automaattitilaan. Lukija katsokoon tarkemmin ne mitkä itse haluaa:






Virhe näkyy takaikkunan yläpuolella.










Noin muutenhan tykkään kyllä itsekin autoista, jos ne eivät ole mitään tavallisia perusautoja mitä nykyään näkee joka puolella. Sanottakoon, että pentuna suosikkini saattoi hyvinkin olla juuri tuollainen kupla, ja joskus vuosien mittaan onnistuin bongaamaan niitä melkein jokaisessa mahdollisessa värissä... En tiedä autoista sinällään mitään, teknisesti, mutta vanhat mokomat kyllä miellyttävät silmää ja joskus tekisi mieli niitä jopa piirrelläkin (saisin ne vaan näyttämään eläimiltä...). Kesällä voisi yrittää ottaa tavaksi tallennella kaupungin parhaita menopelejä kameralla - en tiedä mitä mieltä kuskit sellaisesta yleensä ovat, mutta onko siinä jotain kauheaa, jos joku tykkää autostasi niin paljon että tahtoo sen kuvata? Omaksi riemuksi vain.