No, kuvia on jo dA:n puolella julkaistuna, mutta lisää on koneella - signeeraamatta. Ja minä EN julkaise enää kuvia joissa ei ole signeeraustani.
(Hei, tässä tulee nyt varoituksena, että papatan tavoistani ilmaista kuvissani omistajuutta, viimeistelyä ja siis tapojani ja suhtautumistani copyright -merkintöihin ja signeerauksiin. Sanon tämän ihan vaan ettei kukaan eksy vahingossa lukemaan mitään mielestään maailman tylsintä. Kyse on siis tekijänoikeuksista, joita jotkut ihmiset rikkovat, ja siksi minullakin on hinku pelata varman päälle. Niin ja saatte kuulla ylipäätään kuvaushistoriastani, anteeks.)
Ongelma on siinä, että tuo Trustin minipiirtikseni laatu on niin huono, etten edes itse uskalla käyttää sitä sanaa joka sitä ensimmäisenä ja selvimmin kuvaisi. Eli aika äärimmäisen surkea se on. Paineentunnistin ei ennen toiminu aina, nyt se ei toimi ollenkaan. Tämän vielä kestäisi, mutta kun se ei lähde suoraan piirtämään kun kosken kynällä normaalisti siihen piirtikseen. Se tekee semmosen luonnottoman, typerän viivan, joka on tikkusuora ja tasapaksu. Paineentunnistimen kans oon jo luovuttanu, ja koska oon siihen tottunu ja se on paras asia kirjottaessa tolla, en jaksa enää ees yrittää tulla toimeen ton vempeleen kanssa.
Yllättävän suuri onglema, joo, en mielelläni kipeytä rannettani, silmiäni ja tapa hermojani klikkailemalla niitä "oikeita" teksticopyrightejä kuviini. Niiden säätely vie liikaa resursseja, hidastaa parhaillaan noin 300 kuvan käsittelyä lyhyessä ajassa (olen kärsimätön). Kaiken huipuksi, tappelen muutenkin jatkuvasti sen asian kanssa, häiritseekö se copyrightmerkintä kuvan katselua ja tunnelmaa jne; sen kuuluu näkyä muttei paistaa kuvasta, ja tungen sen usein johonkin alareunaan.
Piirtiksellä "piirretty" signeeraus on oma nimmarini kera vuosiluku, ja paljon kivempi tehdä, koska siitä tulee joka kuvaan uniikki, se on tavallaan helpompi hallittava ja ei tarvitse layereitä - ja sen voi sijoittaa vaikka keskelle kuvaa ilman että se näyttää irralliselta kuvansuojausjutulta, joka pilaa kaiken tunnelman kuvasta. Eli, miusta signeeraus on osa kuvaa, ei mikään pakollinen asia ettei kukaan varastaisi kenenkään kuvia.
Miehän en tee erikseen mitään käsiteltyjä versioita, vaan käsittelen kaikki kuvat olemaan alkuperäisinä noita käsiteltyjä, koska koneella tuskin on tilaa rajattomasti (vaikka hyvä kone onkin). Lisäksi mie en muokkaa kuvia niin rajusti ja estottomasti ku oon nähny ihmisten muokkaavan. Valokuva on teos siinä missä piirroskin, ja siihen kuuluu samalla tavalla pistää omat signeeraukset. Tärkeintä on, että itse kuvasta selviää heti kenen ottama se on. Sitä ei pidä joutua erikseen sanomaan, että älkää tyypit pöllikö miu kuvia. (Kuviani ei ole koskaan kai varasteltu, mutta mieluummin signeeraan ja säästyn siltä heti alkuun, kuin huomaisin, että kuvia on pöllitty ja vasta sitten signeeraisin.)
-
Sepostan tähän pikaisesti valokuvaus- ja signeeraushistoriaani. Tai pikaisesti ja pikaisesti... Nähään taas lähteekö teksti lapasesta.
(Esimerkkikuvat ovat aiheesta pienoismallihevoset, niitä olen paljon kuvannut ja niiden kanssa olen käynyt läpi koko kuvaushistoriani.)
Ihan ensiksi en laittanut signeerauksia eli copyrightejä (sama asia minulle, molemmilla yritetään kertoa että kuvalla on omistaja ja ettei siihen saa luvatta koskea) mihinkään kuviini, enkä muokannutkaan niitä yhtään. Syynä varmaan oli se, etten osannut; ei ollut piirtistäkään, joka olisi hommaa helpottanut. Lisänä se tosiasia, etten kiinnittäny kuvien laatuun tarpeeksi huomiota, se oli aidosti pelkkää hupia.
- Järkyttykää; en osannut edes pienentää ja rajata kuvia, vaikka se olisi pelastanut paljon...
Ensimmäiset valokuvani otin jollain äiskän vanhalla Canon PoweShotilla, ja seuraavat ensimmäisellä omalla kamerallani mallia Nikon COOLPIX S570 (nimeltään Pikkutyyppi) - ja aloin ehkä vaatia kameralta enemmän.
Myöhemmin sitten, kun tässä olisko viime vuonna, hankin digijärkkärin (Nikon D3100, annoin sille nimeksi Nuija), jolla otetut kuvat ovat mielestäni luksuskamaa verrattuna jotenkin sairaalloisen räikeisiin ja kaikin puolin tehottomiin vanhoihin kuviini. Nykyään mietin paljon sitä, millaisia kuvani ovat teknisesti, ja osaan käyttää kuvankäsittelyohjelmaani välttävästi. Näin myös copyjen osalta. Ihan alunperin huomasin, että miule sopi parhaiten valkonen teksti, jossa mustat reunat, koska se näkyy kaikilla taustoilla eikä tekstin väriä tarvitse muokata liikaa sen mukaan, minne sen sijoittaa. (En muuten ikinä ole pääasiallisesti käyttänyt mitään muuta kuin kivikautista MS Painttia ja Paint Shop Pro 7 -kuvankäsittelyohjelmaa! Voi olla yksi syy sille, etten saa apua mihinkään, koska kellään ei ole noin ikivanhoja systeemejä...) Yksi muu syy digijärkkärille oli, että kaikki valokuvauskirjat tuppaavat puhumaan nimenomaan niistä, eikä silloiselle pikkupokkaristille ollut mitään herkkua etsiä tietoa sellaisen kanssa pelmuamisesta pitemmän päälle. Sitäpaitsi tällä Nuijalla saa ehkä aikaan ammattitasoisia kuvia, jos osaa ja on varaa hankkia lisälaitteita (minulla ei ole varaa...).
- Joitain vanhoja copyrightauksiani...
- Nämä alemmat ovat digijärkkärikuvia... Jollain automaattiasetuksella kai räpsitty, ylemmässä andaluusikuvassa vaan pehmennelty salamavaloa papereilla. Copyjen osalta epätoivoista kokeilua. Ja kyllä, miusta tollanen räikee copyright turmelee kuvat!
Sitten totesin että inhoan fonttia, Arialia. Mauttomampaa kuvantunnelmanpilaajaa ei olekaan, sen voin sanoa. Valkkasin erilaisen. Kuviin tuli heti jotain tiettyä ammattimaisuutta (omaan silmääni - oikeat ammattikuvaajat naurakoot fonttilöydöilleni; tämä oli se, jota käytin pitkään WordPadissani kirjoittamiseen, ja jonka onneksi löysin myös PSP 7:stä). Myöhemmin huomasin kuitenkin, ettei tuokaan näy mihinkään jos sen laittaa tosi pieneksi, ja mustareunaisena noin ohut valkoinen fontti hukkuu mustaan kohtaan kuvassa, jos sen sinne laittaa.
Nuijan oltua minulla jonkun aikaa, keksin tuon tekstityökalun opacitynsäätelyhomman, koska sehän on oma layerinsä. Tällä tavalla copyistä sai näkymättömämpiä ja "oikean" copyrightin näköisiä. Huippua. Nyt härkki vielä vähemmän se, miten pieleen olin osannut värimaailman laittaa ja miten räikeät värit olivat.
Siitä eteenpäin on tullut kokeiltua muutamaa muuta teksticopyä; joskus kävi niin tyhmästi, ettei muutoin kivassa fontissa ollut omaa © -merkkiä, joten piti etsiä jokin muu.
- Haahuilutaipivainen ihminen joka ei osaa keskittyä aina olennaiseen, ei jaksa ruveta metsästämään hevosmallikuvaa tälle fontille (niitäkin varmana on, mutta ei paljon, siksi), joten kansa saa nähdä size comparizon -kuvan yhden rottatahmoni vanhasta OSCista, joka on maalattu 2014. Ihan vaan sillä kun tuo fontti on kuvan pienuuden takia selkeä.
Sitten keksin, että hei, vois kokeilla tehdä sen kynällä - nimmarina. En taatusti aikonut kirjata jokaiseen kuvaani mitään © Afuze - 2014 -rimpsua, joten ängin sen muotoon EE 2014. (Okei joo, nuo ovat nimikirjaimeni nimmarissani, enkä aio sanoa mistä ne ovat lyhenne. Toivottavasti kukaan ei ainakaan keksi kokonimeäni. Siis jos en tunne tätä keksijätyyppiä, raah.) Itseasiassa tuo nimikirjainnimmarilyhennecopyright (ihana sana, eikö?) on aika vanha keksintö miultakin, muistan naputelleeni sen aikoinaan vanhoihin Paintilla piherreltyihin pikselipiirustuksiini... Heh. Jaa. No, nyt sekin on taas käytössä ja vielä paremmalla tavalla. Nimmari kävi läpi jonkin verran tuotekehittelyä, ja muuttunee edelleen välillä, mutta tuntuu vähitellen siltä, että olen keksinyt sen parhaan tavan signeerata kuvani. Tulppaanikin on kerennyt muuttua kirjaksi, vai miten sen sanoisi... Ja pari kertaa kokeilin suhertaa oman etunimenikin joihinkin kuviin, mutta koska en osaa kirjoittaa sitä nopsaan niin en sitten! Meikää se muuten naurattaa. Liian vaikea nimi edes itselle kirjoitettavaksi, johan nyt. Mutta totta se on.
- Yksi ensimmäisistä kuvista, jotka signeerasin piirtiksellä.
- Viimeisimmänsorttinen tulppaani. (Ja tuo tinkeroriille tekemäni riimu on fiasko, tiedän.)
- Ja lopuksi kädelle helpompi, kirja. Oikeassa alakulmassa siis. Pitää muuten sanoa että tämä riimu taitaisi olla yksi niistä asioista mitä ajattelin papattaa tehneeni, joten tässä se on. Clavan oma riimu; laatu on vähän niin ja näin, mutta saankin yleensä aikaan enemmänkin liian lyhyitä kuin pitkiä niskaremmejä. Ja pääasia on ettei turpahihna valu sierainten päälle, se on hyvä kriteeri pienoisvarusteissakin.
-----
Siinä sitä taas.
Voin sanoa, että en olisi uskonut varusteentekoa aloittaessani tekeväni missään vaiheessa little bit -kokoisia jenkkiriimuja. Puhun jenkkiriimuna niistä normaaleista riimuista, mitä hevosilla näkee. Näistä on kyllä kuvia, mutta juuri piirtiksen takia en saa niitä julkaistua. Koska copyrightitön kuva on kesken, sitä ei ole signeerattu.
Ja on muuten näin jälkeenpäin ajatellen hyvä, ettei meikäläisellekään kouraan isketty heti ekana mitään hienoa digijärkkäriä. Kameroita alkaa arvostaa vasta, kun ymmärtää kuvaamisesta muutakin kuin että mitä tapahtuu laukaisinta painaessa.
Tekisi välistä mieli nimittäin kuvata tuolla vanhalla rupelokamerallani sitä sun tätä - juuri siksi koska se on niin huono, ettei ole edes toivoa paremmasta laadusta, jota sillä joskus jopa sai tallennetuksi. Mutta ihan tunnelmallista kuvaa silläkin saa tehtyä, jos ei toivo liikoja. Valitettavasti Pikkutyyppi on kummiskin varhaiseläkkeellä, ja sen akkulaturi seikkailee monesti läppärilaukussa ja läppärilaukku on usein ihan toisessa osoitteessa kameran ja sen akun kanssa - ja Nuijahan on pääasiallinen kamerani. Pitkään akutta ollut Pikkutyyppi on sitäpaitsi aina päivitettävä (aika, päivämäärä, kuvakoko ettei tule suunnilleen hehtaarin kokoisia tiedostoja).
Joka tappauksessa, siinä vähän miu kuvauksesta. Ei ehkä jännin, mut miusta aika tärkee aihe.
- Tämä on otettu jossain ihan muualla kuin Savon suunnalla. Oliskohan Päijänne?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.