Ensimmäiset WIA-hevoseni

Viime vuoden syksyllä raahattiin postista kaksi pakettia, ja avasin ne samana päivänä. Pienempi tuli Yhdysvalloista, isompi Suomesta, ja tämän jälkimmäisen lähettäjä sattuu olemaan eräs The Tuherruksen lukijoista. Luen hänetkin nykyisin hevosmallarikavereihini, me suomalaisethan olemme edelleen aika kiven alla tässä harrastuksessa. 

(Huom. julkaisu voi olla koostettu huonommin kuin omat laatustandardini sallisivat, eli saatan puhua jossain kappaleessa mallista jonka kuvat ovat ihan eri kohdassa postausta. En tällä kertaa osannut alustaa tätä kunnolla. Kirjoitan yleensä ensin melkein koko postauksen ja lätkin kuvat sekaan vasta sitten, enkä ota kuvia erikseen blogia varten vaan teen postauksen kuvia ja kuvien sisältöä varten.)

Tummanruunikko kylmäveriori vahvalla pangarella, moldi Gustav. En ole vielä keksinyt näille nimiä.

Paketin lähettäjä oli Vanilje Kitten, joka myös bloggaa, tosin ilmeisesti vain itselleen. Hän lahjoitti minulle ison (suurimman?) osan kokoelmastansa elämäntilannesyistä, ja tottahan toki minä sen heppakasan vastaanotin vaikkei minullakaan ole yhtään ylimääräistä hyllytilaa. Lootasta paljastui ihan uskomaton kasa Breyereitä, ja skaala on enimmäkseen traditional. Tämä on suurin hevosmallimäärä jonka olen koskaan saanut kerralla yhdestä boksista. Kiitos siitä. Olen nähnyt tällaisesta unia, enkä joskus uskonut voivani kokea moista oikeasti. 

Mukana tuli myös muutama WIA-merkin hevonen, ja keskityn tässä postauksessa vain niihin. Niitä ovat myös kaikki postauksen kuvien hevoset. Nuo muut (tai no, osan niistä) saatte nähdä sitten myöhemmissä postauksissa, ja aion kiduttaa teitä paljastamalla että satsin seassa tuli spesiaaleja ja myös yksi Stone. 

Olen ymmärtänyt että WIA on melko uusi hevosmallimerkki. Jos Toy Animal Wikin sivuun on uskominen, niin ilmeisesti WIA perustettiin tai julkistettiin tuossa pandemian alkuaikana Saksassa, ja tosiaan julkaisee pelkästään hevosia. Jokin merkin heppa on ilmeisesti julkaistu jo aiemmin, 2016, liittyen saksalaiseen nettikauppaan nimeltä Modellpferdeversand. Muotoilijat ovat jo ennestään hevosmallareille tuttuja, kovia nimiä, mm. Brigitte Eberl muotoilee moldeja myös Breyerille. Ja toinen muotoilija Horraw Studios on minulle jo vuosien takaa tuttu, sillä olen nähnyt hänen taidettaan DeviantARTissa. WIAn skaala taitaa olla little bit (1:18), siis käytännössä Schleich, mitä nyt on CollectAn tapaan Schleichiä hippusen isompi. Myös muovi on samaa kategoriaa, siis suht pehmeää ja taipuisaa (englanniksi nämä Schleichin tyyppiset merkit ja konit tunnetaan kimppunimityksellä soft plastic tai bendables), eikä sen silppuamiseen välttämättä tarvita mitään pihtejä ja sivuleikkureita kummempaa. Kerron tämän koska olen kustomoija, hahaa. 

Tämä musta arabiori on aika kuvauksellinen. Moldin nimi on Sharif. 

Tietenkään mitään brändin malleja ei saa Suomen kivijalkaliikkeistä, tai ainakaan niitä ei myydä tällaisissa tuppukylissä kuin Savonlinna on. Joskus näin helsinkiläisessä lelukaupassa Papoja ja joitakin muita merkkejä sen iänikuisen Schleichin lisäksi. 

Näitä WIAn hevosia oli boksissa viisi kappaletta. Yksi on kylmäverinen moldissa Gustav, kaksi on arabimoldissa Sharif, ja kaksi muuta ovat puoliverisiä eri moldeissa. Kirjava puokkari on moldissa Lancelot ja rautias on listattu nimellä Bella Rose; en ole varma onko jälkimmäinen myös moldin nimi vai pelkkä malli.  

Heppojen jalat olivat aika vääntyneitä kun kaivoin ne laatikosta. Korjasin ne sittemmin kuumavesikäsittelyllä, mutta se ei mennyt joka mallin kanssa ihan nappiin.

Kimo Sharif.

Kuten mainitsin, WIAt ovat hieman isompia kuin Schleichit. Monet kyllä näkyvät käyttävän kaikkia bendables-merkkejä samoihin tilannekuviin (joita itse sanon kasaumiksi tai näkymiksi), eli kokevat niiden voivan jakaa samat maailmat keskenään. Itseäni voisi häiritä se miten lelumaisia Schleichit ovat, kun verrataan niitä CollectAn ja WIAn hevosiin, jotka on muotoiltu näyttämään realistisilta. Minulle tämä on tosi tärkeää - realistisuushan on koko hevosmalliharrastuksen suola ja tavoite. Ja kun Schleichit ovat pitkään olleet minusta tosi tylsiä, niin samaa ei voi sanoa näistä vaikeammin hankittavista merkeistä... Minusta on absurdia nähdä realistisen hevosen näköisiä kumikaakkeja. 

Ruunikkotobiano ori moldissa Lancelot.

Tällä on aivan mainio ilme!

Okei, en ehkä keksi sen enempää ylimääräistä lätistävää näistä. Halusin kummiskin kertoa vähän brändin taustaa, koska Suomessa kaikki tietävät aina vain Schleichin, eikä näistä muista merkeistä tiedetä kai ollenkaan pienoismallihevospiirien ulkopuolella. 

Bella Rose, satsin ainoa tamma.

Niin ja hei, se laatikko, missä tämä koniarmeija saapui, pääsi myös uusiokäyttöön. Siitä tuli harvinaisen iso laatikkomaja kissoilleni, ja leikkelin siihen vähän reikiä lisäviihteeksi. Tosin leikkimisen sijaan siinä sen päällä on lähinnä nukuttu... Ja heitän sinne usein nameja kissojen etsittäväksi. Vanilje oli piirtänyt boksin kanteen hienon tussipiirroksen, ja kuvasin sen ennen kuin loota avattiin ja päätyi kissoille. Näin se piirros on arkistoitu, vaikka loota itsessään päätynee tuhotuksi jonain päivänä. 

Uniikein mallini

Kaverin kysymyslistan suomentelu iski taas. Nyt kysymys on "What’s your most unique model?" eli mikä mahtaa olla hevosmalleistani uniikein tai erikoisin. 

Tämä Schleich-friisiori on joistakin kulmista jopa ihan katsottavan näköinen.

Puhutaanko tässä nyt tehdasmalleista vai kustomeista, vai molemmista? Nykyisin on aika vaikea olla oikeasti uniikki ja erilainen, mutta aina välillä tulee vastaan jotain mitä ei olisi ikinä odottanut näkevänsä. Joskus noissa tapauksissa toivoo että se olisi jäänytkin näkemättä. 

Omassa laumassani ei taida olla mitään kovin erikoista... Ainakaan nopeasti katsottuna. Rupesin nääs pohtimaan sellaisia kuin kaverin tekemä savisuokki, jättimostiisi, Tilda... Tuo savinen suomenhevonen on tosiaan ystävän muotoilema, ja hän antoi minun raahata sen kotiini joskus kun kävin kylillä. Se on aika painava joten en ole vieläkään maalannut sitä, vaikka pitäisi - mutta en halua ottaa riskiä että rikkoisin sen, ja tiedän kokemuksesta että painavan mallin maalaaminen tekee todella pahaa niskoille... Jättimostiisista ei tule mitään pitkään aikaan eikä se edes ole yhtenä kappaleena, joten sekin pitää jättää pois laskuista. Jäljelle jää Tilda, pieni ja ruma mostiisitamma jonka muotoilin itse. 

Tildan virallinen nimi on Blue Tears, ja sen rotu on tosiaan mostiisi, sekin minun tekemäni. Mostiisit ovat rakenteeltaan aika huonoja ja rumia eivätkä ole kovin isoja, ja ne on tarkoitettu helpoiksi ratsastaa. Ei tämäkään malli sinänsä kovin ihmeellinen ole, vaikka voikin olla hauska ajatella että se on tällä hetkellä maailman ensimmäinen ja ainoa mostiisia esittävä hevosmalli. Mutta onko se uniikki noin niinkuin pienoismallihevosmaailman mittakaavassa? No on! Eikä ehkä ihan hyvällä tavalla. Sen naamasta tuli ihan kiva, mutta loppuheppa on ihan roskalaatuinen, joten ehkä ymmärrätte miksen jaa kauheasti kuvia tästä kaakista. 

Ja tuo riimukin pitäisi päivittää tai vaihtaa! (Sen ei ole tarkoituskaan sopia Tildalle.)

Tehdasmalleista taas ei löydy mitään kovin erikoista, enkä edes omista mitään niin rajoitetusta erästä tullutta että siihenkään voisi vedota. Ja sitten taas, en ole nähnyt yleensä kuin vain yhden kappaleen kustakin julkaisusta reaalimaailmassa, joten en voi oikeasti verrata omiani mihinkään mitä netistä löytyisi; Breyerin regular run -mallien maalien tummuusaste ja jotkut yksityiskohdat voivat vaihdella aina silloin tällöin, vaikka kyse olisi yhtä oikeaa hevosta esittävästä muotokuvamallista, ja osa ihmisistä keräilee näitä variaatioita. Minäkin ehkä keräisin, jos olisi turhaa tilaa ja rahaa ja tietämystä. 

Kuitenkin tiedän sen verran, että näitä Royjä julkaistiin tosi erilaisissa ruskean sävyissä, ja minun pullani menee sinne vaaleimpaan päätyyn kyseistä janaa.

Voisiko sitten olla jotain mikä on Suomen mittakaavassa harvinaista tai erikoista, esimerkiksi siten ettei kyseistä mallia ole koskaan myyty täällä? Niitä minulla voi ollakin useita, mutta varma en ole. Breyerin 70'th Anniversary Assortment -sarjan hevosia myytiin Lahjakkaassa, PAITSI että sieltä puuttui se voikko saddlebredi melko uudessa moldissa. Minua se kiinnosti, joten ihmettelin miksei sitä ollut kaupan. Inkkariponin kyllä hommasin. Myöhemmin sain tuon anniversaarisaddlebredin Yhdysvalloista, kiitos (tekstin otsikon keksineen) Mariah'n joka auttelee minua näiden hankinnassa vähän väliä. Jouduin suoristamaan vähän hepan jalkoja, mutta muuten se oli ihan valmis valokuvattavaksi.

Kunnon kuvia voikkosaddlerista ei ole, joten laitetaan sitten vintagemallia sen sijaan. Se uudempi moldi taisi muutenkin olla ikäänkuin päivitetty versio tästä (kuvan malli on julkaistu 1960 -luvulla).

Suomalainen kanssamallariystävä ja jonkin verran blogannut Taateli auttoi minua hommaamaan Nevermoren. Se oli hänen, mutta hän halusi luopua siitä, joten sanoin että sen voi antaa minulle jos palkaksi kelpaa vaikka kasa tackia. Niin siinä sitten kävi! Tackin lisäksi Taatelille meni kyllä kassillinen kaikkea muutakin, muunmuassa Beachcomber jonka saamisessa Suomeen autoin. 

Nevermore odottaa vielä kuviaan, mutta onneksi ikuistin sen faktan että Beachcomber on joskus kökkinyt pienoismallihuoneessani!

Minulla ei ole mitään käryä siitä mistä suomalaiset keskimäärin hankkivat Breyerinsä, jos se ei ole Lahjakas. Pitkään se nimittäin varmasti olikin, mutta ei enää kohta. Oletan että jotkut nyttemmin kotia vaihtavat RR -mallit on alunperin hankittu Lahjakkaasta. Mutta RR:t eivät ole spesiaaleja sinänsä, joten katsotaan löytyykö laumastani jotain muuta? Hyvä esimerkki voisivat ehkä olla joulukuusenkoristeiksi tarkoitetut mallit, jotka tuntuvat keraamisilta ja ovat vähän stablemateja isompia. Minulla on näitä kaksi, ornamenttimustangi ja Blue. Molemmat sain Yhdysvalloista. Lahjakaskin on myynyt joitakin koristeita, mutta ei näitä kahta. 

Yksi muu uniikihko koni olisi Old Glory, joka sai uudeksi nimekseen One To Start eli Uuno. En vielä joku aika sitten olisi oikeasti uskonut, että tulen joskus omistamaan Yhdysvaltain lippua esittävän Breyerin, ja vielä moldissa jota on tosi vaikea saada mistään. Tätäkään otusta minulla ei olisi ilman amerikkalaisia kavereita. Moisia arvostaa kyllä toden teolla tässä kohtaa. Modelliversumikuvissa tällainen hevonen voisi kieltämäti olla aika erikoinen, koska tarkoitus on luoda vaikutelma realistisesta ja "todellisesta" tilanteesta, eikä osittain läpikuultava hevonen ole kauhean realistinen! Mutta sehän siinä olisikin huvittavaa.

Yksi muu uniikki heppa laumassani on itseasiassa RR -julkaisu. Tämän omisti joku muu joskus, mutta hän postitti hepan minulle osana tradepakettia jossa piti olla kustomoitavia uhreja. Hän myös sanoi että saan kustomoida tämän jos haluan, mutta itse päätin pitää tamman siinä kunnossa missä se on. Syy? Se on ollut osa entisen omistajansa lapsuuden leikkejä (carpet herd) ja sisältää kauheasti tunnearvoa hänelle, enkä tokikaan halua tuhota tätä tunnearvoa! Silmäkulmassa näkyvä valkoinen laikku on ilmeisesti seurausta irronneesta muovinviipaleesta, eikä tällaisia näy muilla saman mallin julkaisuilla. Minusta se tekee mallista yksilöllisemmän ja kertoo jotain sen historiasta. 

Angel's Lace "Lacey". Nimi on entisen omistajan antama.

Uniikkius on siis hyvin paljon kiinni siitä, miten se määritellään ja mistä näkökulmasta katsotaan. Olen itse sitä mieltä, että on olemassa jonkinlainen normaali; se on jotain mitä on eniten ja joka ei yleensä ole mitään harmillista. Ihmiset yrittävät nykyisin väittää ettei normaalia ole olemassa, mutta on se, kuten juuri sanoin. Minun sektoraaliset heterokromiasilmäni (siniset silmät joista toisessa myös ruskeaa) eivät todennäköisesti ole kovin normaalit, koska tällaisia ei tule vastaan juuri ikinä, vai kui?