3. tammikuuta 2017

Kirjoitusvirheistä (kämmillinen)

Kielioppi ja oikeinkirjoitus eivät ole minulle mikään vaikea asia... Joka ikinen kerta, kun luen vaikka toisen ihmisen blogia, tuppaan metsästämään sieltä kaikki mahdolliset virheet ja epäloogisuudet, sujumattomuudet ja muut kirjoituskämmit, joihin bloggaajat usein sortuvat. Sellaisina momentteina tuntuu siltä, kuin itse olisin joku asiantuntija, mitä kirjoittamiseen tulee. Olen ja en ole.

Oikeasti en ole. Etenkään sitten, kun luen omia tekstejäni ja vertaan niitä lukemiini toisiin blogeihin.

Tämä kuva on niin koominen, että lätkäisin sen koneen taustakuvaksi.

Kaikista todennäköisin ajankohta virheen löytämiselle on noin muutama päivä sen jälkeen, kun teksti on julkaistu. Tällöin se on saattanut altistua jo erittäinkin runsaalle nauruhepuloinnille, mitä lukijoissa saattaisi ilmetä, jos heidän naamojensa editse virtaisi jotain niinkin pässiä kuin kovan luokan kielioppi- tai oikeinkirjoitusvirhe. Vielä riemastuttavampaa on se, jos se hassu kämmi löytyy vakavaksi tarkoitetusta tekstistä.

Luinpa juuri äsken (siis tätä kirjoittaessani, en julkaistessani) tuota aloittelijakustomoijia varten tekemääni postausta. Sen takia tämäkin postaus sikisi - sätittyäni jossakin aivojeni perukoilla muita ihmisiä kirjoitustaitojen puutteesta voin todeta itse, miten törpön kuuloista oma tekstini on.

Onkohan?

Ainahan jossakin on jotain vikaa. Blogeissa, kirjoittajissa, muovihevosten keräilijöissä ja ties missä muussakin.

Niitä vikoja ei saa välttämättä pois, eikä ehkä tarvitsekaan saada.

Mutta kirjoitustaidottomuus - siis se, ettei tiedetä miten kirjoitetaan oikeaoppisesti eli isoilla alkukirjaimilla ja tarvittavilla välimerkeillä, pisteillä ja muilla lisukkeilla eikä tajuta miten suomen kieli edes toimii - on niin yleistä nykyään, että meikäläinen vaan möllöttää täällä näppiksen ääressä ja pohtii, mitä ihmisten aivoissa liikkuu? Miten vaikeaa on tajuta, ettei pilkun virkaan kuulu vain lauseessa oleminen vaan myös se, että se sijoitetaan siinä oikeaan paikkaan?

Kertokaa, miksi näin on? Kertokaa miksi, näin on? 

The kirjoituskämmien kuningas. Tai siis yksi niistä, koska niitä kingejä tosiaan näkyy vähän joka suunnassa nykyisin. Pilkun paikalla on väliä, miun mielestä(ni) jopa enemmän kuin sillä, onko (ovatko; kirjoitan usein tietoisesti pieleen) ne alkukirjaimet nyt joka lauseen alussa vai ei. Tosin tuota alkukirjainongelmaakin raastavampi noteerattava on se, ettei joku kirjoita nimiäkään isolla.

Ruskeatabbymaatiaistyttö Lauha osaa näyttää hassulta ja vakuuttavalta samanaikaisesti.

Äskeisen kappaleen rustattuani kytistelin hiukan postauksen alkuosaa. "<- -="" ei="" hupaisa="" i="" j="" ja="" joiden="" joku="" kaksi="" kin="" kuin="" lilt="" lis="" ly="" mielest="" mihink="" muu="" n="" ni="" niinkin="" nti="" nyt="" olisi="" on="" osui="" pilkkua="" poikkeen.="" saattanut="" sanaa="" sellaisen="" silmiini="" t="" tarvitse="" tunkea="" tuohon="" v="" virhe="">Niitä lukemiini"
oli muodossa niitälukemiini. Jos tuollaisiin törmäilee enemmän kuin pari kolme, neljäkin, kertaa yhtä blogitekstiä lukiessa, on kyseessä pröblema. Ratkaisu siihen ja kaikkiin muihin kielioppi- ja oikeinkirjoitusvirheisiin on simppeli:
OIKOLUKEKAA! Tarvittaessa, ja jos olosuhteet sen sallivat, laittakaa joku muu kuin itsenne altistamaan verkkokalvojaan teksteillenne ennen julkaisua.

En osoita ketään sormella täällä. Tai no, kyllä osoitan, koska jos en, silloinhan tällaista tekstiä ei olisi tarvinnut tehdäkään.

Pitäisi kai osoittaa sormella itseäänkin, mutta en kehtaa, koska sentään tiedän miten kirjoitetaan! Ja niitä mokia alkaa löytyä aina juuri silloin, kun kuvittelee osaavansa kirjoittaa ja tekee aiheesta pöljää blogitekstiä.

Joten, osoitanko itseäni sormella? Vaiko en?

Voisin ehkä mieluummin pitää naamani kiinni. Uskon myös, että tässäkin artikkelissa on virheitä.

(Tälle tuli julkaistessa jokin ongelma, joka on esiintynyt juuri tällaisissa teksteissäni ennenkin. Julkaisin tekstin uusiksi tämän perään. Inhoaako Blogger kirjoitusvirheistä narisijoita vai mitä ihmettä?! Sen joskus kauan sitten tekemäni tekstin nimittäin jouduin hävittämään ennen julkaisua juuri tämän takia!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.