16. syyskuuta 2017

Valkoiset merkit - tutoriaali

Julkaisen tämän nyt semisti siksi, kun Kave oli sitä mieltä, että kannattaa tämä tänne laittaa. Itse en kuvanlaadustani aina tykkäile, mutta kuulemma huonokin tuto on parempi kuin ei mitään. (Lampun kanssa on pirun vaikea kuvata järkevästi, kun salamaa ei viitsi käyttää ja kamerat keksivät omia typeriä valotuksiaan ja valkotasapainojaan.)

Eli siis valkoisten merkkien maalaamisen havainnollistamista. Esimerkkiuhriksi päätyi koni joka ei ole likimainkaan maalausvalmis.

Tässä tutorialissa näytän (tai ainakin siis yritän) miten teen valkoiset merkit. Kerrostamalla. Ensimmäiset kerrokset eivät ole paksuja, ja seuraava tehedään aina siten, ettei se kosketa alemman kerroksen reunoja. Näin saan merkistä vähän pehmeämmän.

Se paikka, johon valkoinen merkki tulee, tässä tapauksessa siis Schleich -kustomin kannikka.

Hyvin ohut ensimmäinen kerros.

Melko ohut seuraava kerros. Ei ylitä alemman reunoja.

Vähän paksumpi kerros keskemmälle, tämäkään ei ylitä alemman reunoja. (Kuvattu kai kesken maalin levittelyn.)

Lisää kerroksia, samat säännöt kuin ylempänä, mutta merkin rajat on syynätty läpi tarkemmin. Paksumpia kerroksia.

Valmis(?) merkki. Oikeastihan pitää levittää niin monta kerrosta ettei mitään sävyjä enää paista läpi.

Jotain järkevämpää aion julkaista kyllä myöhemmin. Niitä järkeviä postauksiahan olen maininnut olevan kesken... En tosin vieläkään lupaile ihmisille mitään omassa blogissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.