Sanojen hiontaa

Olen kehitellyt jo olemassaolevan sanaston rinnalle uusia termejä, joita pienoismallihevosjutuissa käytän ja joita olen nähnyt parin muunkin ihmisen jo käyttävän. Osa termeistä on jo suht vanhoja, jos niin viitsii sanoa. Keksin termejä korvatakseni niillä englanninkielisiä sanoja ja luodakseni nimiä käsitteille, joita ei periaatteessa ole olemassa tai joille en ainakaan itse ole nähnyt mitään oikeasti omaa nimitystä. Nimitykset helpottavat asioista keskustelua ja niiden täsmentämistä huomattavasti. 

Maksi.

Minulla on kuitenkin ongelma: joku termi voi olla käytössä yhteyksissä, joita en itse tunne, tai sitten sille keksiintyy toimiva sana yhdestä kielestä, mutta sen suora käännös kuulostaisi tökeröltä ja olisi noin ylipäänsä epäkäytännöllinen. Mietin siis, että ehkä pitäisi rullailla ihan uusiksi osa näistä sanoista. Saatte siis pienen muovikonisanakirjankin tässä.

Modelliversumi (modelverse). Muuten hyvä, mutta tämän enkkuversio on ilmeisesti ihan oikea sana ja liittyy johonkin tietotekniseen, josta minä taas olen aivan pihalla. Halusin keksiä modelliversumi -sanan vain siksi, että olisi tarpeeksi kompakti, kaikenkattava nimitys pienoismallimaailmoille ja muulle vastaavalle, eikä minun tarvitsisi esimerkiksi puhua "omista maailmoistani". Miettikää nyt - voisin sanoa sitä modelliversumiksi, tai sitten "omaksi maailmaksi jollaista kasaan ja toteutan pienoismalleja käyttäen". Kumpi on käytännöllisempää? Kun se oma maailma ei takaa että sen ilmaisumuoto olisi nimenomaan pienoismallit. Modelliversumilla tarkoitan ensisijaisesti pienoismallimaailmaa. Siitä puuttuu välistä hevosta kuvaava osa, koska en halua rajoittaa sitä vain hevosmallailutermiksi. Muutkin mallarit voivat tehdä maailmoja. 

Yksi syy käyttää sanaa modelliversumi malliversumin sijasta on se, koska malli, no, on liian laaja käsite, kun sitä ajattelee: voit piirtää mallista, olla malli, tai muotoilla mallin. Ja sitten taas figuuri ei toimi myöskään, koska en vain koe että pienoismallihevosia kannattaisi kutsua figuureiksi. Toimintafiguureilla on yleensä nivelet, mallihevosilla ei.

Toki, jos me hevosmallarit jäämme modelliversumi -termin ainoiksi käyttäjiksi, voisi sitä ihan hyvin kutsua vaikka termillä mallihevosversumi (modelhorseverse). Tai eläinmalliversumi. Tai öh... ei. Eläinmalli kuulostaa joltain eläinkokeisiin liittyvältä.  Modelli -sanan pitäisi tulla termissä ensimmäisenä. Modellieläinversumi? 

Killi.

Entäpä jos yritetään riisua sanan pakollisen osan roolista "modelli"? Voisiko siitä sitten tulla muoviversumi (plasticverse), tai... No? Ei tuosta tajuaisi kuitenkaan, että sillä viitataan muovihevosmaailmoihin. Eli muoviversumi ei pääse jatkoon. Miniversumi? Voiko olla, että sekin on jo jossain muualla käytössä? Tällaista se on kun elää vain siinä omassa kuplassaan eikä ikinä katso sen ulkopuolelle. 

Entäs sitten miniatyyriversumi (miniatureverse)? Se voisi jopa toimiakin. Mutta en nyt haluaisikaan enää hylätä modelliversumi -sanaa, kun olen sitä jo kaikkialle ripotellut... On tämä elämä hankalaa.

By the way, itse modelli -sanaa olen käyttänyt jo ennen vuotta 2010. Pidän sitä ihan hyvänä terminä sikäli, että se on suomen kieleen väännetty englanninkielinen sana, jolla ei ole mitään sitä aiempia merkityksiä kielessämme. Sen pitäisi siis tarkoittaa vain ja ainoastaan pienoismalleja. Mutta valitettavasti englannin kielen sana model sitten tarkoittaa täysin sitä mitä mallikin, joten sikäli modelliversumi olisi pätevä mutta modelverse ei. Kinkkistä. Yritän kuitenkin pitää kiinni siitä, että modelli on nimenomaan pienoismallieläin eikä vaikka vaatemainoksissa esiintyvä ihminen. En tiedä voiko mitään sanaa tieten tahtoen juurruttaa käyttöön näin, mutta yritetty on.

Lacey, joka tuli Yhdysvalloista. Ratsailla Offhand.

Illan toinen ongelmasana on kasauma (scene, setup). Olen kääntänyt tämän englanniksi myös muodossa photo stack, tai valokuvatarinoiden kohdalla photo story. Valitettavasti kasaumakin (backlog) on ihan olemassaoleva sana, joka ei liity mitenkään hevosmallailuun. Itse otin sen käyttöön alunpitäen vain siksi, koska en voi kutsua kaikkia stoorikuvia ratsastuskuviksi, koska niissä ei ainoastaan ratsasteta. Nämä minun kasaumakuvani ovat aikalailla samaa settiä kuin pienoismallihevosnäyttelyissä (suomen kielen sanat ovat kivoja, eikö? Säälin kaikkia muunkielisiä jotka haluavat opiskella tätä) nähtävän performance scenet, eli... No, performanssit. Ne ovat niitä järjestelyjä joissa hevosilla näkyy varusteita, ratsastajia ja joskus ihan kaikkea muutakin mitä vain keksi, kuten uima-altaita tai donitseja pölliviä koiria. Koska performanssikaan ei sinänsä ole pienoismallitermi, enkä itse edes tulkitse sitä niin kuin on tarkoitettu, niin olen siksi karsastava sitä. Minusta performanssi kuulostaa joiltain lavalla suoritettavalta teatterishowlta. 

Yksi mahdollisuus on suomentaa scene muodossa näkymä. Olen itseasiassa käyttänytkin tuota suomennosta jo jonkin verran, ja voi olla että se myös vakiintuu. Sen sijaan suomenkielisissä piireissä käytetty sana skene ei oikein istu, arvatkaa vaan miksi - sekään ei yhdisty minun päässäni pienoismalleihin. Koen että scenen ja skenen merkitykset eroavat jonkin verran, joten siksi. 'Näkymä' on paljon osuvampi, kun on kyse hevosmallisetupeista. 

Ja niin juu, setup, setuppi. En tykkää sellaisesta, että suomen kieleen ängetään turhia lainasanoja englannista, mutta mielestäni ne saavat jäädä JOS ne ovat suomalaiseen suuhun sopivia eivätkä särähtele liiaksi, ja erityisesti jos niille ei vielä ole hyvää vastinetta. Google kääntäjän mukaan setup voidaan suomentaa muotoon asetelma. Minusta se kuulostaa joltain kukka-asetelmalta, eli ei kovin kiinnostavalta. Silti olen tuotakin sanaa käyttänyt aika ajoin. Mutta korvaan senkin näkymällä, mikäli jotain vielä parempaa ei osu silmään. Kolmas vaihtoehto on set-up (juu väliviivalla), eli "lavastettu juttu". Hmmm. Kuulostaa pienoismallailulta. Mutta ei ole terminä hyvä kumpaankaan suuntaan (siis kummallakaan kielellä). 

Valokuvatarinat (photo story) pysyvät ennallaan, koska ne ovat juuri sitä mitä sanakin lupaa. Jos haluaa, niin voihan sen suomentaa muotoon fotostoori, mikä muuten kuulostaisi aika vinkeältä, jos sen vakiinnuttaisi täysin vain pienoismallieläinpiireihin. 

Tästä puuttuu kankihihna tai -ketju, koska en vain keksi miten sellaisen asentaisi järkevästi. Nuo minun keksimäni (tupla)kuolaimethan pelaavat ihan eri tavalla kuin ne mitä yleensä hevosmalleilla näkee, mutta samalla niiden hienosäätö vaikeutuu aivan tuhottomasti. Kyse ei ole siitä ettenkö tietäisi miten nämä pitää oikeaoppisesti pukea.

Minulle on tosi tärkeää sellainen, että jos mahdollista, termit olisivat suoria käännöksiä kummallakin kielellä. Siksi tämä on niin hankalaa. Monet enkkutermit eivät käänny saati taivu suomenkielisinä hyvin, ja sitten taas monet suomen kielessä kätevän kuuloiset sanat eivät käänny englanniksi kunnolla. Pläh.

Miksi modelliversumini on traditional -skaalassa?

Modelliversumeiluni, eli siis pienoismalliasetelmien ja -maailmojen kasaamiseni, sekä koko hevosmallailuni, perustuu Schleicheihin. Aloitin siis kaiken kustomoimalla niitä ja kokoamalla muunmuassa ratsukkoja, joita sitten kuvasin talteen. Räpelsin näiden parissa jonnekin vuoteen 2013 tai 2014 asti, tai ehkä jopa pidempään. 

Yritin monen monta kertaa laittaa postaukseen enemmän kuvia, mutta en pysty, joten olkoon nyt vain tämä yksi sitten.

Sitten, tarkemmin sanottuna jouluna 2013, tulivat ensimmäiset mittakaavan 1:9 nukkeni, eli siis kaksi Breyerin ukkoa. Vuoden 2014 puolella kustomoin ne muovaamalla niiden päät uusiksi.  

Minä joskus ihan oikeasti luulin, että harrastan koko ikäni pelkkiä Schleichejä. Halusin erikoistua niihin, niiden kustomointiin, ja tehdä niille maailman, joka menisi mahdollisimman nappiin. Voin ihan rehellisesti sanoa ettei missään nyt jo olemattomissa Schleich -talliblogeissa näkynyt mitään sellaista mikä minun schleichiversumissani oli ns. normisettiä.

Tiesin kyllä Breyereistä jo joskus 2000 -luvun alussa, kun niitä Lahjakaassa näkyi. En silloin halunnut olla niistä kiinnostunut, ehkä koska se olisi tiennyt tyhjästä nyhjäisemistä. Näin jälkikäteen se tietysti vähän kaduttaa, etten ostanut silloin niitä mitä nyt ikkunashoppailen jostain amerikkalaisten nettikirppiksiltä. Ja tyhjästä nyhjäisyllä meinaan sitä, että olisin joutunut perustamaan kokonaan uuden maailman - modelliversumin - eri mittakaavaan ja eri resursseilla kuin mitä silloin käsillä jo oli. Schleich -kokoelmani oli jo tuohon aikaan melko massiivinen, ja niille oli kaikenlaista oheiskamaa, joten tuntui helpoimmalta vain kestää niissä ja yrittää kehitellä sitä versumia sitten etiäppäin.

No, kuten kerroin, nuo Breyerin ukot ilmaantuivat silloin 2013. Jo ennen kustomaatiota minulla oli hauskaa näiden kanssa, nimittäin tietysti laitoin niitä ratsastelemaan kolmea traditional -koon konia. Ne olivatkin ainoat tradini siihen aikaan. Vain yksi oli Breyer, kaksi muuta taas olivat Blue Box ja nukkakoni. Välistä äijät kokeilivat myös classiceja (joita Grand Championsit ovat, olkoonkin paljon isompia kuin Breyerin classicit), mutta se nyt näytti järjestään epätasapainoiselta.

Ei noissa asetelmissa hurraamista ollut, laatu on tietysti kaamea ja alkeellinen, mutta se oli jotenkin ihan erilaista kuin Schleichien kanssa puljaaminen. Ja tästä päästäänkin itse asiaan ja asian ytimeen.

Harrastan mieluiten tuota traditional -skaalaa tasan siksi, koska se on isompi, yksityiskohtaisempi ja käytännöllisempi kuin little bit (joka on Schleichien skaala). Varusteita on helpompi ja mukavampi tehdä. Oma lukunsa on tietysti se, että Breyerin valmistamat hepat ovat ihan mittakaavasta riippumattakin melko realistisia, usein erittäinkin sitä. Lisäksi niissä on enemmän vaihtelua asentojen, rotujen, ilmeiden ja kaiken muunkin suhteen, kun vertaa Schleicheihin.

Kellekään ei varmaan tule yllärinä se, että lakkasin keräilemästä Schleichejä joskus vuosia sitten, koska niiden muotoilutyyli oli mennyt ihan kamalaksi lastensatuponeiluksi. Sekään ei selitä tätä miksi siirryin isompaan mittakaavaan, mutta osansa silläkin on toki.

Ensinnä, Schleichejä on julkaistu paljon suppeammalla moldi- ja värivalikoimalla kuin Breyereitä. Kaikilla "talleilla" on samat hevoset, ja tietysti myös niitä iänikuisia kiintiöepärealismeja kuten przewalskeja tai seeproja (tai jotain fantasialajikkeita, kuten omassa schleichiversumissani). Olen tullut siihen tulokseen että minulla vain paloi proppu tuohon toistuvaan kaavaan joskus, eikä mikään enää kiinnostanut. Tai siis ei kiinnostanut lukea muiden blogeja, kun stooreissa kerrotut asiat pystyi arvaamaan etukäteen eivätkä ihmiset ja hevoset olleet yhtään yksilöllisiä. Samalla päätäni kaiversi jatkuvasti se fakta, etteivät omanikaan ole mitään uniikkeja. Ainoat persoonalliset hevoset olivat (ovat) kustomeita. Minulla niitä onkin aika lauma - mutta kellään muulla taas ei... Että se siitäkin sitten.

Schleichien ostelu siis rupesi maistumaan puulta. Uusissa hevosissa ei ollut mitään viehätystä, ja ostelin niitä lopulta vain kustomointiin ja kustomien vertailukappaleiksi.

Samaa ei todellakaan voi sanoa Breyereistä! Niiden kanssa minulla on se sama hulluus mikä joskus oli Schleichien kohdalla laita. Tämä on se syy siihen miksi ikkunashoppailen näitä mm. MHSP:ltä. Isken silmäni lähinä bodyihin, koska haluan kustomoida. 

Yksi ihminen ei yksinkertaisesti voi omistaa täysin samanlaista laumaa Breyereitä kuin joku muu. Se ei ole mahdollista edes vaikka laumat olisivat yhtä suuret, tyypit suosisivat samoja moldeja ja aikakausia - ei, näitä on tehty niin pitkään, niin monessa eri muotissa, niin monessa värivariaatiossa, myyty eri systeemeillä ja niin edelleen, että ei yksinkertaisesti vain voi olla kahta samanlaista kokoelmaa. Ja tämä on yksi syy siihen, miksi koen traditional -modelliversumit kiinnostavammiksi ja realistisemmiksi kuin schleichiversumit. Hevoset vaihtelevat enemmän. Lisäksi varsinkin amerikkalaiset myös kustomoivat ja uudelleenmaalaavat paljon suomalaisia enemmän, eikä se ole siellä mitenkään erikoista.

Yksi muu syy isomman skaalan suosimiselleni on... Miten sen nyt sanoisi? Lähelle pääseminen? Kyllä, kun konit ja kamat ja tyypit ovat isompia, minä näen ne paremmin. Pääsen tavallaan paljon lähemmäs sitä maailmaa. Pääsen sisälle siihen maailmaan aivan eri tavalla kuin Schleichien kanssa. Isot konit eivät rajoita niin paljon. Lisäksi näitä on tosi helppo katsoa kirjaimellisesti niiden tasolta. Kaiken kukkuraksi kuvaaminenkin on luonnollisesti helpompaa, kun kameraa ei tarvitse rääkätä pakottamalla se taltioimaan mikroskooppisia yksityiskohtia. (Järkkärini on muuten nykyisin jo niin vanha ja kulunut, että se ärtsyilee traditionalejakin kuvaillessa.)

Koska aivoni toimivat kuten toimivat, eli ovat neuropoikkeavat, pystyn uppoamaan päähäni aika hyvin ja unohtamaan muun maailman siinä sivussa. Niin voi käydä ihan vaikka suihkussa tai vessassa. Vuosia sitten tämä pähkäily oli ihan parasta tekemistä bussimatkoilla. Aivojen kaivelu huvin vuoksi on melkein parasta ikinä, mutta vielä parhaampaa on ehdottomasti se, jos saan sen rikkaan tarina- tai ajatusmatskun sieltä konkreettiseen olomuotoon. Tämän takia kuvaan kaikki asetelmat eli kasaumat. Haluan niiden säilyvän. Pelkkä hallusinointi ei siis riitä, sen hallusinaation pitää olla nähtävissä vielä myöhemminkin, mieluiten ikuisesti.

Lisäksi kirjoitan noista kasaumista yleensä edes vähän jotain jonnekin tekstitiedostoon. Kirjaan kaiken ylös kuvauspäivämäärän tarkkuudella; se yleensä käy myös kuvatun tilanteen fiktiiviseksi tapahtuma-ajankohdaksi. Arkistoin kuvat koneelle ratsastajanukkekohtaisiin kansioihin, joihin tulee numerot, niin tiedän kuka on ratsastanut ketäkin ja minkä verran. Ja niin edelleen. Kyllä, pidän kirjaa kaikesta mahdollisesta.

No niin, sanoin jo asiani. Mitäs tähän loppuun vielä lätisisi? Ehkä kysymyksiä lukijalle...

Onko noita Schleich -talleja enää olemassa kenelläkään, vai kuoliko kyseinen ilmiö blogien mukana? Vai siirtyivätkö ne jonnekin missä minä itse en käy (esimerkiksi Instagram)? Harrastaako kukaan suomalainen (siis muutkin kuin minä ja Kave) näitä pienoismaailma- ja stoorijuttuja Breyer traditionaleja käyttäen?

Kuvavertailu 4.

Postaanpa lisää vanhoja juttuja. Tämäkin on kai kirjoitettu vuonna 2018. Meinasin ensin laittaa tämän lisukkeeksi jotain nykytilanteesta, mutta päätin sitten notta ei. Tuossa kehittyneemmässä kuvassa ei nimittäin periaatteessa ole mitään liian vanhentunutta. Haluan myös huomauttaa, että tätä kuvavertailusarjaa tekisi mieli jatkaa!

Nyt jotain tosi selkeää, josta on toivon mukaan etua tai inspiraatiota joillekin.

Mikä näitä kahta kuvaa yhdistää?
Skaala on molemmissa traditional, suitset ovat "oikeaoppisesti rakennetut" enkkusuitset, ja hevoset edustavat kevyitä rotuja (täysiverinen ja puoliverinen). Kuvat on myös otettu samalla kameralla (ja samalla yhdysrakenteisella salamalla...).

Mikä näitä kahta kuvaa erottaa? 
Yläkuvassa heppa on jokin nukkakoninraato, jonka joskus nyljin ja riisuin tehdasvarusteista (ja leikkelin sen suun auki). Suitset ovat ensimmäisiä traditionaleille tekemiäni (tai no, classiceille tehdyistä muokatut nuo ovat) ja niiden materiaali on jotain höttönauhaa. Soljet on tehty paperiliittimistä ja kuolain todennäköisesti muistivaijerista. Kuva on vuodelta 2013, samoin kuin itse suitsetkin.

Alakuvassa on Breyer Traditional -sarjan Verdades, moldi Salinero. Suitset on tehty marras-joulukuussa 2018 ohennetusta ja puolet kapeammaksi leikatusta nahkanauhasta, ja niissä on liukusoljet. Suitsiin on käytetty reseptiä, joten mittojen kanssa ei ole juuri tarvinnut arvailla. Suitsissa on yksityiskohtia ja säätövaraa ei ole liikaa. Näiden pukeminen ja säätö on oikeasti aikamoinen show, mutta se ei silti ole toivotonta, ja lopputulos on ehkä ihan katsottavaakin, toisin kuin ylemmän setin kanssa... (Tiedän, alaturpista ei saa käyttää kangen kanssa. Mutta teenpähän alaturpiksen kun kerta pystyn!)


Ihan vaan sillä, kun kaikki aina kitisevät, etteivät osaa mitään. Kannattaa opetella. Itse en ymmärrä mitään satuloiden rakenteesta, enkä osaa ommella, enkä muotoilla... Moni muu taas tekee juurikin satuloita ja loimia kuin vettä vaan, ja miusta tuntuu, että on harvinaista, jos kumpikaan noista ei luonnistu. Minulle suitset ovat jotain mitä olen aina halunnut osata, joten olen sitten tapellut sen eteen, että hevosillani voisi olla kunnollisia, realistisesti toimivia ja säädettäviä suitsia. Lapsena en pystynyt tekemään mitään tällaista, enkä ole kyllin rikas ostaakseni jotakin amerikkalaiselta mestarilta pienoismallisuitsia jokaiselle kaakilleni, joten teen ne sitten itse. Opettelen edelleen.

Voisiko tästä tulla jotain?

Katsastan blogieni lukunäkymiä aina silloin tällöin, enkä yleensä huomaa mitään erikoista. Nyt huomasin, että Thetulla ja Piekalla on yksi uusi lukija. En tiedä mistä asti. Kiittelen, kuka hää sitte ikinä lieneekää. 

"Huligaani", quarteriruuna.

Samalla sain päähäni, että ehkä minun kannattaisi joskus julkaistakin jotain, eikä vain kyylätä läpi noita samoja vanhoja keskentekoisia tekstejä. Ajattelen niistä aina, että luenpa nyt läpi ja työstän postauskuntoon sitten joskus. No, se sitten joskus voi kestää vuosia. Blogi ei kestä harrastukseni perässä. Thetun luonnoksista löytyy edelleen tekstejä, jotka on tehty päällisin puolin vuonna 2014. Ehkä kahdeksan vuotta on vähän turhan pitkä aika odottaa jonkun julkaisuajankohtaa...

Postaamattomuusperustelu on se sama vanha: en osaa nähdä milloin teksti on tarpeeksi pitkä julkaisua varten. Se vaatisi sen, että tietäisin sanoneeni siinä tarpeeksi, ja ettei mikään sanottu esimerkiksi loukkaisi ketään. Olen oikeasti aika vainoharhainen näiden juttujen suhteen, ja se sitten on tehnyt tämän että blogi kuolee käsiin. 

Olen tosissaan miettinyt, että pitäisi joskus yliajatella vähemmän ja vain linkaista se teksti julki siinä kohtaa, kun pystyn lukemaan sitä yksinäni ajatellen, että tämä täytyy tallettaa jonnekin. 

Että jospa nyt ainakin tämän saisin julki! 

"Katti", lusitanotamma.

Asiaa kyllä olisi vaikka kuinka paljon. Toivon mukaan masis ja muut mälsyydet rupeaisivat hiljakkoin vähän väistymään, siinä kun on ollut osatekijä tähän blogikuolioon. On ollut mistä kirjoittaa, muttei aivoja eikä jaksamista, enkä toisaalta osaa sanoa miten moni lukijoistakaan tätä kyylää aktiivisesti. Yksi muu positiivisehko juttu on se, että olen ehkä innostunut uudelleen jopa piirtämisestä, ainakin hieman. Haluan maisemamaalariksi, joten olen vääntänyt kasan luontosuttuja minikoossa (isommalle järjestelylle ei ole tiloja). 

Hevosmallijutut elävät ihan hyvällä mallilla, esimerkiksi tackia tulee kasattua ihan kauhealla tahdilla nykyään. Satulat näyttävät nykyisin satuloilta, enkä muutama vuosi sitten olisi osannut ajatella, että jonkun ajan päästä kasaan tällaisia rätysköitä itse. Eivät ne mitään huippukamaa tietenkään ole, mutta ovat kuitenkin toimivia ja ennen muuta kiinnostavia tehdä. 

Aina välillä joku kyselee, teenkö sitä ja tätä tilauksesta, ja tykkään vastata että voin tehdä myös vaihtokauppana (eli tackia sinne ja heppoja tänne). Kaiken huippu oli, kun helmikuussa kokoelmaani tuli henkilökohtainen Breyer -graalini. Sitäkään ei olisi tapahtunut, jos minulla ei olisi Yhdysvalloissa erittäin hyvää kanssamallariystävää. Kuvia tuostakin hepasta tulee joskus.

"Aldemir", mangalarcaori. Ja ensimmäinen minkkiläiseni, mitä muotoilijoihin tulee.

No niin, siis, mitäs nyt sitten? Tämänkin kirjoittelu meinasi karata lapasesta. Siihen voin todeta, että olisi parempi jakaa kuulumisten aiheet omiksi teksteikseen. Olisi niin simpurasti juttua. 

Kahellaa.