Katsastan blogieni lukunäkymiä aina silloin tällöin, enkä yleensä huomaa mitään erikoista. Nyt huomasin, että Thetulla ja Piekalla on yksi uusi lukija. En tiedä mistä asti. Kiittelen, kuka hää sitte ikinä lieneekää.
 |
| "Huligaani", quarteriruuna. |
Samalla sain päähäni, että ehkä minun kannattaisi joskus julkaistakin jotain, eikä vain kyylätä läpi noita samoja vanhoja keskentekoisia tekstejä. Ajattelen niistä aina, että luenpa nyt läpi ja työstän postauskuntoon sitten joskus. No, se sitten joskus voi kestää vuosia. Blogi ei kestä harrastukseni perässä. Thetun luonnoksista löytyy edelleen tekstejä, jotka on tehty päällisin puolin vuonna 2014. Ehkä kahdeksan vuotta on vähän turhan pitkä aika odottaa jonkun julkaisuajankohtaa...
Postaamattomuusperustelu on se sama vanha: en osaa nähdä milloin teksti on tarpeeksi pitkä julkaisua varten. Se vaatisi sen, että tietäisin sanoneeni siinä tarpeeksi, ja ettei mikään sanottu esimerkiksi loukkaisi ketään. Olen oikeasti aika vainoharhainen näiden juttujen suhteen, ja se sitten on tehnyt tämän että blogi kuolee käsiin.
Olen tosissaan miettinyt, että pitäisi joskus yliajatella vähemmän ja vain linkaista se teksti julki siinä kohtaa, kun pystyn lukemaan sitä yksinäni ajatellen, että tämä täytyy tallettaa jonnekin.
Että jospa nyt ainakin tämän saisin julki!
 |
| "Katti", lusitanotamma. |
Asiaa kyllä olisi vaikka kuinka paljon. Toivon mukaan masis ja muut mälsyydet rupeaisivat hiljakkoin vähän väistymään, siinä kun on ollut osatekijä tähän blogikuolioon. On ollut mistä kirjoittaa, muttei aivoja eikä jaksamista, enkä toisaalta osaa sanoa miten moni lukijoistakaan tätä kyylää aktiivisesti. Yksi muu positiivisehko juttu on se, että olen ehkä innostunut uudelleen jopa piirtämisestä, ainakin hieman. Haluan maisemamaalariksi, joten olen vääntänyt kasan luontosuttuja minikoossa (isommalle järjestelylle ei ole tiloja).
Hevosmallijutut elävät ihan hyvällä mallilla, esimerkiksi tackia tulee kasattua ihan kauhealla tahdilla nykyään. Satulat näyttävät nykyisin satuloilta, enkä muutama vuosi sitten olisi osannut ajatella, että jonkun ajan päästä kasaan tällaisia rätysköitä itse. Eivät ne mitään huippukamaa tietenkään ole, mutta ovat kuitenkin toimivia ja ennen muuta kiinnostavia tehdä.
Aina välillä joku kyselee, teenkö sitä ja tätä tilauksesta, ja tykkään vastata että voin tehdä myös vaihtokauppana (eli tackia sinne ja heppoja tänne). Kaiken huippu oli, kun helmikuussa kokoelmaani tuli henkilökohtainen Breyer -graalini. Sitäkään ei olisi tapahtunut, jos minulla ei olisi Yhdysvalloissa erittäin hyvää kanssamallariystävää. Kuvia tuostakin hepasta tulee joskus.
 |
| "Aldemir", mangalarcaori. Ja ensimmäinen minkkiläiseni, mitä muotoilijoihin tulee. |
No niin, siis, mitäs nyt sitten? Tämänkin kirjoittelu meinasi karata lapasesta. Siihen voin todeta, että olisi parempi jakaa kuulumisten aiheet omiksi teksteikseen. Olisi niin simpurasti juttua.
Kahellaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.