26. marraskuuta 2015

Niin paljon kuvattavaa, niin vähän... jaksamista

Minijuttujen kuvaaminen voi olla fyysisesti rankkaa ja puuduttavaa, jos kuvausolot eivät ole kovin kummoisia.

- Kavioeläin ja hänen ratsastajansa.


Miula on tämä ongelma - haluaisin ottaa kaikista riimuista, suitsista, ohjista, yksittäisistä varusteenpaloista (en nyt solkipaloista ja irtolukoista sentään, vaan sellaisista mitkä ovat itsenäisiä varusteita ja liitettävissä muihin kamppeisiin) kunnon studiokuvat.
Aina jossain vaiheessa kuitenkin alkaa tuntua siltä, että selkä ja niskat kuolevat. Silmiä alkaa särkeä ja kameraa ei jaksa kannatella. Asetusten säätäminen aina vaan uusiksi ja uusiksi rupeaa tympimään, ja hyvää asentoa tuskin on olemassakaan.

Tämän takia en saa julkaisukuntoisia kuvia aikaan vaikka haluaisin. Kuvaan vain murto-osan kamoista kerralla, vaikka toista saatan luulla. Ei vaan jaksa, ja toisekseen, en osaa. Peukkureiden kuvaamiseen käyttämäni huovat tosin ovat pelastaneet paljon, sininen näyttää paljon paremmalta taustaväriltä kuin musta tai masentavanharmaa (vaikka harmaasta tykkäänkin, muttakun tuo huivi on vähän hankalakäyttöinen muutekin, ja siitä tulee mieleen pelkät vanhat ja huonot kuvat mitä joskus otin). Mutta jonkun isomman kokonaisuuden kuvaamiseen ei riitä pieni sininen huopa tai pari - sen pitäisi olla vähintään kokoa A2. Pitää kai alkaa metsästämään kaupungilta ja sen jälkeen (jos löydän haluamani) säilyttää huopia aina oikein eli rullalla.

- Muunmuassa näitä ei ole taidettu koskaan kuvata sellaisinaan. Haluaisin kyllä, vaikka esimerkiksi tuo musta naru ei ole enää käytössä ikänsä (=huono laatu) takia.


On miula muutakin talletettavaa kuin pelkät pienoishevoskamppeet. PALJON muuta. Muunmuassa noista ratsastajanukeista on ihan hirveästi kuvia, mutta lisää pitäisi ottaa. Ajattelin ripotella niitäkin ehkä aikanaan omiin postauksiinsa, hiljalleen... Tai sitten en, riippuen kaikesta.

Pohdin myös usein, miksen ole saanut julkaistua noita lemmikkikuvia, kun niitäkin kuitenkin kertyy niin kamalasti kerralla. Ehkä en vaan pysy kärryillä niiden ajankohdista? Mutta siksihän miula on tuo oma tapa muokata tiedostonimiä sen mukaan mitä olen julkaissut. Itse tiedostonimet myös kertovat kuvausjärjestyksen.

Sain vähän aikaa sitten jalustan, ja olen todennut sen hyväksi kapineeksi - varsinkin yhteen vanhaan jalustaan verrattuna, jonka säätäminen tappaa sormet ja joka ei kestä halutussa muodossa. Tämä oma on hankittu käytettynä ja sitä on taidettu pitää hyvin edellisessä kodissaan.
Eräät testikuvistani on kuvattu ISO -arvolla 100, ja tulokset olivat kameran screeniltä katsottuna virheettömiä omaan silmään, tosin otin ne itselaukaisinasetuksella, mutta kuitenkin. En kammoa kohinaa niinkuin kuvaajat yleensä tuntuu tekevän, saatan jopa pitää siitä, mutta ei se aina ihan hyvältäkään näytä... Hyvä siis näin. Varsinkin näin surkeissa kuvausoloissa kuin kapea, huonosti valaistu huone jossa ei ole kunnon pöytätiloja ja valoja ei voi säätää sopiviksi, jalusta pelastaa paljon tästlähin.

Yhtäkään näistä tämän tekstin kuvista ei kyllä ole jalustalla kuvattu, ovat vanhoja ja näitä parempia kuvia en ole vielä saanut koneelle.

- Tämä kuva on vanhempi kuin osaan kuvitella. Musta naru on muuttunut lyhyeksi letiksi ja kiinnittyy nykyisin koiranpentuhihnaan, ja kissa on kasvanut ja käynyt jo steriloitavana. Kaikki on mennyt hyvin. Lauha näyttää aina vaan aikuisemmalta, posket ovat pyöristyneet ja mahakin näkyy vähän (ei ole enää niin rääpäleen näköinen kuin pienempänä). Yhtä söpö se osaa olla edelleen, ja onneksi olen saanut sen moninkertaisesti kuvattua.









Mutta joo, paljon tökkii muunmuassa tämän takia tässä blogissa. Ja myös siksi, koska tuntuu ettei tätä lue kukaan.

18. syyskuuta 2015

Pronssinen keesirotta

Vanha koulutyö tämäkin, ensimmäiseltä amisvuodeltani (2011) kotikunnan ammattikoulusta. Taisi olla jonkin sortin testivalu pronssiin. Muotti on tehty keltaisesta Cernit -massasta, jolla ei ollut mitään ylimääräistä - pronssiversion irokeesi tupsahti ihan sattumalta hiekkavalutekniikan myötä, enkä kehdannut hioa sitä sitten pois.

Pronssidumbo on ehkä vähän peukkureita isompi, ja todella painava. Mainioksi sijainniksi kelpaa Rottahuoneen mustan (kynätelineeksi tarkoitetun) hyllykön ylätaso. Siitä ei tosin ole kuvia...

Itse rottaa sentään olen nyt saanut kuvattua. Sinitaustaiset ovat uusimmat.









- Kokovertailua ja koon näyttämistä Peukkureilla (Carrat ja MON Siksakki).








- Ruuvipenkkiarpi näkyy tässä aika hyvin. Nilkassa se on.













Rotassa olevat naarmut ovat peräisin silkasta osaamattomuudesta laitteiden suhteen, koska olinhan opiskelija ja tämä rotta yksi vanhimmista koulutöistäni.

1. syyskuuta 2015

Musta arabiriimu traditional -kokoon

Tein siis tuossa kerran mustasta nahasta, rautalangasta ja ketjusta arabiriimun.

Ei mitään sen ihmeellisempää sinänsä, riimu on hyvin yksinkertainen. Mitään ylimääräistä ei ole. Remmejä ei ole leikattu täysin siististi, vaikka tietysti sellaista tavoittelin mutta saksipelillä se ei noin ohuen suikaleen kansa yleensä onnistu. Solkien kanssa pelasin nyt kuitenkin varman päälle, ja tein niitä kaksi, kummallekin puolelle päätä. Remminpäät leikkasin myös symmetrisesti saman pituisiksi, ei liian pitkiksi, vaan niin että jotain säätövaraa on.

Tarkkaan katsoin mille korkeudelle turpahihna asettuu, sehän ei saa oikeasti olla liian alhaalla. Juuri siksi on nuo säätömahdollisuudet. Kuvatessa turpis tosin taisi olla jossain siinä nenäluun kohdilla - näen kyllä usein valokuvia oikeista tilanteista missä turparemmit on sijoitettu ihan liian alas! (Jonkun hackamoren kanssa se voi olla sitten tervemenoa.)

Riimuun kuuluva nahkainen ja ketjullinen naru ei ole kuvissa, kun näyttää hömpältä jos riimun ketjuosan päässä on vielä toinen ketju...













Voisihan sitä enemmänkin alkaa tehdä arabiriimuja. Jos suikaleita jää yli niin niitähän käyttää sen jälkeen muuhun, esim. noihin Schleichien riimuihin tai muuta. Tai koirien kaulapantoihin...

Parissa noista kuvista laitoin narun kiinni eri tavalla, se ketju ei purista niissä. En tiedä onko miten yleistä oikeissa tilanteissa, mutta tuollaista kaksinkertaista ketjua näkyy joskus joissain kuvissa?

28. elokuuta 2015

Uusi pienoismallihevosfoorumi Suomeen

FMHC:n eli Suomen pienoismallihevoshörhöjen palsta muutti uuteen osoitteeseen. Se löytyy täältä: http://fmhf.foorumi.eu/index.php

Pyörin itse tuolla 'jotenkin yllättäen' nimimerkillä Afuze.


26. elokuuta 2015

Vielä maalaamaton savikissa

Tein tämän savikissan koulussa keväällä 2015, kun koulua vielä oli. Ihan hauskaa se saven mählääminen on, itse asiassa en tiedä mitään niin mukavaa muovattavaa edes. Lisäksi kun tämä (normi)savi täytyy polttaakin että se kestää kasassa ja koska tietääkseni sitä ei saa oikein pieninä erinä (ainakaan tuota savilaatua mistä tämän kissan tein) ja sen työstö on hyvin sottaista, en ole oikein innostunut metsästämään mitään kauppaa/nettisivua mistä sitä hankkisi. Savi täytyy myös pitää kosteana koko tekoprosessin ajan ja sen jälkeenkin, ettei se halkeile, enkä itse oikein innostu hirveän pitkistä (ja riskialttiista) tekovaiheista.

Kissan anatomia on vähän kökkö kyllä, pää on hirmu iso. Mutta hauskaa tuota oli tehdä kyllä. Savi meni kevyellä silittelyllä tasaiseksi ja muutenkin homma oli tosi vaivatonta! Ihan käsittämätön materiaali... Miksei kukaan tee tuollaista muovattavuutta askartelumassoihin? Niitä muovatessa hartiat ja hermot ovat kovassa käytössä nimittäin.
Sanon suoraan että tuo naama on myös aika kummallisen näköinen, ainakin joistain kulmista katsottuna. Tassuihin en jaksanut panostaa kun ne eivät edes näy kunnolla, ja tuon ainoan näkyvän paikka on melko vaikea viimeistellä sohimatta kissan kroppaan onkaloita. Karvat elukalle raapustelin vasta viime tingassa kun tajusin, että se voisi ehkä tarvita jotain pintatekstuuria (eli en alunperin suunnitellu mitenkään koko työtä). 

Mutta nyt kuvia. Kissa ei ole saamassa maalia päälleen pitkään aikaan, joten en viitsi sinne asti odotella postauksen tekemistä.







Sellanen kissa. samalla kertaahan tein tietysti yhden rotankin, mutta se menee tuonne toisen blogin (Villit & Kesyt) puolelle.

Pitäisi yrittää muovata useammin kissoja ja suoraan massasta nimenomaan. Eläviä malleja kun pyörii nurkissa oikeasti niin mahdollisuuksia saattaisi olla (edellyttäen ettei kissanpentu ole jossain kielletyssä paikassa kun muovailen), vieläpä hyvin erilaisina yksilöinä. Referenssiä on siis sekä isoon, pyöreään kollikissaan että pieneen puikulamaiseen pentuun (kohta teiniin).

Tuon enempää ei savikissasta ole kuvia, ei ole hirveän kuvauksellinen tekele.

17. elokuuta 2015

Hevosblogia kyhätään...

Olen tässä jonkun aikaa pistänyt kasaan sellaista vähän erilaista hevosblogia kaverin kanssa. Teemana on nimittäin hevosten oikeudet ja hevosalan epäkohdat, joista osa on niin arkisia ja tavallisia, ettei niitä osata kyseenalaistaa ja huomata.
Mitään vastaavaa tuolle teemalle täysin omistautunutta blogia ei suomen kielellä ole ennen ollut (ja olen etsinyt), mutta kohtapa on!

Blogi tulee sisältämään myös aiheita, joita Suomessa ei tunneta käytännössä ollenkaan.

Enempää infoa ei tippuile vielä toistaiseksi. Saa nähä millaseks tää sitte menee ajallaan!

10. elokuuta 2015

Vanhoja kustomeita: "Mulläs"

En vaan tiedä mistä revin noita nimiä aikoinaan (ja nykyäänkin), mutta suuri(n) osa on aika mielikuvituksettoman kuuloisia. Mulläs nyt toisaalta sinänsä sopii kantajalleen, koska koni itsessäänkin on melko tylsä ja simppeli.


Hiirakonkirjava risteytysori on hän.

Mulläs tuli aikoinaan sellaisessa pussissa, missä oli Schleichien kokoluokassa 'lauma hevosia' ja 'varsoja'... Halpiskamaa siis. Mutta kustomeiksi ne kelpasivat. Tuollaisia random lelukaakkeja kutsutaan yleisesti kiinakoneiksi tai (ilmeisesti itse keksimäni termin mukaan) tilastomalleiksi Suomen minimaalisissa hevosmallipiireissä.

Mitään kovin älykästähän ei Mulläksen kanssa koskaan tapahtunut, kunhan vaan silppusin, vähän massailin ja sitten maalasin. Vasenta etujalkaa on tosin siirretty kyynärnivelestä eteenpäin, ts. näyttää laukkaavammalta verrattuna siihen mitä se alunperin oli. Rautalangan kanssa pysyy paremmin sitten pystyssäkin, ja jalka on kestänyt paikallaan.

Nyt kun katsoo, niin tuo saattaisi hyvinkin olla hiirakonkirjava, vaikka siltä puuttuukin ties mitä olennaisuuksia. Pistetään kaikki silloisen pentuuteni piikkiin. Itse pidän kyllä tuosta kuvioinnista, siis suurista valkoisista merkeistä. Jotenkin valkopäät ja herasilmät eritoten vaan vetoaa meikäläiseen, ja mielellään nekin tummassa eläimessä näkisin.
Tuo turkin väri oli maalausajankohtana jostain syystä hetken suosikkini, ja käytin sitä niin paljon milloin mihinkin että yhtäkkiä kyllästyin. Onneksi? En edes tajunnut että se on hiirakko, koska hiirakko oli mielestäni 'harmaa' hevonen mustilla jouhilla, siimalla ja raajoilla, päällisin puolin. Jätin muistaakseni kokonaan määrittämättä, minkä värinen Mulläs on.

Roduksi oripojalle laitoin paint-friisiläinen -risteytyksen, mikä oikeastaan on ihan okei. Hiirakkouskaan ei haittane, jos se paintti on joku karjahevonen, kun niillä sellaisia värejä aika hyvin liikkuu.

Mulläs on alunalkaenkin ollut töpöhäntä, en tiedä miksi se originellimallikin sitten oli.

Suu on aukaistu saksilla, se oli mahdollista muovilaadun ansiosta.

_________________________________________________________________________

Laitetaan vanhoja kuvia ensiksi. Yritän aina tehdä niin, että ihan vanhimmat ovat ylimpinä. Tuo harmaa huivi on kyllä nostalginen, käytän sitä edelleen kuvaamiseen...









Sitten uudempia. 2013 ja sen jälkeen. Nämäkään kyllä mitään ammattilaisräpsyjä ole.








______________________________________________________________________


Siinä ne sen urpelon kuvat. Tuo heppa ei totisesti näytä maailman älykkäimmältä tyypiltä, johtuen pohjana käyttämästäni kököstä uhrista ja silloisesta ymmärtämättömyydestäni (koska en kustomoinut sen naamaa juurikaan).

Kirjoitin tämän muuten oikeasti todella väsyneenä, unettoman yön jälkeen... Muhha haa...





- Olin kesken kuvaamisen päättänyt pukea Mulläksellekin nuo rollausvaljaat ja -suitset, mutta ne suitsetpa päättivät lopultakin hajota. Uusia yhtä ohuita en enää uskalla tuosta nahasta tehdä, eikä miula sitä taida enää "onneksi" ollakaan... 
Kerkesin jo muokata nuo samaiset suitset eli ikäänkuin rakensin ne uudelleen eri nahasta. Remmejä kyllä on pakko pätkästä vielä... Saa nähdä opinko ikinä tekemään varusteita, joissa ei ole liian pitkiä remminpäitä.