4. elokuuta 2017

Traditional -kustomeita

Totesin tuossa, ettei tästä tekstistä tarvitse tulla kovin mittavaa. Olisi aika älytöntä kirjata tähän se tietomäärä jonka olen jo toisaalle suhrannut. Kerron vähän parista traditional -koon kustomista, jotka sain kesän alussa valmiiksi. Kyseessä ovat kaksi ruunaa, jotka on tehty köykäsistä leluhevosista, ja yritetty saada näyttämään edes asteen verran järkevämmiltä kuin mitä ne koskemattomina olivat olleet.


Muotoilumateriaalina on ollut ainakin Krea -nimistä ilmakuivuvaa terrakotan väristä massaa. Molemmat hevoset on maalattu akryyleillä. Lakkana Heyda, jonka levitin sienityökalulla (ja yksityiskohtiin ja jalkoihin siveltimellä). Kaviot sävytin kokonaan vesiliukoisilla puuväreillä.


Ensin valmistui Raaste, punarautias liinakko suomenhevonen. Siitä piti alunperin tulla jokin suffolk -ori, mutta toisin kävi ja nyt minulla on se suomenhevonen, jollaisten harvinaisuutta hevosmallialalla olen surkutellut.



Anatomia on enimmäkseen tökerö, enkä tykkää virheistä joita kovamuovisissa lelukaakeissa aina on. Pahimmat kämmit olen kuitenkin yrittänyt paikata; peitin vuohiset massalla (vuohiskarvat), muotoilin naamaa lisätäkseni yksityiskohtia ja mm. suurentaakseni sieraimia. Silmät muotoilin kokonaan uusiksi, koska en olisi kuitenkaan tykännyt jos olisin yrittänyt parannella niitä vain maalausvaiheessa. Jouhet ovat kokonaan itse tehdyt, niinikään myös ruunakalusto. Kaulaa on paksunnettu ja jalkojen yläosien sisäpinnat täytetty massalla.





Ei tämä mikään mestariteos todellakaan ole, ja parempia on silmieni tasalle netissä eksynyt (suomalaisten tekeminä), mutta enhän edes ole ammattilainen tässä hommassa.


Naamakuvion kanssa vedin vähän vapaudella.


Itsekriittisyyksissäni kärvistelen edelleen tuon maalipinnan kanssa ja vähän huono-omatuntoilen sen suhteen, kun oli niin raastava homma (osuva nimi konilla muuten). Mutta sanon nyt suoraan, että tuo on ehkä painavin kaakki jota olen ikinä maalannut. En suosittele täyttämään isoa leluhevosta massalla, jos puoliskot saa irti ja täytettä lisättyä. (Itse tein niin siksi, kun tuo asento ei ole se tukevin mahdollinen.) Ennen maalaushommaa en ehkä uskonut, että hevosen pigmentointi voi aiheuttaa hirveitä niskajumeja, mutta semmostahan tässä kävi!



Varusteystävällinen harja?


Raaste näyttää kivalta kuvattuna, mikä kertoo minulle sitä, että laatua on edes vähän. Tai sitten tämä on vaan sitä, että joku teos vaan sattuu olemaan muita kuvauksellisempi, oli se realistinen tai ei...


Toinen kustomi on Rollo. Ostin sen rungon kierrätyskeskuksesta vissiin parilla kolikolla aukinaisen suun ja jalka-asentojen vuoksi - tällehän ihan varmasti pitää tunkea rautaa suuhun jossain välissä! Ja tunginkin. Ihan ensimmäinen homma oli kuitenkin puhdistaminen, jonka päädyin tekemään veden ja saippuan kera... (Pahoittelen tässä välissä vaihekuvien runsautta, muttakun niistä voi olla jollekulle hyötyäkin.)



Niin ruma kuin koni koskemattomana olikin, oli se aika mehevä varustettuna. Oikeastaan se sai kitaansa kuolainta melkein joka välissä, vaikkei edes näyttänyt vielä hevoselta. Pohjamaalin tehtyäni maltoin kuitenkin jättää sen pukematta, koska valmistuneena sitä olisi kaikkein "oikeutetuinta" kuvata.


Pidensin naamaa, muotoilin huulet ja tasoitin profiilia. Lisäsin ihan vähän massaa kaulaan, laitoin ryppyjä mm. kainaloihin ja muihin taipeisiin. Laitoin etukavioihin massaa, jotta saisin kavioista kärjekkäämmät; niiden kuivuttua raaputtelin niihin veitsellä halkeamia. Lisäsin hevoselle ruunakaluston ja jouhet (muovikarvajouhien tilalle). Hännän tukirankana on massalla päällystettyä palloketjua, johon taisin kiinnittää rautalankaa lisämausteeksi.

Kaduinpahan tuota sinistä huvikseen heiteltyä maalia sitten myöhemmin.


Kainalorypyt.

Mahdollisimman häiriötön harja.

Olo oli aika raivo, kun tajusin, että jee turkkitekstuurin tekniikka on toimiva ja tehokas mutta niin järjettömän hidas... Ei sitä tällainen neurofriikki kestä. Piti vähän kikkailla. Joka tapauksessa, Rollo on ensimmäinen turkkitekstuurillinen koni jonka olen maalannut... Tarkoitan, en ole ennen tehnyt turkkia maalaten.

Pohjamaali.

Geneettisen pohjavärin perussävy. Tobianokuviointi.

Pangaret maalattu, sekä tummat ihoalueet.

Sekakarvaa...

Lisää sekakarvaa... Ja jouhet sekä pigmentittömät ihoalueet.

Vielä lisää sekakarvaa, sekä kaviot ja silmän pohjaväritys.

Naamaa maalatessani pelkäilin tämän tästä, että aliensilmät pilaavat koko roskan vaikka miten maalaisi ne mahdollisimman hyvin. Ihon sävyttäminen meni ihan kuuseen muutenkin, en tiedä miksen osaa sitä, mutta toivon mukaan heppa on edes katseltavampi kuin ennen kustomointia.

Valkuaisen pohjaväri on punainen...

...jota sävytin vaaleammaksi keskeltä.

Valmiina se on tennesseenwalker, väriltään raudikko päistärikkönä, sekakarvana ja/tai sabinona, en oikein tiedä tarkalleen miksikä tuon määrittäisi tai olenko edes oikeasti tiennyt mitä teen, kun maalasin sitä.



Tiedän, en mene takuuseen rodunomaisuudesta. Ei tuo suokkikaan ole minkään näköinen, jos ajatellaan että sen pitäisi oikeasti olla kaikkia pikkujuttuja pitkin oikeasti suokki. En voi lukea rotumääritelmiä muovatessani - ja hei, hyvin harva hevonen itseasiassa oikeasti natsaa tasan tarkkaan siihen ihanteeseen. Ihanne ei ole todellisuus.





Silmistä tuli ehkä ihan järkevät, vaikken saanutkaan karmivuutta pois. Ne myös sijoittuvat liian alas. Pohjavärinä on punainen, jota sävytin valkoisen (tai ihonvärin) kanssa ennen kuin vetelin iiriksen sävyineen ruskealla sen päälle. Lopuksi tietysti pupillit - ne ovat yllättävän hankalat saada näyttämään loogisilta, ainakin itse onnistun yleensä tuhraamaan ne liian alas tai niin, ettei pupilli ole riittävän vino hevosen pään pituussuuntaan suhteutettuna.

Ylivalotuksen hyvä puoli on se, että silmän sävyt näkyvät paremmin.



Vähän ponimainen ilme.

Silmissä on tarkoituksella paljon (punaista) valkuaista näkyvissä.


Pikkusen lähikuvaa maalipinnasta. Turkkitekstuurin teko oli hankalinta kupeilla, koska siinä on karvapyörre, joka täytyy aina huomioida.


Rollo on vanhan, elämästä otteensa menettäneen ukkelin hevonen. Kummallakaan ei mene kovin hyvin.



Tulin sitte kuitenki kirjottaneeksi litanian. Pääasia on, että tekstiä on ja se on luettavaa, ja ettei siinä mainita toistona samoja juttuja joita on jo muualle ripoteltu (mikä on kylläkin mahdollista)... Toisin sanoen, kirjoitin kaiken päästäni tässä äsken enkä kopioinut sitä mistään.

Kamalaata muuten on se, että saan jänniä ideoita juuri kun kirjoitan lopputekstejä artikkeleihin. En haluaisi ehdottaa juuri tässä, että miltä lukijoista tuntuisi, jos valottaisin vähän omaa suhtautumistani "tallikertomuksiin" ja muihin pienoistalliarkeen kuuluviin kirjoitteluihin liittyen? En edes tiedä miten tästä pitää kirjoittaa, koska mitään kattavia yleistermejäkään ei ole vaikka itse asia on selko. Minulla nimittäin on aina ollut tapana kehitellä fiktiivisiä maailmoja, hahmoja, niiden arkea ja ties mitä oheissälää, joten tottahan toki olen teipannut kyseisen harrasteen myös pienoismalleihin. Mielikuvitukseni ja tapani tehdä niitä tallistooreja, luonteita ja tapahtumia on vain (ainakin omasta mielestäni) todella erilainen verrattuna ns. valtavirtaan.

Pätkäsen tuon ehdotuksen tähän, koska tiedän jo joutuvani julkaisemaan siitä erillistä tekstiä, jahka hommassa on mieltä. Ja vaikkei olisikaan, niin silti mietin tätä... Oli aiheelle lukijoita tai ei.

4 kommenttia:

  1. Näitä on aina mielenkiintoista lukea, vaikka en koskaan kommentoikaan! Lopputekstin ehdotuksesi olisi varmasti myös kiinnostavaa ja erilaista lukemista, joten kirjoita pois vaan kaikki ideat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, kiitus! Pitää tuota ideaa ruveta työstämään tässä ny sitten, suomeksi, kerta siitä saa jo vähän vihiä englanninkielisetä blogistani. (Mutta suomeksi ei asiasta ole tainnut kukaan ennen edes kirjoittaa.)

      Poista
  2. "Tiedän, en mene takuuseen rodunomaisuudesta. Ei tuo suokkikaan ole minkään näköinen, jos ajatellaan että sen pitäisi oikeasti olla kaikkia pikkujuttuja pitkin oikeasti suokki. En voi lukea rotumääritelmiä muovatessani - ja hei, hyvin harva hevonen itseasiassa oikeasti natsaa tasan tarkkaan siihen ihanteeseen. Ihanne ei ole todellisuus." <- Voihan ne olla "huonojakin" rotunsa edustajia :D Heitetään tästä vitsiä äitini kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on olemassa "huonoja" rotunsa edustajia. Riippuu vaan tapauksesta miten vakavasti siihen tulee suhtautua, esim. värivirheet ei merkkaa miule mittää niin kauan ku ne ei oo terveysriski. Kuitenki ku aattelee ni tuo suokki on aika etukorkea, eikä ees kävelevä hevonen näytä tuolta oikeasti. Toki etukorkeita suokkeja on, mutta jos takajalat on noin hyvin alla ni sillon tolla on joku kova kämmi mukana kerta tuo korkeusero sään ja lantion välillä olis todennäkösempi sillon ku se esim. seisoo niin että takajalat on valunu taakse. Tuo tosin saattas tasottua tuosta jos kintut laittas suoriks ja seisottas sen normaalisti... Mitäpä noista leluista tietää. Suokeilla ei onneks oo mittää "väärän mallisia profiileja" tms, luullakseni, kun kyse on kuitenki monipuolisesta käyttöominaisuuksien perusteella jalostetusta hevosesta eikä näyttelyeläimestä.

      Hevos- ja koirapiireissä on kyl eroa sen suhteen mikä on kenenki mielestä "hyvä" ja mikä "huono" esimerkki väristä tai rodusta, mut sitä on sit astetta vaikeampi lähteä selittämään.

      (En ole näin vakava, tähän ei vaan sovi hymiöitä. :D)

      Poista

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.