9. syyskuuta 2017

Höttönauhariimuja

Tajusin että ehkä näistäkin saisi julkaisun tehtyä. Kyse on muutamasta traditional -riimusta jotka kerran tein, vissiin kahdessa päivässä. Erikoisempaa niissä on se, että alahihna liikkuu vapaasti eikä tullut liimatuksi turpiksen alaosaan lainkaan (kuten yleensä teen). Tämä itsessään nopeuttaa valmistusprosessia.


Älkää muuten luulkokaan, että näiden riimujen materiaali olisi oikeasti mitään tekonahkaa. Se on kaukana nahasta, oli puhe sitten nahan sisuksesta tai kuoresta. Se ei koskaan tunnu eikä näytä tältä. Sanoisin itse, että materiaali on "jotain höttönauhaa", koska se ei voi olla yritys jäljitellä mitään oikeaa keinotekoisesti.

Soljet olen kaikkiin tehnyt vähän tyypillisestä poikkeavalla tavalla, jota käytän; nauha on niin paksua, että soljen pitää olla pitkä ja kulmikas. Nauhaa ei myöskään voi reijittää, siksikin on liukusoljet. Tämän ja vapaasti liikkuvan alahihnan ohella näistä kaikista myös puuttuu solki turparemmistä, yleensähän teen sellaiset aina. Nyt ainakin olen huomannut miten paljon siistimmältä riimu näyttää kun solkia on vain yksi. Kaikissa taitaa kyllä olla koukku leukahihnassa, vähintäänkin toisella sivulla, jollei molemmilla. Rengasosat ovat niin laajat, että niihin voi vaivatta pujotella ketjun, jos haluaa enempi kontrollia ja käytössä on ketjullinen riimunaru. Osassa on niskaremmin ylijäämäosalle pidike (D -rengas) ja osassa ei.

Pahoittelen jo valmiiksi kuvatulvaa, tämä blogi lienee se pääpaikka jonne olen suunnitellut nämä lätkiväni. Esittelen riimut avauskuvan mukaisessa järkässä. Mallipääksi päätyi Breyerin Sam eli minun maailmassani Overkill.

Harmaa riimu taisi olla rupeaman ensimmäinen. Siitä tuli liian lyhyt ja väljä, mutta kai tuon jollekin aina pukee. Eipähän valu turpis sieraimille sitten ainakaan. Voisin toki halutessani lyhentää turpahihnan yläosaa, mutta sanopa se tällaiselle tyypille, joka tykkää katsoa kun päitset suunnilleen valuvat hevosen päästä alas...





Tässä vasta näkeekin miten löröjä turpiksia tykkään tehdä.


Seuraavaksi tummanruskea. Sekin on hyvin löysä, muttei sentään enää ihan liian lyhyt. Oikeastaan tämä on rakenteellisesti lähes ideaali riimu, siis omasta mielestäni. Kahdeksikkorenkaat eivät tietenkään pysy suorassa, yleensä, jos ei asettele, siis missään näistä riimuista...




Keltainen riimu koostuu kahdesta sävystä, joita halusin yhdistellä vielä nyt kun nauhaa oli riittävästi jäljellä. Tästä tuli näemmä tarkoituksella hitusen pitkä riimu, mutta on se kans löysä. Niskahihnassa on D -rengas remminpidikkeenä.





Ja koska materiaalia oli, tein ihan piruuttani yhden pinkki-vadelma -riimun, tai no en tiedä miksikä noita sävyjä kutsuisi. Pitää varmaan tarkistaa jostain maalikatalogista näitä. Minun on pakko myöntää, että joo, vaaleanpunainen näyttää joillakin otuksilla hyvältä, vaikka omaankin sellaisen "älkää tuoko sitä lähelleni" -asenteen varsinkin pinkkiä kohtaan. Pitääkö minun ostaa joku kimo poni Lahjakkaasta vain siksi, että saisin riimulle hyvän paikan? (Tosin oletan että tämä on ponipäähän liian iso.) Tähän tein vieläpä punaiset metalliosat, ettei aina olisi pelkkiä keltaisia tai harmaita... Silleen niinku kerrala imeläks.




Turkoosi-valkoisella yhdistelmällä yritin aikaansaada suomivärejä... Koska korvistani tursuaa nuo amerikkalaisten isänmaallisuusvärivarusteet, joita sikäläiset mallarikollegat askartelevat. No, ei tässä satsissa mitään sinistä tietenkään ollut. Tässä riimussa metalliosat ovat liki mattamustia, vaikka rautalankarulla itsessään on lämminsävyinen teräksenharmaa, eikä edes kovin tumma. Yritin tehdä tästä riimusta myös hiukan ahtaampaa turpaosaston kohdilta, ettei näyttäisi miltään uimarenkaalta hevoselle puettuna. En kuitenkaan pääse maneereistani eroon, joten piti sitä lopulta väljentää. Hiukan. Ja nytkin se väljyys oikeastaan näkyy vasta, kun turpista kiskoo.

Löysänä...



Narusta vedettäessä näkyy, ettei riimu olekaan niin ahdas kuin luulisi.


Violettikin riimu piti tehdä, koska tämä kuuluu lempiväreihini! Ja mukamas kullanvärisillä metalliosilla. Huomatkaa, että tämä on selvästi The Tuherruksen nimikkoriimu, haha. Jos pitää joskus jotain kökkökekkereitä blogin kunniaksi järkätä, tuo pitää silloin nostaa esille. (Tai sitten ei.) Siinä on sileän ketjun sijaan ankkuriketjua, koska isoissa renkaissa tuokin kulkee hyvin, ja halusin säästää vähiin käyvää sileää ketjua. Nyyh. Kiinnitysmahdollisuuksia on ketjun ansiosta ainakin pari erilaista. Tämän kasaaminen kävi työstä, koska en osannut hahmottaa koko juttua...




Siinä on koukku. Se pitää tosin vääntää auki jos mielii ketjun irrottaa, mutta koska niin ei tarvitse tehdä, pidän koukun vaan kiinni...




Tuota, tämä efekti ei ihan mennyt niinkuin suunnittelin... Muutin ketjun pituutta (vissiin pidensin samalla kun vaihdoin sen), eikä se silti toimi suunnitellusti. Tai toimii, mutta mitat ovat vähän blöh.


Onneksi omistan pinsetit, niihin voi ripustaa tavaraa kuvausjutuissa. Oleellista?



Valko-musta-harmaa riimu on... öö, random jatkopala tähän sarjaan. Oli riemua se, että tekovaiheessa pystyin erottamaan eri palaset värin perusteella. Mustaa oli jo niin vähän, että rajasin sen pelkkään turparemmin yläosaan.




Lisää olisi tiedossa näitä varustejulkaisuja. Ainahan niitä on. In traditional scale, mutta myös Schleicheille. Classiceille pitäisi myös tehdä, varsinkin kun on se nukkekin nykyisin, mutta en eesty...

2 kommenttia:

  1. Kivoja riimuja. Varsinki tuo äklötyspinkki sopii mulle! Tykkään pinkistä vaikka sitä ei ole mulla oikeen missään (paitsi sitten koirahararstusvälineissä... mulla on kaikki koulutusliiveistä kartioihin äklöpinkkinä!) En ole koskaan käsittänyt semmoista pinkkivihaa, sehän on väri. Mutta, tosiaan itse tykkään paljon monivärisistä riimuista, pitää kai ruveta tekemään pehmusteita kun en omista kuin mustaa nahkaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, "äklötyspinkki" kuvaakin hyvin sitä mitä makuja itse noihin väreihin yhdistän, liian sokerista. Toisaalta toinen syy pinkin karttamiseen on minulla se, että oikeasti olo ei tunnu oikealta jos vaikka puen kyseistä väriä (mistä syystä taisin pukea sitä viimeksi penskana?). Joskus kyl käytän tuota pienoismallijutuissa, muunmuassa siksi kun enhän minä voi esim. nukkien värimieltymyksiä päättää (ja koska joillekin otuksille se pinkki voi oikeasti sopia). :p Ei vaan ole yhtään minun värini se. Muutenkaan en ole mikään riemunkirjavuushullu (mutta kuten sanoin, joskus on hyvä repästä), lempivärini ovat jossakin maanläheisyyden puolella. On tää toisaalta koomista sikäli kun kuitenkin tykkään paljon violetista, joka on mielestäni lähisukua punaisen kylmille sävyille...

      On minulla tuosta vadelmanvärisestä nauhasta tehty koiranhihnakin tuolla jossain, koossa trad. Miettiny jo aikaa sitten että pitäs päästä siitä eroon, kiinnostaako? ;) https://thetuherrus.blogspot.fi/2016/07/yksittaisia-hihnoja.html

      Mietin kyllä joskus tätä, että miksi ihmiset alkavat karttamaan (nimenomaan karttamaan eikä vihaamaan, omalla kohdallani) jotakin väriä samalla kun suosivat toista. Kaikkinensa periaatteessa turha taipumus, mutta toisaalta, omasta mielestäni yksilökohtainen värimaku on ihan hyvä juttu. (En avaa keskustelua en, jatketaan vaikka skypessä tästä sitten.)

      Poista

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.