19. helmikuuta 2017

Nuudeli, vuoden 2017 ensimmäinen kustomi

Sain tämän valmiiksi jo tammikuussa, mutta vasta 17. helmikuuta eestyin kuvaamaan sen kunnolla. Aiemmin ottamani kuvat (joihin aloituskuva kuuluu) olivat liian huonoja julkaistavaksi oikeasti mihinkään, vaikka kerkesinkin jo tunkea pari DeviantART -galleriaani.


Nuudeliksi nopsaan nimeämäni kustomi oli alunperin Schleichin ruunikko kouluratsuhannoveritamma. Ostin sen... aikoja sitten. Ehkä 2013 tai sitä ennen. Valmiiksi se tuli vasta tänä vuonna, kuten mainittua. Vaihekuvia on melko paljon, suurin osa niistä esittää muovailuvaiheita.
Vanhimmat kuvat on otettu vanhimmalla kamerallani, Pikkutyypillä, joskus vuoden 2013 aikana kai (arvatenkin viimeistään silloin, koska tuona vuonna hankin järkkärini). Kuvauspaikka ei ollut koti koska kustomoin ajantapoksi koulun asuntolassa. Terrakotan värinen massa oli DASia.

Nuudelista piti alunperin tulla joku suomenhevosen ja lämppärin sekoitus, eikä väriksi kaavailtu suinkaan punarautiasta liinakkoa... Ei minulla mitään sen tarkempaa suunnitelmaa sen varalle silloin edes ollut. Vuolin siltä pintelit pois niin suurelta osin kuin kykenin, lisäksi naama, kaula ja selkä maistoivat veistä. Kavioista poistin kengät. Korvat olen muovannut ainakin kolmesti uudelleen, sama hännällä. Lopulta olin tosi vähällä jättää tämänkin sikseen, koska halusin parantaa massailuja mutta en tiennyt miten...

Nostalgiaa!


Yhteen aikaan, 2014, testasin onko silkkimassasta kustomointimassaksi. Itseasiassa on - ja ei ole. Korvia siitä voi tehdä, ynnä jouhia erillisistä pötkylöistä, mutta tuollaista työkalulla uritettua harjaa ei kannata yrittää muovata. Näyttää enemmän kuivuneelta purkalta kuin hevosen harjalta... Tai no, pitäisi ehkä testata nykyisin uudelleen, mutta en toistaiseksi ole innostunut. Pidän nimittäin hirveästi siitä millaista veden kanssa työstettävien massojen urittaminen on.  

Huomatkaa selässä olevat tussinjäljet. Maalaamattomia on kätevä käyttää vaikka satulamalleina (se satula ei koskaan tullut valmiiksi).


Seuraavat esittävät vaihetta, kun olin nyhtänyt silkkimassat irti ja tehnyt mm. Kreasta kunnon harjan, kerran tehnyt hännän (ja repinyt irti), korvat...


Olen kokoajan pitänyt Nuudelin päästä.

Oikeaoppisestihan korvat tehdään joko epoksimassasta tai niin, että sisällä on vaikka muoviin kuumana iskettyä rautalankaa tukena.

Vuolin kavioista kengät pois ja massailin 'nostettuihin' kavioihin pohjat.

Tämä taempi kavionpohja lähti jossakin välissä irti, en jaksanut muovata uusiksi...

Koska toivoin Nuudelista varustettavaa kouluratsumallia, meinasin jo kerran tehdä sille tuollaisen hulmuhännän... Mistä ei tietenkään mitään tullut. Tiedän kyllä, että rautalankaa pitäisi käyttää tunkemalla se esimerkiksi kynttilällä kuumennettuna tuonne konin kannikkaan, jotta rautalankaa käytettäisi sitten hännän ruotona, mutta minkäs teet kun vältän tulella leikkimistä... Halusin hännästä kyllä sellaisen, että siihen periaatteessa voisi laittaa vaikka häntäremmin jos syytä on. Lopulta revin onnettoman virityksen irti ja rupesin suosiolla tekemään kropanmyötäistä huiskua.


En minä noin rumaa häntää olisi itseltäni sietänytkään...


Ohentakaa niitä maalejanne, ihmiset.

Massoina käytin ainakin sellaisia kuin DAS ja Krea, ynnä Jovi. Nyt kun kerkesin jo rutsauttamaan hännän poks niin voin sanoa, etten tuota Jovia suosittele ainakaan ulkoneviin kohtiin. Krea on aina tuntunut kaikista paheksutuista askartelumassoista vahvimmalta ja muuten vaan parhaalta.

Seuraavat kuvat ovat viimeisestä muovailuvaiheesta. Tamma oli hankkinut otsaharjan ja lopullisen häntänsä. 


Lakkaan massailut ennen maalaamista. Myös silloin, kun lisään massaa pohjamaalin päälle.



Suunnittelin alunperin lisääväni massaa vielä tuohon tyveen, ettei se näyttäisi murretulta, mutta en ehtinyt...

Tammikuussa 2017 iski jokin outo maalausvimma, ja päätin valkata jonkun randomin uhrin hyllystä. Käytin värejä suoraan purkista, joko tehdassekoitteisia tai itse sotkettuja... Olen joskus vetelä tekemään noin simppeleitä asioita (sekoittamaan värejä) itse. Voitte nähdä että sain konin vahingossa valmiiksi saman vuorokauden sisällä. Samalla pääsin varmuuteen siitä, että tämä on suomenhevonen eikä risteytys.

Maalasin sen akryyleillä (Louvren ja Mont Marten tuubivärejä), lakkoina Heyda -servettilakka ja yksityiskohtia varten Louvren brilliantti... Käytin keinokuitusiveltimiä.

Pienemmät siveltimet eivät malttaneet tulla kuvattavaksi, niillä oli bileet laatikossa.

Turkin päällimmäisen värin ohennettu kerros, ennen tujumman kerroksen maalaamista.

Nimi Nuudeli ei saa jäädä sille ainakaan viralliseksi nimeksi. Olen vaan huono nimeämään tammoja! Äh. Lisäksi nimien tulee sopia kantajilleen myös värimaailmaltaan; jos tiedät mitä synestesia on, sitten ehkä tajuat mitä tässä hölötän. Nuudeli -heppa on ruoan värinen, tarkemmin sanottuna mieleen tulee pasta, pizza ja jotkin leivät.

En pahoittele vaikka jotakuta järkyttäisi heppojeni sensuroimattomuus. Ymmärtäkää se miten haluatte.

Arvatkee mitä kävi heti ensimmäisen koekuvan otettuani - muksautin Nuudelin kumoon juuri sille puolelle, jolla sen häntä on. Napspoikki meni ja joutui liimattavaksi. Ei sekään ihan herkkujuttu ollut tehdä, koska vaikka käytin pienoismalliliimaa (esim. lentokoneisiin tarkoitettua), olivat ilmeisesti omat käsivoimani niin tujut että onnistuin katkaisemaan paksummankin palan hännästä irti. Jee. No, häntä on nyt liimattu. Oikeanpuoleinen korvakin sai pientä osumaa, ilmeisesti maali vaan vähän kuoriintui irti...

The hännänpala.


Pelastaja.

Heppa sai varmuuden vuoksi suoranaisen sängyn, jolla se lojuu kaiken aikansa hyllyssä ollessaan. Kaulan alla on 'tyyny', joka takaa sen ettei korviin kohdistu painetta, mikä voisi aiheuttaa niiden murtumisen. Luksusta hänellä verrattuna naapureihinsa. Päädyin tähän ratkaisuun, kun totesin, ettei tälle mitään lointa kannata ruveta tekemään - häntä olisi vain tiellä ja yhtlailla suojauksen tarpeessa, eikä loimi estä sitä hajoamasta.


Suosittelen. Jotain käyttöä hukkakankaillekin...


Sitten ne varsinaiset kuvat. Olikin iso vaiva kirjoittaa tuo alkusepustus tuohon, koska tykkään itse jos on paljon tekstiä kuvien ohella. Kuvatessani jäi päälle väärä valkotasapaino, jonka olin aiemmin säätänyt, joten nämä ovat vähän liian punaisia kyllä. Jouhista taas tulee mieleen home, eikä siinä auta sekään että ne oikeasti ovat aavistuksen vihertävät (Inktense ei näytä ikinä samalta laveerattuna kuin ennen sitä).
Lisäksi, koska kuvasin järkkärillä, jonka salama on pikku pröblema aina sen mukaan minkä kokoisia asioita kuvaan, ovat nämä kokovartaloräpsyt melko tummia.

Hieman näpelöidympi kuva.





Peruskuvien sekaan kuuluu myös pakolliset räpsyt vatsapuolelta, siellä on signeeraukseni. Ei näytä kovin ihmeelliseltä (saati ole lakan takia luettavissa) verrattuna oikeasti osaavien kustomoijien nimmareihin. Piru niiden maalien kanssa.


Heppa kannattaa signeerata: nimmari ja valmistumisvuosi.

Ja, niinikään peruskuvien jälkeen tulee aina läjä yktisyiskohtia, kuten pään merkit, silmät, miten on muotoiltu tai maalattu sitä ja tätä ja tuotakin. Riippuu aivan hevosesta, mitä haluan näyttää tarkemmin.

Yksinkertaisesti hyvä kuvalkuma tätä heppaa tallennettaessa.

Laukkiiii.

Laukki ja sen kulku oikean nenäsieraimen sisälle.

Halusin pigmentittömän ylähuulen, mutta alahuuli sai pysyä tummana.

Tykkään genetiikasta, ja leikin ajatuksella että Nuudelillakin olisi värillinen täplä laukin päällä; siksi vasen sierain on tumma.



Silimä. Pohjalla on ihonväriä, jonka päälle vedin kahta ruskean sävyä ja lopuksi mustalla pupillin.


Oikea korva sai osumaa kaatumistilanteessa.

Jalkoja kuvasin enimmäkseen siksi, koska olin maalannut kaviot Derwent Inktense -kynillä (levitetty ja kiinnitetty lakalla) ja sävyttänyt sukkiin vähän ihonväriä... Mutta ai jee, koska järkkärini, näistä tuli vähän liian valoisia.



Varjostettu maalilla. Ihonväriä. Mukana vettä häivitysten tekemiseksi.

Takakaviot ovat oikeasti aika tummat harmaat, mutta tämä pirun salama oli aika... kirkas.


Lopuksi muutama vajaa kuva, joita ei pysty lajittelemaan. Ei edes tarvitse pystyä.



Miks miusta tuntuu, ettei tälle tule jatkossa kovin usein riimuja puettua...


Yhteensulauma: Tällä hetkellä paras kustomini, mitä valmistuneisiin tulee. Omat laatukriteerini eivät silti täyty, esimerkiksi muovailupuolessa olisi paljon paranneltavaa. Maalipinta näyttää kuvissa pahemmalta kuin todellisuudessa, koska yksityiskohdat ja rosoisuus tulevat selkeästi esiin. Lakkaan en ole ikinä tyytyväinen, mutta koska jollakin täytyy koni päällystää, on tyydyttävä turhan muovisen näköisiin pinnoitusmateriaaleihin (ts. Heyda - joka ohuena kerroksena mm. sienityökalulla levitettynä ON just ja just kelpoa katsottavaa). Muovailusta senkin verran vielä, että ellen olisi jo muuten vaan pitänyt Nuudelin naamasta, olisi sen pää paljon raskastekoisempi kuin nyt. Tykkään kyömynaamoista, ja mielestäni suomenhevonen näyttää vallan hyvältä jos se on oikeasti jytky, työhevostyyppinen. Myös se, ettei tästä kuulunut alunalkaen suokkaria tulla, selittää sen miksi sen pää on noin siro.  

Oik. Schleichin hannovertamma OF, keskellä suomenhevosruuna Nuokkis (CM, ilmeisesti 2009), ja vas. tietenkin Nuudeli...

Yritän tässä opettaa itseäni lataamaan blogiin kuvat isoina... Tai siis koossa "suuri" keskikokoisen sijaan. Saahan nämä aina klikattua täysikokoisiksi, mutta itse arvostan sitä jos niin ei tarvitse jokaisen kuvan kohdalla tehdä.

Minulla on kova hinku saada maalausvalmiiksi pino muita, uudempia projekteja, mutta ongelmani on erittäin kelju: en tiedä miten ne hevoset saa kestämään tolpillaan, kun ei ole näkyviä vuohisia joihin viritellä rautalankoja. Pitää kai viimein opetella käyttämään potentiaalisesti tuhovoimaista ilmiötä nimeltä kynttilä... Tujua rautalankaahan minulla on. (Tai ehkä laitan kaksosen tekemään ne tulijutut puolestani.)

Mutta hei, tämä maailma tarvitsee suomenhevoskustomeita - ja suokkimalleja ylipäänsä. 

13 kommenttia:

  1. Wau! Se on todella hieno!
    En kyllä käsitä miten saat siveltimellä noin hyvän maalausjäljen (en osaa häivyttää/blendata miten se nyt sanotaankaan)... Kai se on vain yritettävä...
    Nyt on viikko lomaa niin ehkä saan tässä jatkettuakin maalaamista.
    Tykkään kyllä erityisesti tuosta hännästä, jotenkin se vaan on niin kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke. Se häntä saattaa olla parhaita tekemiäni tähän asti. :)
      Niin no öh, tuohon häivyttämiseen nyt ei muu autakaan ku maalaaminen itsessään, ja materiaalien ja välineiden tunteminen. Tekemällä oppii. Voisin ottaa enempi noita kehityskaarikuvia joku päivä, nimittäin nyt ku sain toisenkin ikuisuusprojektin loppuun ni on mihin verrata niitä vanhoja... (Niistä voi olla hyötyä semmosissa "myh en osaa miks muut tekee nii hyvi" -tilanteissa. Joita tulee kaikille.)

      Mutta häivytyksistä, karvatekstuurien maalaamisesta ja muusta oleellisesta aion julkasta tekstiä jossain välissä. Ja siveltimien hoitamisesta.

      Poista
    2. Oot hyödyllinen henkilö mun harrastukselle!
      Toivottavasti joku päivä olisi enemmän meitä suomalaisia mallariblogaajia. (Tällä hetkellä kaikki muut kun tuntuvat olevan sellaisia schleich-blogeja. Ei siinä mitään, itsekin aloittanut sillä saralla mutta kyllä tämmöiset tekstit kiinnostaa nykyään enemmän.)Kaipaan lisää tämmöisiä inspiroivia tekstejä.
      Nyt alankin miettimään, että millaista varustetta sitä aloittelisi. Nyt kun on lomaviikko niin otetaan ilo irti. Lisäksi sain just 2 classic-hevosta syntymäpäivälahjaksi ja hirveä hinku olisi niille jotain varustetta räpeltää. Ajattelin yrittää jonkun nahkatuotteen tekemistä (tosin tekonahkasta, kestävyys hiukan epäilyttää). Pitääpi prosessia kuvata!
      Jään innolla odottamaan noita postauksia.

      Poista
    3. Sehä on nastaa. :)

      Mieki sitä toivon ja toisinaan kahlaan Googlea, josko sieltä jotain vielä vastaan kävelis... Mitä noihin Sch -talliblogeihin tulee, niitäki oon puinu luonnoksissa, mutta saatan jättää ne julkasematta... Sen sijaan on ollu kiinnostavaa pohtia, mitä eroa on noilla blogeilla ja ns. valokuvatarinoilla (photo story), joista pidän ja joita enkkublogiin tungen. (Jonnekin sinne taisin selittääkin, että ideani ovat valtavirrasta poikkeavia.)

      Kokeile tehä reikäremmillinen riimu, arabiriimu, kenties satuloita, jalkasuojia...? Myös hackamorea kannattaa kokeilla. Reikäremmeihin saa reiät tyhjällä lyijytäytekynällä (vaikka 0.5), reijitettävän palan alla voi pitää jotain turhaa nahkapalaa.

      Ja ai niin, siitä quarterista. Putsasin ja kuvasin kyseisen mallin (ei minun vaan perheenjäsenen), metsästin pikku naarmut ja kuvasin nekin. Kuvat ovat galleriassa joka ei ehkä näy rekisteröitymättömille, mutta esim. Skypen kauttahan pystyy kuvia helposti viskelemään myös jos se kyseinen sivu (liittyy deviantARTiin) ei teikäläiselle näy?

      Poista
  2. Nyt päädyin aloittamaan hevospoolo varustesetin kerran minulta yksi poolohevonen löytyy.
    Kävin myös ostamassa juuri ihan kunnon nahkaa, hyvät pihdit, liimaa (joka kyllä kuivuu tuskallisen hitaasti, mutta tässähän voi sitten aina kerralla pitää 50 eri työtä vaiheessa :D) ja sitten hyvää rautalankaa (0,4mm ohutta ja kiiltävää!). Nyt kun on viikko vapaata koulusta niin ehdinkin jotain tehdä. Ihanaa!
    Täytyypi kyseinen hepo käydä tsekkaamassa, katselen jos sivun näen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se dynaamisuuden määrä lieneekin aika inspiroiva... Smarty Jones ja muut kireät laukkurimallit kiinnostaa minnuu täälä mutta raha estää, pff. Niile ku tekis kamoja ni sais semmosia lennokkaita liikelavastuskuvia.

      Kai se liimankuivumisajan kestokin on kiinni siitä, millasesta ite tykkää, miula menis järki jos en vois tehä yhtä varustetta heti kerralla loppuun. ;) Pikkuruisia pyykkipoikia voi käyttää pitämään liimauspinnat yhessä kuivumisen ajan (noita pyykkiksiä pitäs löytyy askartelukaupoista), ettei tarvi sormin rutistaa.

      Quartterikuvat on täällä: http://sta.sh/2h1uebs28kp?edit=1 en tiedä selitinkö oikein mutta tätä ei siis voi nähdä jos lataaja (minä) ei itse sitä linkitä.

      Poista
  3. Smarty jones on kovin kiva malli! Itse ostin näitä materiaaleja niin eihän mulla nyt ole varaa ostaa malleja. Enkä kyllä osais päättääkään, että minkä ostaisin...
    Tuo kuivumisaika unohtui kaupassa tarkistaa... Pikkupyykkipoikia meinasin ostaa, mutta kai niitä täytyy käydä jossain välissä hakemassa. Tällä hetkellä toiset pihdit saavat toimia tuossa hommassa. Ongelma olisi se, että pitäisi kotoa jaksaa poistua jos niitä pyykkipoikia haluan...
    Kuolani ei valu, ei... Mä en tiiä mikä tuossa mallissa iskee, mutta siihen vaan oon rakastunut. Perus virheitä joita löytyy schleicheistä näkyy siinä. Itsellänikin jostain syystä schleicheillä on ne korvanpäät ensimmäisenä kuluneet. Luulisin, että osa johtuu siitäkin, että usein schleich-hyllyillä käy pikkulapsia riehumassa (raivostuttavaa! Osta siinä sitten mitään, kun puolissa enemmän naarmuja jo kaupassa kuin itse koskaan saisit aikaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nyt on ihan pakko kysellä, että haittaako sua jos kopion tuossa varusteiden säilytyspostauksessasi esittelemiäsi varustepuita. Tai siis, että tekisin jotain vastaavaa. Haluaisin, että nuo varusteet olisivat edes jonkin verran esillä, ja tuollainen olisi aivan oiva keino siihen!

      Poista
    2. Montahan ostoslistaa oon lyhyessä ajassa tehny... Niitä aina tulvii laukussa kun jonnekin menen.
      Miuki pitäs niitä pyykkiksiä ostaa, pussillinen, vaikka käyttämäni liima kuivuukin supernopsaan. Joskus nahka vaan voi olla niin tönkköä että täytyy runtata se kunnolla siks aikaa että liiman oma pito kestää.

      Nyt pitäs sit vaa keksiä jatkotoimet ton quartterin suhteen. Bloggerissa ei ehkä sähköpostejaan uskalla jakaa (minä ainakaan) mutta Skypestä löydyn tällä nimellä.

      Eikä se romupuiden kopsailu haittaa... Miu pitäs siitä askarrella tutoriaalikin, mutta viiksilankaa ei ole nyt niin en voi (rautakaupasta sitä arvatenkin voisi hankkia). :p Ehkä saan jossaki välissä semmosen ohuemmasta langasta tehtyä ja dokumentoitua. Mutta se tekniikka on oikeasti vaan tyyliin nippu lankoja, yks ylimääränen niitte ympäri sillee että muistaa jättää juurtentaittovaraa, vääntää oksia pitkin matkaa kunnes ollaan latvassa asti (eikä taita oksaksi sitä viimeistä, josta itse ainakin kantelen puuta ympäriinsä). Ja oksat sitte pätkii ite halutun mittasiks, trimmailee ja sitä rataa.

      Poista
    3. Jos joskus vaikka osaisi tehdä niin hienoja customeja tai varusteita että joku niitä ostaisi. Sitten voisi hymyssäsuin niillä rahoilla kustantaa tätä harrastusta.
      Aloin just kirjoittamaan postausta, jossa mietin miten hullun touhua tää on. Se tulee todella eroamaan mun normaaleista teksteistä, siinä annan itseni vaan vuodattaa. :D
      Ihan tasan samanlaista en ajatellut tehdä, tekee nimittäin mieli tehdä sellainen folioteipillä (en tiedä mitä se on oikeasti. Se on kuitenkin kuin paksua foliota, mutta on kuitenkin teippiä. Löytyy just rautakaupoista)päällystetty puu tms vastaava. Jos omistaisin rautalankaa tarpeeksi niin tekisin sellaisen n. 30 cm korkean hevosen josta tulisi sellaisia "oksia" ja johon voisi ripustaa koukkuja yms. Se olisi aiheeseen sopiva. Toisaalta sitten pitäisi myös jollain keinolla saada siitä hevosen näköinen. Mun mielikuvitukseni laukkaa :D
      Tosin sellaisen puunkin voisi tehdä, sitten kun/jos varustekokoelma niin suureksi kasvaa.
      Itse jaan pääasiassa bloggerissa blogijuttuja varten tehtyä sähköpostia. Useammalle on ollut tarvetta mysö, kun on halunnut tehdä henkilökohtaisen instagram-tilin lisäksi pienoismallitilin sinne.

      Poista
    4. Tuo on ideana siitä vinha, että sillon tavallaan rahoittaa oman tekemisensä omalla tekemisellä. (Esim minä omaan ajatuksen, että maalatuilla kuvilla pystysin rahottamaan elämäntapaani, siinä missä elämistä varten olisi joku ns. oikea työ...)

      Vuodattamalla kun kirjoittaa, niin usein se teksti on runsaampaa ja luontevampaa verrattuna muuhun kirjottamiseen. Ja ainaki miula auttaa siinä se, ettei sitä tekstiä tarvitse joko julkaista ensinkään tai ainakaan heti.

      Folioteippi... Putkiteippi? Ideaalia ryönää vähän kaikkeen... Taidankin korvata sillä ne irtoilevat maalarinteipit joilla yritin kiinnittää valkoset taustapaperit siirrettävään Schleich -kuvausstudiooni.

      Telineheppa on ideana loistava. Voi järki mite paljon hevosen mallisia juttuja on tullu suunnitelleeks ajan saatossa! :D Hyvä apukeino lienee tuhertaa se ensin jotenkuten paperille ja jäljentää rungon muodot sitten sen kuvan kanssa oikeiksi.

      Miula on tasan yks sähkis ja se on syy siihen kun en sitä oikein kehtaa jakaa... Vaikka toisaalta, ei siitä saa mitään sen ihmeempää varmaan selville, mutta olen vainoharhainen (netissä ylipäänsä). Taidesivustoilla on niin kätsyä ku voi vaan pistää yksityisviestiä ihmisille. Olen niin urpo etten kehtaa yrittää toisen sähköpostin tekemistä, en ole ikinä tajunnut miksi digitaaliset laitteet (erityisesti jos ne eivät ole omiani) tyypillisesti ovat meikää vastaan kaiken maailman profiilien kanssa.

      Poista
    5. Multa löytyy kaikkia kivoja jämiä -kuten tuota teippiä- keppihevosajoilta. Kyseisen telineen teosta innostuinkin ihan liikaa ja periaatteessahan sen voisi vaikka jossain vaiheessa toteuttaa.
      Tuosta tekstistä tuli hyvin outo, mutta säästelen nyt sitä hetken aikaa niin tulee edes jotenkin järkevä postausväli.
      Mä tulen toimeen kaiken tekniikan kanssa. Jotenkin ne vain tottelee mua. Ehkä oon myös syntyny sopivasti toiselle vuosituhannelle :D eihän -00 syntynyt ole uskottava ilman 50 eri laitetta (siis kaikelle pitää olla oma laite! Läppäri, tabletti, puhelin, e-kirjan lukulaite, järkkäri, pokkari, stereot... mistä näitä oikeen ilmestyy)
      Jos pystyisi joskus elättämään tämän harrastuksen itsellänsä, niin sitten ei tarvitsisi esim. koirien takia karsia tätä harrastusta.

      Poista
    6. Mie oon vuodelta 1995... Mikä aiheuttaa välillä outoa oloa, koska ei ole kauaa siitä ku ite olin joka paikassa muita nuorempi, haha (muistan ku löysin pienoismallipiirit...). Nykysi on vissiin loogista että tän ikäsilläki on jo pentuja. :D
      Mielenkiintoista... Miusta taas tuntuu, että nykyihmisillä on hirvee hinku ahtaa kaikki mahollinen yhteen vempeleeseen. Ts. älypuhelimet ja tabletit. Kumpaakaan en omista, enkä mitään muutakaan pöytätietokoneen ja peruspalikkakännykän ohella... Kameroita on kolme. Mutta niitä en laske miksikään äly- tai nettilaitteiksi. MP-3 on mutta en käytä sitäkään nykyisin. Kaikista vempaimista käytän oikeastaan vaan kameraa ja konetta, kännykkää en juurikaan. (Nyt tämä on se outo asia - ihminen joka osaa elää ilman luuria!)

      Poista

Kommentoithan vain jos on jotain kunnon asiaa, danke.