10. elokuuta 2015

Vanhoja kustomeita: "Mulläs"

En vaan tiedä mistä revin noita nimiä aikoinaan (ja nykyäänkin), mutta suuri(n) osa on aika mielikuvituksettoman kuuloisia. Mulläs nyt toisaalta sinänsä sopii kantajalleen, koska koni itsessäänkin on melko tylsä ja simppeli.


Hiirakonkirjava risteytysori on hän.

Mulläs tuli aikoinaan sellaisessa pussissa, missä oli Schleichien kokoluokassa 'lauma hevosia' ja 'varsoja'... Halpiskamaa siis. Mutta kustomeiksi ne kelpasivat. Tuollaisia random lelukaakkeja kutsutaan yleisesti kiinakoneiksi tai (ilmeisesti itse keksimäni termin mukaan) tilastomalleiksi Suomen minimaalisissa hevosmallipiireissä.

Mitään kovin älykästähän ei Mulläksen kanssa koskaan tapahtunut, kunhan vaan silppusin, vähän massailin ja sitten maalasin. Vasenta etujalkaa on tosin siirretty kyynärnivelestä eteenpäin, ts. näyttää laukkaavammalta verrattuna siihen mitä se alunperin oli. Rautalangan kanssa pysyy paremmin sitten pystyssäkin, ja jalka on kestänyt paikallaan.

Nyt kun katsoo, niin tuo saattaisi hyvinkin olla hiirakonkirjava, vaikka siltä puuttuukin ties mitä olennaisuuksia. Pistetään kaikki silloisen pentuuteni piikkiin. Itse pidän kyllä tuosta kuvioinnista, siis suurista valkoisista merkeistä. Jotenkin valkopäät ja herasilmät eritoten vaan vetoaa meikäläiseen, ja mielellään nekin tummassa eläimessä näkisin.
Tuo turkin väri oli maalausajankohtana jostain syystä hetken suosikkini, ja käytin sitä niin paljon milloin mihinkin että yhtäkkiä kyllästyin. Onneksi? En edes tajunnut että se on hiirakko, koska hiirakko oli mielestäni 'harmaa' hevonen mustilla jouhilla, siimalla ja raajoilla, päällisin puolin. Jätin muistaakseni kokonaan määrittämättä, minkä värinen Mulläs on.

Roduksi oripojalle laitoin paint-friisiläinen -risteytyksen, mikä oikeastaan on ihan okei. Hiirakkouskaan ei haittane, jos se paintti on joku karjahevonen, kun niillä sellaisia värejä aika hyvin liikkuu.

Mulläs on alunalkaenkin ollut töpöhäntä, en tiedä miksi se originellimallikin sitten oli.

Suu on aukaistu saksilla, se oli mahdollista muovilaadun ansiosta.

_________________________________________________________________________

Laitetaan vanhoja kuvia ensiksi. Yritän aina tehdä niin, että ihan vanhimmat ovat ylimpinä. Tuo harmaa huivi on kyllä nostalginen, käytän sitä edelleen kuvaamiseen...









Sitten uudempia. 2013 ja sen jälkeen. Nämäkään kyllä mitään ammattilaisräpsyjä ole.








______________________________________________________________________


Siinä ne sen urpelon kuvat. Tuo heppa ei totisesti näytä maailman älykkäimmältä tyypiltä, johtuen pohjana käyttämästäni kököstä uhrista ja silloisesta ymmärtämättömyydestäni (koska en kustomoinut sen naamaa juurikaan).

Kirjoitin tämän muuten oikeasti todella väsyneenä, unettoman yön jälkeen... Muhha haa...





- Olin kesken kuvaamisen päättänyt pukea Mulläksellekin nuo rollausvaljaat ja -suitset, mutta ne suitsetpa päättivät lopultakin hajota. Uusia yhtä ohuita en enää uskalla tuosta nahasta tehdä, eikä miula sitä taida enää "onneksi" ollakaan... 
Kerkesin jo muokata nuo samaiset suitset eli ikäänkuin rakensin ne uudelleen eri nahasta. Remmejä kyllä on pakko pätkästä vielä... Saa nähdä opinko ikinä tekemään varusteita, joissa ei ole liian pitkiä remminpäitä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.