27. tammikuuta 2017

Koukkujen tekeminen pienoishevosten varusteisiin

Sain tämän idean tehdessäni toista tekstiä. Kyseessä on otsikon mukaisesti pienoismallikamojen koukut ja niiden tekeminen. Siirsin myös tämän tutorialin tänne sieltä, koska selittelen liikaa kaikesta muusta kuin jonkun vanhan koukun vääntämisestä uusiksi (josta siis siinä toisessa tekstissä on kyse).

Rakastan kiinnitysmekanismeja, solkia ja metalliosia, ja myös niiden tekemistä. Koukku, liukusolki, hakanen, reikäremmit... Kaikkia näitä. Jos edes tiedän miksikä niitä kutsutaan, mutta jos oikeaa termiä ei mistään löydy niin keksin yleensä omia. Sentään koukku on termi, jonka kaikki tuntevat...

Kerrotaanpa nyt kuitenkin hiukka syvemmin, miten yleensäkin teen minkään valtakunnan koukun. Sellaisen Schleich -skaalaisen nyt vaikka, kun on kerta suurin osa harrastelijapienoishevosvarustetehtailijoistakin sen sarjan harrastajia.

Ottakaa huomioon, että ohje sopii rautalangasta tehtävään koukkuun; korupiikissä se rengasosa on jo valmiiksi, joten sellaisen kohdalla hommaksi jää pelkkä koukkuosan vääntäminen.

TARVIKKEET
- rautalankaa (tai korupiikkejä)
- korujen tekemiseen tarkoitetut kärki- pyörö- ja katkaisupihdit, kärkipihtejä miel. kahdet

Tietysti tehdessä on hyvä pitää käsillä myös se hevonen, ja se varusteenosa johon koukku kiinnitetään. Meikäläisellä on tapana kiinnittää riimunarun ja koukun väliin ketjua (hevonpäänmitan verran) tai välirengas, mutta välttämätöntä se ei ole (mainitsen tämän siksi, koska suoraan nahkaosaan kiinnittäminen ei näytä ja tunnu kovin hyvältä, kun kyse on riimunarusta).

Käytetty metallilaatu vaikuttaa paljon koukun tekemiseen ja sen helppouteen. Kannattaa ostaa tälläisiä rullia, niitä saa parissa eri värissä kirja- ja askartelukaupoista:

Tarvittavat romut käsillä. En käytä kaikkia pihtejä yhteen koukkuun... Eikä tuolla isolla rullalla ole oikeasti asiaa minikamakoukkujuttuun, mutta olkoon siinä nyt silti.


1. Otan korupiikin tai pätkän rautalankaa. Rautalankaa käyttäessäni pidän huolen, että otan tarpeeksi pitkän pätkän (n. 20 cm) rullasta, koska mitään ei leikata mittoihinsa etukäteen.

Valitsin metallinvärisen langan tähän tutorialiin.

2. Otan pienet pyöröpihdit, ja laitan rautalangan pään pihtien leukoihin mahdollisimman ylös. Ylimääräistä ei saa suoranaisesti jäädä toiselta puolelta näkyviin, mutta minimaalinen määrä voi jopa auttaa koukun muotoilemisessa.

Usein suoristan rautalankaa pihdeissä ennen koukun aloittamista.

3. Kiepautan rautalangan melkein pihtienpään ympäri. Pidän huolen, etten kierrä liikaa.

4. Vaihdan pitokohtaa, eli nappaan pihdeillä kohdasta, jossa koukun rengasosa voi muotoutua oikein eli pyöreäksi. Tuloksena saa olla numeron 6 näköinen viritys.


5. Irrotan rengasosan pyöröpihdeistä, ja otan kärkipihdit (kärkkärit). Litistän tekeleen tasaiseksi.

6. Muotoilen ja tarvittaessa leikkelen "kuutosta". Lopulta sen kuuluu menettää numeromainen muotonsa ja muuttua symmetriseksi, eli renkaaksi suoran langan päässä. (Tasoitan varren yleensä kärkipihdeillä tai pyöröpihtien tyven tasaisilla pinnoilla.)


7. Otan taas pyöröpihdit, ja tartun niiden nokalla suht läheltä rengasosaa, riippuen siitä minkä pituisen koukun haluan. Asettelen sen niin, että rengasosan ollessa sauma ylöspäin (kuvassa) väännän suoraa kohtaa jommallekumalle sivulle.

Vääntö eteen tai taakse!

Voisi se olla suoremminkin, mutta oikeasti koukun voi oikoa myöhemminkin.

8. Väännän koukkuosan muotoonsa. En väännä "rengaspäästä", vaan vapaasta osasta, pihdinkärjet vain pitävät kiinni. Puristan koukun osia sen verran oikeaan suuntaan että ne taipuvat siististi ja tasaisesti.


9. Katkaisen koukkuosan irti rautalangasta. Koukku on "raakavalmis".

Oikea leikkauskohta on suurin piirtein renkaan alkukohdassa.

10. Trimmailen koukkua vähän, vääntelen, tarkistan että se on makuni mukaisesti symmetrinen. Leikkelen ehkä vähän langanpäitä pois, toisinaan "hion" terävimmät kohdat pois uritettuja pihtejä vasten hinkuttamalla. Valmis.


Kiinnitän sen sitten siihen nahkaosaan/naruun/ketjuun (sen mahdollisen välirenkaan kera), johon koukun haluan. Teen kiinnityksen aukaisemalla varovasti koukun rengasosaa ja pujottamalla liimatun nahkaosan siihen, minkä jälkeen suljen sen pienillä kärkipihdeillä puristamalla.



Että semmonen tutoriaali. Saa karjaista jos siinä on jotain vikaa, koska olen todennut olevani huomattavan kökkö tutojen teossa, vaikka tykkäänkin jos saan selitettyä jonkun systeemin tekoprosessin jollekin. Kuvat nyt ainakin olivat surkeita, koska niihin ei voi käyttää kahta kättä - joita taas koukun tekemiseen tarvitsee. Muokkaaminen ei kaikkea pelasta... Tämän takia joka kohtaan ei edes ollut kuvia. Toivottavasti keksin jonkun tavan vaihtaa ne joskus parempiin.

Sanottakoon, että yritin tällä havainnollistaa koukkuja vähemmän tehneille ja niille, jotka ovat tehneet ne (minun näkökulmastani) vaikeamman kautta kuin tarvitsisi, miten ne kannattaa tehdä. Tarkoitus ei ole tehdä mitään leikinkestäviä metalliosia vaan pienoismalleja, jotka näyttävät kuvissa ja silmissä hyvältä. Lisäksi tämä on todella simppeli, ja jos tuuri on myötä, pysyvät nämä koukut myös paikallaan kuvaamisen ajan; tarkoitan nyt siis lähinä sitä, että asettelun ja sommittelun aikana narun tulee pysyä kiinni hevosessa. Toinen syy, miksi lopulta päädyin tekemään tällaisia minikoukkuja oli se, että halusin traditional -kokoisiin ketjunaruihin pujoteltavuutta; monesti näkee oikeilla hevosilla sitä, että on laitettu ketjua suuhun, ja se onnistuu vain jos koukut (oikeissa kamoissa lukot) ovat kyllin pieniä ja riimun renkaat taas sopivan isoja.

Lätkästään perään vielä pari kuvaa koukuista (tuo koukkukasa tuli tehtyä tätä tutoriaalia kuvatessa) sellaisenaan ja käytössä:

Viisi milliä on ihan kelpo mitta koukulle.Olen kyllä puolet pienempiäkin tehnyt (todella ohuesta rautalangasta).

The läjä koukkuja.


Keskeneräinen kustomi pääsi ohjasotekokeilujen uhriksi.

Tein tuon narun juuri kuvaamista varten, eikä se ole yhdenkään hevosen 'oma'.

Mittakaava on 1:9, rotta on kyllä Schleich -kissan kokoinen eli oikeasti ylisuuri. Se on Roselda, joka joutui poikasineen häkkiin siksi aikaa kunnes löydän jostakin taas sopivanlaisia lokerikkoja poikueellisille emoille.


Minulla on tekeillä suunnilleen juttusarjaksikin kutsuttava läjä tekstiluonnoksia, joiden aiheena ovat tietysti pienoismallihevoset. Odottakoon ne aikaansa sitten. (Tämäkin odotti kaaauan. Montahan kuukautta tai ehkä jo vuotta ovat jotkin luonnoksista tuolla pyörineet?)

Tämän koukkuohjeen jälkeen taisin päättää, että jos en saa jostakin asiasta havainnollistavaa kuvaa ilman liiallista sähläämistä, en sitten yritäkään kuvata jokaista tekovaihetta... Kun ei ole ihmisellä sitä kolmatta kättä. Sitä tarvitsisi, kun tekee minijuttua ja samalla kuvaa sitä tekemistä.

6 kommenttia:

  1. Voisi kokeilla tehdä tämän tyyppisiä koukkuja :) Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiinnostuksesta! Jos pienet korupihdit löytyy niin niillä pitäs onnistua. :)

      Poista
  2. Olisiko sulla vinkkejä värien "häivyttämiseen"? :) Kun itsellä, jos yritän tehdä vaaleampia kohtia, niistä tulee vähän epäluonnollisen näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaaminen aloitetaan aina vaaleimmasta sävystä, eli vaikka vahvasti pangaroitunut punarautias maalataan ensin oranssiksi/keltaiseksi/vaaleanruskeaksi (minkä ikinä haluaakin pohjaväriksi). Seuraava väri on sitä hiukan tummempi ja sitä levitetään ensin vedellä ohennettuna (dippaa sivellin maaliin ja sitten vähän vesikippoon) muutama kerros, minkä päälle tulee ohentamaton kerros (toki varotaan jättämästä maalia liian paksuksi). Tämän päälle tehdään kolmannella sävyllä taas ensin ohentaen ja sitten paksummin, mutta väriä ei vedellä missään vaiheessa alemman sävyn rajojen yli.

      Toinen, akryylimaalien kanssa vaikeampi mutta öljyjen kanssa kiireettömämpi (johtuen akryylien nopeasta ja öljyjen hitaasta kuivumisesta) tapa on maalata vaikka kahta sävyä, joiden rajat sitten häivytetään, kun molemmat värit ovat vielä märkiä. Itse akryyleillä maalaavana koen tämän aika mahdottomaksi pieniä malleja maalatessa, ja akryylien kanssa se voi tietää miljoona värikerrosta, joten suosittelen tuota ylempää märkää kuivalle -tekniikkaa. :D

      Eli nyrkkisääntönä on tehdä ohennettuja kerroksia vaaleasta tummimpaan kulkien. Valkoiset merkit tehdään vasta kun varsinainen väri on tehty, ja siinä se valkoisen maalin läpikuultavuus on tehokeino; kerrokset maalataan sisäkkäin niin, että uusia kerroksia ei vedellä kokonaan reunoja pitkin. (Pitäisi tehdä tästäkin tutoriaali, se on nimittäin metka juttu mutta vaikea selitettävä.)

      Paljon roolia on tietysti myös sillä, millaisia siveltimet ovat ja miten niitä käyttää.

      Kuvasin uusimmasta kustomistani muutaman vaihekuvan juuri blogia ajatellen, joten taidan saada niille käyttöä! ;) (Kyseinen hevonen on voimakkaasti pangaroitunut punarautias, eli aika ideaali esimerkki.)

      Poista
    2. Ahaa, tämä selvensi paljon :) Kiitoksia!

      Poista

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.