Schleich -kustomiprojekteja

Aloitin nämä kustomit jo viime vuonna, ja osa voi olla paljon vanhempiakin, mutta valmistumisajankohdasta en osaa sanoa mitään. En yleensä tykkää blogata mistään ennen kuin työ on valmista, sikäli kun mikään ei takaa että saisin kustomeita valmiiksi asti. Nyt kuitenkin pohdin että miksipäs ei, etenkin kun näillä se on vain maalista kiinni. 

Projektihevosia ja pari veljen tekemää traditional -rankaa.

Ugly stage eli maalauksen ruma vaihe on vahvana, mutta sen käy läpi melkein jokainen kustomi maalaajasta ja tekniikasta riippumati. Itse en edes ole tajunnut koko vaiheen olemassaoloa ennen kuin luin siitä Braymere -blogista joskus. Jos siis joku aloittelija säikähtää niitä ekoja maalikerroksia, niin ei hätää, se oikeasti kuuluu asiaan ja maalausjälki paranee kun kerroksia kertyy lisää. 

Luvassa on paljon kuvia.

Ekana näytän tämän konin, joka näyttää siltä kuin se olisi koottu yhteensopimattomista ruumiinosista ja mittasuhteista. En tiedä miksi muotoilen niin rumarakenteisia hevosia, mutta tavoitteenani eivät ainakaan ole ne täydelliset urheiluratsut tai mitkään vastaavat. Hirvenkaulat ja kyömynokat ovat kivoja. (Tosin tällä ei ole hirvenkaulaa.) Ruuna ei ole vielä ehtinyt maaliin asti. Pohjana on ruunikko trakehnertamma. 

Sitten ovat vuorossa kaksi isoa kylmäveristä, pohjalla siis vanha shireruuna ja percheronori. Nämä uhrit tulivat Yhdysvalloista ja varta vasten siksi että voisin kustomoida ne. Rodut tuskin pysyvät entisinä, sikäli kun percheronista pitäisi tulla nokinen ruunivoikko ja molemmat ovat saaneet paljon lisää massaa runkoonsa, naamaansa ja myös jouhiinsa. 

Tätä se ugly stage kauheimmillaan on. En oikeasti tiedä mitä tästä voisi tulla, mutta jos ei ruunivoikko onnistu niin sitten vain teen siitä tummanruunikon.

Seuraavat kaksi ovat menossa Kavelle, ja ostin uhrit jo varmaan vuosia sitten. Vasta nyt ne ovat pääsemässä kohti valmistumista, tai ainakin yritän ajatella niin. Clydesdalesta tulee corpsepaintteri, elikkä splashed white sellaisella black metal -tyylisellä laukilla, ja mustan sijaan pohjaväri onkin nyt mustanruunikko. Tamma on tehty mustasta tennesseenwalkeriruunasta, ja sen väri saa jäädä ylläriksi.

Morganinhevosesta tekeytyi suomenhevonen. Valinta oli ihan itsestäänselvä, koska tuo originelli on jo sellaisenaan ihan liian suokkimainen. Oikeasti morganit ja suomenhevoset eivät näytä pätkääkään samalta. Koska Schleichin nykytyyli on tehdä hevosille liian kapeat otsat ja leuat, laitoin nuppiin paljon massaa ja muotoilin silmätkin uusiksi. Se ei ole helppoa ja symmetrian aikaansaaminen menee tappelusta, mutta jaa, silmät ne nuokin ovat. Tämä on ruuna ja sen väriksi kaavailin hopearuunikonpäistärikköä. 

Seuraavana vuorossa onkin stablemate, eli skaala on paljon Schleichiä pienempi. Valmistajana on Breyer, ja se myös tarkoittaa ettei minun olisi tarvinnut uudelleenmuotoilla yhtään mitään. Halusin tälle kuitenkin enemmän painoa taakse ja keskelle, koska moldi voi olla "tippy", enkä halua että kustomit ja repaintit menevät herkästi nurin. Massaa tuli siis häntään, mahaan ja naamaan, siis ainakin. En tiedä mitä teen aina väärin vai onko syynä vain käyttämäni massalaatu, mutta en saa massojen rajoja ikinä häivytetyksi kunnolla, jos en tee karvatekstuuria ja sitten vielä erigessoa näitä rajoja urakalla piiloon. (Erigesso on Eri Keeperistä ja gessosta sotkemalla tehty tahnamainen sörsseli, joka toimii vähän puukitin tavoin. En ole itse keksinyt tätä seosta, ja otin sen käyttöön vasta viime vuonna kun muotoilupasta ei ollut enää vaihtoehto.) Pikkufriisistä tulee kimo, ja on yksi ensimmäisistä malleista ikinä (tai siis yli vuosikymmeneen) mihin olen tehnyt papurikkoa. 

Hyvin harva kustomoija tekee papurikkoa pelkillä akryyleillä, varsinkaan nykyisin. Ohensin maalia melko paljon ja töpöttelin menemään kärkisiveltimellä, josta on leikattu terä pois. Kerrostaminen on avain.

Huomautan, etten olisi lähtenyt tällaiseen yksityiskohtien säätämiseen ilman referenssikuvia, joita löysin yhdestä vanhasta kirjasta.

Kaksi seuraavaa menevät joskus Yhdysvaltoihin, ystävälleni LittleYoungOnelle (Soul Searcher Studios). Hopeanmustan tulevaa väriä en paljasta ennen kuin heppa on päässyt määränpäähänsä, sen nääs pitää olla ylläri (ja kaveri kyllä pystyy selaamaan blogiani vaikkei kieltä osaakaan). Mitään uudelleenmuotoilua en tälle tehnyt, eikä sellaiseksi lasketa saumojen ja valmistajan leimojen hiomista ja erigesson lätkimistä kaikkialle. 

Jokin oli pielessä, kun gesso ei tarttunut mm. jouhiin ja jalkoihin. Ongelmana ei voi olla mikään ihmisihosta tarttunut moska, koska häikkä näkyi myös pinnoilla joihin ei sormi yllä, ja toisekseen pesen käteni saippualla AINA ennen mallailuhuoneeseen menemistä.

Tämä toinen tamma sai vähän uudelleenmuotoilua osakseen, ja tulee olemaan jokin epämääräinen voikon ja samppanjan sekoitus. Se ei yritä olla täysin realistinen, joten siksi näin. Hitto kun huomasin vasta aika myöhään, että ehkä nuo tekemäni korvat ovat liian kaukana toisistaan? Kyllä näkee, ettei tälle ainakaan yleisiä riimuja tulla laittamaan, kun on tukkaa tiellä niin paljon. 

Ruunivoikosta quarterista tulee jokin... Jokin. Ruunana se pysyy, mutta sai lisää mahaa, kaulaa, nokkaa ja koki jouhiuudistuksen ja muokkasin myös jalka-asentoja. Vuohiskarvojakin lisäsin, kuten voi nähdä. Halusin myös kokeilla josko pystyisin tekemään tälle pitkän otsaharjan ja pitämään sen silti varusteystävällisenä (tack friendly). 

Seisovasta issikkatammasta tuli jotain millä on jälleen kerran enemmän mahaa, kaulaa, kyömynokkaa jaaaa... jouhta ja karvaa. Tykkään muotoilla jouhia, ja sen ehkä näkee kun katsoo kustomeitani. Oma nyrkkisääntöni on, ettei Schleicheistä tarvitse tehdä varustettavia, sitä varten ovat traditionalit. Syynä tähän taitaa olla ensinnä se, että haluan edes jotenkin tehdä niitä runsaita harjoja ja häntiä massasta, ja toisekseen se, ettei Schleich -skaalan modelliversumini ole ollut aktiivisena enää vuosikausiin. Tästä ötökästä on tulossa vihreä hallakko, jonka pohjaväri on neonkeltainen.

Käytin tätä joskus suitsentekomallina, jos ihmettelette noita tussirantuja sen naamassa.

Ja näköjään viimeisimpänä listaan päätyy tämä ruunikosta oldenburgitammasta tehty ratsuhevonen, jolle tein isoja muutoksia mutta joka kuitenkin kestää tammana. Yritin korjata anatomiavirheetkin pois tieltä. Hännästä tuli vahingossa tuollainen pitkä ja aaltoileva, suippokärkinen. Annoin sen olla kun tajusin että hei, tällaistahan olen monesti halunnut muotoilla mutta se on myös mennyt pieleen. Nyt ei mennyt. 

Ehkä pari ensimmäistä värikerrosta.

Melkoinen lista. Lisääkin kuvia - ja uhreja - olisi, mutta osa on niin vanhoja ja niin tuhoontuomittuja, etten jaksa panostaa niihin enää. Osan annoin veljelleni silputtaviksi, josko niistä joskus demoneita tehtäisi. 

Minulla alkaa myös vihdoin olla kasassa traditional -kokoisia Breyer -uhreja, joiden kanssa askarrella. Josko se tästä lähtisi? Siis se, että voisin oikeasti kustomoida myös traditionaleja ilman että rankana pitää käyttää jotain kamalia barbikaakkeja.