21. kesäkuuta 2016

Schleichin tuore clyderuuna ja kotitekoiset valjaat

Unohdan aina, siis ihan aina, että voisin blogittaakin näitä kuvia välillä. Ei pelkästään jättää niitä koneelle lojumaan tai postata vähän Devarin puolelle.

Tämä koni on siis se Schleichin tuore clyderuuna, tai ainakin miun silmään tuore. Olen nykyään huono ostelemaan Schleichejä, ostan vain parhaat hyllyyn ja kustomointiin. Uutta kuvattavaa on kiva kyllä kerryttää, mutta paikkoja en näille osaa oikein keksiä... Kustomeista se riemu repeää aina paremmin, kun käsissä on jotain uniikimpaa.

Äkkiseltään tämä on kyllä paremman näköinen kuin nettikauppojen kuvissa. Kaikki on ihan OK - ja juurikin vain ihan OK. Mitään huippulaatua tässäkään moldissa ei ole. Nykyiset Schleichit eivät ole tarpeeksi realistisia, eivätkä rodunomaisia. Tälläkin ruunalla on joko nuoren hevosen rakenne tai sitten se edustaa sitä jenkkityyppistä, työkelvottomampaa clydeä, mitä ei pitäisi edes jalostaa ja joita pidetään vain näyttelyitä varten. Turhuutta. Oikeasti työhevosen täytyy olla iso myös massaltaan, siis ei läski tai korkea vaan massiivinen ja jykevä. Niille vaan ei nykymaailmassa ole käyttöä, niin ihmiset keventävät kaikki rodut sporttisiksi - vaikka niitä varsinaisia urheiluhevosiakin on jo valmiiksi.

Hevosessa ei yksistään ole mitään niin kiinnostavaa että jaksaisin julkaista sen erikseen, joten menee nyt tässä valjaskuvien mukana. Kaikki muuthan ovat jo ehtineet julkaista parempia kuvia itse moldista, joten minun kuvieni ei tarvitse olla huippulaatua (vaikka haluaisin, mutta en keksi enää miten). Haluan ennemmin panostaa noihin valjaskuviin. Sentään ne näkyvät ihan hyvin näistä, vaikken osaa edes luonnonvalossa sanoa onko tuo valjaiden voimakkaan värinen osuus nyt oranssi vai punaruskea.

Tässä vähän vääristyy mittasuhteet, pää näyttää liian isolta.








Näyttävätkö ne luonnonvalossa kuvatuilta? Eivät nimittäin ole sellaisia! En kuvaa yleensä mitään luonnonvalossa, koska en ole hereillä sellaisiin aikoihin eikä sitä valoa edes voisi hyödyntää näissä olosuhteissa... Olen salamavalon suurkuluttaja. Avainjuttu on käyttää himmennintä, jolla saa näköjään ihan OK valaistuksen. Jätän muuten tämän valokuvauksesta pölötyksenkin nyt tähän, koska ei sitä kukaan jaksa kuitenkaan kuunnella (selitän samat asiat joka kerta blablabla). Ja Schleichienkin kuvaamisesta aion paasata useamman varsinaisen tekstin muodossa joten... Jätän senkin nyt poikkeen. Vaikka haluankin huomauttaa ettei kuva ole hyvä jos hevosmallin pää näyttää noin isolta kuin tuossa ylimmässä kuvassa. Hivenen koiramallilla muovattu koni, ei kiva homma.

Nauttikaa oudoista valjaista, jotka olen Schleicheilleni askarrellut. Kuvausta varten. Silmänruoaksi ja räpelöitäväksi. Kaikki toimii, vaikkei olekaan tehty minkään uskottavan määreen tai oikean mallin mukaan. Tiedän kyllä, ettei valjaissa ole mitään isoja huopia tai pehmusteita kiinni, kuten näissä on tuo oranssi läpyskä valjasosan alla. Saatankin kyniä sitä pienemmäksi joskus, jos uskallan. Haluan. Viitsinköhän? Alkuperäinen syy sen pitemmälle vievälle muodolle saattoi olla hevosten suojaaminen, en enää ole varma.






Nahkainen leukahihna olisi kivemman näköinen, mutta en viitsi tapella sellaisen kanssa enää.Sen takia korvasin alkuperäisen leukahihnan kullanvärisellä ompelulankalenkillä, joka kiristetään rautalankaspiraalilla.







Stoppi pieni tähän... Oli välttämätöntä kuvata erikseen myös näitä suitsia. Rakastan pääkuvia, joissa hevosella on suitset. Niiden täytyy olla kotitekoiset, ei tehtaassa tehdyt tai kumiset. Eivät nämäkään mitään parhaimmistoa ole, meikäläisen pahin maneeri on että jätän kaikkiin kamoihin liian pitkät remmit (liikaa säätövaraa) jotta ne voi varmasti sovittaa useammalle hevoselle. Jahka opin tekemään suitsia enemmän myös Schleicheille, voisin yrittää sovittaa ne remmitkin niin että mitat sopivat tietynkokosille päille. Alkuperäinen syy näiden suitsien pitkille poskiremmeille oli vain se, etten tykkää niiden hankalasta käsiteltävyydestä, jota seuraa kun soljet antavat liikaa periksi. Sen takia muunsin nämä aikanaan reikäremmillisiksi, jolloin ne ovat ehkä parhaat tekemäni suitset tähän mittakaavaan. Parasta on sekin, että ne sopivat värillisesti valjaisiin. Leukahihnakin oli alunalkaen nahkainen ja soljellinen, mutta heitin sen menemään ja pistin tilalle ompelulankaa elämää helpottaakseni. Rytkyn pitää olla hyvän näköinen, mutta myös pukemisystävällinen!

Sinitarrakiinnityksellä saa ehkä vähän huijattua katsojaa, jopa omasta mielestäni voi näyttää siltä että hevosella olisi jotain suussa ja vieläpä oikealla korkeudella eikä liian alhaalla. Eihän se paras materiaali ole, mutta menettelee, kun ei pidä kamoja konin yllä ihan ikuisuuksia.
















Oli ihan välttämätöntä myös kuvata tuota vähän riimulla, siis yhdellä niistä riimuista mitä olen tehnyt. Säädin sen tarkoituksella aika löysäksi, se näyttää realistiselta. Eivät riimujen turparemmit oikeasti ole niin tiukkoja kuin hevosmallarit liian usein tekevät! En käsitä mistä se tapa on tullut. Eikä se saa valua noin alas, mutta minkäs teet jos oikeastikin näkee paljon väärin säädettyjä päitsiä - miksei siis samaa väärinsäätöä voisi ilmetä figuurienkin kamojen kanssa?




Julkaisen tuon - vielä todellakin nimettömän - clyden joku päivä Kuvikkoonkin, kunhan keksin miten saan taas sitäkin blogia jatkettua. Jostain syystä sen kanssa valui päivittäminen jonnekin. Liian huonot kustomit tai jotain sitten, joka tapauksessa... Myös se friisiläisori saa oman tekstinsä sinne joskus. Ylipäänsä en aina tiedä, kehtaanko postata enää The Tuherrukseen hevosmalleja, mutta täytyyhän sitä kaikesta huolimatta kun muuten tästä häviäisi kaikki tarkoitus! Peukkurit voisin hyvinkin siirtää vain omaan blogiinsa, kun ne ovat rottia eikä suomalaisia ne kiinnosta (minä oikeasti uskon että ihmisiä ottaa päähän se paasaaminen).

2 kommenttia:

  1. Olisiko sinulla antaa jotain vinkkejä pienoismallihevosten asennon muokkaamiseen? Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu minkälaista muutosta olet hakemassa, ja minkälaiselle hevoselle.

      Osa käyttää jalkojen asentojen muokkaamiseen rautasahaa, mattoveistä tai muuta terää (mahd. kuumennettuna) ja jatkaa sitä massaamalla ennen maalausta. Tarpeeksi vahva rautalanka on kätevää osien tukemiseen sisältäpäin. Joidenkin mallien jalkoja voi väännellä myös kuumentamalla ne esim. kynttilällä, föönillä tai kuumassa vedessä ja vääntämällä, mutta vaarana on alkuperäiseen asentoon palaaminen (kuulemma Schleicheillä). Itse olen selvinnyt ihan hyvin saksien, veitsien ja massojen kanssa, ja alkanut vasta nykyään käyttämään rautalankaa, ja vältän kuumentamista. Dremel -työkalu on kanssa mainio tuhoamisväline mm. Schleichien harjojen poistamisessa.

      Poista

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.