Mitkä olivat ensimmäiset hevosmallini?

Idea tähän tuli kaverilta jonka nettinimi on Rigtan, kiitos siitä! Mietin siis kysymyspostauksen tekoa, ja ilmoitin kaveriporukalle että kysymyksiä saa laittaa sitä varten. No, osasta niistä saisi vallan hyvin omia erillisiä postauksiaan, mikä ainakin edistäisi blogin aktiivisuutta. Siispä, Rigtan kysyi "Muistatko mikä on sun ihan eka heppamalli?" ja pidin kysymystä hyvänä. Se olisi kuitenkin sellaisenaan liian helposti vastattava, ja se helppo vastaus voi löytyä helposti vähän joka puolelta... Ehkä. Joten vaikeutin asiaa ja samalla päätin tehdä postauksesta toivottavasti kiinnostavamman. 

Toki muistan ensimmäiset heppani. Päätin, että pelkän yhden tai parin konin mainitsemisen sijaan kertoisin, mitkä olivat ensimmäisiä ei vain ylipäänsä muovihevosina, vaan myös niiden merkissä, skaalassa ja muissa ominaisuuksissa. Kas niin! Nyt lopetan alkujaarittelut ja menen asiaan. Nauttikeeha!

Ihan ensimmäinen muovihevoseni oli lelu, merkiltään Grand Champions ja kuului Feed 'n' Nuzzle -sarjaan. Linkatun sivuston mukaan mallin nimi oli All the Moves. Taisimme veljeni kanssa saada tällaiset syntymäpäivälahjaksi, ajankohta oli siis jonkun vuoden alku 2000-luvun ekan vuosikymmenen ekoina vuosina. Luulen olleemme silloin ehkä seitsemän, mikä tarkoittaisi, että vuosi oli 2002. Siitä on pitkä aika! Annoin omalle kaakilleni nimeksi Salama, ja totta kai omistan sen edelleen. Itse asiassa se taitaa olla pesukarsinoineen päivineen esillä jossain päin mallailuhuonettani, tosin siinä edessä voi olla lauma muita Grändejä ja vastaavanlaisia. 

Salama.

Siinä oli siis ensimmäinen Grändini. Mitä sitten seuraavaksi? Schleich? No vaikka se. Löysimme Schleichit ensimmäistä kertaa jollain reissulla 2000-luvun alkuvuosina, kuitenkin sen jälkeen kun nuo Grand Championsit olivat jo tuttuja. Minä ostin shireruunan ja tinkervarsan, veljeni osti hannovertamman ja holsteinvarsan. Olimme ihan häkeltyneitä näiden realistisuudesta, muistan muunmuassa kuinka veli huomautti miten näille on muotoiltu myös kavioiden alapuoli ja päkiäiset oikein. Se ei ole ihan itsestäänselvää leluhevosilla, ja jopa Breyereillä on usein ihan lättänät kavionpohjat. Annoin shireruunalleni nimeksi Myntti, ja tinkervarsasta tuli Paind. Myntin nimestä tykkään edelleen, mutta tuo varsa on nimetty tosi mielikuvituksettomasti. No, olimme lapsia. 

Myntin korvissa on edesmenneen Figaro-kissani aiheuttamia puremajälkiä. Se voi lisätä mallin tunnearvoa.

 

Paind.

Schleichit ovat helposti saatavilla ja niitä löytyy nykyään joka kaupungista ja isoimmista kaupoista, mutta samaa ei voi sanoa muista saman kokoluokan ja saman materiaalin merkeistä. Jo ammoin sain käsiini Safari Winner's Circle -sarjan hevosia, jotka hankittiin Lahjakkaasta, ja ensimmäisen ja edelleen ainoan Paponi ostin jollain reissulla Helsingistä (vuosi taisi olla 2017). Myös classic-skaalaan sopivia Safareita (sarja Blue Ribbon) on, ja omistan sellaisia kaksi. Nekin ovat tietenkin Lahjakkaasta saatuja. WIAn hevosia sain vasta viime vuonna ja äskettäin julkaisin niistä postauksen. 

Safari Winner's Circle -sarjan andalusialainen.

Papo.

Safari Blue Ribbon -sarjan hannover ja quarter.

Millos sitten sain käsiini Breyereitä... Hmmm. Ihan ensimmäinen moinen minulle tuli vuonna 2010. Olimme silloin reissulla Tampereella ja kolusimme kirpputoreja. Sekosin kun bongasin jostain pöydästä harmaan PAMin (Proud Arabian Mare) sekä pari muuta Breyeriä. En ollut ikinä ennen nähnyt merkin koneja oikeassa elämässä, ja näköjään silti tunnistin ne enkä edes tainnut tarkistella onko niissä brändin leimoja tai muita aitoustodisteita (niistäkin voisi kirjoittaa postauksen... vaikka Pienoiskavioon). PAM oli ihan kulunut ja moskainen, mutta hällä väliä, halusin sen koska se oli Breyeri! Tuohon aikaan ja kauan sen jälkeenkin minulle kelpasi ihan mikä hyvänsä Breyer kunnosta riippumatta, koska niiden hankkiminen oli tuskallisen vaikeaa eikä nirsoilulle ollut sijaa. Nykyisin tilanne on vähän muuttunut, ja voin kitsastella kun ikkunashoppailen Breyereitä nettikirppareilta. 

Kellastunut mummeli.

Toinen tuolta reissulta mukaan lähtenyt Breyeri oli ruunikko shettistamma, joka meni veljelleni. En tiedä miksi päätin että hän saa sen, kun olisin voinut ostaa molemmat ihan hyvin vain itsellenikin. Jaa'a. Shettistamma ei ole mallina kauhean kiinnostava, joten näin vuosia myöhemmin kysyin veljeltä, haluaisiko hän luopua siitä. Vastaukseksi tuli hyvin kiivas EI. 

Tuo riimu on eräs vanhimmista mitä olen tehnyt, ja väri on täysi vitsi - minä ja veli emme ole vaaleanpunaisen ystäviä, joten totta kai kiusasin häntä tekemällä ponille vaaleanpunaisen riimun. Siitäkään veli ei halua luopua.

Vuonna 2016 tapahtui jotain ihan hullua, ja sain tietää että paikallinen Hankkija omasi valikoimissaan jonkin verran Breyereitä. (Tietenkään kauppa ei enää myy niitä.) Tarjolla oli vain kahta skaalaa eikä ollenkaan traditionaleja. Ostin siinä siis ensimmäiset stablemateni. Taisin meuhkata näistä jollain julkaisulla DeviantARTissa, ainakin mielikuvan mukaan, mutta blogista en löytänyt näihin viittaavaa tekstiä. Itse asiassa ainoa stablemate scale -tagillinen tekstini on julkaistu tänä vuonna. 

Kierrätin pakkauksen askartelemalla siitä hyllyn Rottahuoneeseen, joka on kirjahyllyyn kasattu pienoishuone.

 

Lasken ensimmäisiin myös sen kerran, kun sain traditional-koon Breyereitä ensi kertaa uutena. Nämä ostettiin Lahjakkaasta loppuvuonna 2016, ja olihan se siistiä saada ne vihdoin käsiinsä ja oikeasti katsoa, millaisia nykytason Breyerit ovat reaalielämässä. Riemuilin näistä sen verran paljon, että tein asiasta silloin blogitekstin. (Tuo edellä listattu PAM ei sovi ainoaksi listauskelpoiseksi ekaksi, koska se on julkaistu kaiketi 1970-luvulla ja on siksi hyvin karhea sekä muotoilun että maalin puolesta. Uudemmat mallit ovat yksityiskohtaisempia ja monessa paikkaa oikeellisempia.) Lisäksi halusin nimenomaan liikkumisasentoon muotoiltuja hevosia, koska siihenastisista traditionaleistani löytyi kaksi paikallaan seisovaa ja pari aika tökerössä liikeasennossa olevaa kaakkia. En alkuun antanut näille uusia nimiä, mutta mustasta tuli lopulta Wishmeluck eli Vissy ja ruunikosta Overkill eli Killi. Molemmilla on minulle edelleen paljon tunnearvoa ja etenkin Vissy lukeutuu kaiken kaikkiaan lemppareihini. 

Vissy.

Killi.

Minulla on kolme traditional-skaalan kustomia, jotka ovat toki omaa tekoani. Niistä ensimmäinen oli Spilled Ink eli Spilli. Olin työstänyt sitä kai useamman vuoden enkä ollut mihinkään tyytyväinen, mutta sain sen valmiiksi huhtikuussa 2017. Kaksi muutakin saman skaalan kustomia valmistui tuona vuonna, ja niistä ja Spillistä näkee etten vielä ollut ainakaan kokeillut Vallejon mattalakkaa. En suoraan sanottuna tykkää näistä kolmesta kauheasti, mitä nyt Spillillä on ihan hyvä ilme jos sivusta katsoo. 

Musta splashed white valkopäällä on yksi lempivärityksistäni hevosilla, joten tietysti maalasin Spillin sellaiseksi.

Entäs sitten ensimmäinen kokonaan itse tehty hevonen (original sculpture eli OSC)? Se on tietenkin Passmore! Samoihin aikoihin tein toki Tildaakin, mutta teknisesti Passi tuli aloitettua  ja saatua valmiiksi ennen sitä. En myöskään laske tähän jotain pienemmän mittakaavan originaalia joka ei koskaan edennyt edes maalauskuntoon asti. Passi on ihan kaamean ruma ja lienee ymmärrettävää, etten kuvaa sitä juurikaan. Voisi se olla huonompikin, juu, mutta minä olen perfektionisti isoilla unelmilla, ja on aika ankeaa jos omatekoinen koni ei vastaa edes vähän niitä vaatimuksia joita minulla sille oli. 

Nnnoh... Ensimmäinen Mini Whinnies -sarjan Breyerini taisi olla Traveller. Se tuli minulle 2019, kun yhdysvaltalainen ystäväni ja fellow blogger, Mariah, postitti sen minulle. Halusin maksaa hänelle takaisin tekemällä tackia, ja loppu on historiaa. Sittemmin hän on lähettänyt minulle ihan tajuttoman määrän eri skaalojen Breyereitä ja kaikenlaista oheisroinaa, josta osa kyllä mainitaan tässä postauksessa. 

Pieni maaailmanmatkailija!

Ensimmäinen taalainmaanhevoseni - kyllä, omistan sellaisenkin! - tuli... kun isosisarus osti sen tuliaiseksi joltain reissulta Ruotsista. Vuosi taisi olla 2023. Koni on pieni kuulemma siksi, koska itsekin olen usein ostanut hänelle lahjaksi kaikkea minikokoista, esimerkiksi pikkuruisen juustoraastimen. Tokikaan taalainmaanhevonen ei ole varsinainen pienoismalli, mutta listaan sen tänne siitä huolimatta. Ja kokoa sillä on juuri sopivasti saman verran kuin micro mini -skaalan Mini Whinnyillä.

En omista montaakaan toisten tekemää kustomia tai repainttia, enkä mitenkään monelta tekijältä. Ekat tällaiseni ovat varmasti Ninksu ja Pallero, joiden maalaaja on Kave. Pojat saapuivat minulle tradepaketissa vuonna 2020, ja olivat pony pouchien sisällä. (Pony pouchit ovat eräänlaisia hevosmallien makuupusseja, joissa niitä on turvallista kuljettaa esimerkiksi näyttelyihin tai jos käy ulkokuvaamassa.) Nämä stablematet ovat ehdottomasti eräitä kokoelmani helmiä!

Vasemmalla Ninksu ja oikealla Pallero.

Jos selaa amerikkalaisten hevosmalliblogeja, voi huomata miten lähes kaikki kustomit ja repaintit on tehty Breyereistä. Näin Suomessa uhrien merkkivalikoima on perinteisesti laajempi, ja ainakin itse olen - kaikkien niiden nukka- ja barbikaakkien jälkeen - odottanut paljon tilaisuutta saada kustomoida jotain juuri Breyereistä. Valmiiksi on päätynyt vasta yksi koni, ja sekin on skaalassa stablemate. Kyseessä on NaMoPaiMo 2021 -mallini Torsti. Ja kuten näkyy, Torsti on vain maalattu, yhtään massaa en ole siihen lisännyt. 

Ensimmäinen rajoitetun erän Breyerini saattaa olla Nevermore, jonka sain tradessa Taatelilta. Ajankohta taisi olla alkuvuonna 2024. Samalla tapasin kyseisen kaverin reaalielämässä, mikä on myös historiallista, koska se oli ensimmäinen kerta kun tapasin toisen hevosmallarin reaalielämässä. Olimme olleet Taatelin kanssa jo vuosia nettikavereita, joten oli jo aikakin tavata oikeasti. (Toki minulla on myös hevosmallaileva veli, mutta hänen kanssaan kasvamista ei tähän lasketa eikä hän edes keräile Breyereitä.) Mallina Nevermore edustaa rajoitettua erää ja on kaiketi tosi haluttu, joten taidan olla onnekas. Se on myös osa Breyerin halloweenmallisarjaa, jonka muita edustajia minulla ei ole. Jostain syystä minun Nevermoreni sai täällä tallinimekseen... Lahja. Se ei ehkä ihan sovi mallille, mutta katsotaan josko nimi sitten vain jämähtää, minkä jälkeen sen vaihtaminen ei vain tule enää kyseeseen. 

Olisikohan listaan vielä muuta lisättävää? Ei varmaankaan. Haluan olla tässä kriittinen ja välttää sellaista, että listaisin mallejani liian kevyin perustein. Hyvänä esimerkkinä olisi Templado - se oli meikäläisen "hobby grail" eli malli jota olen himoinnut kauan ja joka on ollut vaikea saada. Mutta se ei ole ensimmäinen mallini, eikä edusta mitään muutakaan kategoriaa jossa se olisi, no, ensimmäinen, paitsi ehkä se grailhomma. Mutta en minä ostele mitään Breyeriä tuosta noin vaan, kyllä ne ovat kaikki ihan halutusti hankittuja ja paljon pidettyjä. Tunnearvo ennen Templadoa hankituilla on ihan yhtä suuri kuin silläkin, joten en listaa sitä tähän.  

Tuon kappaleen kirjoitettuani tajusin, että onhan minulla vielä listattavaa! Minulla on yksi Stone! Ja se on tietenkin samalla ensimmäiseni. Se tuli samassa satsissa kuin ne aiemmin mainitus WIAt ja lähettäjä oli siis Vanilje. Kiittelen taas.

Tälle voipullalle pitää tehdä oma postauksensa.

 Jospa tämä postaus olisi nyt tässä. Lisää tekstinaiheita keksittäköön.