Miksen päivitä useammin?

Kohta on taas kulunnut kuukausi edellisestä postauksesta.

Mietin välillä, miksen julkaise niin usein kuin "pitäisi"? Pitäisikö? Luonnoksia tuossa on kuitenkin suunnilleen sata, osa ihan kesken ja osa periaatteessa julkaisukondiksessa.

Sanon nyt suoraan, etten ala leikkimään mitään "julkaisen kerran viikossa ja olen aktiivinen" -tyyppiä. Enkä myöskään odota mitä lukijat haluaisivat nähdä, tai mitään muutakaan...

Repa vissiin leikkikiusaa Dreamyä.

Tuntuu ettei tästä hommasta oikeasti saa jatkuvaa bloggaamista aikaiseksi. Tykkään itse sellaisesta, että yhdestä asiasta tehdään kauhea tekstiseinämä ja se julkaistaan siis erillisenä artikkelina, mutta en saa sellaisia kirjoitettua - enää nykyisin ainakaan. Inhoan sitä, jos tekstiä on liian vähän. Nykyihmiset eivät enää osaa eivätkä halua kirjoittaa kunnolla, joten tykkäisin, jos jaksaisin edes itse julkaista runsaassa määrin älykästä tekstiä. Mutta en jaksa enkä pysty. Asian ydin voidaan käydä hyvin läpi parissa lauseessa, ja siinähän se sitten onkin... Sellainen on pintaraapaisu, mutta pintaraapaisu ei koskaan riitä.

En ole mikään päiväkirjabloggaaja, jollaisia suurin osa bloggaajista todennäköisesti on. En voi kirjoittaa enkä julkaista asioita heti, kun ne on suoritettu, en voi edes kuvata niitä heti. Joka asian julkaisua saa odottaa järjettömän pitkään. Laitan aivoja artikkeleihini...

En pysty edes alustamaan muita kuin pintaraapaisuja juuri nyt. Tämä on vaivannut jo melko kauan.

En tiedä mitä pirua nyt teen tämän blogin kanssa. Sama koskee mm. Pienoiskaviota ja mahdollisia muita blogeja, jotka eivät ole vain kokoelmakotisivujen virassa. Kuvikkoa ja Sormirottaa on suht helppo päivittää, koska ne ovat pelkkää mekaanista selittämistä per kohde, eikä minun ole mikään pakko iskeä jokaiseen julkaisuun mitään valtavan syväluotaavaa analyysiä siitä miksi tämä ja tuo modelli on näin ja noin.

Dreamy, niskassa Kirsikkanekku -rotta (hyvin vanha tekele).

Aikaa minulla on, se ei edelleenkään ole mikään selitys millekään. Siksi se ottaakin päähän, kun jaksamista sitten taas ei ole - yhtään! Jotain kirjoittamisen ja bloggaamisen kannalta olennaista tässä nyt puuttuu, jotain mitä pitäisi olla jotta tekstejä tulisi. Kuvia räpsin harva se päivä, ja ihan vasta käsittelin uusimmat, mutta tämä simpuran blogi se vaan kuolioi keskenänsä.

Niin ja muinaisuuksista oppineena en sano, että aikoisin lopettaa bloggaamisen. Tuskin niin käy kuitenkaan. Mutta en jaksa kuunnella omaa vaatimustani siitä, että pitäisi postata joka kuukausi ehkä pari tekstiä, kun en vaan sellaiseen yhtään kykene. Ja kysynpä vaan, mitä ihmeen blogattavaa keksisin mistään aiheesta? Lisäksi, honestly, tosi moni on varmaan kirjoittanut asioita ennen minua ja paljon paremmin. Ehkä englanniksi vain, tosin. Mutta eihän Suomessa oikein ole mallareita kuin kourallinen... Enkä luokittele itseäni miksikään laadukkaaksi piirtäjäksikään, etenkään kun ei ole mitään yhteisöä ympärillä (mitä aiheisiin tulee).

Motivaatio puuttuu.

Kaikkea mahdollista puuttuu.

Syy kirjoittaa.

Syy julkaista.

Ei minulla ole mitään syytä julkaista netissä tavaraa harrastuksesta, jota harrastan ensisijaisesti vain itseäni varten, yksinäni, käytännössä muusta harrastajakunnasta erossa.

Kaipa se loppumaton itsekriittisyyskin on niin iso jarru, etten ihan sen takia jaksa nähdä vaivaa asioiden julkaisuun, kun joka kerta pitää ilmoittaa, ettei itse tekemäni tavara ole sitä mitä haluaisin sen olevan. Sanoisinko, että se vie mehuja aika railakkaasti.

Mikään ei todellakaan riitä, aina on jotain mitä puuttuu ja mitä tarvitsisi.

Vissy, taluttajana Rämä.

Olisi ihan jees voida puhkaista tämä typerä kupla joskus, mutta minkäs minä sille mahdan jos siinä pitää elää eikä kukaan sitä puhkaise. Itse en voi sitä tehdä. Enkä tiedä, kuka voisi.