19. joulukuuta 2017

Suosikkipienoismallini

Onneksi tykkään varastoida kaikenlaista tietsikalleni. Tällä kertaa on kyse postausidealistasta, josta valkkasin julkaistavan otsikon. Listan perusteella postaukseen pitäisi rajata vain kymmenen yksilöä, mutta entäs jos ihminen kuuluu niihin, joilla on useaa eri merkkiä ja valtava armeija? Niinpä... Rajataan se niin, että maksimissaan kymmenen lempparia per merkki/skaala!


Jokaisella meistä on todennäköisesti lemppariheppojamme, jos laumassa on useampi yksilö. Pitää olla rehellinen, ja valita julkaistavat yksilöt tunteella; mikä oikeasti on oma suosikki? Ensinnä tehdasmallit eli original finishit (OF).


No, voitte arvata mitä minulla on niin paljon, että suosikkien rajoittaminen on loogista. Aloitetaan siis Schleichistä. Aloitin keräilyni suunnilleen vuonna 2004 eli tästä katsottuna n. 13 vuotta sitten. Vanhat mallit ovat silmissäni laadukkaita sekä tunnearvon että ihan oikeasti anatomian ja omaleimaisuuden ansiosta, joten mitään kovin tuoretta ette listasta näe. (Suurimmalla osalla vanhoista Schleicheistäni ei ole päivitettyjä kuvia, joten laittelen enimmäkseen vanhentuneita, joissa ei laatua suoranaisesti ole.)

Ensiksi: Vanha shireruuna, Myntti. Tämä ensinnäkin siksi, koska se on ensimmäinen Schleichini, ja siksi, koska se on oikeasti hyvä malli, varsinkin verrattuna uudempiin shireihin.


Ruunikko kouluratsuhannovertamma, Rose. Tällaisia Schleichien kuuluisi olla. Yksi suuri syy rakastaa tätä on sen ilme; miten silmät on maalattu. Niissä on katse, mitä ei nykyisillä Schleicheillä taida olla minkään vertaa. Tällä on myös anatomia kondiksessa, nimittäin Schleichin vanha tyyli huomioiden. Kaviot ovat ihanat, muistan aina sen miten paljon tykkäsimme kaksosen kanssa siitä kuinka Schleicheille on tehty kavionkannat ja kantapallot näkyviksi. Tammasella on myös viiksityynyjä ja nätit korvat. Hyvä kustomiaihio, todella iso sääli ettei tätä enää valmisteta.




Kimo lipizzaruuna, Yskä. Tämä oli eräs joululahja, joten fiilis on liimattu koniin kiinni. Hän kehitti itselleen loistavan persoonallisuuden, eikä siis ole pelkkä riviheppa. Ilme kertoo paljon.




Vanha andalusialaisori, Pecador. Dynaaminen ja kauniilla ilmeellä varustettu kuvauksellinen andis. Orimainen, rotuleimakas.




Percheron -ori, Ghoste. Minulla on ainakin kaksi kustomia tästä moldista. Sitä perushyvää vanhaa Schleichiä, merkin huippuajoilta, raargh. Tämä on ostettu Ruotsista joskus, jostain reissusta, ja halusin nimenomaan sen jolla on tahra päässä. Älkää kysykö.



Vanha appaloosaruuna, LinjaQue. Rotuleimakas. Lisäksi tällä on mielenkiintoinen, kumimainen muovi, eikä ollenkaan karvatekstuuria. Ilme on vähän höpö, mutta vain siksi, koska se on appaloosa.



Vanha ravaava pinto-ori, Tepu. Hyvä ilme ja rakenne. Väri on puoliksi hassu ja puoliksi järkevä. Kulta-aikaa. VALKOPÄÄ. Hyvin kustomoitava.



Holsteintamma -moldiin tehty vankkuriheppaversio, Emmy. Ehdottomasti yksi parhaista moldeista Schleichiltä. En koskaan saanut käsiini sitä tummaa versiota, mutta tämä kelpaa, tulipahan vankkureissa mukana. Tosi kuvattava ja varmasti kustomoitava.



Vanha haflinger -ruuna, Furätti. Aivan tavallinen hevonen! Ja tietenkin tästä saisi muokattua vaikka sun mitä, kuten suokkaria tai vuonista. Tykkäilen kuvata tätä.


Ylläri: uudempi, musta TWH -ruuna! Tämä on todella tuore, ja ehkä ainoa uudempi Schleich, jota voin rehellisesti sanoa hienoksi. Osittain syy on sen kustomoitavuudessa, tästä saa vaikka minkälaista tehtyä jos vaan jaksaa äheltää. Toiseksi, se on sellaisenaan mukiinmenevä, näyttää hevoselta. (Ja nimetönhän tämä on, vielä.)


Seuraavaksi Safari. Näitä minulla on niin vähän, etten suosikoi skaaloja erikseen, lisäksi ne ovat muotoilullisesti suunnilleen samaa luokkaa keskenään.

Winner's Circle -sarjasta musta friisiläisori, Sokko. Tämä on ihan järkyttävän hieno leluksi, yleensä kumikonit tuppaavat olemaan designiltään tylsähköjä ja luonnottoman söpöiksi väännettyjä. Tällä on dynaaminen asento, siro rakenne ja matta muovi; lisäksi siinä on paljon yksityiskohtia (kuten jouhet) ja sen ilme on oikeasti hieno - rakastan luimukorvamalleja!




Winner's Circle -sarjan kimo andaluusiorhi, Ketcher. Tykkään tässäkin erityisesti muotoilusta, siroudesta ja ilmeestä, ja ylipäänsä Safarien muovi on minusta kiinnostavaa. Yksityiskohtia ja rotupiirteisyyttä (mitä nyt andaluusilla kuulusi mielestäni olla raskastekoisempi pää). Ei ole kovin orimainen oikeasti, mutta tykkään silti.




Blue Ribbon -sarjan hannoveriruuna, Durio. Se seistä töröttää, siis hyvä, vakaa malli. Tykkään pirusti sen painavuudesta ja muovin tunnusta, on jotenkin absurdia kokea käsissään näin iso umpimuovinen heppa. Ruunasella on loistava ilme, se ei ole söpö vaan hevosmainen. Sykerötukka aiheuttaa sen että tälle on hyvä sovittaa päävehkeitä, jos varusteita tekee. Näyttää hyvältä luovissa lavastuksissa.




Blue Ribbon -sarjan quartertamma, Amix. Dynaamisehko asento, ei näytä liian urpolta vaikka kaikki koivet maahan koskevatkin. Valkkasin tämän osittain ilmeen vuoksi, on nääs korvat taas taakseperoisesti. Kuvattava! Lisäksi tykkään paljon väristä; likaiset värit ovat mieleeni, eheh.




Breyer Stablemates seuraavaksi. Näitä omistan kourallisen.

Appaloosatamma, Stellar. Anatomisesti kiinnostava, joskaan ei ihan niin rotuleimakas kuin voisi olla; mutta eiväthän kaikki hevoset aina olekaan täydellisiä, vai kui?



Ruunikko QH -tamma, Prelibatezza. Tykkään rakenteesta ja väristä (rikas prn!). Kuvauksellinen. Voisi ehkä sopia johonkin... asetelmaan?



Pasotamma, Cerilla. Väri ei suoranaisesti iske, mutta on se ihan hemmetin hyvä kuvattava joka puolelta. Jälleen kerran korvillakin on sellainen rooli, että onneksi ei ole perustötterö. Tunnistan muotoilijan.



Walkeritamma (ASB tai spotted saddle horse), Facile. Toistaiseksi ainoa oikeasti jenkkityyppisen näköistä hevosta esittävä saddlerini. Tiedän ihan liikaa siitä, miten niitä ikonisia saddlereita oikeasti tehdään (ratsastamalla väärin), mutta se tekee näistä pienoismalleina kiinnostavia. Kuten voitte arvata, myös Facile on kameranruokaa.



Entäs sitten Breyer Traditional? Niitäkään en montaa omista, mutta ylipäänsä traditionaaleja kuuluu laumaani yli kymmenen nyt. Rehellisesti sanottuna voisin listata jokaisen Breyer Tradini, mutta en kehtaa. Kukaan niistä ei ole huono, mutta ehkä jotkut ovat huippuja.

Appaloosaori, Dreamy. Moldi Zippo Pine Bar on hyvä. Tällä on minulle tunnearvoa, koska olen nähnyt unta ruskealeopardista (ts. pohjaväri rn tai rt) hepasta, josta pidin (ja joka tammamaisuudestaan huolimatta jäi melko sukupuolettomaksi, mutta fine, tykkään poikahevosista). Lisäksi olen karjahevoshörhö. Lutunen törrökorvailme, melko hyvin maalatut silmät. Dreamy on erinomainen puettava ja sopii valokuvatarinoihin! Voin opettaa nukkejani ratsastamaan juuri tällä.




Täysiverinen ori, Overkill. Mallina siis tietysti "Sam"... Dynaaminen asento, kuvauksellinen, hyvä kamapuu... Sopii stooreihin niinikään... Ja se olennainen, eli tämä on toinen Breyerini ikinä, joka on ostettu nettikaupasta; ensimmäisenihän oli kirppislöytö.




Täysiverinen ori, Vissy. Se on musta, piru vie! Ja kiikkerä! Mutta hyvin muotoiltu. Tykkään ilmeestä (joka "muuttuu" kuvakulman mukaan, kiitos salamavalojen ja kiiltävien silmien) ja anatomiasta, lisäksi nuo kinttumerkit ovat ihan jännäset. Tätäkin voisi kuvata miljoonasti kyllästymättä missään vaiheessa (kerran jouduin keskeyttämään koska silmäni väsyivät). Myöskin luovuuteni vähän laukkailee tämän kanssa. Varustettava, monipuolinen. Tämä hankittiin samaan syssyyn Killin kanssa ja on siten tunnearvokas.



Typerä heppaselfie.

Quartertamma, Windrage. Olen onnellinen, että voin omistaa edes yhden kipaleen tästä dynaamisesta moldista. Se (malli, ei niinkään moldi) on tamma, mutta minulle ihan OK. Tosi kuvauksellinen, varustettava, tungettavissa valokuvatarinoihin. Erittäin dynaaminen. Ja jälleen kerran: taaksekääntyneet korvat!


En kehdannut julkaista kuvaa, jossa tällä on ratsastaja. Koska sillä ratsastajalla ei ole vaatteita...

Ratsastaja taisi jäädä jonnekin?


OF -mallien jälkeen mennään kustomeihin per skaala. Schleichien koko on little bit, joita olen eniten muokannut, joten niissä sitä valkkaamista sitten myös on.

Kylmäveriruuna, Clyde. Yksi pitkäaikaisprojekteistani, jotka ovat tulleet valmiiksi. Halusin alunalkaen tehdä parannellun version siitä ensimmäisestä clyderuunasta, jonka kanssa Schleich ajoi ojaan. En ole hyvä tykkäämään omista töistäni (ainakaan julkisesti), mutta olen sitä mieltä, että tämä on parempi kuin tehdasmalli.




Suffolk -ori, Tulipallo. Yksi kolmesta ensikustomistani, ja niistä ensimmäinen, jonka uudelleenkustomaatio tuli valmiiksi. Pystyn vähän näkemään kehityskaarta, vaikkei tämä mikään laatukoni olekaan. Ja sainpahan aikaiseksi sen kauan himoitsemani perustalliaispunarautiaan.




Lämppäritamma, Savage. Taas kerran eräs, jolla demonstroin mielipidettäni uudemmista Schleicheistä. Alunalkaen yritin vain muotoilla tälle uuden, paremman turvan vanhan tilalle, mutta en onnistunut, joten revin sen sitten kokonaan auki ja räpelsin auotun suun. Sekin meni pilalle, ja saatoin uusia sen. Sitten en enää jaksanut, ja kun iski maalausvimma, lätkin tälle värit niskaan. Olen sen jälkeen hiukan siedättynyt Savagen kökölle lärville enkä enää ajattele että se pitäisi laittaa uusiksi. Tällä hepalla on merkitystä myös korvinensa, nimittäin siten, että kokeilin tehdä ne luimuun ja silti sallimaan varustamisen - jee, toimii! Väristä halusin mahdollisimman tumman ruunikon, jolla ei ole merkkejä; ihmiset yleensä tykkäävät tehdä erikoisia värejä ja suuria, kummallisia merkkejä, mutta minä en - niin paljoa. Lämppärit ovat Suomessa todella yleisiä, joten on realistista tehdä sellainen.




Vanha kylmäveriruuna, Sir Vederin. Tämän myötä sain oikeasti sellaisen hevosen, joka ei vastaa yleistä ihannetta: vanha, rapistunut, kärsinyt, romahtanut, lihakseton ja kaiken lisäksi todella paksupäinen ja jouheton. Virheitä tähänkin malliin ilmaantui, mutta väriin panostin. Maalaaminen lähti lapasesta, yhtenä syynä se kun käytin tähän uusia ihania siveltimiä, jotka on tarkoitettu paljolti nimenomaan pienoismallien maalaamiseen.




Muut skaalat... Koska olen kustomoinut ihan liian vähän näitä, yhtenä syynä se ettei niitä ole niin helppo hankkia (kirppiksiltä), mainitsen vain yhden traditionalin.

Suomenhevosruuna, Raaste. Aika yllättäväähän se on, että tämä tässä listassa lilluu. Syynä on vain se, kun se on suomenhevonen ja kokoa traditional. En ole suoranaisesti osannut muotoilla, ja korjattavaa on vaikka mitkä määrät. Olen kuitenkin nähnyt tästä lelumoldista tehtyjä kustomeita, joiden koko potentiaalia ei ole osattu käyttää; esimerkiksi naaman uusiminen on itselleni yksi tärkeimmistä työvaiheista, kun uudelleenmuotoillaan. Olen kuitenkin rehellinen, kun sanon, että Raaste on kuvauksellinen. Lisäksi se oli niin työläs maalattava - painavin malli jonka omistan - että on vähän pakko järkeillä notta oli se sen arvoista. Tunnen mielihyvää siitä kun minulla on nyt se paljon haluamani tradisuokki, ja vielä siinä ikonisessa punarautiasliinakkovärissä. Voin vain kuvitella Raasteen ja sen isännän käyttävän ison kaistaleen ajastaan metsissä koluamiseen.


Suitset ja martingaali olivat vähän liian pieniä; säätö loppui kesken. Syy tehdä lisää. Nukke on naku koska en osaa vaatettaa, mitä nyt teen noille jotain hameentapaisia, haha.



Mitäkös muuta! No ei mitään kai. Jotain bonusta haluaisin tänne nakata kyllä. (Oikeasti on järkevintä nakella kaikki spesiaalit omina postauksinaan.)


Joulu hyökkää naamalle tuossa kohta, tiettävästi sunnuntaina. Saa nähdä julkaisenko enää oikeastaan mitään tänä vuonna? En ainakaan päässyt tavoitteeseeni nimeltä "postaa useammin". Mitä se ikinä meinaakaan. En lupaa ens vuodellekaan yhtään mitään. Haluaisin vain asioita kondikseen.

Voin ehkä saada valmiiksi yhden tai pari keskeneräistä kustomia ennen vuodenvaihdetta. Saap nähä.