30. heinäkuuta 2014

Muita täysi-ikäisiä Schleich -heppailijoita?

Onko heitä?

Joo ei, en ole pelkkä keräilijä vaan mm. kustomoija, enkä kerää kaikkia Schleichin hevosia syistä: uusimmat hevoset ovat usein liian kalliita ja/tai rumia. Arvostan sitäpaitsi eniten sitä että keräilijät jaksavat laajentaa keräilyään kustomointiin, varusteentekoon ja tallinrakennukseen sun muuhun, ja tekevät sitä mielenkiinnolla ja mieluiten mahdollisimman uskottavasti (realistisesti). Tämän kaiken lisäksi tulee tietty sekin, mikä pienoishevostelijalle on ehdottomasti itsestäänselvää ja mielenkiintoista, mutta joillekin keräilijöille (muillekin kuin hevosmallien) se ei tunnu olevan niin tärkeää (tämä on vain mielikuvani): keräilykohteiden nimeäminen ja ylipäätään tietojen kasaaminen niille. Tiedoilla meinaan muuta kuin tehdasmallien numerosarjoja ja made in china -tekstejä.

(Hmm, tämä postaus voitaisi suunnata varsinkin muille täysi-ikäisille Schleich -keräilijöille ja niille alaikäisille, jotka jaksavat ylläpitää omia blogejaan netissä, kuvata heppoja ja puuhastella niiden kanssa.)

- Letter-Friend xx "Letteri", vanha CM kimo mustangiori - 'nykyään' vauhko täysiveriori. Riimu on itse tekemäni.


Pääpointti tässä postauksessa on, että sanon: kyttäilen satunnaisen usein Googlesta Schleich -heppailijoiden blogeja. En nykyään edes yritä mitään laatua hakea, ja yleensä en siksi jaksakaan paljoa lueskella, mutta olisi kiva joskus jakaa vinkkejä ja jutella tästä harrastuksesta (elämäntavasta) myös noiden alaikäisten kanssa, joiden kuvaamisen ja kirjoittamisen taso ei aina ole huippuluokkaa. Tietäisipä vaan, eksyykö kukaan heistä kovin usein (koskaan?) lukemaan blogiani? Monesti löydän jotain sanottavaa näihin "pentujen" blogeihin, ihan vaan siksi koska olisi mukava vaikka vähän jelpata siinä valokuvaamisessa, riimujen teossa ja ties missä. Itse kun en oman tasoni (onko miula ees tasoa... haha) ja ikäni mukaisten harrastajien kanssa tuppaa olemaan tekemisissä, koska niitä ei yksinkertaisesti ole!

Muistan myös aina sen kun löysin tämän pienoishevosharrastuksen olemassaolon. Eksyin hyvälle sivustolle, jota seuraan edelleen satunnaisesti ja josta siis koko pienoismalliharrastukseni lähti: http://koni.weebly.com/ Suoraan sanottuna ilman tuota sivustoa ja sen sisältöä en varmaan olisi itseni, hehe. Se vaikutti väliaikaisesti piirrostyyliinikin. Lisäksi ko. sivuston kautta päädyin myös FMHC:n pariin (vielä kun jäseneksikin pääsisi!).

Okei se meni mainostukseksi.

Voin kuitenkin kuvitella, mitä tapahtuu, kun joku lelukaakeille rautalangasta, sinitarrasta ja silkkinauhasta (se kesti yllättävän hyvin sinitarran kanssa kasassa, muistaakseni) ja muista ihmemateriaaleista rytkyjä räpeltelevä ihmispentu (jollainen minäkin olin) eksyy vahingossa sivustolle, jossa joku näyttää kuvia "leluhevosesta" jonka on itse maalannut ja joka näyttää enemmän patsaalta kuin lelulta, ja jolla on päässään todella oikeellinen nahkariimu toimivine solkineen. Muistan itse miten oudolta se silloin näytti. Sitten kun luin lisää asiasta, meikäläisellekin valkeni, etten ole riippuvainen siitä, millaisia figuja maailman lelutehtaat ynnä muut valmistavat - hitto, voin tehdä sen hevosen itse! Ainakin melkein, mutta silti, ei siitä kustomoinnista ole pitkä matka siihen original sculptureen eli alusta asti itse tehtyyn hevoseen!

No siis joka tapauksessa. Vielä en ole mihinkään heppoja keräilevän alaikäisen blogiin kommentoinut, enkä itseasiassa muidenkaan (koska niitä on, mutta ne ovat vaikeammin löydettäviä ja usein vähemmän aktiivisia harrastajia). Aikomusta kyllä olisi.

Ja piru vieköön, ihmiset saa kyllä ilmottaa jos tästä blogista on jollekin jotain hyötyä ollut. Myös ihan muuten vaan voi tulla puhumaan heppamallijuttuja, yleensä olen vain deviantARTissa ja FMHC:ssa törmäillyt sellaisiin kanssamallareihin, jotka ovat löytäneet harrastuksen ilman meikäläistä tai usein huomattavasti aiemmin kuin itse hevosmallit löysin.

-

Voin myös sanoa, että miunki Schleichit on "talli" - tai itseasiassa ei, maailma. Talleja on useita, ja tykkään kyllä välillä törsätä aikaani henkilökuntien sun muiden määrittelyyn. Olen aina tykännyt kyhätä paperille talleja hevosineen ja ylläpitäjineen (vrt. Hevoshullussa Tuuvan talli by Lena Furberg) ja yrittänyt jotain sarjista niistä tehdä. Koskaan ne eivät ole sen kummemmin edenneet.

Tilalle vaan tuli tämä pienoismallailu, johon suhtaudun vakavammin ja jotenkin tieteellisemmin, ehkä vähän protestoiden tai kapinoiden. Tykkään suunnitella talleihin erilaisia päämääriä ja painotuksia, ja varsinkin niiden epäkohtia. Yksi talli on näyttelypainotteinen, toisella on enimmäkseen kylmäverisiä ja kolmas on jonkun vanhan hevosmiehen metsän keskelle aikoja sitten kasaaantunut kotitila kera muutaman työhevosen. Ratsastuskouluja löytyy ainakin kaksi kappaletta, toinen on tavallinen (mielestäni myös epäeettisempi) ja toinen raudaton ratsastuskoulu. Kaiken tämän lisäksi on joitain hevosten kanssa höslääviä tyyppejä, joiden suurin suunnitelma voi olla vaikkapa ihan uuden rodun luominen (useimmiten terveyden kustannuksella, erikoisuudentavoittelua ja genetiikalla leikkimistä) tai muu asia, jolle ei oikeasti olisi välttämäti yhtään mitään syytä tai järkeä.

Se on sellainen ikuisuusprojekti. Etenee etanavauhtia mutta on yksi kanava, jota kautta voin ehkä yrittää kertoa mitä mieltä olen asiasta x hevospiireissä (joissa en oikeasti edes pyöri).

Myös varusteet ovat asia, jolla pyrin tuomaan mielipiteitä ja mielenkiintoja esille:

Tykkään siitä, miltä varusteet usein näyttävät, mutta en siitä, miksi ja miten niitä käytetään. Aina kun pitäisi muistaa, ettei HEVONEN käytä varusteita, vaan ihminen. Varusteet ovat ihmistä varten (yleensä ja ratsastuksessa oikeastaan aina), hevonen sen sijaan on tyytyväinen ja osaa liikkua täydellisesti ihan ilman mitään ylimääräisiä remeleitä ja muita hynttyitä (ymmärrän kyllä ötökkäloimet ja muut sellaiset varusteet, joilla pyritään suojelemaan hevosta sen ollessa vapaana). Varsinkaan raudan tunkeminen hevosen suuhun (ja/tai raudan naulaaminen sen jalkoihin) ei ole miusta enää ihan eettistä. Paras ja tavoiteltavin tilanne on se, ettei hevosella ole yhtään mitään varusteita päällä ratsastettaessa. (Mielipiteeni ei muutu, ja tiedän ettei hevonen tarvitse rautaa suuhunsa että voisi kävellä ns. oikein ihmisen istuessa sen selässä.)

Tuo on se syy, kun tykkään piirtää esimerkiksi rollkür -aihetta, tai, kuten joskus muutama vuosi sitten juuri pienoishevostelun innoittamana, amerikkalaisten showhevosihanteita ja big lick -ratsukoita.

Nuo sitten näkyvät mallailussani ja koko asenteessani hevosia ja hevostelua kohtaan, varsinkin nykyään kun olen lukenut kuolaimettomuudesta ja kengättömyydestä.

Ettei mene pelkäksi eläinoikeushölpötykseksi, palaan aiheeseen tässä.

-

Monella nuorella keräilijällä on jostain syystä Schleichin tehdasvalmisteinen talli tai pahvitalli, ehkä molempia.

Arvostan sitä, että tehdään itse. Arvostan sitä erittäin paljon.

Itselläni on ollut monta vuotta talli kesken. Alkuperäinen syy koko projektille on, kun ei ole varaa ostaa mitään tehdasvalmisteista, ja toiseksi sekin, että meikäläinen haluaa panostaa laatuun määrän sijaan. Kaikkien konien ei tarvitse mahtua meikäläisen talleihin, koska käyttäisin tallia lähinä silmänruokana ja kuvauksiin. Tuossa projektitallissanikin on yllättäen huimat kaksi karsinaa - loput tallista onkin sitten mm. rehuhuonetta, varustehuonetta, tallitupaa, vessaa jne. Periaatteessa sen pitäisi olla asumiskelpoinen myös kaksijalkaisille. Tykkään myös vähän liikaa siitä, että rakennuksissa on elämisen jälkiä. Tuohon talliin olen pistehitsannut joskus (koulussa, jonne aion ehkä mennä uusiksi joskus) viiksilangasta kalteritkin, koska en halunnut sitä muutoin varmasti toimivaa hammastikkukalteriprojektia tehdä. Tosin viiksilangan heiveröisyyden vuoksi kaltereista tuli aika kärsineen näköiset, ja olen miettinyt sittemmin, millä ilveellä muka saan ne edes kiinni niihin vanereihin, joista karsinoiden seinät  olen leikannut (vannesahalla).

Niin joo, tallini on puhtaasti pelkkää vaneritavaraa. Pahvia en tule koskaan käyttämään.

- Kuvasessahan näkyy karsinaton pääty. Ulko-oviaukon - se on takaovi - vieressä on pukuhuone, josta pääsee vessaan. Tämä etualan tila on sitten se tallitupa/varustehuone (en edes muista, pha!) josta pääsee rehuvarastoon. Rehuvarastossa on ikkuna toiseen karsinaan.


Sekin vielä, että talliini tulee saranoitu katto! Katottomia talleja en tekisi. Siksi ne saranat ovat että sisältöä pääsee tarvittaessa kuvaamaan ja näpräämään. Ikkunalasitkin pitäisi (ehkä pakkausmuovista) tehdä, vieläpä niin että ikkunat saa aukaistua. Tämä edellyttäisi niihinkin saranoita, ja mielellään myös pieniä säppejä (ne nyt on helppo tehdä itse) ikkunoiden lukitsemiseksi/aukaisemiseksi. Vastaavasti haluaisin oviinkin säpit, koska olen todennut että jos koulujen vessoissa olisi säpit sisäpuolella, olo voisi olla vähän turvallisempi - säppejä ei kukaan voi tiirikoida auki. Ha ha...

-

Tämä nyt oli tällainen randomipostaus. Tuli kirjoittamisen halu kun tosiaan luin noita alaikäisten keräilijöiden blogeja. :) Näin muutenhan tässä postauksessa ei ollut mitään logiikkaa, mietin jo pari kertaa että deletoinko kaiken tekstin. En sitten viitsinyt...





26. heinäkuuta 2014

Simppeli riimututoriaali

Yritin tehdä sellaista riimututoa Paint Shop Pro seiskassa, mutta en onnistunut. Kuvat aiheuttavat ongelmia, kun en osaa arvioida paljonko tilaa ne vievät kollaasissa (en osaa laajentaa canvasia).
Päätin sitten tehdä sen tuton tänne, josko joku edes näkisi sen sitten. Tarkoitus on vaan kertoa, miten teen noita riimuja.

Kyseessä siis nuo personal halterit arabiriimutyyppisinä, Schleich -skaalassa ja ilman solkia.

----


Ihan ensiksi: tarvittavat materiaalit ja työkalut:
- alusta (mie käytän vanhaa vihkoa oikean alustan puutteessa)
- (kahdet) kärkipihdit
- pyöröpihdit
- katkaisupihdit
- sakset
- kirurginveitsi eli skalpelli (käsityöhön tarkoitettuna engl. craft knife)
- hyvää liimaa (Casco Universal Kraft)
- grillitikun tai hammastikun liimaamiseen
- paspiksen- tai paperinpala (jolle liimatikku laitetaan liimauksien välillä (pelastaa kaiken muun liimatahtroilta))
- vihko tms. muistiinpanoja varten
- pussillinen nahkapaloja, joista remmit leikataan
- rautalankaa tai ostettuja metallirenkaita
- mahdollisesti ketjua, ellei halua korvata sitä nahalla
- hevosmalli, tässä tutorialissa siis Schleichin lipizzaruuna

Hyvää rautalankaa, mutta aika tujua Schleichien varusteille... Traditiponaleille tästä saa kyllä väänneltyä kaikkea hauskaa.

Ohjeen voi periaatteessa soveltaa kaikkiin skaaloihin, mutta itse teen classiceille ja traditionaleille pelkästään jenkkiriimuja.


Assistenttikin voi olla hyvä juttu, mutta ei ehdottoman tarpeellinen.

Tämä herra on Figaro.

Sitten, mentäiskö suoraan asiaan.

1. Käytän itse tällaista tapaa remmien mittauksessa: en käytä viivainta. Käytän mittaamisessa hevosen pään mittoja, ja nimenomaan liimausvarat huomioon ottaen. Mitoissa on mukana noin 1 cm:n liimausvarat.


2. Sitten vaan otetaan halutunlainen nahkapala ja aletaan leikata siitä pitkiä suikaleita. Leveys mielellään 1-2 mm. Kannattaa leikata näitä ainakin muutama. Leikkaamisen aikana tulleita röpelöitä ja epätasaisuuksia voi siistiä skalpellilla.



3. Turparemmin yläosan mittaus. Leikkauskohta merkitty punaisella - sen kanssa ei ole niin pikkutarkkaa, kunhan ei tosissaan tule liian pitkä tai niin lyhyt, että se vetäisi valmiissa riimussa poskiremmin hevosen silmille.

Leikkauskohta merkitty punaisella.

Oikein.

Väärin - liian alhaalla.

4. Niska/poskiremmin mittaus. Suunnilleen suupielestä niskan kautta suupieleen.


5. Turparemmin alaosan (jota itse sanon kelaksi jostain syystä, koska on portaattomasti liikkuva ja sukua arabiriimujen ketjuille) mittaus. Vasemman korvan juuresta niskan kautta oikeaan suupieleen tai vähän alemmas.


6. Minkälainen rautalanka on hyvää? Makuasia se varmaan on, mutta itse joudun käyttämään pehmeämpää ja vähemmän kestävää kuin haluaisin, koska korupiikkien rakennetta muistuttavaa rautalankaa en omista ja tuo rullallinen teräslankaa taitaa olla vähän liian tujua ja paksua näihin, vaikka kiiltää ja kestääkin hyvin. Toisaalta on ihan OK jos vaikka riimunarun koukku on ohut ja sallii kevyen vääntämisen sormin.

Näiden kuvaaminen on ärsyttävää ja hyödytöntä, mutta joka tapauksessa se käyttämäni on vasemmalla.


7. Suoristetaan rautalanka siistimmän jäljen takaamiseksi.


8. Ruvetaan sitten vääntelemään kapeilla pyöröpihdeillä renkaita.


Kahta erivahvuista rautalankaa.

9. Katkaistaan kiemurat renkaiksi, jotka joko ovat valmiiksi auki tai aukaistaan pihdeillä myöhemmin. Hevosenkengän muoto on sopiva. "Kelaan" tulevat renkaat ovat vähän isommat etteivät varmasti pääse läpi silloin, kun riimu ei ole hevosen päässä tai kun kelan renkaista vain toisessa on naru kiinni.



Hevosenkengän muoto on sopiva. 'Kelan' renkaat ovat isommat.

10. Liimaa kannattaa laittaa sen korkkiin eikä paperille tai paspikselle, ettei sitä mene hukkaan ja koska korkissa se pysyy märkänä paremmin. Kokemus kertoo. Riimun liimauksen aikana säilytän liimatuubia pystyasennossa, ettei täyte tursua ulos omia aikojaan. Liimaustyökaluna toimii grillitikun pätkä, jota olen saattanut muotoilla saksilla tai katkaisupihdeillä. Tikun terävä pää on tietenkin hyvä todella ohuiden ja pienten liimausten tekemiseen, leveämpi (ja tosiaan muotoiltu) taas sopii leveämpiin aloihin.


11. Liimaus. Ei ole väliä, mistä remmistä liimauksen aloittaa, jos pitää huolen ettei sotke remmejä toisiinsa.


Asetellaan liimaus nätisti ja suoraan.

Tarvittaessa katsotaan rautalangan avulla, että rengas mahtuu läpi lenkistä.

Minikokoiset pyykkipojat ovat käteviä. Samalla kun pyykkipoika puristaa liimausta sen kuivuessa, pääsen liimaamaan lisää eikä tarvitse puristaa liimauksia sormin. (Omistan pari kolme minipyykkistä.)

12. Valmis remmi.


13. Kun kaikki remmit on liimattu, otetaan ne isommat metallirenkaat. Ne pujotetaan "kelan" päihin ja suljetaan pihdeillä mahdollisimman kiinni.



14. Katsotaan, tuliko niskaremmistä tarpeeksi pitkä (remmien mitat tulisi tarkistaa kyllä heti kun ne on liimattu, mutta itse mallailen näitä vähän väliä).


15. Otetaan pienemmät renkaat ja pujotetaan remmit niihin järjestyksessä ja varoen. Renkaat voivat olla niin pienet, ettei sorminäppäryys ja pihdit tahdo riittää, mutta pikku tappelullahan nuo usein tulee tehtyäkin, heh. Millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että remmit tulevat oikein päin. Itse aloitan usein vasemmalta puolelta, ja laitan senpuoleiset remminpäät paikalleen, ja sen jälkeen ajattelen peilikuvamaisesti oikean puolen kanssa.



Turpis on oikealla.

16. Nonni, valmis riimu.



-





-----

Eipä tässä nyt sen kummempaa. Ja pakko möläyttää, tuon tuton kuvaaminen ei ollut helppoa. Yleensä teen kaksin käsin kaiken, mutta remmienmittauskuvissa yms. meni melko kauan, kun oli pakko yrittää pitää vasurilla remmit vaaditusti ja niin, että pystyin kuvaamaan ne loogisesti. Tai loogisesti ja loogisesti...

Sitäpaitsi tuo nimenomainen riimu saisi olla ihan hitusen verran pitempikin, mutta mieluummin noin kuin liian alas valuvalla turpiksella. Kelakin on ihan hyvän mittainen.

Jos olisi varaa, tekisin kaikkien riimujen kelat ketjusta, jolloin niitä voisi sanoa ketjuiksi, eikä tarvitsisi selitellä mitään ihmeitä.

-

Seuraavaksi voisi alkaa miettiä valokuvauspostausta, esimerkkinä taasen mallihevoset. Voisi jopa yrittää kuvailla tätä varten, koska huonoja kuvia osaa ottaa kuka vaan - hyvät sitten on vähän eri asia.



(PFFFF! Päivitetty 2/5/16: Tutorialia siistitty, virheitä korjailtu ja kuvatekstit vaihdettu kursiivista kuvien alle.)

25. heinäkuuta 2014

Jaa...

...

Riimuja, valjaita, pieniä laukkuja

Nonnii, nyt en jaksa enää odotella näiden varusteiden kanssa. Olen tehnyt siis ainakin yhdet valjaat ja monta riimua. Kaikista olen kuvia ottanut sekä taiteellisista, blogillisista että ihan mukavuudellisista syistä.

- Varmaan paras kumisatulakuvani ikinä... Ei liity mihinkään, halusin jonkun avauskuvan tälle mutta en löytänyt tarpeeksi makromaista.


Pyrin siis siihen, että kaikki kuvat olisivat dokutaidekuvia: taiteellisia dokumenttikuvia. (Keksin termin itse.)

Yritän nyt selkiyttää itselleni, mitä kaikkea olen ehtinyt saada julkaisukuntoon, ja mitä olen ehkä vain aikonut täällä esitellä mutta joka ei välttämättä pääsekään nyt esille. Riimuja on, kaksi laukkua on, valjaita on ainakin kolmenlaisia, hevoset ovat saaneet omia riimujaan. Näinpä!

(Niin ja koska mie, en laita pelkkiä ihan uusia varusteita. Saadaan enemmän materiaalia, joka ei kuitenkaan ole välttämättä ennen blogissa ollut.)

-----

Otettasko ensin riimut. Ja niistä ihan ensiksi personal halterit eli hevosten omat riimut.


- Jungen (friisiläisori) riimu ei ole uusi, vaan joku aika sitten käsitelty. Niskahihna kavennettu ja liimattu solkeen kiinni; olen vata eilen ostanut sellaiset pihdit joilla saa tehtyä superpieniä solkia, joten tuo kuvan solki näyttää varmaan rujolta.


- Teknisesti huono kuva, mutta kertoo silti mielestäni tarpeeksi. Raivari (suomenhevosruuna) omaa myös paremman riimun nykyään. Riimussa ei ole solkia, se on mitoitettu hevosen pään mukaan. Materiaalina nahka ja rautalanka (pyöröpihdit on niin jees!).


- Ruumana (tilastotamma) sai myös rumaan päähänsä riimun. Vetelyydessään kyseinen ikivanha kustomi on miusta tavallaan hauska, ei siksi että tykkäisin surkeasta maalaus- ja massatyöstä vaan siksi, kun koni näyttää niin lihaksettomalta ja karkealta. Miksipä ei siis tekisi karkealle hevoselle karkeaa riimuakin sitten? Ja tuo naru ei ole Ruumanan oma, se on yksi niistä yleisistä naruista mitä olen tehnyt aiemmin.


- Töpön (sh-tinker -risteytys) soljellinen riimu ja naru. Yksi ensimmäisistä riimuista, joita olen tehnyt noin kapeaksi leikatusta nahasta. Lisäksi siinä on vielä turpiksessa vaaleansininen pehmuste (sekin ensimmäinen laatuaan). Kuva voi olla vähän tumma ja epäselkeä. (Ja hevosen nimi pitäisi muuttaa joskus.)


- Emmy (holsteintamma) omaa jo aikaa sitten käpälöidyn mokkanauhariimun. Naru ei ole taaskaan hevosen oma.


- Laitetaan kollaasi Shareerin (arabiori) riimusta...


- Yritinpä ottaa rakennekuvaa Ladystä (knabstup -tamma) ja samalla riimusta. Siis sellaista rakennekuvaa, joka olisi autenttinen eikä samanlainen mitä miljoona muuta keräilijää on jo ottanut. En tiedä onnistuinko...


- Mostarnen (camarquetamma) riimu, sekin kavennettu ja soljeton.


- Pizca (lipizzatamma) omaa myös tuollaisen punaruskeanahkaisen riimun - jonka laatu ei ole kovin kummoinen.



- Steppi (shireori) omaa riimun, joka on ensimmäinen ja viimeinen laatuaan. Tuo valkoinen naru ei sovi liimattaviin juttuihin (josta syystä en enää tee siitä turpiksien alaosia, joita muissa riimuissa näkyy).


- Vice Versan (falabellatamma) riimu on varmaan ainakin yksi pienimmistä riimuista, mitä olen tehnyt. Ponilla (joita falabellat mielestäni ovat) on ehkä parisenttinen pää... Ja riimun osat ovat millinlevyisiä.



- Yskälläkin (lipizzaruuna) on nykyään oma nahkariimu. Kuvasin sen tekoprosessin, jotta saan joskus kasattua tutorialin riimunteosta.


Teen personal haltereista yleensä soljettomia materiaalia säästääkseni, vaikka sellainen perus jenkkiriimu soljilla olisi parhaimman näköinen kyllä. Mutta ei niitä jaksa tehdä kaikille hevosille (tähän skaalaan). Nuo arabiriimut sitäpaitsi toimivat ihan yhtä hyvin.

-

Nyt sitten mennään suoraan asiaan, eli yleisiin riimuihin, joiden tekeminen on hankalampaa ja tulokset nautittavampia. Eli siis näitä perusriimuja, joita talleilla näkee. Olen tehnyt viisi kipaletta tälläisiä toistaiseksi, ja lisää tulee/on jo.

Ihan vanhimmat LB -jenkkiriimuni lahjoitin kaksoselle (tai siis sen Schleicheille), ehkä teen sille joskus tuollaisen kunnollisenkin...

Puhun noista isopäisemmille puoliverisille (lipizza, TWH, hannover, jne) sopivista riimuista yleisriimuina, koska kaikki sen naamaiset hevoset eivät ole puoliverisiä vaan myös suomenhevosia ja pieniä kylmäverisiä, ja koska ne sopivat periaatteessa kaikille.

- Kaikki riimuset kauniisti aseteltuina yhdessä. Vasemmalta alkaen: musta kylmäveristen riimu, musta yleisriimu, oranssinruskea yleisriimu (ja laadukkaampi), musta siropäisen puoliverisen riimu, punaruskea vastaava. Kaikki riimut ovat mukavan löysiä! Ja ketjut ovat mukana vain siksi koska olen ketjufani, hähä. Niiden kanssa narut roikkuvat luonnollisemmin ja riimutkaan eivät näytä liian kevyiltä, koska ketju lisää narun painoa.


Taipumukseni selittää oleelliset asiat kuvateksteissä on mielestäni hitusen ärsyttävä. Mutta joo. Materiaalina kaikissa on nahka, ketju ja metalliosat, joita teen pihtien avulla rautalangasta ja korupiikeistä. Jos tietäisin mistä saa oikeasti tosi pieniä papukaijalukkoja, ostaisin niitä noihin riimuihin - mutta kun en tiedä onko niitä edes tuota paljon pienempinä niin käytetään näitä sitten, kun pelkät koukut voivat olla joskus vähän hankalia. Ketjut olen ostanut korutarvikkeina tai saanut. Nahkaosat olen leikannut saaduista nahkapaloista (jonkun nahkatakin uusi elämä!) saksilla ja skalpellilla. Kasaamisen olen tehnyt liimalla ja pihdeillä. Mitoitukseen käytän omaa tekniikkaa, enkä jaksa kyttäillä remmien mittoja viivaimen kanssa kokoajan. Silmä ja sormet riittää!

Tosin on miula yksi pieni vihkonen minne laitan ylös, miten teen mitäkin varusteita.

Nämä riimut teen melkein pelkästään kuvaamista varten, joten ei ole niin väliä, miten hyvin soljet pysyvät kiinni. Ainahan nekin voi vaihtaa parempiin ja niitä voi väännellä.

Lisäksi, olen miettinyt yhtä asiaa... Miten on mahdollista, että hyvin paljon näkee tehdyn Schleicheille riimuja, jotka ovat todella pitkiä ja ahtaita (ja leveäremmisiä)? Oma logiikkani on, että tuon skaalan poskiremmi on suunnilleen sentin tai maksimissaan pari pitkä. Siinä pitää ottaa huomioon se, miten paljon muut remmit ja metalliosat pidentävät/lyhentävät mittoja. Itse sain parempia tuloksia aikaan siitä lähtien, kun päätin mieluummin tehdä vähän liian lyhyet kuin pitkät remmit - tuloksena nuo kaksi pienintä riimua, jotka sopivat hyvin arabeille ja muille pienen ja siron (ja joskus lyhyen) pään omaaville hevosille sekä poneille. Vähän kun suurensin mittoja, sain kasaan sellaisia riimuja, jotka sopivat käytännössä kaikille, joskin voivat olla aavistuksen isoja - mutta silti kelpoja, eli siis yleisriimuja. Lisäksi tein parrakkaita kylmäverimallejani ajatellen ison kylmäveririimun (draftiriimun), jonka saa säädettyä sopivaksi ilman, että turparemmien mitta loppuu kesken. Lisäksi tein jokaiseen riimuun ilman muuta pienet renkaat, joihin hyvä että edes sai mahdutettua nuo parin millin levyiset remminpäät.

Tuo ahtaus on tosin muissakin skaaloissa usein nähtyä, enkä ymmärrä sitä. Ei sen riimun tarvitse näyttää siltä ettei hevonen saisi suutaan auki, jos olisi elävä.

Mutta nyt lempiasiaani eli kuviin. Nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa (vaikka pälpättää tykkäänkin, mutta kuka jaksaisi lukea...).

- Kylmäveririimu. (Sry, en löytänyt tästä kuvia tämän ihmeemmin, pitänee ottaa lisää.)



- Musta yleisriimu. (Turparemmin alaosa on aaaaivan liian lyhyt. Remminpäitäkin olen tainnut nyt lyhentää.)






- Oranssinruskea yleisriimu. (Kaikista onnistunein ja sopusuhtaisin, ja sen näkee koska olen kuvannut tätä kaikkein mieluiten!)







- Musta pienempi riimu. (Siinä on kaikki remmit - lukuunottamatta niska- ja turparemmejä - vähän turhan lyhyet, mutta menetelköön silti kun on toinen tuollaiseni...)





- Punaruskea pienempi riimu. (Tämä on näistä riimuista vanhin ja ehkä huonokuntoisimman näköinen, eikä ainakaan parane käytössä. Näin sen kuuluu ollakin.)






Pistin sinne todisteita siitä että riimujen soljet toimivat, wohaa...

-

Joo ja niin, julkaisen tänne nyt kuvan riimusta, jonka tein kaverille joululahjaksi viime jouluna, muistaakseni. Haha. Silloin se oli pienin tekemäni, ja tarkoitettu avaimenperäksi tai jotain.


-----

Nyt sitten valjaat. En ole mikään valjasasiantuntija, teen näitä sen mukaan miten itse haluan ja joskus yritän tuoda jotain realismia mukaan. Pääasia, että ne toimivat.
Olen puhunut joistain valjaista jo siinä pienoishevospostauksessa, jossa selitin, mistä siinä harrastuksessa on kyse.

Kaikkien valjaiden materiaalina on ollut pääsääntöisesti nahka, tekonahkanauha ja metalliosat. Tykkään siitä, jos valjaissa on paljon yksityiskohtia, remmejä ja vaihtelevuutta. Nykyään kun olen tehnyt useammat valjaat, voin yrittää pehmustaa niitä alapuolelta ja kokeilla eri ratkaisuja, joita en ole ennen tehnyt. Kokemus sitten paljastaa, onko idea toimiva vai tuhoontuomittu...

ja kaikkiin valjaisiin liittyy omat päävehkeet, nykyään yleensä suitset koska saan tehtyä kuolaimia kera ei-niin-hienon sinitarrakiinnityksen (koskahan saan hankittua Tacky Waxia tai jotain?).

-

Ensiksi näistä kolmesta vanhimmat ja tylsimmät eli juhtavaljaat, tarkoitettu roinan kantamiseen. Olen kavennellut joitain remmejä ja lisännyt nahkapaloja leventääkseni mm. rintaremmiä. Ja alkaa tuntua siltä, että voisin nuo sivuohjat ottaa pois lopullisesti, kun ovat liian pitkät ja vaan tiellä. Näkeehän sen, mihin kaikkialle nekin saa kiinnitettyä mitan vuoksi - luonnotonta. (Tosin en itse oikein tykkää sivuohjista yleisesti, oikeilla hevosilla käytettynä. Kyllä se hevonen itse tietää missä kohtaa turpaansa pitää liikkuessaan...)



- Been oma riimu on tuo punainen. Ruskea, niskaremmistään kavennettu on valjassettiin kuuluva kylmäveririimu.



- Ihan hiton pitkä ketju. Muistan, että (kai) juuri tuon tehtyäni olin tehnyt myös sellaisen riimun missä oli pään mittainen ketju, ja tajunnut sen loogisemmaksi kuin kaksi kertaa pään mittaisen ketjun. Järki? Ja siis, tuo riimusta lähtevä ketju johon papukaijalukko kiinnittyy, on se riimun ketju - toinen on "naru".





- Hahaa, nuo muovirasiassa olevat Hevoshullu -systeemit ovat joskus aikoinaan julistelehden takakannesta leikkelemiäni "minijulisteita". Julistelehdissä ja kalentereissahan on onneksi pikkuruiset kuvat sisältämistään kuvista, ja ne ovat käteviä leikata irti (nykyään veitsellä) ja laittaa talteen. Niitä voi myöhemmin sitten käyttää vaikka nukkekodin tai pienoistallin sisustukseen. (Pöllikää idea jos sitä ei ole jo tehty, suosittelen!) Olen leikellyt tuosta alkaen kaikkien kalenterieni pikkukuvat talteen.





-Tuo on se nahkalevennys. Ja kaularemmikin on kavennettu. Tällaisena nuo valjaat ovat edes hitusen helpommat pukea ja säilyttää.


-

Sitten vuorossa ovat rollkürvaljaat, joista ei ole paljoa selitettävää. Niissä keskeisessä asemassa ovat sivuohjat. Suitset saisi joskus uusia eri värisiksi, ja laittaa nämä sitten vaikka ratsastus- tai showsuitsiksi... Showsuitsiksi siksi, että saan kuvattua rakennekuvia, joissa hevonen on esitetty suitsittuna.









- Sitten pari kuvaa suitsista.



-

Näin lopuksi nakkaan tähän kuvia uusimmista ja ehkä parhaimmista valjaista mitä olen tehnyt. Näissä on reikäremmitkin - reiät tein vanhoilla teräväkärkisillä saksilla, jotka eivät ole paras mahdollinen laite rei'itykseen. Mutta parempaakaan ei ole - ei ole (olemassa) mitään pieniä reikäpihtejä. Lisäksi kasasin niihin mäkivyöt, ja saatan hienosäätää niitä vielä kunhan jaksan tämän helteen takia...

Valjassettiin kuuluvat suitset (plus naru) ovat tavallaan ainoat laatuaan miun tekeminä, koska niissä on leukaremmi ja poskiremmit samaa nahkapalaa. Kuvittelin sen olevan käytännöllistä ihmiselle, joka ei osaa tehdä otsaremmejä kunnolla. Arvatkaa tuliko siitä mitään helppoa, kun poskiremmit luistavat soljistaan ja kuolaimet pitää liimata sinitarralla konin naamaan kiinni - eivätkä pysy silti paikallaan?

Näistä valjaista olen kaavaillut jotain vetovaljaita kärrikäyttöön, ja samaten niissä on nykyään jo koukut kantojuhtahommia varten.


- Sivuohjia en ole tehnyt, koska en vaan osaa.






- Suitsissa tosiaan niskaremmistä jakautuu poski- ja leukaremmit.



- Kuvia tekovaiheista.



- Tuossa ne hirviösakset, jotka palvelevat erinomaisesti tätä harrastusta.



-

Sen enempää en jaksane LB -tackista kertoilla. Siirrytään traditional -skaalaan.

-----

Tästä ei ole paljoa kerrottavaa, mutta olen tehnyt repun ja olkalaukun.

Reppu on vaaleaa nahkaa ja sinne mahtuu tunkemaan korkeintaan sormen (ja meikä on pienikätinen ihminen). Materiaalin huono puoli on, että liika viruttaminen saa liimat pettämään. Olisi kai sitten kannattanut tehdä pitemmät olkahihnat siihen, muttah.
Kyllä sen sai Omarille puettua (sille sen ajattelin tehdäkin kun sopii värien puolesta tyypille), mutta sen takiahan meinasivat olkahihnojen remelit irrota. Yritin tuossa yks ilta sitten ommella niitä, ei onnistunut kun olen ihan osaamaton ompelija - eikä neulakaan mennyt läpi. Piru vieköön, ei se nyt niin paksua nahkaa ole! Samaisella neulalla kokeilin rei'itellä nahkaa ja se toimi aika hyvin, mutta jostain syystä ompelu ei toimi. Tai sitten en vaan oikeasti osaa. Joka tapauksessa päädyin sitten vaan liimaamaan remmit mahdollisimman tiukkaan ja päätin olla pukematta reppua Omarille. Kantakoot sitä käsin sitten.

- Koska repusta ei ole uusia kuvia (siinä ei ole hirveästi mitään kuvattavaa), laitan nämä ensimmäiset ottamani. Omarin kanssa ja ilman.






Seuraavana Asko ja hänen musta olkalaukkunsa, joka sai vaikutteita omasta olkalaukustani. Tämä on paljon kivempi kuin Omarin reppu. Tavaraa mahtuu enemmän ja taitaisi olla vähän kestävämpikin.

(Tästäkin pitäisi ottaa enemmän ja parempia kuvia.)



- Tuo vyö, joka on tehty samasta materiaalista kuin vaalea reppu, on vähän random. Pitäisi ilmeisesti välillä katsoa miten noiden muut kamppeet on sillä hetkellä kun alan kuvaamaan jotain laukkua.




- Miula on TODELLA epävakaat kädet.




- Kamala käteni on havainnollistamassa kokoa. Vissiin.



Reppujen lisäksi on tullut yritettyä tehdä vähän muutakin, kuten yksittäisiä remmejä harjoitellakseni ohuempien reikäremmien tekoa neulan avulla, ja saadakseni aikaan remminpidikkeitä jotka eivät olisi liian ahtaita tai väljiä.

-----

Lopuksi kaikkea muuta.

Olen joskus ensimmäisena amisvuotenani tehnyt koulutyönä huopahiiren skaalaan 1:1 (ja en siis ole tekstiilialaa opiskellut, se oli joku kurssi varsinaisen alan ohessa muistaakseni). En ole tätä koskaan julkaissut, mutta se on tummanruskea rokkitukkainen herrashiirulainen, joka omaa helmisilmät. Tyyppiä on yhtä vaikea kuvata kuin oikeita jyrsijöitä (näyttää joka kuvassa pelkältä villamytyltä vaikka pysyykin aloillaan, siksi).






-

Seuraavaksi rottakoni. Naaras on kesken edelleen, joten julkaisen vain uroksen. Black hooded mm on sen väri ja se on kai joku ison koiran kokoinen välimuotoörvelö hevosesta ja rotasta. En tiedä. Kunhan tein kun epäonnistuin hevosen muovaamisessa.





-

Ja nyt vielä pieni savirotta. Se on mm black/berkshire naaras. Häntää en ole maalannut koska se on murtunut, enkä halua irrottaa sitä (pysyy jostain syystä hyvin kiinni ja on silti liikkuvainen). Liimaamisesta ei muistaakseni tullut mitään.








- Tämän ilmettä on ihan hirveän hankala kuvata, koska silmät kiiltävät ja kamera ei osaa nähdä tummaa kohdetta.




-----

Siinä se, en jaksa kirjoittaa ja ladata kuvia helteellä tämän enempää. Ens kerrasta en tiedä taaskaan mitä kirjoittaisin. Ehkä jotain uusia vireityksiä mitä olen hevosmalleille tehnyt? Kaksi kustomia on kanssa valmistumassa, kunahn helle häviää sen verran ettei näpit hikoa ja häiritse maalausta.





- Mutta mainostan vielä vähän, tämä allaoleva kuva on yksi niistä pienistä akryylimaalauksista joita haluan myydä 10-20 euron hintaan. En siis tee tilaustöitä, vaan maalaan kuvia ja laitan myyntiin.