Lemmikit

Tein sitten lemmikeille erillisen sivun, koska ne ovat niin suuri osa elämää. Varsinkin kissat.

Figaro.

Olen koko ikäni elänyt kissojen kanssa, eli aina on ollut vähintään yksi kissa talossa. Yleensä kissamme ovat olleet kolleja, mutta vuonna 2015 taloon tuli historiamme toinen tyttökissa. Lennokasta on ollut.

Kaikki kissat ovat leikattuja maatiaisia. Kissat eivät juoksentele irrallaan ulkona miten huvittaa, niillä on sitä varten ulkotarha. Tarhaan kuljetaan ikkunaan yhteydessä olevan käytävän kautta.

Olen tehnyt kissoillemme pöhköjä elämäntapahtumia taltioivan blogin.

______________________________________________________________________

Lemmikkihistoria
Kuten sanoin, en ole koskaan elänyt ilman kissoja.

Rottia meille tuli 2007-2008, kun olin kolmetoistavuotias. Ja voihan sen arvata, mitä siitä seurasi jos plärää meikäläisen gallerioita ja varsinkin tuota toista blogia - miusta tuli rottahörhö. Meidän rotat ei tosin olleet koskaan mitään sylilemmikkejä, mutta hoidettava ne oli silti... Eikä se ainakaan vaikuttanut siihen, miten rottiin suhtaudun nykyään, koska netti ja rottaihmiset ovat olemassa.

Niin ja joo, ikinä ei kannata hankkia rottia eläinkaupasta eikä yksineläjiksi. Eikä pariskuntaa - sitä varten on kasvattajat, jotka yleensä osaavat hommansa. (Mikä ei ole yksinkertaista... Kasvatuksella ja lisäännyttämisellä on iso ero.)

2009 meille tuli sitten sellainen eläin, minkä tulo tuntui aika käsittämättömältä alkuun - koira. Ei siksi että koirat olisivat eläiminä jotenkin erikoisempia, ne vaan eivät ole itselleni niin perustuttuja kuin kissat. Olen kissaihminen - mutta tulen toimeen koirien kanssa, jos tarvitsee, enkä kohtele niitä kissoina vaan koirina. Olihan siinä tottumista kyllä, kun Musca oli pentu eikä itse tajuttu sitä ettei se ole niin notkea kuin kissat. Koomisia muistoja.

Joskus 2011 tai 2012 viimeiset rottamme taisivat kuolla. Yyhm. Harva tavallinen ihminen tajuaa, miten kivoja elikoita ne ovat, olkoonkin että omalle kohdalle on osunut pelkkiä purevia ja kosketusarkoja tyyppejä. Muttakun, ei se rottakaan päätä kenen luokse se joutuu muuttamaan ja kuka sitä käsittelee, se on ihmisen homma tehdä sille selväksi ettei ihminen esim. syö sitä. Koska rotta on saaliseläin.

Figaro lopetettiin keväällä 2015, 11 -vuotiaana. Se on aivan liian vähän elinvuosia kissalle. Kesti meikäläiseltä harvinaisen kauan päästä Figaron lopetuksesta yli, mutta sentään saatiin lopulta muutakin ajateltavaa - kesällä 2015 meille tuli Lauha.

Ja joskus vuoden 2016 sisällä tuli Arwi, sukulaisilta. Tottuminen otti aikansa, mutta nykyisin se on aina Arwi joka aiheuttaa isoimmat naurut ja "tämmösistä ei koskaan kerrota kissakirjoissa" -tilanteet.

Meikä elättelee edelleen toiveita rottahankinnoista täällä, mutta koska järki on päässä niin en ole vielä mitään jyrsijöitä ottamassa...

_______________________________________________________________

Lemmikkimme
Eli nyt se päänuppiasia, kenen kanssa jaan arkeani.

Amigo
Vuonna 2004 syntynyt valkomusta maatiaiskissa, leikattu kolli. Tällä hetkellä jätkä tuntuu ihan hemmetin isokokoiselta (painaa kyllä 6 kg), kun on oppinut katselemaan myös pentua siinä sivussa. Amigon luonteeseen kuuluu (jo iän myötä) laiskuus, ahneus ruoan suhteen ja kiltteys. Amigo on usein Lauhan vaanimisleikkien uhri. Ukko on myös melko läskin tuntuinen aina välillä. Painava, hankala nostaa (joudut käyttämään molempia käsiä ja joskus kolmaskin kelpaisi), rimpuilee sylissä. Täysin siliteltävä otus, söpö, pölvästi. Pieni ääni ja terävät kynnet, hassut ilmeet. Valkoinen hännänpää koukkumaisessa mutkahännässä kiinnittää ihmisten ja kissanpennun huomion. Alkaa valitettavasti olla jo vanha. Kun tämä ukko lojuu vatsallaan tai selällään rentona, se vie ihmisenmentävän tilan (mutta ei oikeasti ole mikään sairaalloisen läski, immeiset... Jotku kissat on laajoja). Amigo harrastaa öisin molinaoopperaa.



Lauha
2015 syntynyt ruskeatabby, tyttö. Leikattu. Ihan uskomaton elohiiri ja täystuho, söpö sekä ehkä ensimmäinen kotipuolessa 24/7 tuntemani sylikissa. Puhuu paljon ja tykkää olla ihmisten kanssa. Leikkii kaikella - siis IHAN kaikella aina kun ei nuku tai syö... Tällä hetkellä Lauhan rakennetta kuvaavat tällaiset termit: puikula, fretti, minigepardi sekä 'tennispallo jolla on pää, häntä ja jalat'. Tyttö tuntee kellon ja tulee pureskelemaan varpaitani joka saakelin aamu tällä hetkellä (minä en siis nuku öitä, hei). Helppo siirtää, kevyt, nostettavissa yhdellä kädellä. Nuoleskelee naamoja ja käsiä, kehrää paljon.

Pienenä.

Kevät 2016.

Arwi
Tuli meille 2016, ollessaan alle vuoden ikäinen. Punatabbyvalkoinen maatiaispoika. Leikattu edellisen kodin (tuttu) toimesta aikoja sitten. Luonteeltaan täys riiviö, jota saa aktivoida vaikka ikuisuuksia, kunhan lelut ja tekemiset ovat kyllin kiinnostavia. Jos tylsyys iskee eikä ole ihmisiä leikittämässä tai leluja tapettavana, osuu resuamisen uhriksi yleensä Lauha, joka tuntuu olevan Arwille vähän liian hentoinen painikaveri aina joskus (aiheuttaa Lauhasta lähteviä ääniä ja sähinöitä). Ruoka maistuu, jos maistuu, yleensä kyllä uppoaa ja ihmisenä joutuu estämään ettei kuono mene kuppiin liian aikaisin. Arwi tykkää Muscasta, silityksistä ja kehrää kuin pölynimuri, ei tykkää syliin ottamisesta (siksi olen yrittänyt tehdä niin, että noukin syliin vain jos seurauksena on vaikka ruokaa tai ylätaso, jonne kissa haluaa, lisäksi vuoden 2016 lopulla opetin sen namien avulla tulemaan itse syliin). Nukkuu mielellään peiton alla ja kaivautuilee sinne paljon, oli ihminen näkemässä tai ei. Ääni muistuttaa usein rikkinäistä palovaroitinta. Laulaa paljon. Kaikesta tuholaisuudestaan huolimatta pojanhötäle on sitä luokkaa, että en pois antaisi.

Seuraava nettijulkkis?


Musca
2009 syntynyt sekarotuinen narttu, steriloitu. Suurieleinen, söpö, kiltti ja ihmisistä tykkäävä musta neiti. Älyttömän energinen ja ruoan suhteen erittäin nirso (joku ei joskus uskonut että koira voi olla noin nirso) koira. Musca tulee toimeen kissojen ja tuttujen koirien kanssa, tuntemattomien likelle en kehtaa viedä ettei tule rähinöitä. Musca kertoo selvästi mielipiteensä asioista ja ihmisistä. Koira on mielestäni erittäin fiksu ja yritän harrastaa sen kanssa kaikenlaista aivoleikkiä aina välillä, esim. naminpiilotusleikkejä, joissa se etsii namit haistelemalla. Kissanlelut kiinnostavat varsinkin nyt, kun Musca on mustasukkainen kissanpennulle sen saamasta ylimääräisestä huomiosta.


____________________________________________________________________

Edesmenneet
Joskus luulin, että silloiset kissamme eläisivät vaikka parikymppisiksi, koska olivat niin terveen oloisia. Ei se sitten ollutkaan totta.
Listaan vain niitä eläimiä joiden elinaikana olen elänyt itse.

Kissat:

Stefu
Vanha pirulainen, kuoli 15 -vuotiaana 2004 kun olin itse yhdeksän. Valkomusta kolli oli hän. Penskana pelkäsin tätä kissaa, mutta en ajattele tätä kovin pahalla. Stefu jos kuka opetti ihmispennuille, miten kissojen kanssa ollaan.

Viiru
Se ensimmäinen tyttökissa tässä taloudessa. En tiedä tarkkoja vuosilukuja, jossain vuosituhannen vaihteessa se eli ja kuoli sen pari kolme vuotta. Viiru oli ruskeatabby.

Needle 
Kissa joka ei halunnut kuulua tähän perheeseen.

Rommi
1999-2012. Leikattu mustavalkoinen maatiaiskolli. Ihana peruskissa, asiallinen luonne. Siskon kissa oli hän. Harrasti mouruamista. Hyvin vanha kuva Rommista.

Figaro
2004-2015. Leikattu mustavalkoinen maatiaiskolli, nenukissa Hitler -täplä. Itsepäinen ja aika nero kissaksi. Figaro oli 'miun kissa', mie olin sen ihminen. Se ainoa elukka (tai eliö ylipäänsä) jonka kuolema oikeasti on ottanut koville. (Tulee edelleen jännä olo joka kerta, kun mietin tätä.)


Rotat:

Voldemort, Dexter, Batman, Jokeri, Trommel, Triangel, Gitarre.
- Kaikki uroksia. Muistikuvia rotista on liian vähän ja valokuvia en ala laittelemaan, koska niitä joko ei ole tai sitten ne ovat vanhoja ja huonoja. Voldemortia ihanampaa rottaa ei kyllä ole tässä perheessä koskaan ollut... Dexter taas vaikutti paljon yhteen hahmooni, ja kaikkien nimistä voi päätellä silloisia nimiteemoja. Trommel, Triangel ja Gitarre olivat nykyisin virallisen kasvattajan kasvatteja, ja kaikkein terveimpiä rottiamme - ja nimetty lempibändimme (koska en se ole vain minä joka kuuntelee Die Ärzteä meillä!) ansiosta. 

_________________________________________________________________

Ihmisten nähdessä hevospiirustuksiani ne usein (ts. aina) kysyvät, omistanko itse hevosen tai olenko ratsastanut. Voisin sanoa: en. Satunnaista (ravi)tallilla käymistä kameran kanssa ei kehtaa kutsua hevostelemiseksi.

Lisäksi ratsasteluni on ennemmin juurikin satunnaista, silloin tällöin tapahtunutta, enkä voi sanoa sen kehittäneen meikää yhtään mihinkään tähän mennessä; en tiedä "osaisinko" ollenkaan ratsastaa enää nyt kun en ole ollut hevosen selässä muutamaan vuoteen. Päätin jossain vaiheessa, että jos tästä ei saa säännöllistä harrastusta (jossa voisi kehittyä hevosihmisenä), ei sitä tarvitse sitten tehdä ollenkaan missään muodossa. 

Teoriaa olen lähinä päntännyt. Käytännössä hevostelu ei ole mahdollista, ja syistä on turha puhua kun niitä on niin paljon. Ja sitä paitsi, en ymmärrä miksi kaikki hevosia piirtävät muka ratsastaisivat tai omistaisivat hevosen. Itse en edes lue itseäni ns. normaaliksi hevosihmiseksi.

Tästä syystä en voi myöskään julkaista yhtään kuvia hevosista, vaikka olen kuvannut niitä paljon ja haluaisin joskus laittaa noita kuvia näytillekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.