Muut blogini loppukesällä 2023

Olen miettinyt, lukeeko tätä blogia kovinkaan moni enää, ja jos lukee, miten perillä ihmiset ovat muista blogeistani ja myös gallerioistani? Listaan tähän nyt ne jotka ovat käytössä tai aktiivisina tällä hetkellä. Tai no, listaan kaikki muutkin. Nimimerkkini on kaikkialla Afuze, ja kaimoja ei pitäisi olla. En myöskään osaa esittää normaalia tai sulautua massaan, joten en usko että mitään sekaannuksiakaan tulisi jos jollain olisikin sama nikki.

Ykkösgalleriani taidesivustoilla on aina ollut deviantARTissa, ja sellaisena se voi pysyäkin. En postaa niin paljon ja usein kuin haluaisin, koska en jaksa, ja aivoissa kummittelee sellainen että julkaisen tosi paljon pelkkää yhden ja saman toistoa jonka en usko kiinnostavan porukkaa. Silti kyylääjiä näkyy tulevan lisää aika ajoin, mikä on tosi hämmentävää. En mitenkään kalastele watcheja tai faveja, mutta niitä tulee paljon enemmän kuin sitä mitä haluaisin eli kommentteja (keskustelu olisi kivaa). 

Muutamalta muulta taidesivustolta minut voi löytää, mutta en ole postannut niihin mitään uutta oikeasti vuosiin. Osin syynä on se kun en vain jaksa nakella samoja kuvia joka sivustolle, ja toisaalta taas en ole mitenkään suosittu missään niin tuskin kukaan huomaa ollenkaan jos olen hiljaa tai julkaisen tosi epäsäännöllisesti. 

Vaatteet on varastettu Breyerin tehdasnukelta, ja ovat turhan reilut omatekoisilleni.

Sitten blogit. The Tuherrustahan sinä tässä luet juuri nyt, ehe? No, tämä on näistä se vanhin ja samalla pisimmän kehityskaaren nähnyt. Pääpaino on pienoismallihömpötyksillä ja taiteellakin, mistä sen nimikin tulee... Ja HALUAISIN postata tänne kaikenlaista lähtien kuvien valmistumisprosesseista pähkäilyihin, mutta yh pyh bläh. Ehkä opin joskus miten blogia pidetään. 

Muut suomenkieliset pienoismalliblogini ovat Kuvikko, Pienoiskavio, Haapis ja Sormirotta. Miksi on näin monta blogia samasta asiasta, saatat kysyä? Mietin samaa. Mutta minulla on selityksiä: 

Kuvikko on se jonne listaan muovikonikokoelmani ja säilön isot määrät kuvia niistä. Hevosia on tullut paljon lisää sen jälkeen kun viimeisimmät on julkaistu, enkä ole jatkanut keskeneräisiä luonnoksia valmiiksi. Suoraan sanottuna en vain ole jaksanut, koska Blogger meni muuttumaan epäkäytännölliseksi juuri huonoimpaan mahdolliseen aikaan. (Onneksi voin tehdä nuo tiedot ihan vain kopioimalla tietokaavakkeet ja täydentämällä niitä, eli rivien kanssa ei sen suhteen tarvitsisi tapella...)

Pienoiskavio on minun ja Kaven yhteinen tietosivusto pienoismallihevosista, ja toivon että se on parasta ja uusinta mitä suomeksi voi asian tiimoilta löytää. Pieka on käytännössä kuollut pystyyn, eikä kukaan näytä sitä kaipaavankaan (tarvitsevan), enkä voi tehdä siihen isoja muutoksia sopimatta niistä Kaven kanssa. Tai voin, mutta se ei olisi hirveän reilua. 

Traditional -skaalan yleissatuloita. Toinen näistä meni Kavelle.

En ole kauheasti huudellut Haapasen tallin blogista, mutta se tuli pykästyä joskus pelkkiä valokuvatarinoita varten. Niitä olisikin varmaan useita satoja... Ja siis vain murto-osan ehdin blogittaa ennen kuin koko homma lässähti. Tein Haapiksen blogin aikalailla sen jälkeen kun Kave perusti Orvon tallin blogin. Ne korreloivat keskenään. Haapisblogin sisältö ei vastaa tämänhetkisiä standardejani; oikeastaan mikään ei vastaa, koska en osaa tehdä nukenvaatteita, ja niitä nimenomaan tarvittaisi nyt enemmän kuin mitään muuta.

Sormirotta keskittyy käytännössä täysin pelkästään peukkureihin, pieniin massarottiini, joita teen. En tiedä jatkanko enää rottien yksittäislistaamista sinne, koska niitä on tullut oikeasti useita satoja lisää sen jälkeen kun postasin viimeisimmät. Yritän kuitenkin pitää blogin hengissä muuten, esimerkiksi asiapostausten muodossa. 

Nähtävästi rotatkin leikkivät Breyereillä.

Hevosmalleihin liittymättömistä blogeista voin mainita Kissanketaleet, joka on kissablogi. Se ei ole ollut toiminnassa vuosiin, mutta vanhoja postauksia voi toki lukea ja kuvia möllötellä. Blogin pääasiana piti olla kissojemme hassujen tekojen arkistoiminen, ja siinä samalla yritin itse repiä jotain irti siitä kun haluan kirjoittaa humoristisesti. Ironista kyllä, vaikka pyrin kirjoittamaan aina vähän koomisesti tai sarkastisesti, niin yleensä ihmiset tulkkaavat sen vihaisuudeksi. En tiedä jaksanko jonain päivänä vielä jatkaa Kissanketaleen kirjoittamista... Nimittäin syy sen pysähtymiseen oli alun pitäen se, kun kissat hölmöilivät enemmän kuin jaksoin dokumentoida ja blogittaa. Ehkä blogissa olisi enemmän järkeä nyt kun nämä eivät ole enää niin nuoria, jolloin hullutuksiakin tapahtuu harvemmin?

Jos on ihan pakko lukea englanninkielistä tekstiä minulta, vaikka suomeakin on, niin minulla on hmmm... kaksi? Kolme? No, ainakin pari enkkublogia. Molemmat liittyvät hevosmalleihin, tittidii! Kuinka yllättävää. Mietin kyllästyykö kukaan ikinä tähän kun tällainen fanaatkko ei puhu mistään muusta? No, ehkä ne pitävät suunsa kiinni asiasta ja menevät muualle. 

Ensimmäinen ja paras sidepull jonka olen tehnyt.

Visual Rat & Model Horse oli ensimmäinen englanninkielinen hevosmalliblogini. Yhdessä vaiheessa yritin julkaista sinne ns. modelliversumillisia valokuvatarinoita, mutta jätin sen sikseen koska jostain kekkanan syystä koen kauheaa myötähäpeää omista tarinoistani, kun ne ovat tuollaisia. (Sama ongelma iski myös Haapisblogin kanssa. Palautteen puute ei auta asiaa.) Muut tekevät pienoismallitarinansa aina niin paljon paremmin. Blogi on tällä hetkellä oikeasti aika aktiivinen, ja olen ruvennut arkistoimaan sinne taidekuvajuttuja. 

Thousand Lakes Models on minun ja Kaven yhteinen enkkublogi hevosmallailusta, koska todettiin se mahdollisesti kätsymmäksi kuin yksien blogien pitämisen. No, en tiedä. Yhdessä kohtaa kävi myös niin, että kun tämä oli niin lysti, niin totesin Visualratin turhaksi, mistä syystä se kuoli pystyyn. Olen ollut aikalailla yksin vastuussa koko TLM -blogista jo kauan, osin koska Kaven elämässä tapahtui muutoksia jotka eivät salli yhtään aikaa millekään netissä istumiselle. Jonkun aikaa päivitin TLM -blogia yksinäni, mutta totesin sitten että hitto, voisin yhtä hyvin vain palata Visualrattiin näiden omien juttujeni kanssa... Kimppabloggaus olkoon juttu sitten joskus myöhemmin. Yhteisbloggaamisessa on nääs omat etunsa joista en haluaisi luopua. 

Uusin fightmore, joka on... no, aika ruma.

Mitäs muuta sitten...

Voisin tehdä yllärit ja linkata tähän muutaman blogin jotka löytyvät omasta lukulistastani tai joita muuten plärään paljon. Mitään linkkisivuahan en ole tänne julkaissut sen jälkeen kun alkuperäinen meni remonttiin. 

Suomenkielisistä pienoismallihevosblogeista pitää tietenkin listata Kaven blogit Silmin Maalatuin eli Sima ja Orvon talli. Odotan kovasti että molempiin tulisi taas uutta sisältöä, mutta ymmärrän kyllä ettei se tapahdu ihan äkkiä. Minun ja Kaven ohella kolmas kotimainen hevosmalliblogi on Saagan satulassa, sitä ylläpitää Taateli. Ollaan kaverilaumaa kaikki kolome. Mikään noista blogeista ei tosiaan ole aktiivisena, mutta haluan linkata ne silti.

Muitakin suomalaisia hevosmalliblogeja voi olla, mutta nuo ovat ainoat oikeasti julkiset jotka tiedän. 

"Roope", saddlebredi joka saattaa olla peräisin 1960 -luvulta. Kunto on tosi hyvä siihen nähden!

Englanninkielisistä eli todennäköisimmin amerikkalaisista pienoismallihevosblogeista pitää mainita ensiksi Braymere Custom Saddlery, josta löytyy ihan tuhoton määrä hyvää tietoa, varusteentekoniksejä, maalausohjeita, referenssikuvia ja kaikenlaista muuta. BCS:n blogilistasta löytyy paljon lisää plärättävää.

Hevosmallailun vierestä luen Muuliprojektia. Blogissa on paljon muulitietoa ja myös pohdintaa eläinten koulutuksesta ja käyttäytymisestä, ja on siellä myös yksi teksti Breyer -muulistakin. Huumori on hyvää. Syytän tätä blogia, jos joku näkee minun muulitöherryksissäni yhtäläisyyksiä Muuliin. Se on varmasti vain sattumaa.  

Taiteita ja muuta viihdettä ja eläinaiheita yhdistäviä blogeja ei tunnu olevan tarpeeksi (enkä itse omalla vetelyydelläni auta asiaa). Listallani on yksi tällainen, Suola Kuupielessä, joka keskittyy koira-aiheisiin. En ole koiraihminen enkä koirapiirtäjä, ja olen tosi nirso lukemisteni suhteen, mutta tykkään lukea Naran blogia. Luen sieltä paljon myös vanhoja tekstejä. Lisäksi on pakko sanoa, että muunmuassa jotkut Naran suomentamat artikkelit kertovat asioista joita en itse tulisi ikinä edes miettineeksi (esim. jutut valjakkosusista). 

Musca, s. 2009, k. kevättalvi 2022.

Kannattaa katsoa myös Naran toinen blogi Katkera Kuu, joka keskittyy elokuviin. Voin sanoa löytäväni sieltä vähän väliä leffoja joihin en muuten törmäisi varmaan ikinä. Ja olen outo, mutta tykkään myös lukea arvosteluja elokuvista jotka olen nähnyt. 

Jos muita eläintaidejutuista ja vastaavista bloggaavia näkee tämän, niin plz ilmiantakaa bloginne. Toki toivon eniten että löytyisi tai tupsahtaisi ihan uusia hevosmallibloggaajia, koska meitä on tosiaan vain muutama koko maassa (tai jos on enemmänkin, niin sitten asun itse kiven alla koska en käytä somea)...

Blue, large stablemate -kokoinen joulukuusenkoriste, jollaisia Breyer valmistaa. Haluaisin haalia niitä laumallisen, mutta mokomat ovat aika kalliita. Blue taisi olla tehty tukemaan jotain amerikkalaista maanviljelijäliittoa ja oli Tractor Supply -erikoisjulkaisu. Itse halusin sen koska hitsi, sininen ruunikko!

Ei lukulistani oikeasti ole noin lyhyt, mutta nuo nyt tulivat ensiksi mieleen taikka olivat äskettäin päivittyneitä.

Miten nimeän mallini?

Poimin otsikon omasta postausidealistastani. Eli miten nimeän mallini?

"Money Spent Due To External Forces" eli Munni.

Kokoelmani sekä hevosten että etenkin rottien osalta on iso, joten kaikki simppelimmät nimet (esim. ruokien tai karkkien nimet tai niihin liittyvät termit) saattavat olla jo käytettyjä. Jotkut nimet ovat sen verran kivoja että annan niitä useammalle eri eläimelle tai hahmolle, mikäli ne vain ovat eri lajia tai eivät muutoin ole tekemisissä keskenään. Hyvä esimerkki olisi sellainen, että peukkureilla näkyy jonkin verran nimiä jotka olen alunperin antanut hahmoilleni. 

Almi ei ole ainoa Almi.

Olen jo kauan kerännyt nimilistoja sekä paperille että digitaalisesti, ja olen myös yrittänyt yhdistää näitä. Nyt homma on vähän jäänyt. Yliviivaan nimet jotka ovat jo käytössä, ja teen noin heti kun nimi päätyy jollekin. Osa listoista on kategorisoitu esimerkiksi kielen tai teeman mukaan: löytyy mm. latinaa, kasvien nimiä, kaloja, valokuvaukseen liittyviä juttuja ja lääketieteellisiä termejä. Satunnaisia löytöjä ja hauskoja sanoja varten on ihan oma, pitkä sekalaislistansa. Lisäksi on oma listauksensa parivaljakoille ja jengeille.

Nimilistat ovat suurimmat peukkurien puolella, mutta käytän kyllä kaikkea kaikille jos se tuntuu tarpeelliselta. Peukalorotat vaan tuppaavat runsastumaan kaikkein nopeiten ja niitä on reilusti yli tuhat kappaletta, joten nimiäkin toki tarvitaan enemmän. 

"Okay Mister Blue" eli Okay. Riimu on Kaven tekemä, naruräpellys taas minun.

Koska valikoima on noin iso, olen tullut pisteeseen jossa jokainen rotta ei ole enää erottuva yksilö tai muutoin spesiaali. Haluan nimetä ne spessut kaikista luovimmin, joten iso osa rotiskoistani on saanut outoja sanaväännösnimiä. Niitä keksii ainakin minun aivoillani lennosta jatkuvalla syötöllä, enkä mitenkään pysty listaamaan kaikkia talteen. Ja kyllä, kirjaan ne ylös ja yliviivaan jotta tiedän olla käyttämättä samaa nimeä kahdesti. Juttu noiden siansaksanimien kanssa on se, että ne eivät tarkoita mitään, ovat neutraaleja ja voidaan siten antaa huoletta mille hyvänsä figuurille, mikäli nimen värit vain sopivat rottaan. Hevosille en tuollaisia nimiä anna. 

Juuvu. Myös Siisto löytyy.

Ja mitä niihin hevosiin tulee, niin niiden kohdalla tuntuu tarpeelliselta mainita etten hevillä vastaanota nimeämisapua. Tapani nimetä voi olla niin monimutkainen verrattuna siihen, miten simppelisti ihmiset usein nimeävät asioita, mukaanlukien eläviä eläimiä. (Meillä lemmikit saavat aina ajatuksella keksityt, kunnolliset nimet, eivätkä ne ole esim. vitsejä. Poikkeuksena on sellainen, että eläin tulee jo valmiiksi nimettynä eikä nimeä haluta vaihtaa.) Ensinnä mietin, miten se hevosmalli on minulle tullut, miksi, oliko ajassa jotain erityistä, liittyykö siihen jokin mielentila tai tunne? Minkä värinen se on ja voiko värin pohjalta keksiä nimeä? Olen synesteetikko, eli aivoissani on hermoyhteyksiä jotka normaaleilla ihmisillä katkeavat joskus varhaislapsuudessa, joten voin muunmuassa nähdä värit sanoille, kirjaimille, numeroille, äänille, mauille ja hajuille, minkä lisäksi voin sanoa jos jokin maku on jonkun värinen. En edes tiedä onko se normaalia ihmisille, että kuvailee värin sävyä sanomalla sitä makeaksi, suolaiseksi tai pistäväksi. 

Floora, jonka pitkä nimi "I  Just Want The Boring Things" oli jonkun mallarikollegan höläyttämä. Poimin joskus talteen lauseita jos ne näyttävät sopivilta nimiksi. Tämän kohdalla asia on niin, että merkitöntä ruunikkoa tupataan haukkumaan tylsäksi, ja minä taas niin pidän ruunikoista.

Höttö, jonka värit valikoin sopimaan nimeen.

Yksi asia johon myös panostan, tai haluan panostaa, on nimen kieli, alkuperämaa ja merkitys. Moinen tulee joskus kyseeseen jos jollain hevosrodulla on kotimaassaan tietyt nimiperinteet. En osaa mitään muuta kuin suomea ja englantia. Latinaa, saksaa ja ehkä espanjaakin saatan osata ihan naurettavan verran, eli en tiedä miten niissä toimii kielioppi. Ikävä kyllä tykkään juuri latinalaistaustaisista kielistä nimissä niiden voimakkaan värimaailman takia - ne sopivat eläimille. Englanti on melkoista värien sekasotkua ja ymmärrän sitä turhan hyvin nykyisin, niin jotkin perus lausenimet sillä kielellä alkavat olla jo vähän nähtyjä. 

Joskus tuli Kaven kanssa keskusteltua näistä nimijutuista, ja tulimme siihen tulokseen että on "normaaleja nimiä" ja sitten "meidän nimiä". Kave antaa hevosilleen nimiksi kuuntelemiensa kappaleiden otsikoita. (Kave kuuntelee vielä rankempaa musiikkia kuin minä - ja minähän kuuntelen sentään metallia...) Minä olen joskus lyhentänyt sanayhdistelmiä siten, että ensimmäisistä kirjaimista on voinut keksiä jotain soopaa millä massaeläimen voi identifioida. Esimerkiksi russian blue = rublu. Tosin Rublusta tuli sittemmin Hörhö, varsinkin koska se ei ollut väriltään russian blue vaan marten... Ja tuohon synestesiaan vedoten, Hörhö on väreiltään muutenkin sopivampi harmaalle rotalle. 

Hörhö.

Yksi hahmo sai pysyvän lempinimensä, koska kirjoitin sen varsinaisen nimen tuoreeltaan ylös enkä muistanut sitä enää myöhemmin (ennen kuin näin nimen uudestaan). Lempinimi oli ja on tyhmä eikä mitenkään luova, mutta se jämähti kuin pikkukivi kengänpohjaan. Sekä pitkä nimi että lempinimi ovat aika typeriä ja myötähäpeilyttäviä (suomenkielinen vastine sanalle "cringe"), ja keksin ne ollessani vielä pentu, joten olen sittemmin päättänyt ettei hahmo itsekään pidä nimistään. Siitä saa aikaiseksi vähän draamaa tarinapuolelle. 

Olen outo ihminen, ja tykkään jos nimet ovat vaikeita ja pitkiä. Tämä ei tokikaan päde lempinimiin, joiden kannattaa olla helppokäyttöisiä. Mutta omaan paljon hahmoja ja modelleja joiden pitkät, viralliset nimet ovat hankalia kirjoittaa ja kenties mahdottomia lausua. Mitään erikoismerkkisoppaa en sentään yleensä käytä, mutta joku spesiaalikirjain tai tuplakonsonantti siellä täällä on aivan jees. 

Kämmi, jonka pitkä nimi on "Stainygate's Sülvär Cämåüflägë". Se on tarkoituksella tuollainen, enkä ole onnistunut keksimään mitään yhtä kivaa enää toista kertaa.

Ihan oma lukunsa ovat sanaleikit. Niitä rakastan yli kaiken, ja koen että sanaleikkinimet sopivat ihan erityisesti rotille, joskin oikeasti niitä näkee paljon myös suomenhevosilla ja quarterhevosilla. Minulla ei kuitenkaan ole isoa määrää suomenhevosmalleja, joten ei auta muu kuin käyttää kaikki suomenkieliset ideat peukalorotille. Ja tässä on myös syy siihen miksi Fingerpori on mielestäni ihan mainio sarjakuva - vitsit vaativat aivoja, kielipäätä ja joskus rujoa huumorintajua. Kielikikkailua yhtä kaikki. 

Ja yksi asia, jossa olen aika ajoin kokeillut jyrätä omat ennätykseni, on nimenomaan mahdollisimman pitkän lausenimen keksiminen jollekin. Vielä parempaa on jos se liittyy jotenkin nimeämistilanteen tunnelmaan, modellin väriin, ilmeeseen tai vastaavaan ominaisuuteen, ja siihen saa mukaan pilkkuja ja sanaleikkejä. Parhaimmillaan kaikkia noita yhtä aikaa. Minulla ei ilmeisesti ole ollenkaan elämää. 

Sirkku, joka muutti Kavelle, hence the colors. Sen virallinen nimi on "So Pretteh Sarcasm Dat Meh Eyes Plop And Roll A Way" ja syynä on rotan ilme.

Olen ollut nimi- ja kielioppihörhö ihan penskasta asti, eikä kirjoittaminen tai sen oppinimen ollut ilmeisesti yhtikäs vaikeaa. Toki olen huomannut kehityskaarta, etenkin jos vertaan kymmenen vuotta sitten kirjoitettuja tekstejä tämänhetkisiin. (Aloitin tarinatekstien kirjoittamisen vuonna 2011.) Silti perusasiat ovat olleet aina enempi vähempi lapasessa, ja joskus luen vanhoja räpellyksiäni ja mietin, miksen enää nykyisin kuvaile asioita noin? 

Nightcrawler (kastemato) eli Nikke.

Kaikki nimet eivät tietenkään ole mitään luovuuden huippuja, eivätkä voisikaan olla. Joskus simppeli on ihan jees ja riittävä.

Mikä moldi ja missä värissä?

Aloitin tämän tekstin 14/1/2023 pitkän bloggaushiljaisuuden jälkeen. Blogihiljaisuus on johtunut lähes yksinomaan Bloggerin editorista. Se ei toimi kovin hyvin eikä tykkää mistään vanhoista luonnoksistani. Joutuisin siis tappelemaan kuvien kanssa ja ehkä kirjoittamaan jotkut vanhat keskeneräiset kokonaan uusiksi, eikä tällainen oikein innosta. (Vanhalla tarkoitan oikeasti vanhoja, nimittäin iso osa noista on aloitettu vuosikausia sitten.) Kestäkää. 

Lenni.

Tekstin julkaisussa meni näin kauan aivan typerästä syystä: en millään keksinyt kuvia muutamaan kohtaan, ja minä kun haluan halkoa kappalejakoja ja asianlaitoja kuvilla. Mikä hyvänsä kuva ei käy, vaan yritän aina keksiä jotain mikä liittyisi kuvaa edeltävään tekstinpätkään. Harmi kun Breyer -kokoelmani ei ole mitenkään älyttömän suuri enkä omista yhtäkään congaa. Noh, asiaan!

Sain tämän idun päähäni kun pläräsin Identify Your Breyeriä ja pohdin hevosvärimakuani. Silmiin osui "red roan pintaloosa" (rautiaanpäistärikkö pintaloosa, eli sillä olisi sekä valkokirjavuusgeeni että jokin leopardikompleksigeeni). Se on varmasti suunniteltu kiinnostamaan vaativaa yleisöä, sikäli kun Breyer -keräilijät ovat ainakin Yhdysvaltojen puolella alkaneet vieroksua pelkkiä merkittömiä taikka pienimerkkisiä perusvärejä. Eli jos joku limited edition tai eksklusiivi olisi väriltään perusruunikko ilman merkkejä, tyypit narisisivat siitä, kun ei kuulemma ole hintansa väärti. Ja ovat narisseetkin. Kyllä sen on mieluummin oltava se diluuttipäistärikköpintaloosa. (Eikö riitä edes että se on päistärikkö? Tai pinto?)

Noh, kyllä kun itse selaan sivuston kuvia, mietin aina notta moldi X olisi kivoin tuossa tai tässä värissä. En siinä kohtaa ajattele ollenkaan, miten helposti niitä saisin käsiini. Kunhan spekuloin huvin vuoksi vain, ja koska yritän muistuttaa itseäni siitäkin että voin oikeasti maalata värejä joita haluan. Näin ainakin teoriassa. 

Tästä piti tulla musta ilman mustaa.

Mitä tulee rautiaanpäistärikköpintaloosaan, totesin että kyllä yksi tai kaksi moista menisi ihan hyvin. Mutta minä en perusta noista friikkiväreistä juurikaan, ainakaan jos kyse on valkokirjavuudesta tai pilkuista, saati niiden yhdistelystä. En vain tykkää niistä niin paljon, vaikka enhän minä mitään hevosväriä oikeasti inhoakaan. 

Väreistä tulee aina vähän haaveiltua, kun vaikka ikkunashoppailee amerikkalaisilla nettikirppareilla tai onnistuu oikeasti saamaan käsiinsä jotain uutta. En silti mene sillä ajatuksella, että skippaisin jonkun pelkän värin vuoksi, ainakaan jos väri on osattu tehdä kunnolla eli realistisen näköiseksi. Minähän karsastan erityisesti Breyerin vanhoja pintoja ja appaloosia, koska vielä 1990 -luvulla niiden maalaamiseen ei panostettu samalla tavalla kuin nyt, tai ainakin se näyttää siltä minulle. Kuitenkin jos saan jostakin käsiini hyväkuntoisen vanhan mallin niin kyllä minä sen kelpuutan sellaisenaan, en metsästele pelkkiä bodyjä.  

Minulla ei ole yhtään vanhaa pintoa tai leopardia Breyeriltä, joten tämä vanha Running Stallion -kopio saa kelvata. Väri ei ole kovin kaukana siitä miten Breyerillä on ainakin joskus maalattu leopardivärejä.

En tosiaan inhoa mitään hevosväriä oikeasti, mutta lempparit ja vähemmän lempparit ovat asioita. Tykkään pitkälti kaikesta muiden mielestä tylsästä, eli niistä perusväreistä ja niistäkin usein ilman ns. kirjavuuksia. Tälle on olemassa perusteet, ja ne juontuvat piirtäjyydestäni. 

Olen aina tehnyt hahmoja ja piirtänyt niitä, ja joskus tein paljon sarjakuvia. Sarjakuvahahmon (tai hahmon ylipäänsä) design ei saa olla liian monimutkainen, koska silloin se olisi vaikeampi muistaa ulkoa ja olisi liian työläs piirtää. Minulle on tosi tärkeää sellainen, että hahmo näyttää aina itseltään ja design olisi siis sellainen ettei värien kanssa tarvitse arpoa notta onko tuo ja tuo täplä tai raita nyt oikeassa kohdassa vai ei. Siksi en sitten harrastakaan täpliä tai raitoja, ainakaan yleensä. 

Bowtel, yksi hahmo jonka keksin joskus 2000 -luvun alussa, ja jonka palikkaturvasta tuli vielä nykyisinkin käytössä oleva karrikointityyli.

Toinen asia liittyy anatomiaan. Haluan nähdä hevosteni rakenteen kunnolla, saada siis selvää niiden muodoista ja anatomiasta. Tämäkin kai liittyy tuohon ylläolevaan eli piirrettävyyteen ja muistettavuuteen, mutta voi sillä olla jotain tekoa näkönikin kanssa. Kissaeläimethän ovat lähes järjestään raidallisia tai pilkukkaita, jos niitä ei jotenkin ole jalostettu muuksi. Turkin kuvio häivyttää muodot ja siten tekee kissan vaikeammaksi nähdä. Luulen että tuo häivytyshomma selittää sen miksi itse vierastan esimerkiksi juuri leopardivärejä (appaloosa) hevosissa. Se vain näyttää jotenkin rauhattomalta eikä elukan muodoista saa mitään kokonaiskäsitystä.

Kolmas peruste on se, miten hyvältä väri näyttää silmääni. Tämä on tietysti täysi makuasia. Vähiten tykkäämäni hevosväri on oikeastaan geeni, frame overo. Voisin perustella sitä sanomalla, että se muistuttaa liikaa sellaista tietotaidoitta piirrettyä sarjakuvahevosta, jonka tekijä ei tajunnut mitään genetiikasta. Toinen vaihtoehto olisi verrata sitä johonkin halpaan lelukoniin, jollaisten valmistajat eivät tietenkään mieti että värillä voisi olla jokin kaava tai koodi millä se muodostuu. Frame overo olisi siis vain liian random minun makuuni. 

Olin jo melkein unohtanut tämän! Se asuu uhrilaatikossa odottamassa kustomaatiota.

Neljäs juttu on puhtaasti jonkinlaista ironiaa tai huumoria, joka on saanut muotonsa ajan myötä. Jollain ilveellä olen onnistunut haalimaan kokoelmaani erityisesti niitä perusvärejä, mutta niitäkin usein tietyillä randomeilla lisäyksillä: ensinnäkin omistan paljon yksisukkaisia siten, että se sukka on lyhyt ja takajalassa. En valikoi näitä tuon perusteella mitenkään, mutta niin vaan silmäni kiinnittyvät yksisukkaisiin perusvärisiin myös ikkunashoppaillessa. Toinen värihölmöily ovat mustat oriit. Niitä on jo kolme, ja lisää tulee, joten tehdään niistä jokin jatkumo nyt sitten. (Kong on ilmeisesti ruuna? Olkoon mikä on, sekin lasketaan silti tuohon jatkumoon jahka tupsahtaa ateljeeseeni.) Ja ei sillä, mustahan näyttää hyvältä melkein mihin tahansa väriin puettuna, kunhan ei lado kaikkea yhden konin niskaan. 

Minulla on paljon appaloosia ja/tai jotain millä on leopardikompleksia. Sanoin juuri etten pidä tällaisista väreistä, mutta niitä on kertynyt silti. Hankin heppani ensisijaisesti moldin perusteella, väri tulee vasta sitten ja kiva väri on vain sattumaista plussaa. Breyerillä osataan nykyisin maalata suht realistisesti, joten minulla ei periaatteessa ole enää mitään syitä välttää jotain väriä. Se frame overokin olisi ihan tervetullut, jos vain on kunnolla tehty. 

Myrcho, 70th Anniversary -appaloosani, on itse asiassa yksi lempihevosistani. Moldi on Indian Pony, mutta kooltaan (ja yleisilmeeltään) tämä ei mene ponista.

Ihan ehdottoman selvästi viehätyn eniten valkokirjavuuksettomista ruunikoista (melkolailla mikä tahansa sävy tai variaatio käy), mustista, rautiaista isoilla merkeillä ja ilman... Myös diluutiovärit kiinnostavat, ja nekin mieluiten sellaisenaan. Varsinkin voikkovärit ovat tosi makoisia, ehkä koska olen onnistunut ahtamaan päähäni kunnolla sen miten ne geneettisesti toimivat ja miltä näyttävät silmälle. Jonkun samppanjan saati pearlin kanssa en ole noin pitkällä, enkä usko että olisin ihan hetkeen. 

Ja sitten on se splashed white. En välitä valkokirjavuuksista yleensä, mutta jokin juuri splashissa saa minut haluamaan niitä pienoismallimaailmojeni täydeltä. Ehkä se on se, kun splashi ei näytä liian repaleiselta (sabino) tai "läiskämäiseltä" (tobiano), tai siltä genetiikkaummikon sarjakuvaponilta (frame overo)...? Splasheillahan merkit alkavat päästä, jaloista ja hännästä, eli ovat vain levinneitä perusmerkkejä, joita sitten taas ei perinteisesti lasketa valkokirjavuudeksi. Jätän tämän nyt tähän ja siirryn oikeasti aiheeseen, eli käyn läpi moldeja ja spekuloin värimakuani... Johan tämä lähti jo lapasesta. 

Splashed white valkopäällä ja jollain mitä itse kutsun kallotäpliksi.

Pohdinnat tulivat jo, joten seuraavassa ei lie juurikaan ajatusvirtaa. Listaan alle joitakin moldeja ja värimakuani niiden suhteen, enkä mene missään tietyssä järkässä (aakkos- tai missään muussakaan, esim. sen perusteella omistanko jotain vai en), vaan mainitsen näitä sen mukaan kun selaan niitä Identify Your Breyeristä.

Yksi ekoista uutena ostetuista Breyereistäni on Vissy, musta täysiverinen ori. Sen malli on Cortes ja moldi Walking Thoroughbred, alias Carrick. Vissy on yksi lempihevosistani ja ihan äärettömän kuvauksellinen, ja mustuus vain korostaa mallin muotoja ja rakennetta. Carrickista julkaistiin jokunen vuosi sitten uusi malli, Justify, joka on aika voimakkaan punarautias. Totesin että sekin on omaan silmääni hirmu mehevä, olkoonkin etten tarvitse sitä omaan laumaani. Kavelta se löytyy, sen voin nyt paljastaa. 

Tykkään voikoista, mutta jostain syystä Carrick palominona ei houkuta. Voi myös olla että ne (moldin nimikkomallilla) valkoiset merkit ovat liian epämääräisiä repaleita, olkoonkin realistisia. Joo, olen outo ihminen. Sen sijaan ruunikonpäistärikkö ja merkitön ruunikko (Brass Hat) kelpaisivat ihan hyvin - ja yllättäen myös musta tobiano Travis. 

Ikkunashoppailin tuossa yks yö ystäväni Mariah'n (Soul Searcher Studios) kanssa amerikkalaisilla nettikirppareilla. Löydän usein Lady Phaseja, ja sekin kelpaisi aikalailla kaikissa väreissä jos vain eteen tulisi. Kuitenkin tajusin siinä hetkessä, että jos olisi pakko valita vain yksi väri tälle moldille, se olisi dunalino, malli Jolene. Pitääpä maksaa kaverille että hän ostaisi sen minulle, vaikka sitten hyvin pidettynä käytettynä. 

Mutta ai himpare, eikös tuota sivua selatessa osu heti silmään muitakin herkkuja! Yksi on Silky Keno, joka on... valkopäinen musta splashed white. Ja sen pään valkoisempi puoli on vasen! Ylipäänsä tämä moldi kelpaa minulle varmaan kaikenlaisena splashina, mutta erityisesti jos sen pärstän valkoisuus ylittää silmät. (Valetta, minulle kelpaa ihan mikä tahansa moldi jos sillä on valkopää.) Toki Lady Phasen nimikkomallikin menisi, se on nimittäin punarautias liinakko ja minun mielessäni quarterit ovat ensisijaisesti rautiaita. Niin ja tässä ei vaikuta kai ollenkaan se, että olen itse maalannut monet kerrat nimenomaan tätä väriä kustomeihini. Ruunikkonakin moldi kelpaisi, mutta se ei jyräisi rautiasta. 

Torsti, NaMoPaiMo 2021 -maalinkini. Skaala on stablemate ja maalausaineena pelkästään akryylimaalit.

Se on ihan oikeasti noin punainen. Siis ei punaruskea, vaan kirjaimellisesti punainen.

Olen myös huomannut kuolaavani sellaista mallia kuin Breezing Dixie, joka on ruunikko appaloosa 1980 -luvulta. Breyerin vanhat appaloosat ja pintot eivät yleensä ole kovin kummoisesti maalattuja, mutta tästä Dixiestä tykkään. Siinä kun Dixie olisi ihan tervetullut, niin olen tapellut itseni kanssa Truly Unsurpassedin suhteen, sikäli kun se kiehtoisi, MUTTA on makuuni myös liian rauhattomasti kuvioitu. Ja toinen syy olla hankkimatta sitä on se, kun Kavella on kyseinen malli nimellä Sumppi... Se onkin Vissyn vaimo. Yksiväriset ja pienimerkkiset konit ovat ihan okei, mutta en jotenkin kestä ajatusta että olisi kaksi täysin samalla tavalla kuvioitua isomerkkistä samassa modelliversumissa. 

Minulla on yksi Mangalarca Marchador, Aldemir, mallinimi Enzo. Mainitsin ylempänä punarautiaat liinakot. No, ne ovat tervetulleita, kuten voi huomata, mutta en ehkä halua niitä ensisijaisesti lyhytharjaisina taikka urheiluhevosina. Voisiko syynä olla se kun suomalainen näkee usein liinakoita suomenhevosia mutta jotkut lämppärit ja puoliveriset tuppaavat olemaan yleensä ruunikoita? Psykologinen vaikutus?  

No, tuota Mangalarcaa ei olekaan julkaistu monessa eri värissä. Se kimo saa mennä ohi, ottaisin sen ehkä kustomointiin jos jostain löytyisi jokin raatokuntoinen. Nuo Gold, Silver & Bronze kyllä kelpaisivat, tai ainakin Gold ja Bronze. 

Hmmm, ja taas moldi jota kokoelmastani ei löydy, nimittäin Adios. Uskokaa huviksenne, mutta se on alunperin tarkoitettu amerikanravuriksi eikä quarteriksi. Moldi on vanha ja se on ihan Hessin tyylinen, mutta kelpuuttaisin omaan kokoelmaani vaikka tumman- tai punaruunikkona, mustana, hallakkona, ja... dunalinona. Yellow Mount tulee nettikirppiksillä vastaan tämän tästä, mutta vältän sitä kuin ruttoa koska kammoan frame overoita, hehe. Okei, sen naaman vasen puoli on valkopää, joten saisi sekin tulla sitten... Ehkä. Tämä overokammohan ei päde Like A Diamondiin, joka on moisella kuvioitu punarautias liinakko. Myös Pokerjoe ja Silver Knight näyttävät kiinnostavilta, ja olen tuota ensinmainittua usein kuolannutkin kun ikkunashoppailen.

Tajusin että Adios -moldissa on julkaistu meidän edesmenneen Amigo -kissan kaima. Ja se on charcoal! Kelpaisi sekin.

Amppu -pappa.

Uskokaa tai älkää, mutta kuolaan sellaisia vanhoja moldeja kuin Morganglanz ja Phar Lap. Olen nähnyt näistä kuvia joidenkin blogeissa ja kulmista, joista ihmiset eivät niitä yleensä kuvaa, ja se on ollut menoa sitten. Morganglanz kelpaisi minulle kaikissa perusväreissä (tosin rautiaista kiinnostaisi erityisesti tumma liinakko oransseilla jouhilla) mutta erityisesti mustana. Moldihan on ori, ja minä kerään mustia oriita... En tiedä, ehkä kimokaan ei olisi paha, jos se on sellainen tosi valkaistunut. 

Eikun syönpäs sanani. Näin kuvan Gris Grisistä ja haluaisin senkin. Sen papurikkotäplätkään eivät näytä liian pahoilta.

Phar Lap menisi minulle ensisijaisesti mustana tai tumman/mustanruunikkona. Toisaalta geneerinen punarautiaskaan ei olisi paha - mutta vältän niitä nyt vain siksi, koska olen kuvannut niin miljoona riimua Lantun toimiessa mannekiinina, ja sen väri tulee korvista ulos. Ei sillä, oikeassa elämässä paras tuntemani hevonen oli punainen ruuna. Kuitenkin huomasin miten ketutti, kun yksi hieno kimo Phar Lap olikin bodykuntoinen eikä sitä siten olisi voinut kelpuuttaa kokoelmaan sellaisenaan. Jatkan jahtaamista, ehkä sellainen tulee myöhemmin vastaan hyväkuntoisena. 

Lanttu. Täytekuva koska en osannut kolmessa kuukaudessa keksiä mitään muutakaan.

Arvatkaapa missä värissä en halua Phar Lapia, jos se ei tule kustomoitavaksi? No overona tietenkin (tai tietenkään...). 

Sellainen moldi kuin Black Beauty, jolla on miljoona kaimaa sotkemassa keräilijöiden päitä. Olen kytännyt näitä lähinnä kustomointia ajatellen, mutta pitää tunnustaa että kelpuuttaisin OF -Black Beautyjä myös mustana ja valkomerkkisenä punrautiasliinakkona. Jälkimmäiselle on selitys - luin joskus pentuna vanhasta Hevoshullusta Lena Furbergin piirtämän sarjakuvan hevosesta nimeltä Dreamweaver. Siinä jopa mainittiin Breyer! Hitto! 

Myös kimo tai vahvasti pangaroitunut (taikka nokeentunut) Black Beauty kiinnostaisi. 

Toinen täytekuva, mutta keksinpähän ainakin jotain käyttöä näille vanhoille räpsyille. Kuva on vuodelta 2017.

Nyt sitten jotain mitä itseltäni oikeasti löytyy. Menin Bristolin sivulle, ja jo heti näin useamman herkullisen värin. Osa niistä on sellaisia mitkä eivät muutoin kiinnostaisi, esimerkiksi tuo ruunivoikkotobiano ja rautias leopardi Jackpot. Myöskään Leap of Faith ei olisi paha, vaikka onkin tobiano - mutta se on musta ja se sisältää enemmän väriä kuin valkoista. Viime vuonna julkaistulla puna-musta-kultatäpläisellä Bundesflaggella (jota on kai olemassa vain yksi kappale) on sellainen naamaan muodostunut täpläkertymä joka minuakin kiehtoo. 

Ja itseltänihän löytyy tuo Voyeur, joka on niin geneerinen ruunikko ja jonka silmät ovat niin epätavallisen vaaleat, että ihmiset ovat inisseet siitä. (Se on olevinaan "tylsä perusruunikko" ja sillä on "kornin näköiset silmät"...) Hankittuani sen olin itse vain tyytyväinen, kun minulla vihdoin oli hyppyheppamalli, ja etenkin pidän noista sen vaaleista silmistä. 

Omassa laumassani on myös yksi polle moldista Roy the Belgian, ja oma mallini on... Roy. Tämä minun Limppuni on myös vissiin sieltä vaaleammasta päästä värijanaa. Nyt kun plärään tuota moldin sivua, niin on oikeastaan hyvin vähän värejä jotka eivät kiinnostaisi. Olen oikeasti miettinyt jopa pienen kongan haalimista tästä tankkerista, ja aivan erityisesti miellyttäisi Simba du Pont de Tourney. 

Minua härkkii edelleen se, kun en ikinä eestynyt ostamaan Lahjakkaasta LV Integrityä. Sen moldi on Shagya Arabian ja se on tietysti sitä uudempaa sakkia. Itselleni kelpaisi ilman muuta musta, ruunikko tai jokin kimo, ja eipä tuon kanssa sitä valikoimaa juuri olekaan. Kaalee on musta rabicano ja olisi ihan kiinnostava, mutta ei ole tullut vastaan amerikkalaisten nettikirppiksillä. 

Seuraavaksi vuorossa on sellainen vanha moldi kuin Fighting Stallion, joka lienee hyvin tunnettu ja paljon keräilty Breyer -hörhöjen keskuudessa. Itselläni on moldin 70th Anniversary Assortment -julkaisu, ja jonkin ajan päästä myös Jewels. Fighting Stallion menisi sellaisenaan charcoalina, mustana, realistisena ruunikkona, valkoistuneena kimona... Ja selkeästi myös punarautiaana sabinona. Ichabod kiinnostaisi enemmän, jos sen kallokuviot olisivat ihmiskallojen sijaan hevosen. Myös Atlas olisi ihan hieno, siinä jopa näkyy Eurooppa ja tämä pohjoispala suht tunnistettavasti, eikä kulta ole huono väri. 

Rauli.

Edelleen hyljin monia pintovärejä, samoin vanhanaikaisesti maalattuja ruunikkoja (niiltä puuttuu musta väri jaloista niin hyvin etteivät menisi edes villiruunikosta), mutta suurin osa Fighting Stallionin väreistä olisi ihan okei. Ja oli sielläkin taas se yksi dunalino. 

Tähän loppuun pitää mainita yksi tapaus. Tosi kauan pidin Semi-Rearing Mustangia tylsänä vanhana moldina joka ei olisi tarpeeksi realistinen makuuni. Sitten ikkunashoppailu toi nokkani eteen sellaisen mustan oriin kuin Bucephalus, jolla oli silmissä ilme. Jos jotain tästä moldista haluan niin se on tuo Bukefalos* ja vain sellaisenaan. Mikään muu väri ei ole oikein innostanut. Kysymys kuuluukin, miksi en hommaisi jostain moldin raatoa ja maalaisi sitä, mustahan on helppo väri? No en tiedä, kai se vain tuntuu tärkeämmältä kun se on Breyerin alkuperäiskuosinen malli, sikäli kun itse haluan melkein aina uudelleenmuotoilla kaikkea mitä kustomoin. 

(* Jaha. Bukefalos pysyy edelleen parhaana, mutta löysin vahingossa myös mustan VALKOPÄISEN konin tuosta moldista, ja haluaisin senkin. Hinnat eivät ole olleet liian korkeita, joten ajatus voisi jopa toteutua.)

Symppy, hackney. Kuva ei liity tekstiin mitenkään, mutta toisaalta tämäkin on esimerkki takasukkaisesta perusvärisestä.

Jatkopala tähän aiheeseen voisi ehkä olla asia. Katsotaan.

Traditional -riimujen evoluutio, osa 4.

Tämä on riimuevoluutiopostaussarjani neljäs osa. Ennen tätä kannattaa lukea ensimmäinen, toinen ja kolmas osa. Oli kai tyhmää luulla että saisin kaiken tämän mahtumaan yhteen artikkeliin. 

Huhtikuussa 2022 tosiaan tekeytyi ensimmäinen piipunrassiriimu. Noh, hetken päästä siitä tein vahingossa pienimmän riimun hetkeen, nimittäin mittausvirheellisen pikkuponiriimun joka istui lähinnä pienipäisimmille classiceille. Pieni tummanpunaruunikko MOWini, Hacker, sai siitä oman riimun. 

Tummanvioletti satiinipuoliveririimu nro 7. on poikkeava siten, että liki kaikki sen satiiniosat ovat sitä kaksimillistä tummanviolettia mitä joskus sain Kavelta, ja niskaremmikin on suitsileveyksillä. Kolmemillistä violettia on turpiksen "pehmusteena" ja alahihnana. Leukaremmi on näköjään rollattu. 

Keväällä 2022 tein myös ensimmäisen riimun, jota yritin nyrhiä veitsellä jotta se näyttäisi hevosten repimältä. Näitä on nähty IRL, ja koska realistisuus on hevosmallailun suola, niin pitäähän minun tehdä tällaista hajonnuttakin tackia joskus. (Itse asiassa tekemissäni suitsissa on useinkin rikkinäisiä remmejä, kiitos sen miten hutiin osaan sillä rei'ityskynällä iskeä.)

Elokuussa 2022 kokeilin tehdä ihan uudenlaista riimutyyppiä, hoitoriimua (grooming halter). Yksi muu mallari on joskus näitä tehnyt, enkä tiedä miten yleisiä nämä ovat oikeilla hevosilla. Ei niitä paljoa näe modelleillakaan. Tämä ensimmäinen on isoponikokoa ja meni aika pieleen. Satiininauhan käyttö säädettäviin osiin oli virhe. Yritin paikkailla sitä kaksipuoleisella teipillä, jota laitoin solkipalaan ja joka siis liimaisi remminpään paikalleen. Se simpura kuitenkin kuoriutuu mielellään irti remmin mukana, eikä siten ainakaan helpota mitään. Lisäksi keksin vasta myöhemmin että ehkä kannattaisi laittaa poskiremmiin koukku...

Unohdan aina, että jotain tuollaista tein Schleicheilleni personal haltereiksi joskus muinoin, eivätkä ne siis ole mitään versioita arabiriimuista.

Syyskuun alussa kyhäsin värisotkuriimun, johon tuli normaalien solkien sijaan koukut ja pidikkeet. Käytän tällaista joskus joissakin projuissa, mutta mikään kätevin se ei ole, enkä suosittele solkien jättämistä pois silloinkaan jos niiden tekeminen ei oikein kiinnosta. En tiedä onko tämä ensimmäinen koukkusolkiriimu, mutta en ainakaan muista tehneeni niitä aiemmin.

Tapeltuani tarpeeksi noiden hoitoriimujen kanssa keksin laittaa solkipalaan koukun. Lisäksi yksinkertaisesti lakkasin käyttämästä satiininauhaa säädettäviin osiin, samalla kun liukusoljet pysyivät mahdollisina.

Satiini on okei säädettävissä osissa niin kauan kun riimu menee jollekin hevosyksilölle, jolle se säädetään (ja teipataan) vain kerran. Tämä lime menee Mariah'lle Yhdysvaltoihin.

Olikohan tuossa syksyllä 2022, kun yritin muokata alahihnattomien riimujen narurenkaista lisälenkillisiä, jottei leukaremmi karkaisi aina? Annoin tuolle keksinnölle nimeksi lisälenkkirengas, eikä se toimi aina ihan kuten kuuluisi. 

21/9/22 tein miniriimun pienentämällä poniriimun mittoja liiallisuuksiin. En edes ajatellut sovittaa tätä kellekään, kunhan vaan tein muuten vain. Yllättäen tämä pinkki kapistus kuitenkin istui jotenkuten veljeni large little bit -kokoiselle pronssiveistokselle, jolla sen sitten kuvasinkin. Riimu ei sille kyllä jää vaan ajattelin vääntää tilalle jotain mustaa.

Schka, veljeni Fiendisherin tekemä pronssivaluveistos. Skaala on jossain ison littlebitin suunnalla, ja tälle sopivat samat riimut kuin Schleicheille.

Samalla kertaa miniponiriimun kanssa tuli askarreltua turpisdesign, jollaista en ole aikaisemmin tehnyt. Tässä turpahihnan päät leikataan viistoiksi, liimataan ja sitten remmi liimataan koko matkalta kaksin kerroin, minkä jälkeen siihen liimataan kaistale satiinia (tai muuta nauhaa) eri värissä.

Tämä on monivärinen puoliverikoon satiiniriimu numero 50.

Ihan oma tähdenlentonsa oli tuollaisen kaksiosaisen turpiksen omaava kettinkinen hoitoriimu. Näitä ei tule tämän enempää, en oikein näe koko järjestelyssä mitään järkeä.

22/9/22 tuo uusi turparemmidesign löysi tiensä myös kylmäveririimuihin, tietenkin.

Tarvitsin hoitoriimuille reseptejä, joten mallasin yhden sopimaan erityisesti Lantulle (Brunello). Ponien ja kylmisten vastaavat saavat vielä odottaa. Materiaali tässä on musta punontanauha, koska se ei ole nahkalaaduista luotettavinta ja sopii siksi tällaisiin testiräpellyksiin, jolloin en joudu törsäämään näihin parempia nahkoja. Lokakuu 2022.

Hui hirveätä kun on poskiremmi lähellä silmää. Tuolla moldilla on ihan oikeasti tosi huono niska, ja ainakin turpiksien poskiremmien pitää kiinnittyä tosi alas tai sitten mukana on oltava tiukalle kiristetty leukaremmi tai muuta vastaavaa. Enkä usko että minkään niskaremmin pitäisi kiivetä tuolla tavoin hevosen korvanjuuria pitkin.

Joulukuussa 2022 kokeilin, voinko tehdä riimunauhaa itse liimaamalla ja sittemmin lakkaamalla kirjontalankaa littanaksi riviksi. Joku oli nääs tehnyt Schleicheilleen riimuja tällä tekniikalla, ja saanut sen kai toimimaan ainakin itselleen. Omassa käytössäni tämä vaikutti ensin hyvältä ja käyttöön jäävältä tekniikalta, mutta ongelmaksi kävi lopulta nauhojen tönkköys ja se kun langat irtoilivat toisistaan eivätkä kestäneet juurikaan reikiinnyttämistä. Eli en tule tekemään näitä enempää kuin ne kuusi jotka jaksoin kasata. 

Tämä jäi ainoaksi flossiriimuksi, jossa on kielisolki. Yritin merkitä reiät hopeatussilla, mutta sepä ei ole se luotettavin tussi vaan tykkää puklata juuri kun ei kannattaisi.

Flossin osittainen korvaaminen satiininauhalla ei ollut hyödyksi, eivätkä liukusoljet olleet yhtään liukuvia.

Ja siinäpä ne riimut tältä erää. Lisää merkkipaaluja voi tulla myöhemmin. Ehkä teen niistä oman koosteensa sitten kun kehitystä on tapahtunut tarpeeksi ja riittävän pitkällä aikavälillä. Seuraavaksi voisin ruveta työstämään samanlaista katsausta suitsista? Satuloiden kanssa siihen on liikaa matkaa, joten niiden kanssa pitää unohtaa koko ajatus.