Välineistöön kuuluu eri kokoisia vesiväripaperinpaloja (itse isommista papereista leikeltyjä), keinokuitusiveltimiä ja kaksi keinokuitukärkistä säiliösivellintä - sekä tietenkin kahdensorttisia vesivärejä, jotka kumpikin ovat koulun/sta (haluan ostaa tilalle omat ja ehkä samalla paremmat). Sain tuossa skannattua kolme A5 -kokoista maalausta, jotka nyt julkaisen täällä (dAssa ne jo on).
Kaikki kuvat eivät ole teemoiltaan ja sisällöltään mitään nätteyden perikuvia, joten verikammoiset tai muuten vaan sellaista ällöksyvät, älkää katsoko. Tykkään piirtää violencea.
- Kaverin töiden inspiroimana yritin tehdä jotain vähän samansuuntaista omalla tavallani. Kärsimätön otus kun olen, yksityiskohdissa ja realismissa on vähän toivomisen varaa (tehköön joka jaksaa) ja tekniikka on sen verran hankala, etten jaksa yleensä muutenkaan alkaa korjailemaan mitään jälkikäteen, koska korjauksesta jää liikaa todisteita kuvaan.
Ja ohaa, se on siis tietenkin tinker -orhi talvimaisemassa, olevinaan. Nyt kun kattelen tätä niin ei tuosta edes heti taida ottaa selväksi, että se on mustavalkoinen, ja sillä on valkopää. Mie oon niin varjostusfriikki, että kuvat sävyttyvät usein ihan pieleen. Maalasin siis lyijäriluonnoksen päälle varjostukset keinokuitusiveltimellä - väriä on oltava tujusti, että se näkyy. Siten se myös leviää kunnolla, kun on aika sävyttää kuvatus säiliösiveltimellä.
Varsinkin kuvan alaosio jäi hyvin kököksi.
- Random demonikaakin kallo ja "kaunis" kieli ja vähän kuolaa. Tuota yhtä alahammasta erehdyin muodon ja mittojen vuoksi luulemaan häivytysvaiheessa (säiliösiveltimellä) ylähampaaksi, eikä siitä siis nytkään oikein näe onko se kiinni ala- vai yläleuassa. Tuo pisin kulmahammas siis. Kuvan taustan väritys on hyvin oma, juuri ne The Tuherruksenkin värit.
Kotona kun tuossa vilautin nämä kuvat niin kaksonen tykkäs varsinkin tästä (piirtää demoneita... siksi).
- Tämä on hyvin tuore, kuten kuvan päivämäärä sanoo. 16/1/15 se siis on. Tällä on tarkoitus kai vähän protestoida, en tiedä enää miten tehokasta se on kun hevosihmiset yleensä katsoo karsaasti kuolainta vastustavia lajitovereita. Itse olen siis raudattoman ja mahdollisimman luomun ja luottamuksellisen, kisattoman hevostelun kannattaja -mutta en harrastaja käytännön syistä. Oikeastaan, en harrasta hevosia ollenkaan muuten kuin visuaalisesti.
Turpa kuuluu jollekin kilpa(ratsu)hevoselle, joka on väkivallalla alistettu työhönsä. Siihen se ihminen usein sortuu, ja tuntuu, että se on yksi ihmisen lajityypillinen tapa turvautua liian usein kovakouraisuuteen ja alistamiseen.
Tuo veri on maalattu turpaan niin, että estääkseni värin päätymisen taustaan leikkasin summittaisen siluetin talouspaperista, mukaillen tietysti turvan ja kielen muotoja, jonka jälkeen sitten vaan kastoin sivellintä väriin ja roiskin sillä paperille. "Veren" kuivuttua lisäsin siveltimellä noroja, levittelin sieltä täältä säiliösiveltimellä ja lopuksi nakkasin vähän valkoista mustetta kiilteeksi.
Yritin ehkä ensimmäistä kertaa elämässä maalata kuolainrenkaaseen heijasteita. Koska ei se ihan pelkkää harmaata ole. Loppulukemahan on, että metallisen sijaan sain tuon näyttämään jotenkin lasiselta, mikä ei kävisi ihan päinsä... Liekö jollain muulla joku ajatus senkin suhteen sitten? Voiko lasinen kuolainrengas kuvastaa jotain vai kui? (Itse asiassa, jos kuolaimet olisivat lasia, niitä ehkä käytettäisi hellemmin etteivät ne rikkoontuisi, lasilaadusta riippuen toki.)
Hemmetti, kun joka kuvaan skannautui myös tuo yksi ja sama kissankarva. Pitäisi putsata tuon monitoimilaitteen tasoa vähän...
Seuraavaks jotain muuta sitten, en tiedä mitä. Koulu alkoi taas loman jälkeen, enkä siksi usko jaksavani tehdä mitään älykästä viikonloppuisin. Istun vaan koneella, kuten ihmisillä nykyisin on tapana.
(Kirjoitin tämän muuten väsyksissä, joten... Mokia ilmetköön, tiedä vaikka nauraisin tälle sitten kun luen sen nukuttuani.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.