Punaraudikkotutorial

Jälleen kerran pröblemos otsikon kanssa - kuinka tiivistän sen sellaiseksi, että postauksen sisältö tulee selvästi ilmi? No, koska tutorial on asia josta saatetaan riemastua, saa se paistaa nyt otsikostakin. Samalla esittelen jo jonkin aikaa sitten valmiiksi saamani uudelleenkustomoinnin, Tulipallon.

Kuten minulla on viimeaikoina ollut liian helposti tapana, jatkoin Tulipallonkin lopulta valmiiksi vain maalaten, enkä viimeistellyt sen muotoilupuolta juurikaan. Logiikkani nimittäin on se, että jos en saa jatkettua massailua mihinkään suuntaan, eikä sille ole mitään suuren suurta syytä, silloin vain maalaan hevosen ja saan sen samalla valmiiksi. Suurin osa projekteistani on myös niin vanhoja, että on kiinni yksinomaan surkeasta suunnittelusta se, miksi ne ovat niin epätasaisia.

Ihan ensiksi saatte karseita kuvia karseasta alkuperäismaalista, jonka tälle tein joskus ennen vuotta 2010. Ainakin seitsemän vuotta sitten! Kyseessä oli yksi kolmesta, jotka olivat ensimmäiset "oikeat" kustomointini, mutta en kadu sitä kun menin uudelleenkustomoimaan nämä kaikki. Massaa oli isketty kroppaan, naamaan ja jouhiin, ainakin. Ja kuten näkyy niin tästä ei taidakaan olla loimettomia kuvia. Tein yhteen aikaan loimia nimenomaan siksi ettei tarvitsisi käsitellä näitä hirveitä maalipintoja sormin, siinä välissä piti olla jotain.

Kyllä, se suojaloimi on paperia. Tarkemmin ilmaistuna vissiin nenäliinaa, jota on vahvisteltu teipillä.

Tykkään edelleen korostaa ihoa kun piirrän tai maalaan, mutta joskus muinoin se taisi mennä hieman överiksi.

Harja muistutti jotain merileväkasvustoa, joka altistuu ajoittain auringolle vuoroveden ansiosta.

Seuraavaksi tulevat vaihekuvat. Hevonen on punarautias suffolk -ori, ylipainoinen sellainen, ja alkuperäisestä maalista poiketen lisäsin sille ruunusukkia kaikkiin jalkoihin. Maaleina akryylit ja Derwent Inktense -kynät, lakkoina Heyda matta ja joku ikivanha Lefranc & Bourgeois/Louvre Brilliant (kyllä, kauhea nimi, mutta en tiedä miten sen saisi lyhennettyä tai mistä edes tietää miksikä sitä pitäisi tarkalleen kutsua - minulla on Louvren tuubimaaleja, jotka ovat siis ilmeisesti saman valmistajan).

Kaikki vaiheet on tallennettu ja jokaisesta on vähintäänkin yksi sivukuva. Pahoittelen kuvien kökköä laatua, näitä ei ole otettu järkkärillä vaan pienemmällä kameralla...

Tällainen se oli kun iskin ensimmäisen värikerroksen päälle. Pohjamaalin alla oli melko paljon resculptia.

Sitten on vuorossa varsinainen ensimmäinen maalikerros. Valkkasin perussävyksi toffeenruskean, vai oranssiltako tuo nyt enemmän näyttää... Tästä voisi kuitenkin kiskoa monta eri versiota, aina kullanvärisestä voikosta tummaan mustanruunikkoon. Maali itsessään oli kiiltävää eikä mattaa, ja mattasukulaistensa (samalla valmistajalla on useita täysin erilaisia maaleja) sijaan se kuivuu hyvin muovimaiseksi. Kestänee taipumista siten paremmin... Mikä kertoo siitä, että maali kestää myös ehjänä enemmän kuin mattaversiot, jotka voivat pahimmillaan lohkeilla irti jos se osa, johon ne on maalattu, taipuu. Kiiltävyydellä ei ole merkitystä niin kauan kun tiedetään, että kaikki maalit tullaan päällystämään lakalla.

Siveltimenä tässä vaiheessa toimii leveähkö lattasivellin. Omassani on pyöristetyt kulmat eli se on pyöristetty lattasivellin, mutta tyypillinen pyöristämätönkin käy, ynnä viisto lattasivellin. Jatkan samalla siveltimellä mahdollisimman pitkälle, kunnes on pakko vaihtaa pienempään yksityiskohtien vuoksi.    

Heti ensimmäisenä halusin rikkoa sellaista perussääntöä kuin "vaaleimmasta tummaan". Eli toffeenruskea osoittautui lopulta keskisävyksi, jonka päälle maalasin vatsalinjaa mukailevat pangaret, vastavarjostukset (counter-shading). Tämä ei ole suositeltavaa, mutta se voi toimia, kun sen tekee huolella... Aloitin hyvin, hyvin vetiseksi ohennetulla maalilla (dippaa sivellin veteen ja sitten maaliin ja siitä hevoseen), jolla vetelin muutaman kerroksen. Jatkoin niin, että kerrokset paksunivat sitä mukaa kun ne runsastuivat, lopulta en ohentanut maalia varmaan ollenkaan. Maalin paksuus on merkityksellinen juttu, kun pienoishevosta maalataan! Pangarea näkyy siis ainakin kupeilla, kainaloissa, koipien takaosassa ja silmien ynnä turvan ympäryksissä. Itse pidän vahvoista, runsaista pangareista, joten tein Tulipallolle aika selkeät vastavarjostukset.

Väri taisi olla 'maissi' (mikähän se olikaan englanniksi... purkeissa luki värin nimi monella eri kielellä). Käytännössä oranssin tai toffeenruskean voi vastavarjostaa esimerkiksi vaaleanruskealla, keltaisella tai millä tahansa muulla, joka on sitä vaaleampi ja yleensä lämpimän, luonnollisen sävyinen. 

Vastavarjostuksen jälkeen tein tummimman sävyn, jonka mukaisesti hevosta voidaan nykysin kutsua punarautiaaksi. Punaruskea ylälinja. Ja se menee yleensä aina siihen, että kun pangare on noin vahva ja tummin sävy leviää noin alas, ei varsinaista keskisävyä juurikaan enää erota. Kropan laajojen alueiden lisäksi sävytin myös ulkonevat alueet tummiksi, eli ns. varjokohdat jäivät lopulta vaaleimmiksi. Näin saadaan hevosesta muotoja esille ja samalla sen maalipinta voi olla kiinnostavampi katsoa, koska tällä muotojen korostamisella aikaansaadaan yksityiskohtia. Tarkkuus ja häivyttely voi olla hankalaa, joten minulle kelpasi vain se että rajat olivat siistit... No, voi arvata, että heti kun se oli mahdollista, sävytin myös sellaisista kohdista, mitä en osaa.

Punaruskea on vahvimmillaan selkälinjassa ja otsalla (ainakin siinä määrin kun sen voi nähdä), ja vähän vähemmän vahvaa se on muunmuassa nivelissä.

Turkin jälkeen pohjamaalasin kaviot valkoisella. Tämä ihan sen takia, että kavioihin tarvitsemani sävy erottuu sellaisena kuin haluan.

Kavioiden pohjamaalin jälkeen maalasin ihon. Löysin purkin, jossa maali oli yllättäen vielä märkää ja käyttövalmista. Sävy oli sopiva punarautiaalle; puhtaan harmaan sijaan ennemminkin kuranruskea. Aloitin taas liruksi ohennetulla maalilla, jonka levitin kapeahkolla lattasiveltimellä. Jatkoin lopulta paksummalla maalilla ja niin, ettei tämä voimakkaampi pigmentti mennyt missään vaiheessa ohuemmin maalattujen paikkojen yli - häivytysten aikaansaamiseksi. Siveltimenä nollakoon kärkisivellin.

Varjostin ihon Derwent Inktense -kynillä niin, että dippasin märkää (kastettu joko veteen tai lakkaan) nollakoon sivellintä hiilenharmaaseen (charcoal grey) Inktenseen ja maalasin mm. sierainten sisältä, suuviivaan, silmänympärysten rypyt ja hevosen jalkovälin syviin koloihin. Inktenset eivät suoranaisesti ole uudelleenliukenevat, eli ne voi laveerata vain kerran, mutta pigmenttiä itsessään voi silti vielä irrota esim. koko hevosta lakatessa. Siksi päädyin lakkaamaan Tulipallon ihon heti varjostukset tehtyäni, jottei irtoileva kynänjälki ole ongelmanani enää sitten kun olen saamassa heppaa kokovartalolakkauksen alle. 

Ihon ohella väritin samaisella hiilenharmaalla myös kaviot. Inktenseissä on todella voimakas ja hyvin irtoava pigmentti, joten hairahduksia voi tapahtua kun niitä johonkin tällaiseen ensi kertaa kokeilee (tiedoksi niille joilla ei vielä ole näistä kokemusta). Sivellintä voi joutua pesemään joka kavion välillä, jos haluaa, ettei pigmentti tummene paljon.

Seuraavissa kuvissa kaviot on laveerattu Heyda -mattalakalla. Vedot voi tehdä joko vaaka- tai pystysuuntaisina, molemmat ovat ihan OK mutta itse teen vaakasuuntaisesti. Syynä vain se, koska silloin saan kaviot ehkä näyttämään siltä kuin niissä olisi kavion kasvamisesta aiheutuneita vaakaraitoja.

Kavioiden jälkeen maalasin jouhet. Niiden pohjasävyksi osui sama toffeenruskea, jolla pohjustin koko hevosen. Rehellisesti sanottuna haluan myös varoittaa, että mikäli haluatte jouhituksen maalausjäljestä mahdollisimman täydellisen, ottakaa siihen aikaa ja etsikää rauhassa se itselle täydellisin sivellin - etenkin harjan maalailu on pikkutarkkaa ja usein raivostuttavaa touhua, mutta tappelu on loppulukeman arvoinen. Itse maalaan ensin jollakin ehkä 2-3 mm leveällä lattasiveltimellä, ja siirryn sitten tekemään jouhien kärjet ja reunakohdat nollakoon kärkisiveltimellä tai niin, että pakotan tuon lattasiveltimen mukautumaan tahtooni.

Noteeratkaa myös nerokas yritykseni kätkeä osaamaton siveltimenkäyttö tekemällä ruunusukkamerkkejä kohtiin, joissa värillinen maali ei ole löytänyt paikkaansa. 

Kun olen tyytyväinen jouhien perussävyyn, lisään joko tummemman tai vaaleamman sävytyksen. Tulipallo on punarautias, enkä halua joka kerta maalata liikaa kontrasteja, joten joko laiskuudessani taikka kekseliäisyydessäni valkkasin sen tummennokseksi saman punaruskean, jolla tein myös turkin tummimman sävyn. Kastoin leveän lattasiveltimen veteen, en kuivannut, ja dippasin sitten maalipurkkiin ja rupesin vetelemään harjamarrosta päin. En maalannut jouhien kärkiin asti ollenkaan, tarkoitus oli vain sävyttää ja "varjostaa" ja kehittää jonkinlainen läpikuultavuusefekti. Täten toffeenruskeaan harjaan tuli vetisen maalin avulla punaruskeasävyinen harjamarto. Hännälle tuli sama kohtelu...

Kuvasin erikseen myös silmien maalausprosessin. Silmät maalataan aina pienellä nollakoon siveltimellä ja/tai esim. hammastikulla, ja useammassa kerroksessa.

Pohjalle ihonväriä; silmävalkuainen. Kerroksia tulee olla niin monta että ainakin näkyväksi tarkoitetut osat silmävalkuaisesta ovat hyvin peittyneet.

Iiris. Suklaanruskeaa, pari kerrosta, sekaan voi iskeä jotain toista sävyä jos haluaa (suosittelen).

Lopuksi tehdään pupilli. Sen maalaamiseen voi käyttää joko nollakoon sivellintä tai hammas/grillitikkua, jolla saa tehtyä varovasti pienen vaakasuuntaisen viivan. Hevonpupillit eivät ole pyöreitä!

Tulipallo ennen kokovartalolakkausta ja silmien/nenän kiillotusta; käytännössä valmis, muttei viimeistelty.

Seuraavaksi kuvia lakatusta ja samalla siis valmiista Tulipallosta. Myönnetään nyt, että niinsanottu mattalakka on hyvin harvoin oikeasti mattaa. Nimittäin oikeasti mattalakan pitäisi esimerkiksi eliminoida kiilto myös silloin kun maali on ollut kiiltävää. Minulla taas on ilmeisesti vain sellaisia maaleja, jotka eivät kiillä liikaa ollakseen järkeviä pienoishevosessa, ja sellaisia mattalakkoja, jotka eivät koskaan ole matampia kuin kiiltävät maalinikaan. En tiedä miksi tämä ongelma on olemassa, mutta en ole millään asteella ainoa joka tästä narisee.

Salamavalo näköjään heitteli valoilmiöitä (kyljessä näkyy).

Kannattaa aina signeerata kustomit...

Laitan perään vielä yhteiskuvaa toisen valmistuneen kanssa. Suikkeli ei onneksi ole uudelleenkustomoitu vaan vain ylipitkä prosessi. Jätin sen alunperin kesken vain siksi, koska tyrmistyin väärästä maalipinnasta, enkä mielelläni lähde mitään uusimaan jos olen tarpeeksi pitkälle kustomin jo saanut.

Suffolkki ja suomenhevonen.

Tuo Suikkeli saa oman postauksensa myöhemmin, jahka kuvaan sen kunnolla... Myös Tulipallo pitää kuvata järkkärillä sitten kun työhuone ei ole enää romumeri.

Toivottavasti tästä on jollekin apua. Olen tolkuttoman huono tallentamaan vaiheita näin systemaattisesti, siis jokaista askelta. Yritin korostaa tärkeimpiä asioita lihavoinnilla ja alleviivauksella, ja silti mietin, näyttääkö se sekavalta tai jätinkö vielä jotain keskeistä koskematta.

Ottakaa sitten huomioon, ettei täysin kirjaimellisesti tarvitse tätäkään tutoriaalia noudattaa, kun omaa raudikkoanne teette. Kustomointi on taidemuoto siinä missä sarjakuvatkin. Ei ole hirveä virhe vaikka joku nyt sävyttäisi oman punarautiaansa (tai minkä hyvänsä muun ruskean/punaisen/oranssin...) vaaleansinisellä tai sitruunankeltaisella; meidän pitäisi kuitenkin tehdä mahdollisimman paljon kustomeita siksi, koska se on hauskaa ja koska saa nähdä jotain konkreettista kehittyvän omissa näpeissä. Iso osa kustomoinnista on pelkkää asioiden kokeilua ja kikkailua, ja se vaaleansininen pangare voisi olla aika lystikäs näky, olkoonkin ettei se ehkä ole ihan realistinen. Pitää kokeilla.

Lisää maalaamista koskevia tutoja saa ehdotella, katson sitten pystynkö niitä toteuttamaan (en ole hevosmallien maalaamisessa mikään mestari).