Miksen päivitä useammin?

Kohta on taas kulunnut kuukausi edellisestä postauksesta.

Mietin välillä, miksen julkaise niin usein kuin "pitäisi"? Pitäisikö? Luonnoksia tuossa on kuitenkin suunnilleen sata, osa ihan kesken ja osa periaatteessa julkaisukondiksessa.

Sanon nyt suoraan, etten ala leikkimään mitään "julkaisen kerran viikossa ja olen aktiivinen" -tyyppiä. Enkä myöskään odota mitä lukijat haluaisivat nähdä, tai mitään muutakaan...

Repa vissiin leikkikiusaa Dreamyä.

Tuntuu ettei tästä hommasta oikeasti saa jatkuvaa bloggaamista aikaiseksi. Tykkään itse sellaisesta, että yhdestä asiasta tehdään kauhea tekstiseinämä ja se julkaistaan siis erillisenä artikkelina, mutta en saa sellaisia kirjoitettua - enää nykyisin ainakaan. Inhoan sitä, jos tekstiä on liian vähän. Nykyihmiset eivät enää osaa eivätkä halua kirjoittaa kunnolla, joten tykkäisin, jos jaksaisin edes itse julkaista runsaassa määrin älykästä tekstiä. Mutta en jaksa enkä pysty. Asian ydin voidaan käydä hyvin läpi parissa lauseessa, ja siinähän se sitten onkin... Sellainen on pintaraapaisu, mutta pintaraapaisu ei koskaan riitä.

En ole mikään päiväkirjabloggaaja, jollaisia suurin osa bloggaajista todennäköisesti on. En voi kirjoittaa enkä julkaista asioita heti, kun ne on suoritettu, en voi edes kuvata niitä heti. Joka asian julkaisua saa odottaa järjettömän pitkään. Laitan aivoja artikkeleihini...

En pysty edes alustamaan muita kuin pintaraapaisuja juuri nyt. Tämä on vaivannut jo melko kauan.

En tiedä mitä pirua nyt teen tämän blogin kanssa. Sama koskee mm. Pienoiskaviota ja mahdollisia muita blogeja, jotka eivät ole vain kokoelmakotisivujen virassa. Kuvikkoa ja Sormirottaa on suht helppo päivittää, koska ne ovat pelkkää mekaanista selittämistä per kohde, eikä minun ole mikään pakko iskeä jokaiseen julkaisuun mitään valtavan syväluotaavaa analyysiä siitä miksi tämä ja tuo modelli on näin ja noin.

Dreamy, niskassa Kirsikkanekku -rotta (hyvin vanha tekele).

Aikaa minulla on, se ei edelleenkään ole mikään selitys millekään. Siksi se ottaakin päähän, kun jaksamista sitten taas ei ole - yhtään! Jotain kirjoittamisen ja bloggaamisen kannalta olennaista tässä nyt puuttuu, jotain mitä pitäisi olla jotta tekstejä tulisi. Kuvia räpsin harva se päivä, ja ihan vasta käsittelin uusimmat, mutta tämä simpuran blogi se vaan kuolioi keskenänsä.

Niin ja muinaisuuksista oppineena en sano, että aikoisin lopettaa bloggaamisen. Tuskin niin käy kuitenkaan. Mutta en jaksa kuunnella omaa vaatimustani siitä, että pitäisi postata joka kuukausi ehkä pari tekstiä, kun en vaan sellaiseen yhtään kykene. Ja kysynpä vaan, mitä ihmeen blogattavaa keksisin mistään aiheesta? Lisäksi, honestly, tosi moni on varmaan kirjoittanut asioita ennen minua ja paljon paremmin. Ehkä englanniksi vain, tosin. Mutta eihän Suomessa oikein ole mallareita kuin kourallinen... Enkä luokittele itseäni miksikään laadukkaaksi piirtäjäksikään, etenkään kun ei ole mitään yhteisöä ympärillä (mitä aiheisiin tulee).

Motivaatio puuttuu.

Kaikkea mahdollista puuttuu.

Syy kirjoittaa.

Syy julkaista.

Ei minulla ole mitään syytä julkaista netissä tavaraa harrastuksesta, jota harrastan ensisijaisesti vain itseäni varten, yksinäni, käytännössä muusta harrastajakunnasta erossa.

Kaipa se loppumaton itsekriittisyyskin on niin iso jarru, etten ihan sen takia jaksa nähdä vaivaa asioiden julkaisuun, kun joka kerta pitää ilmoittaa, ettei itse tekemäni tavara ole sitä mitä haluaisin sen olevan. Sanoisinko, että se vie mehuja aika railakkaasti.

Mikään ei todellakaan riitä, aina on jotain mitä puuttuu ja mitä tarvitsisi.

Vissy, taluttajana Rämä.

Olisi ihan jees voida puhkaista tämä typerä kupla joskus, mutta minkäs minä sille mahdan jos siinä pitää elää eikä kukaan sitä puhkaise. Itse en voi sitä tehdä. Enkä tiedä, kuka voisi.

Miten pienoismalliheppaa nostetaan ja kannetaan?

Silmäni yrittävät tippua kuopistaan melko usein, kun katson YouTubesta ihmisten videoita, joissa he käpälöivät modellejaan. Syy: se miten huolettomasti niitä käsitellään. Itselleni ei yleensä tule kuuloonkaan olettaa, että häntä tai raaja olisi jokin kädensija!

Eli siis, kerronpa ihan kuvien kera, miten itse kantelen kaakkejani, ja miten niitä EI kanneta! Kuvat ovat laatua kompostori, mutta ignooratkaa se - sen sijaan, katsokaa niitä.

Pienoismallia kannettaessa mistään ei kannata puristaa kädellä, vaikkei malli siitä kärsisikään. On parempi toimia kaikkien kohdalla herkkien mukaan eikä toistepäin. Nostaminen ja kantaminen tehdään hitaasti ja varovasti, varsinkin jos nostellaan ahtaasta rivistä joku jonka koivet osoittavat mikä minnekin (Killi...). En osaa selittää mitään painopisteistä, mutta sen tuntee kyllä, kun paino on kädellä tai roikkuu siten, että se on vakaa ja varma; siksi taaksesojottavasta jalasta kannettaessa konin nokan pitäisi olla alaspäin, eikä siten, että se "seisoisi ilmassa" samalla kun se kinttu rasittuu.


Hyviä tapoja:

Käsi vatsan alle ja/tai kropan ympäri. Tämä on varma tapa saada koko hevosen paino vakaaksi, siten ettei se keiku mihinkään ja tipahda. Kannattaa pitää esimerkiksi peukku siten että käsi lukitsee hepan aloilleen. (Onneksi käsi on täynnä pieniä niveliä. Ne mahdollistavat sen, että koura mukautuu modellin muotoihin mahdollisimman hyvin.)

Kropasta kannattelua voi tehdä jokaisen pienoismallin kanssa.

Kiinni hännästä ja takapolvista. Käytän tätä todella usein. Ei suositella käytettäväksi hevosilla, joilla on ohut häntä ja/tai hännäntyvi (hyvä esimerkki: Brunello).

Molemmat etujalat. Samalla mallia voi tukea parilla sormella vatsapuolelta. Ote pidetään mahdollisimman ylhäällä. Käytän tätä nostotapaa paljon ihan vain siksi, koska heppani asuvat rivissä hyllyllä - kuten varmaan kaikilla muillakin...

Kaula. KOKO kaula vaan kouraan! Kokonaiseen kouraan. Tätäkin käytän koska se on kätevää hyllyrivisäilytyksen kanssa.

Ei pidä rutistaa, mutta otteen tulee olla vakaa.

OK, tämä voi näyttää siltä kuin koni olisi lyömäase, mutta ei se ole.

Minulla on myös ainakin kaksi heppaa, jotka voivat istua kädellä asentojensa takia. Täytyy pitää hyvin kiinni, enkä käytä tätä minään oikeana kantelutapana... Mutta se on riittävän varmaa jotta olen voinut kuvata asian!


Miten ei tehdä:

Yhden jalan varassa. Varsinkaan jos se jalka ei ole "maassa" tai muutoin alaspäin suorassa. Dreamyllä tuollainen jalka on, joten siitä voi nostaa kuvan kertomalla tavalla - koura koko jalan ympärille käärittynä. Muutenkin kyseinen malli (tai koko moldi) on sellainen, jota voi kannella melkein miten tahansa, kun on pienehkö ja töpäkkä.

Dreamyllä tämä on harmitonta, mutta ei kaikilla.

En mielelläni kallistele heppaa mihinkään kenoon siitä jalasta, jonka varassa sitä kannatellaan.

Päästä kiinni. Ei ei ei. Korvat altistuvat rasitukselle; en tiedä voivatko ne napsahtaa poikki tuollaisesta, mutta en aio kokeilla. Kuitenkaan esimerkiksi kustomeita en nostaisi näin, koska maalit ja massat voivat kärsiä - minä teen kaikille kustomeilleni aina uudet korvat! Jos on pakko nostaa päästä, kannattaa kääriä koko lärvi hanskaan ja suojella korvia jättämällä ne koskematta.Voisin myös dsanoa, että koska hevonen on keskimäärin pitkä eläin, jonka naama on toisessa päässä sitä pituutta, voi päästä nostettaessa ote lipsahtaa siten että painopiste valuu järjen mukaisesti alas. Tällöin heppa voi kolhiintua, ja esim. heiveröiset kustomit kärsiä jos jalat kolisevat mihin sattuu. (Ihmiset ovat mestareita myös Breyereiden jalkojen katkomisessa. Minä en ole.)

Kustomeitahan en suosittele nostamaan päästä myöskään siksi, koska jos vaikka kaulaa on muokattu tai se on kokonaan uusiksi tehty, voivat rakenteet antaa periksi, koska ne eivät kuitenkaan ole mitään muovia. Itse olen uusinut kauloja vain Schleicheiltä.

Ei näin, ei näin! Pelastakaa korvat.

Pelkästä hännästä ei kannata nostaa, varsinkaan jos modellilla on kapea hännäntyvi. Semmoisia malleja, joilla on runsas häntä, joka on ehkä myös muotoiltu enempi kiinni kroppaan, voi nostella pelkästä hännästä melko huoletta. Jotain Killiä en kantelisi hännästä ollenkaan, mutta Dreamyä kyllä (enkä tätäkään ihan kokoajan).

Liian kevyt ote - hevosta tulee nostaa koko kädellä, ei parilla sormella...

Eihän tästä näy mihinkään se, että ote on epävakaa.

Yritetään kans huomioida se, että heppaa kannattaa käsitellä kangashanskoilla. Itse en tykkää ajatuksesta, että heppani tahraantuisivat hikeen ja muuhun klähmään mitä sormista erittyy, haluttiin tai ei.

Tärkeintä kaikkien yhtään painavampien/isompien mallien kanssa on vain se, että ote on pitävä eikä rasita pienoismallia mistään kohtaa. Pieniä voi nostella melkein miten tahansa.


Minun on pakko miettiä, että olenko jokin true-hevosmallari nyt kun olen julkaissut tekstin, jossa käsitellään muovikonin kantamista? En ole nähnyt tällaista artikkelia koskaan aiemmin keltään muulta...