Traditional -suitsien evoluutio, osa 2.

Suitsievoluutiosarja jatkuu. Ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs osa.

Edellisosassa jäätiin perussuitsiin, joita olin ruvennut tehtailemaan. Voi olla että olin tuolloin jo kirjannut mittoja ylös, mikä kyllä säästää vaivaa paljon. 

Julkaisin tänne joskus aikoinaan (vuonna 2017) mukamas tutoriaalin suitsien tekemisestä, ja siinä todetaan että minkä piti istua puokkareille, istuukin paremmin kylmäverisille. Mitä himpuraa... Ei noin. Syynä koko roskalle taisi olla väärin mitoitettu otsaremmi, mutta oli leukaremmikin ihan tolkuton. Tämä on nyt esimerkki sellaisesta, kun sanon ettei ihmisten pitäisi myydä jotain tai opettaa ennen kuin oikeasti osaavat asiansa. Olen listannut nämä puokkarisuitsiin kaikesta huolimatta. 

Ekojen tutoriaalisuitsien nykytilanne, kuvattu Limpulla. Poskiremmit ovat juuri ja juuri kelpoisan mittaiset isoille kylmäverisille.

Nuo tutoriaalisuitset olivat ekat minkä otsaremmiin (tai osiin ylipäänsä) laitoin heijastinnauhaa.

Varhempiin suitsiin lukeutui totisesti kuormahevosen suitset, jollaisia ei varmaankaan ole erikseen olemassa? No, myöhemmin tulin tehneeksi jotain mitä kutsua matkaratsastussuitsiksi. Kokonaisuus toimi ihan hyvin, mutta tietenkin laatu on vähän laskenut tässä vuosien varrella. Yllättäen tämä härpäke on silti vieläkin käyttökelpoinen. 

Keskityn edelleenkin liikaa puoliveristen ja kylmäveristen kokoihin, kun teen tackia, joten ei ole ylläri miksi ensimmäiset ponisuitset tein vasta, no, "tässä kohtaa" vuotta 2017. Varsinaista tekoajankohtaa ei ole kirjattu mihinkään, mutta edes vuosi on parempi kuin ei mitään. Muistan kun pidin näitä vihreitä ponisuitsia tosi hyvinä, ja ne kyllä istuvat varsinkin tuolle hackneylle ihan mahdottoman hyvin.

Ekat ihan alusta pitäen kylmäverisille aiotut suitset kasaantuivat vuoden 2017 aikana. Tarkkoja päivämääriä näistä vanhoista ei yleensä ole tiedossa. Taisivat olla samalla ekat violetit suitset ylipäänsä. Säätövaraa on ihan turhuuksiin asti; en usko että esimerkiksi Breyerien päät kasvavat kauheasti Limpun (moldi Roy the Belgian, malli niinikään Roy) nuppia isommiksi! Käytinhän Limppua myös tehdäkseni riimun isolle Stonen percheronille, jollainen kaverilla on ja jonka koppa on kuulemma vielä isompi kuin tämän belggarin. Vuoden 2017 viimeiset suitset.

Tämä on tietysti barbikonikustomini Raaste eikä todellakaan Limppu.

Suunnilleen tässä kohtaa taisin vihdoin tajuta, että sopiva poskiremmin pituus on sellainen, että solki yltää silmän ohi. Jos ei yllä, se olisi liian lyhyt. 

Neljännet tummanpunaiset puokkarisuitset tein joko myöhään 2017 tai varhain 2018. Niiden valmistumista ei koskaan dokumentoitu minnekään ja listasin ne tiedostoonkin vasta 2022. Tällaisia sattuu aina joskus jos tekee jotain näin isoja määriä ja vuosien ajan. No, miksi mainitsen tämän räpellyksen tässä postauksessa? Koska ainakin kuvien perusteella sen aikana keksin kehittää kuolainkikkojani eteenpäin ja tajusin, miten tehdä liikkuva "suukappale", joka sallii kankikuolaimen olla oikeasti kanki, joka reagoi siihen miten suitset ja ohjat käyttäytyvät! Tämä ei ole itsestäänselvää hevosmallailussa, vieläkään. Ilmeisesti ekat toimivat umpisuisten mallien kuolaimeni on tehty helmihatuista ja muista koruhärpäkkeistä, jotka piti ensin trimmata että ne ylipäänsä näyttäisivät kuolaimilta.

Kun ajattelen asiaa ja muistelen, niin juu, taisi olla alkuvuonna 2018 kun tylsyyksissäni keksin miten tehdä itse rautalangasta toimivia kankikuolaimia umpisuisille hevosmalleille.

Vuosi 2018. Oranssit pvperussuitset numero 3. eivät sinänsä ole mitenkään erityiset, mutta tykkään näistä itse kovin ja käytän niitä edelleen mielelläni kun kuvaan kasaumia. Se on mahdollista, koska tein 2020-luvulla vähän korjauksia ja ennen muuta vaihdoin vanhoja yksilankaisia solkia nykyisentyyppisiin. Harvinaista kyllä, olen tehnyt settiin ohjat. 

Suitsien nykytilanne.

Hackamoreja ei yhteen aikaan ollut varmaan ollenkaan Simppiksien lisäksi, joten tein pari lisää. En tiedä oliko niille oikeaa tarvetta. Näihin kuitenkin tuli peruskankien sijasta ns. kukat, kukkakanget, miten niitä nyt kutsutaankaan. Teen niitä helmihatuista. Tammikuussa 2018 myös kirjasin talteen mittoja juurikin hackamoreja varten.

Tuona alkuvuonna tein myös ensimmäiset suitset, joissa yhdistyvät kuolain ja hackamore. Lasken tällaisen yleensä fightmoreksi, joten tämä, Repan suitsitus, on teknisesti ensimmäinen fightmore jonka olen pienoismallittanut. Suitsitus ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin, ja uusintaversio on ajankohtainen... Repan suitset saattavat olla ensimmäiset joihin lisäsin pidikkeitä niskaremmeihin, jotta ne kestäisivät kerrostuneina. Voisin myös todeta, että tuo turpispehmuste on ensimmäinen johon olen yrittänyt laittaa jotain kiinnityslenkkejä; en enää muista onko se liimattu remmiin vai tarkoituksella irti, mutta tuntuu että se on liimattu (ja irronnut).

Repan suitsien seuraaja oli merkittävä, musta fightmore, jota pidän ensimmäisenä varsinaisista "pahoista" fightmoreista joita olen pienoismallittanut. Siksihän niitä sanotaan fightmoreksi, koska niitä ei ole tehty eläimen mukavuutta silmälläpitäen. Nämä tunnistaa ehkä parhaiten siitä, miten niissä on aina liikaa osia, monet remmit on säädetty väärin, ja kuolaimet ja hackkanget tuppaavat olemaan sitä kovempaa sorttia. Lisäksi ohjasjärjestelyt voivat olla kummallisia, ja apuohjia näkyy.

Valkoinen turpispehmuste hajosi hyvin äkkiä ekojen kuvausten jälkeen.

Ensimmäisen varsinaisen fightmoren nykytilanne.

Joskus tuli shoppailtua Slöjd-Detaljerin nettikaupassa ja ostettua nahkaa palasina ja nauhana. Kolmemillisestä brittinauhasta ohentelin ja kaventelin jotain mistä sitten tein suitsia kesällä 2018, värit olivat musta ja tummanruskea. Homma oli muuten OK, mutta valitettavasti paperinohueksi ja millin levyiseksi leikelty nauha on aivan liian haurasta reikiinnytettäväksi. Liukusolkia piti käyttämän, mutta niistäkin nauha lähinä liukui läpi ilman kunnollista kitkaa. Remminleveys olisi ihan superia näihin hommiin, mutta se olikin ainoa mukava osuus näissä. Tein useammat suitset samasta aineksesta ja samoilla tekniikoilla, ja jokaisen kohdalla oli oma tappelunsa saada suitset puettua ja säädettyä oikein. Kaiken kukkuraksi tulin myöhemmin oppineeksi, että liimaukset voivat pettää ajan kanssa. En tiedä syyttääkö liimaa vai nahkalaatua, mutta ei minulla ole ollut kauheasti tätä ongelmaa pehmeämpien ja matampien nahkojen kanssa...   

Nämäkin suitset - koko nippu siis - saivat sittemmin osakseen päivitystä, mutta ihan oikeasti nahkalaadun vaikean käsiteltävyyden takia en ole jaksanut pukea niitä kellekään kuvausta varten.

Vihreät pvperussuitset nro 1. listataan vain siksi, koska niissä on turparemmi, jonka alaturpislenkki on kiinnitetty poikkeavalla tavalla: siinä on kerroksia. Lisäksi näihin kuuluu parit omat ohjat.

Tuo kuolain saattaa olla ensimmäinen umpisuisten mallien pelham. 

Mieleenjäänyt oli aiempien fightmoresuitsitusten seuraaja, musta fightmore jossa oli punaisia osia. Tämä on ihan hillitön sotkukasa ja tehty tasan tarkkaan vinoiluksi joidenkin hevosihmisiksi itseään väittävien pystykävelijöiden välineurheilua kohtaan. Tykkään kyllä itse roinasta ja yksityiskohdista, mutta eihän fightmorea voi katsoa ja pitää sitä jotenkin normaalina ja hyväksyttävänä virityksenä... Koska sellainen se vain ei ole. Tämänkin suitsihirvityksen voisi muuten korjata, mutta uusittavaa olisi paljon ja koko roska on aina ollut aika vaikea koota ja käyttää, joten voisin samantien tehdä ihan kokonaan uuden. Osien identifiointi, lajittelu ja mittailu tulee olemaan mielenkiintoista. 

Tämä punaosainen fightmore lienee ensimmäinen suitsitus, johon tein leukaremmin joka kiinnittyy poskiremmeihin eikä mene niskan kautta. Samalla tuo pelkästään niskaremmiin yhdistyvä leukis oli ensimmäinen laatuaan. Ja on se myös ensimmäinen suitsitus johon laitoin tuota... vaahtonauhaa, vai miksikä sitä nyt pitäisikään kutsua. Se on ollut aivan passelia riimuihin ja jopa ohjiin, mutta ei selkeästi toimi missään otsaremmien pehmusteissa, ainakaan jos osia ei pidä taipuneina samalla kun liima kuivuu.

Ensimmäinen tuplakuolainviritys josta kankea ja niveltä ei saa erilleen, mutta jossa on liikkuva suukappale?

Fightmoren kuuluisi olla hyvin muunneltavissa. Niihin tulee paljon poskiremmejä ja kerrostumista, joten yritän yleensä keksiä ne siten ettei leukaremmin tarvitsisi kulkea otsaremmin lenkeistä.

En ole varma mistä erottaa enkku- ja länkkärisuitset jos niistä riisutaan kaikki ylimääräinen (mm. koristeet), mutta ilmeisesti länkkärisuitsissa ei yleensä näy kauheasti splittiniskaremmejä, ylimääräisiä remminpidikkeitä eikä melkein ikinä turpiksia. Enkkusuitsistakin saa turpiksen pois, joten mikä sitten olisi tunnistuskriteerinä? Kuolain? Ehkä. Ja se, ettei korvalenkkejä (toisen korvan suitset) näy ikinä englantilaisissa suitsissa. Kaipa se on kokonaisuus ja sen konteksti mikä ratkaisee. Kesällä 2018 tein hevoskohtaiset suitset Okaylle, joka on kai lännenratsu. Näissä suitsissa westerniä olisi ehkä vain se kuolain, sikäli kun on alavarrestaan taitettu kanki. Turparemmiä ei ole eikä tule, ja niskaremmi on joskus tullut lyhennetyksi. Näissä nahka on ohennettu hirveällä vaivalla jostain paksummasta, jonka kanssa tappeluun en enää lähde. Nahka on samaa kuin ylemmässä fightmoressa.

Oranssi pvfightmore 1. tekeytyi mahdollisesti heinäkuussa 2018, ja on listassa vain koska sen turpis on ensimmäinen laatuaan. Voi olla etten ole tehnyt vastaavaa ikinä myöhemminkään, mutta aikomus olisi. En tiedä miksikä tuota turparemmidesigniä kutsuisi, ja se on, no, oma keksintöni kuitenkin... Siinä turvan päällä on iso rengas, johon kiinnittyvät osat muodostavat jonkinlaisen ristiturparemmin ja jossa on irrotettavat remmit hackamorekankia varten. Kaiken kukkuraksi ja turhuudeksi siinä on vielä yksi silmukka edessä, jotta mukaan saa "tarvittaessa" ylimääräisen alaturpiksen. 

Kerran tein taas kylmäverisuitset, ja kokeilin korvata alaturparemmilenkin kokonaan metallisella.  

Ja mentiinkö vasta joulukuulle tuota vuotta, että saatiin kasaan ekat varsinaiset koulusuitset? Mahdollista se on. Voi olla että hämmennykseni syynä ovat kaikki ne varhaisemmat suitset, joita tein sopimaan Remulle, kerta sille sai kuolaimet suuhun eli ei tarvinnut tapella kuolainliimojen kanssa. Tämä nypermä on tehty siitä paperiseksi ohentuvasta brittinahasta. Katsokaa kuvia niin tajuatte, miksi sanon että tämän nauhan leveys olisi aivan ideaalia pienoismallijuttuihin. Se onkin sen ainoa kiva puoli. 

Alaturpis on taiteilijanvapautta.

Joulukuun 2018 tuotantoa oli myös yksi suklaasuitsitus, jonka tein vain koska halusin treenata turparemmien tekoa. Mitoitin tämän sopimaan lyhyisiin puoliveripäihin ja varsinkin karjahevosille, joten se ei istu esimerkiksi Lantulle eikä Rispulle. 

Ensimmäinen (muille kuin Remulle tehty) splittiniskaremmi valmistui tuon jälkeen, mutta ei tullut käytetyksi tavalla jolla kuuluisi. Jostain syystä olin päättänyt, että nivelkuolain ja turparemmi saavat jakaa saman niskapalan; oikeastihan splitti kiinnittyy johonkin kuolainposkiremmiin ja leukaremmiin. Sen olisi kuulunut auttaa pitämään symmetria kondiksessa, mutta sen sijaan koko roska on vain tehty niin huonosta nahkalaadusta ja varmaan osaamattomilla liimavaroilla (otsaremmin lenkit), etten enää ihmettele miksi rikoin tätä sitä mukaa kun kyhäsinkin. Tämän poskiremmit taisivat olla ensimmäiset mihin laitoin heijastinnauhaa.

Vuodeksi vaihtui 2019, ja yritin keksiä suitset joiden pukeminen Smarty Jones -moldille ei olisi liian raastavaa. Osalla moldin malleista on niskaharjassa kolonen, mutta se ei ole riittävän iso millekään monikerroksiselle tai leveälle. Piti sitten kikkailla. No, tykkään keksiä näitä tackjuttuja, joten tietenkin pykäilin jotain mikä mahdollisesti ajelisi asiansa. Prototyyppiä en ikinä tainnut dokumentoida, mutta heti sen perään muodostui ruskea puoliverikoon yksniskasuitsitus nro yksi. Materiaali tässä on sitä hyvin ohenevaa brittinahkanauhaa, missä oli hyvät ja huonot puolensa. Hankalia juttuja suitsidesignissä on edelleen, joten en väitä että se olisi oikeasti kauhean kätsy.

Helmikuun alussa vuonna 2019 tein ilmeisesti ensimmäiset suitset mustasta satulanahasta. Se on todella paksua ja jämäkkää nahkaa, eikä sitä voi varsinaisesti ohentaa ainakaan sillä keinolla jota minä käytän. Siksi teen siitä noin sentin levyisiä suikaleita mattoveitsellä, minkä jälkeen kuorin päällikerroksen irti ohennusveitsellä. Loppu on hienosäätöä eli nahkanauhan paksuuserojen tasoittelua vähän kerrallaan, ja kun se on tehty, leikkaan nauhan ohuiksi suikaleiksi joita voin käyttää suitsiin. 

Satulanahka on hyvää, ja tein siitä sitten myös koulusuitset. Näiden piti mennä Rispulle, mutta sininen ei ole sen väri... Olkoot jotkut yleiskäyttöiset sitten. Tämä siis oli ensimmäinen satulanahasta tehty koulusuitsitus.

Minulla oli alunperin yksi resepti (mittalista) puoliveristen suitsille, mutta tajusin joskus, että puoliverisiäkin on oikeastaan kahta kokoa: isoa ja pientä. Lisäksi jotkut menevät välimaastoon. Vanha resepti on tehty vuonna 2017, ja kuvien perusteella isot ja pienet puokkarit saivat erilliset suitsireseptinsä helmikuussa 2019. 

Ensimmäinen satulanahkainen enkkusuitsitus, mutta ruskeana, tekeytyi maaliskuussa 2019. 

Toivottavasti löysin kuvan oikeasta suitsituksesta! Siitä nääs ei ole "virallisia" alkuperäisiä dokukuvia ollenkaan niin että se olisi puettuna kellekään. Tässä suitset ovat nykytilassaan.

Ei ehkä ole (taaskaan) mullistava, mutta haluan kirjata itselleni ylös että ensimmäinen kunnollinen ponisuitsitus on tehty 30/4/19, ja aineksena on ruskeaa satulanahkaa.

Ruskean satulanahan käyttö jatkuu, eli ekat tummanruskeat koulusuitset tein syyskuussa 2019. Valitettavasti näistä ei ole ollenkaan kunnon kuvia, koska en pysty pukemaan niitä kellekään. Mikä lie syynä... 

Mustat pvperussuitset nro kuusitoista tuli tehtyä tutoriaalia varten, jonka kuvasin ja julkaisin Thousand Lakes Models -blogissa. Tutoriaali on jo vanhentunut ja se on ärsyttävää, ja siinä on muitakin kökköjä, enkä tiedä mitä asialle tekisin - poistanko koko postauksen ja teen joskus uuden, vai muokkaanko nykyistä? Itse suitsia on päivitetty sen verran kuin on tarvinnut, eikä niissä ole solkipäivityksen jälkeen oikeastaan mitään vikaa. Tekisin jotkut jutut nykyisin eri tavalla, mutta toimii se noinkin, kokonaisuus vain on vähän karkea. Mutta sellaista se on kun tekee jotain ja yrittää edetä aina parempaan päin, myh... 

TLM-tutoriaalisuitsien nykytilanne.

Syksyllä 2019 kirjoitin kokonaan uuden suitsirepseptin puoliverikokoon. Olin vahingossa huomannut, miten joillekin moldeille istuu parhaiten suitsitus joka on koostettu iso- ja pikkupuokkarisuitsireseptien välimaastosta, eli mittoja oli molemmista tai niitä oli muunneltu. Ystäväni Mariah (Soul Searcher Studios) ehdotti että suunnittelisin suitset jotka sopisivat terapiaratsuille, ja itse taas muistin että sellaisissa voi olla turparemmi ohjaslenkeillä. "Omalla" terapiahevosellani ja samalla lempihevosellani oli samanaikaisesti kuolaimet suussa, ja niihin oli kiinnitetty deltaohja ja juoksutusliina. Haluaisin samanlaisen järjestelyn traditional -skaalassakin. 

Olen sittemmin pitänyt tuota terapiasuitsireseptiä parhaana, ja tehnyt sen avulla monet ihan normityypin suitset. 

Splittiniskaremmit debytoivat niinikään syksyllä 2019, ja ainakin kuvien perusteella tuo ruskea terapiasuitsitus on ensimmäinen johon sellaisen laitoin. Tiedän kyllä että yleensä turpiksen poskiniskaremmi laitetaan splitin alle, mutta on myös sellaisia joissa on niskassa lokoset joista ohuemman remmin saa pujotettua. Niin se on osittain splitin päällä. Pidän itse tuollaisen katsomisesta, samalla kun en tykkää ajatuksesta että jollain on ohuempi remmi leveämmän alla... Ilmeisesti en kuitenkaan ollut varma osaanko leikata lokosia tai sittemmin neliöitä rikkomatta itse splittiä, joten laitoin yksittäisen niskaremmin kulkemaan splitin päältä. Niinollen splittiin kiinnittyivät turpis ja leukaremmi, ja yksittäisremmi kannatteli kuolainta.

Niinikään syksyllä 2019 tein ensimmäiset mustat kylmäverisuitset, ja ne menivät Limpun hevoskohtaisiksi. Materiaali näissä on kaiketi kokonaan punontanauhaa eli sitä paperinohueksi ohentuvaa brittinahkanauhaa. Se on kolmemillistä, mutta kokeilin leikata sitä reunoista siten että tulos olisi noin reilun millin levyistä, mikä on ihan passelia reikäremmisuitsiin. Otsaremmi on tehty samasta punontanauhasta ja siinä on punaista satiininauhaa.

Mustat terapiasuitset tekeytyivät tässä kohtaa, ja tiedoston mukaan syynä oli kissan aiheuttama ärsytys ja unettomuus. Ironista. 

Ruskea fightmore nro yksi oli samalla ensimmäinen fightmore jossa ei ole ollenkaan kuolainta. Halusin ihan kokeilla mitä tästä tulisi. Turparemmistä tuli ensin liian lyhyt eikä se sopinut isompiin päihin, joten päivitin sen myöhemmin.

Kuolaimettoman fightmoren jälkeen muodostui toinen ruskea fightmore, mutta kuolaimellisena. Mainitsen sen tässä, mutta se ei ole mitenkään merkittävä missään kuitenkaan. Vaikka toisaalta, tässä räpellyksessä oli useampi vaihtoehto miten sen voi kasata, mm. leukaremmin paikkaa voi muunnella. 

Jossain tässä vaiheessa (lokakuu 2019) tein tavalliset enkkusuitset, mutta niin, että niissä oli mustasta rautalangasta tehdyt metalliosat. Pitkään systeemi kulki nimellä Mustametallisuitset. 

Lanttu sai hevoskohtaisen hackamorensa syksyllä 2019. En tuohon aikaan vielä ollut tajunnut miten kummallinen niska tällä moldilla on, ja suitsien poskiremmit kiipeilivät jatkuvasti liian lähelle silmiä. Joskus ongelma voi olla noissa kangissa ja niiden muotoilussa, joten vaihtelin niitä moneen kertaan, mutta ongelma ei ratkennut. Muistan että lopulta häikäksi paljastui otsaremmi, jonka lenkit olivat liian väljät, ja ehkäpä splitin niskaosan olisi pitänyt olla pitempi. Korjailin tätäkin suitsitusta nykytasoa vastaavaksi joskus myöhemmin, ja kaiketi probleemakin ratkesi siinä samalla. Mutta outo niska ei sillä häviä, ja Warmblood Stallion -moldille on pakko laittaa leukaremmi tosi tiukalle että suitset kestävät paikallaan oikein.

Teksti on jo aika pitkä, joten jatketaan kolmannessa osassa.