30. toukokuuta 2014

The Kesäloma alako

Niin siis, pääsin kesälomalle. Muhahaajeeee!

Minä ja tyhmät aloitukseni ja blogini, joita kukaan ei koskaan lue. Mutta olen tehnyt muutaman akryylimaalauksen, koko vaihtelee mutta eivät ne ole A4:tä isompia. Ajattelin myydä 10-20 eurolla kipale. Mikään mestari en ole enkä ammattilainen (ens vuonna valmistun), eikä aihevalikoimaani oikeastaan edes ole olemassa. Pelkkiä tylsiä koninpäitä maalailen koska niitä tulee tehtyä muutenkin välittämättä mistään sen kummemmin. Miksen siis käyttäisi maaleja ja sitä tosiasiaa, että tykkään suunnattomasti maalaustaiteen olemuksesta (maalauksellisuudesta siis, tietenkin), siihen, että keksisin jonkun tarkoituksen noille paspiksenpaloille, joita lojuu laatikollinen huoneen nurkassa. Voisi niistä nukkekotikamaakin tehdä, muttakun ei ole mitään mihin tehdä!

Yksi intohimoistani on loogisen sävytyksen oppiminen, ja olen käsittänyt, että sen kanssa kansalla usein tökkii eikä kukaan jaksa kiinnostua mistään varjojen ja valojen kanssa tappelusta... Parempaa ajanhukkaa saa hakea, se on parasta ikinä siis. Ja hevosen anatomia ja kaikki muukin mikä niissä on on ihan liian tuttua - niin tuttua, että olen sille sokeutunut ja turtunut ja siksi varmaan ihmiset tulkkaavat kuviani syvällisemmin kuin minä itse, jolle ne ovat vain tylsyyksissä ajantapoksi tehtyjä tyhmiä kuvia. Mutta jos saan nuo tylsyyksissä ajantapoksi tehdyt tyhmät kuvat myytyä, siitä on minulle jotain muutakin hyötyä kuin pelkkä maalaaminen (elämäntapataiteilijat eivät osaa olla kovin kauaa piirtämättä tai maalaamatta).

Olen melkein kyllästynyt kynällä luonnoskirjoihin suhertamiseen, koska ei vaan kiinnosta piirtää mitään. Haluaisin siis piirtää kovin mutta en ole ihminen, joka piirtää mitä tahansa. Kunnon teoksessa on mielestäni oltava tekijälle jokin tuntuma, henkinen side tai mitä ikinä keksiikään, kunhan se ei ole vain random suttu jonka teki nenän edessä jumivasta tuolista, kun muutakaan ei ollut. Itse mietin, että tykkäisin piirtää hahmoja. Se se ongelma onkin. Haluaisin piirtää kaikkea, mutta miksi piirtäisin mitään mihin ei ole yhtään tuntumaa, josta en oikeasti, käytännössä mitään tiedä ja joka ei muuten vaan kiinnosta yhtään. Hahmolla on oltava jokin paikka, jossa se on, koska pelkkä paperilla pönötys on tylsää katseltavaa ja lopulta myös tylsää tehtävää. Ympäristön kanssa hahmosta saa erilaisen kuvan ja kuvan tunnelma muuttuu huomattavasti, tulee sellainen "aijaa tuollaisessa ympäristössä se asuu ja yleensä on" -fiilis ainakin itselleni.
Ja mikä tärkeintä, jos kuvan tekemisestä tykkää ja siihen on jo tekovaiheessa tavallaan kehittänyt tunnesiteen, kuvan tekeminen on kivempaa ja sen tekee paremmin. Ei saisi taide olla mikään pakkoajatus, muttakun itsellä se on koko elämä oikeastaan...

Esimerkiksi, tykkään taloista, ja jos se olisi mahdollista, minulla olisi ehkä talo täynnä pienempiä taloja eli nukketaloja. Mihinkään ei vaan mahdu nyt mitään ylimääräistä, joten turha kuvitella. En osaa tyytyä mihinkään yhteen kipaleeseen jotain, koska ideoita ja suunnitelmia, teemoja sun muita on ihan liikaa ja niitä ei viitsisi sotkea yhteen kasaan ollenkaan. Tykkään oikeastaan aika monesta väristä ja erilaisista rakennuksista ja sisustustyyleistä (kellekään en tästä puhu koska ei vaan... ole tullut puheeksi, en tiedä itsekään mitä tämä on), ja haluaisin toteuttaa niitä edes sitten siinä miniatyyrimittakaavassa. Kuvana se ei onnistu, ne ovat vain kuvia. Tahtoisin voida valokuvata (jopa tuollaisella digijärkkärimöhkäleellä jollainen kamerani Nuija on) pienoistalojani.
Sisustuksessa ja kaikessa muussakin on semmoinen probleema, ettei minulla ole varaa ja osaamista minkään hankkimiseen ja/tai tekemiseen itse. Tästähän papatin joskus aiemminkin, kai, enkä jaksa aloittaa samaa pälpätystä taas. Nukkistahan minulla ei todellakaan ole, ja Schleich -skaalan tallikin on vuosia lorvinut autotallissa odottamassa jotain jatkotyöstöä.

Kukaanhan ei näitä koskaan lue.

Mutta siis, hevosenpäitä (ja esim. turpia tai muita yksityiskohtia, yhdessä kuvassa on pystyynhyppijän etujalat) maalailen, tosin nyt ainakin alkulomasta jätän siveltimet ja kynät ihan rauhaan koskematta ja yritän tuohon cräftipuoleen keskittyä, jos pöydälle mahtuu edes mitään. Kova hinku päästä leikkimään skalpellilla, joka ei sinäänsä kyllä mikään lelu ole... Hehe. Pienoismallit siis pyörii aivoissa.

Kissoja en ole aikoihin temputellut kun en jaksa sitä kinkun syöttämistä kokoajan, meidän ruokaahan se on eikä noiden. Eikä ukot edes yhtään välitä vaikka vain söisivät ja nukkuisivat kokoajan, vanhoja kollinlaiskimuksia kun ovat.

Kuvia ei ole laittaa nyt, kamera pitäisi tyhjentää, kuvat muokkia sekä signeerata ja tuherruksia skannata... Hittoako sitäkään jaksaa! Elämässäni ei tapahdu oikeasti yhtään mitään, joten en sitten mitään yleensä kirjoitakaan. Ketä kiinnostaa!




6. toukokuuta 2014

Blabla elossa ollaan

Niin just.

Ilmoitin sen jo Viaken blogissa eli toisessa blogissani. Sain tunnukset toimimaan.

Tämä olisi samalla myös päivitys siihen sun tähän. Pienoismalliharrastus ei ole kummoisessa kuosissa mutta olemassa kuitenkin, kun olen löytänyt käsitöistä itselleni uuden (tai uusvanhan, koko ikäni yrittänyt näprätä kaikkea toivotonta rautalangasta jne.) intohimon. harmi vaan että en osaa ommella yhtään, sekin tarjoaisi paljon mahdollisuuksia. Toistaiseksi olen tyytynyt tekemään pienoishevosilleni riimuja ja naruja ja muita remeleitä yms. Mutta alkaa se mennä ehkä vähän yksitoikkoiseksi kun isoimman skaalan - helpoin tehdä niille varusteita - hevosia omistan vain alle viisi kipaletta eikä ole varaa hankkia uusiakaan (miksi kaikki on niin kallista Suomessa?).
Myös tuo itse pienoismallihevosten kustomointiharrastukseni elää toistaiseksi ihan hyvin. Olen saanut projekteja eteenpäin ja yksi on tullut valmiiksi (maalasin vanhan kustomin).

Nojaamuttaniin toinen juttu sitten, piirtäminen. Edelleen tappelen artblockin kanssa. En tiedä mitä teen sen kanssa, yritän randomilla tehdä jotain uutta ja erilaista välillä. Esimerkiksi maisemia ja sitä rataa, taloja... Muttakun blah, elukoita tykkäisin tehdä jos osaisin ja viittisin muttakun kaikilla niillähän on silmät. No asking.

Hevospuolella en ole muuta kuin alkanut kääntyä sinne raudattomuuden puolelle niin kuin olevinaan kykenen. Mihinkään en nyt puutu kun tuskin ihmiset tajuaa kuitenkaan, mutta olen silti sitä mieltä että mieluummin raudatta kuin raudan kans. Eli siis ratsastusta ilman kuolainta(, kannuksia, kenkiä).

- Kuvat: Kaksi ylintä: Uusin Schleich -kustomini. Keskellä: Classic -skaalaan tekemäni pienoishevosen riimu lelukaakilla. Alinna: Suht uusi digitaalinen töherrys vanhasta hevoshahmostani Nepistä (Nepenthes).






-----

Vielä tuosta pienoismallailusta, olen nimittäin löytänyt itseni pläräämästä nukkekotijuttuja Googlesta. Piru kun kaikki maksaa niin kauheasti enkä itse osaa tehdä mitään. Väitän että tuo nukkisharrastus, jos se ikinä edes totta on siinä skaalassa kuin tykkäisin, olisi hauska tapa toteuttaa omaa arkkitehtuuri- ja sisustusintohimoa. En tiä miks mutta olen kiinnostunut tosiaan arkkitehtuurista ja talojen visuaalisuudesta. Haluaisin suunnitella niitä.

Olen tullut siihen tulokseen, että jos yksi nukkis pitäisi rakentaa tai muuten hommata meikäläiselle (omin käsin sen varmaan tekisin), se olisi sellainen vanha puolilaho maalaisröttelö likaisenkellertävänruskealla maalilla, pienehköillä ikkunoilla (ristikkoisena tai miten se nyt sanotaan) ja herkullisenruskeilla karmeilla, ehkä kattokin sillä värillä. Ja ehdottomasti piharakennuksia olisi - yhtenä niistä vanha hevostallinromu jossa hyvä jos joku viitsisi hevosta pitää. Tontti olisi aidattu ja aidan sisäpuolelta aika ränsistynyt ja villiintynyt, sellaista pöheikköä vaan. Tontin portin kiinnityksenä toimisi ehkä vanha ruosteinen kettinki tai kulunut nahkaremmi.

Sekin liittyy tuohon, että haluaisin tehdä nukkeja. Ongelmani on, että ne kaikki ovat ihmisnaamaisia. Ei siinä muuten mitään mutta en ole kustomoinut kuin kaksi nukkea joiden naamat olivat niin pehmeät että ne sai silputtua saksilla helposti, mutta ehkei kaikilla nukeilla ole sellaisia onttoja kumipäitä kuin Breyeriläisillä.
Schleichin ihmisfiguurien naamoja olen myös leikellyt, tai sitten muovannut uuden (eläin)naaman siihen vanhan naaman päälle. Tulokset eivät ole kovin ihmeellisiä, koska teen jotenkin kaulattomia otuksia vaikkei pitäisi. Yhtään apua en tähän saa koska ilmeisesti ainakaan Suomesta ei löydy toista ihmistä joka haluaa tehdä nukeille uusia päitä nimenomaan eläiminä. Ärsyttävää. Listallani olisi muunmuassa kissoja ja rottia. Ja ehkä hiiriäkin. (Ja joskus kun saan otetta muidenkin örkkien kuin mainittujen ja hevosten piirtämisestä, voisi harkita melkein kaikkea.)

- Kuva: Breyerin ratsastajanukesta kustomoitu rottajätkä (itseasiassa toinen niistä). Tuossa vielä ilman mustaa rokkitukkaansa ja kera oikean silmänsä, joka päätti tippua ja muuttaa silmäkuopan sijaan pienoismallimatkalaukkuun jonka omistan. Pysyypähän tallessa, ei kehtaa vaivalla maalattua simmua poiskaan heittää (ja se näyttää hauskalta mulkoillessaan sieltä laukusta)... Silmät tosiaan on irtonaiset ja liikuttelen niitä joskus korupiikillä - siksi ne juuri ovatkin maalattuja muovihelmiä. Nuken skaala on 1:9 eli isompi kuin normi nukkekotiskaala, mutta silti aion tehdä noille oman tallin.


-----

Ja oikeastaan, kyllä meillä kollipoikienkin kanssa on temppukoulutusta naksuttimen (mustekynä) kanssa tehty jo jonkun aikaa ja tyypit ovat aika hyvin mukana. Pahin ongelma vaan on etteivät käyttämämme herkut ole kissoille tarkoitettuja (leikkeleitä vaan). Muttaku ei noille muu namiksi kelpaa. (Ruoka erikseen.) Jos siis löytyis joku kissankerkku mitä tommoset ennakkoluuloset maatiaislöllykkänirsoilijatkin syö niin saa vinkata. (Ja ei, en syötä niille leikkeleitä muulloin kuin noina temputustuokioina, ja niitä ei hirveän usein kyllä ole. Mitään "suolamyrkytysvaaraa" ei ole, hehe. Mutta paras olisi löytää joku mikä on noille terveellisempää.) Joku saisi kyllä kehittää kissannamin joka on samanlainen kuin ihmisten leivänpäällisleikkeleet ja saman makuinenkin. Oikeasti vähän häiritsee. Mutta ei sillä, kyllä nuo ainaki on sit innolla mukana tempuissa ku saavat kinkunpalasia palkaks.

Vielä kuvat veljeksistä. Pianistityyppi on Figaro ja valkohännänpäinen Amigo. Ja kukaan ei ole Figarolle pianonsoittoa opettanut, se itse hakee sillä huomiota...




-----

No semmosta. Mitähän ens kerralla... Kenties riimuista enemmän kuvia?