Kustomointia aloitteleville

Ajattelin tehdä erikseen postauksen, jossa käsittelen hevosmallien kustomoinnin aloittamista. Millainen on hyvä kohde ensimmäiselle kustomoinnille? Laitan myös muita apuja, jotka ainakin omalla kokemuksella tuntuvat tärkeiltä.

Oik. OF Schleich QH -ori ja vas. siitä tehty CM risteytysori.

Huomautan, että en ole mikään mestari tässä hommassa, mutta tiedän kustomoinnista kuitenkin paljon ja pystyn nykyään antamaan aiheeseen liittyviä vinkkejä ja apuja ihmisille, jotka eivät vielä ole kustomoineet hevosia.

(Julkaisen tämän vasta nyt, kun olen hankkinut uhrin ja tehnyt kyseisen kustomin valmiiksi. Ja kun kykenen perfektionistisuuttani ylipäänsä julkaisemaan mitään.)

---------------------------------------------

Sopiva kustomoitava, ts. uhri
Kustomoinnissa on tietysti oleellisinta pitää käsillä se hevonen, jota aiot muokata. Riippuu ihan kustomoijan omasta mielenrauhasta, haluaako kokeilla kykyjään johonkin köykäseen pikkufiguuriin vai jo isomman kokoiseen ja paremmin muotoiltuun. Voisin sanoa, että kaikki Schleichistä ja nukkahevosesta barbiponiin kelpaavat.

Ensimmäiseksi uhriksi voi ostaa vaikka pienen Schleichin, esimerkiksi falabellan tai jonkun ponin, tai varsan. Ne ovat myös tietysti halvempia ja vievät vähemmän tilaa. 

Massat
Kustomointiin ei käytetä uunissapaistettavia vaan ilmakuivuvia massoja, kuten DAS, Krea tai epoksi. Aloittelijalle halvemmat massat (kuten kaksi ensinmainittua) ovat mielestäni ihan OK valinta. Itse käytän niitä edelleen, tosin olen plärännyt läpi vaikka sun mitä merkkejä, joiden koostumuksissa on hyvin vähän eroja. DAS, Krea, Kapel, Jovi - ainakin nuo ovat niitä, joita voin suosittaa. Muutama muukin vastaava on, mutta esimerkiksi Darwia en suosittele kun se on kuulemma todella riskaabelin haurasta, ja Fimo Air on kokemukseni perusteella surkea valinta kustomointiin.

Muista käyttää vettä massaillessa. Käytettävät työkalut tulee kastella. Veden kanssa massa leviää ja häivyttyy muoviin paremmin. Liika läträäminen ei tosin ole suotavaa, mutta kyllä vedenkin käytön oppii sitten tekemällä!

(Minulla on myös tapana lakata ilmakuivuvilla massoilla tehdyt lisäykset ja etenkin niiden reunat niiden kuivuttua ennen kuin maalaan yhtään mitään. Se ei liene mikään oikeasti suositeltu tapa, mutta näin olen estänyt massakohtien reunoja lohkeilemasta.)

Maalit ja lakat
Aloittelijoille sopivat akryylimaalit. Louvren tuubimaalit ja Mont Marten vastaavat (semi matte) on täällä hyviksi havaittu. Maalien ei kannata olla halpoja - värien kanssa hinta kertoo yleensä laadusta paljon, kallis on hyvää. Maalaamiseen voi käyttää myös puuvärejä (sävyttämiseen ja yksityiskohtiin). Itse väritän yleensä kaviot vesiliukoisilla kynillä (Derwent Inktense tai Derwent Aquarell) ja levitän ja kiinnitän värin lakalla.

Maalaamisen ensimmäinen vaihe on pohjaväri, joka on yleensä valkoinen. Maalaan tämän päälle vaaleimman pohjavärin, jonka päälle sävytän tummemmat kerrokset. Kun turkki on tehty, maalaan hevoselle ihon perussävyn (turpa, silmänympärykset, haaroväli ja hännänalunen, ehkä myös kavionpohjat ja muut melko paljaat alueet joita hevosissa joskus on). Seuraavaksi maalaan merkit, sitten lopulta jouhet. Tämän jälkeen maalaan silmät ja kaviot. Lopuksi lakkaan hepan kokonaan mahdollisimman matalla lakalla, silmiin ja sieraimiin ynnä muihin kosteisiin kohtiin laitan kiiltävää lakkaa.

Siveltimet tulee pestä tai ainakin huuhdella huolella käytön ja myös jokaisen yksittäisen värin jälkeen. Ne kuivataan paperilla myötäkarvaan puristaen. Ennen kaikkea täytyy pitää huoli, että siveltimen karvat kuivuvat siististi suoriksi, eivätkä ne pääse taipumaan missään vaiheessa.

(Sivellin tulee myös kastella ja rutistaa muotoon ennen maalaamista, ts. sen tulee olla kostea mutta ei suoranaisesti märkä.) 

Hevosen silmiin EI tule maalata valkoisella mitään valopisteitä, ei niitä oikeissakaan silmissä ole. Kiilto tulee tehdä lakalla (ks. alla), jolloin se on luonnollinen.

Käyttämäni lakka on Heyda -merkkistä servettilakkaa. Toimii heppamalleillekin, nimim. päällystänyt sillä vanhoja kustomeita. Silmiin, turpaan ja muihin kosteisiin paikkoihin lisätään viimeistelyksi kiiltävää lakkaa (merkkejä on erilaisia, itselläni on jotain Lefranc-Bourgeois -lakkaa joka on ostettu niin kauan aikaa sitten, että käytän sitä toistaiseksi vain koska en ole jaksanut etsiä mitään uutta. Toimii silti ihan hyvin vielä.). Osa mallareista lisää kiillot värittömällä kynsilakalla.

Välineet
Massailuun tarvitaan muovailutyökaluja, kuten erilaisilla päillä varustettuja muovisia tikkuja ja veitsiä. Melkein millä tahansa voi kyllä muovata, kunhan esine on mm. parhaat päivänsä nähnyt eikä sitä enää käytetä alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Pöytää suojaamaan kannattaa varata vaikka luonnoskirjan takapahvi, muovimatto tai puinen lauta; alusta altistuu kosteudelle, joten sen vedensietokyky kannattaa ottaa huomioon. Talouspaperia pitää myös olla sormien kuivailuun ja liikojen vesien pyyhkimiseen muovailuvälineistä.

Maalaamiseen kelpaa joko sama tai eri alusta kuin muovailuun, mutta väliin voi laittaa talouspaperia; paperin päällä hevosta voi pitää pelkäämättä, että se naarmuuntuu, lisäksi siihen tulee pyyhittyä siveltimet ja sormetkin. 

Varsinaiset maalausvälineet ovat keinokuitusiveltimiä, jotka kelpaavat kaikkeen maalaamiseen.

Lakkaamiseen on hyvä olla omat, erilliset (keinokuitu)siveltimensä, koska pahimmassa tapauksessa lakka voi pesustakin huolimatta jämähtää siihen ja tehdä siveltimestä entisen. Lieneekin ihan järkevää valita tähän jo parhaat päivänsä nähneitä siveltimiä, joiden kuoleminen ei satu liikaa jos kämmi käy. 

Siveltimien huuhteluun ja maalien ohentamiseen käytettävät vesiastiat tulee huuhdella tarpeeksi usein (eli viimeistään sitten kun siveltimen huuhtelun jälkeenkin talouspaperiin tulee törkyinen jälki). Omat astiani ovat kannellisia.
(Ideaalitilanteessahan vesikipot pestään puhtaiksi jokaisen käyttökerran jälkeen...)

Muutama keinokuitusivellin, joita käytän akryylimaalaamiseen. 

Mitä muutoksia voi tehdä?
Aloittelijan ei ehkä kannata esimerkiksi yrittää tehdä seisojasta ravaajaa, mutta jo pienet lisäykset naamassa, turvassa, ilmeessä ja jouhituksessa tekevät hevosesta heti yksilöllisemmän kuin pelkkä uudelleenmaalaus.

Vähin, mitä itse teen, on yleensä korvien katkaisu ja uudelleenmuotoilu, jouhien pätkiminen ja lisääminen ja turvan uudelleenmuotoilu. Voisin pidentääkin tätä listaa, mutta en viitsi, koska tuskin sen ihan ensimmäisen kustomin tarvitsee heti saada esimerkiksi korjattu pään asento tai pidemmiksi muovatut kaviot.

Maalipinta kannattaa uusia täysin, silmätkin. Pelkkä merkkien maalaaminen ei ole kustomointia, eikä edes uudelleenmaalaamista (repaint); vaan retouchia.

Sch clyderuuna, jota on muokattu melko paljon. Vain alkuperäiset korvat on korvattu uusilla, kaikki muu on vain lisätty jo olemassaolevan päälle (turpa, silmät, alakaula, jouhet, etujalkojen lihakset, kaviot ja vuohiskarvat, maha, ruunakalusto, ehkä jotain muutakin vielä).

Kerrottakoon, että alkuun kannattaa yrittää hillitä itseään ja opetella rauhassa yksinkertaisempia heppoja tehden. Minulla vilisee päässä jatkuvasti ideoita, jotka haluaisin joskus toteuttaa, mutta en viitsi edes piirtää niitä ulos aivoistani ennen kuin teen edelliset kustomit valmiiksi. Minunkin olisi pitänyt pysyä simppelimmissä projekteissa, jottei kaikki olisi niin vaikeaa. Turkkia ei tarvitse heti jaksaa sävyttää just oikein valokuvan mukaisesti, joskus siististi maalattu yksivärinen on parempi kuin sotkuinen yritys tehdä ruunikonkimo, jolla on vaikka jokin appaloosarodulle ominainen kuviointi. Joka paikkaan ei tarvitse lisätä massaa, riittää, että korjaa ne kohdat jotka haluaa ensisijaisesti parannella. Kuten edellä kerroin, jo pieni muutos tekee ison eron kustomoidun ja pelkän uudelleenmaalatun välille.

Tallentakaa välivaiheet!
Kuvaa malli ennen kustomointia ja monta kertaa ennen kuin se on täysin valmis. Joskus kuvia katselemalla näkee asioita, joita ei tule tajunneeksi vaikka uusia osia muovatessa. Taukoja kannattaa pitää vaiheiden välillä.

-----

Dokumentoin erään pikkuponin (minusta falabellat eivät ole hevosia) kustomointiprosessin. Ostin ja tein sen juuri tätä tutorialia varten, koska vain visuaalinen apu ja itse tekeminen ovat hyödyksi, kun kustomoidaan. Pelkkä teksti ei siis auta. Muiden ohella toivon tästä olevan apua myös itselleni, koska monen asian kanssa menen ihan pelkällä tuurilla ja testaamalla läpi.

Poni ennen tuhoamista.

Ensimmäinen vaihe - tarvittavat materiaalit ja välineet, valmistelu
Kuvissa pitäisi näkyä kaiken oleellisen: alusta (vaikka luonnoskirjan takapahvi), talouspaperia, vesikipot (maalille, lakalle ja massalle), halpaa ilmakuivuvaa massaa (tässä tapauksessa merkkiä Jovi), akryylimaaleja (tuubissa), vesiliukoisia puukyniä, muutama keinokuitusivellin, hammas/grillitikkuja, kasa muovailuvälineitä, kahta erilaista lakkaa (mattaa koko hevoseen ja kiiltävää silmiin ja sieraimiin).

Muovailuvälinepurkkini. Ahdasta on.

Tärkeää on siis ihan ensimmäisessä vaiheessa hankkia ja pitää käsillä kaikki tarvittavat välineet, ettei tule stoppia liian aikaisin ja kesken kaiken.

Toinen vaihe - uhrin silppuaminen
Otan kynäpurkistani askarteluveitsen ja isot kärkipihdit, ja käyn veitsellä läpi yksityiskohtia ponista. Vuolen pois saumoja ja Schleichin sarjanumerot ynnä muut ponin vatsasta. Sitten siirryn hauskaan vaiheeseen ja vuolen siltä irti turvan. Turpaa vuollessa leikkaan varovasti ohut siivu kerrallaan, ja pyrin jättämään ponin alahuulen koskematta. Nenäpiin, sieraimet ja ylähuulen aion tehdä uusiksi. Väännän korvat irti pihdeillä.

Jälkiviisaana otin tämän kuvan vasta silppuamisen jälkeen... Ponin korvat ovat sivussa.

Naama ennen vuolua.

Naama vuolun jälkeen.

Kolmas vaihe - massailu
Nyt siirrän pihdit ja veitsen sivuun, ja otan massapaketin muovitaskustaan. Seurakseen se saa vesikipon ja purkillisen muovailutikkuja.

Vesikipon värimaailma on peräisin terrakotan värisistä massoista.

Kavereitani numeroituna. Nro:t 1 ja 5 ovat kotitekoisia ja toimivia.

Otan paketista ruokailuveitsellä (jonka joskus ryöstin keittiöstä) pienen palan massaa, ja (ilman mitään järkevää syytä) pyöritän sen palloksi. Saatan kostuttaa sitä hiukan vedellä siinä samalla, koska massa ei saa kuivua ja halkeilla. Suljen massapaketin ja survon sen kostean talouspaperin kera muovitaskuun.

Valikoin tarvitsemani muovailutikut. Ne voivat vaihtua lennosta kesken teon, ei ole niin tarkkaa. Kaikkia välineitä yhdistää se, että ne tulee kostuttaa ennen massaan koskemista, ja niiden pitää olla mukavia käyttää. (Tein joskus vanhasta lyijykynästä ja nuppineulasta neulatyökalun, joka pysyi asennossaan massalla. Höskä ei koskaan toiminut vaan neula usein pyöri omiaan varressa eikä siitä näinollen ollut mitään hyötyä...)

1. Pieni ja ohutkärkinen öljyvärisivellin on turkitusta varten, jahka olen ensin muotoillut haluamani osat ponista. 2. Grillitikunpätkällä voi 'urittaa' jouhia, lihasten rajoja ja muita sittemmin siloiteltavia kohtia. 3. Askarteluveitsi on materiaalin poistamista ja terävien viiltojen tekoa varten. 4. Kapeapäisellä tikulla uritan yleensä jouhet. 5. Ruskealla lattakärkisellä tikulla häivytän saumoja ja teen karkeita muovauksia ennen kuin siloitan niitä sormella ja siveltimellä. 6. Pieni kärkisivellin on massan kostuttamista ja myös hienoista muovailua sekä siloitusta varten, se on sormea tarkempi ja hienovaraisempi.

Otan pienen palan massaa ja muotoilen siitä ponille turvan. Pidän huolta symmetriasta ja katson, että turpa näyttää joka suunnasta ainakin ihan mukiinmenevältä, eikä massan ja muovin raja ole liian näkyvä. Saatan käyttää jonkin verran voimaa häivytellessäni rajoja ja tehdessäni muotoja. Ylähuulen pitäisi olla lopulta turvan uloin osa, ja teen siitä kaksiosaisen (realismi). Muovaan sieraimet niin, että teen kaksi kuoppaa grillitikulla ja pyöritän tikkua varovasti ympäri, kärjen ollessa paikallaan. Sieraimista ei saa tulla liian isot... Sitten siloitan niitä kostealla siveltimellä, jolla myös häivytän alareunat. Tikulla ja siveltimellä myös käännän sierainten sisälaidat sisäänpäin niin, että lopulta sierainten pitäisi muistuttaa kahta toisiinsa päin olevaa kuutosta (6). Jatkan vielä tikun tai muun terävän työkalun kanssa, kun muotoilen uria ja muita muotoja. Häivytän siveltimellä. Lopulta kostutan koko turvan ja turkitan sen ympäryksen (sierainten, suupielten ja huulien ympäriltä) öljyvärisiveltimellä.

Turkitettu. Turpaa ei turkiteta!

En ole tyytyväinen... Mutta olkoon.

Sitten poni saa korvansa... Otan kaksi pientä (todella pientä!) massapalaa ja katson, että ne ovat suunnilleen saman kokoiset. Painan massapalat tukevasti korvantynkien päälle ja alan hakemaan kolmiomaista muotoa kummallekin. En yritä taivuttaa massaa missään vaiheessa, vaan aiheutan korvan asennon lähinä litistelemällä massaa. Pyrin pitämään korvissa terävät kärket, jotka kaartuvat hiukan sisäänpäin. Kun korvat ovat suurin piirtein haluamani muotoiset, otan askarteluveitsen. Raavin sillä korvien sisäpuolen reunoja sisäänpäin, jolloin urien keskelle muotoutuvat korvakarvat.

Seuraavaksi teen ponille alakaulan, koska pidän paksuista kauloista. Otan palan massaa ja muotoilen sen pötköksi, jonka litistän ponin kaulaa vasten. Häivytän sormilla painamalla, tarkistan symmetrian ja sitten turkitan öljyvärisiveltimellä. Lopuksi voi vetästä grillitikulla tai jollain muulla kapeakärkisellä pari ryppyä kaulan yläosaan, jos haluaa.

Nyt on sitten jouhien vuoro - se helpoin. Otan jälleen pienen palan massaa, ja jaan sen muutamaan osaan. Muotoilen osat pieniksi pötkylöiksi, joissa toisen pään tulee olla terävä. Kostutan pötkylät siveltimellä, litistän hiukan ja painelen sitten paikalleen. Palaset saavat mennä todellakin littanoiksi, jotta ne kestävät paikoillaan, ja joka tapauksessa etenkin tyviosien häivyttely sormella on hyödyksi mm. realismin ja tekomukavuuden takia. Kostutan harjapalat siveltimellä, ja otan sitten kapeakärkisen muovailutikun. Vetelen sillä uria, ts. urittelen harjan. Muotoillessa tulee pyrkiä siihen, että ero itse tehdyn ja muovisen harjan välillä ei ole liian suuri. Urittamisen tulee ulottua harjamartoon saakka! Uritettuani harjan, otan käsille kaksi tuttua sivellintä: keinokuituisen ja öljyvärisiveltimen. Vetelen öljiksellä karvatekstuuria mukaillen urien suuntaa, ja kostuttelen/siloittelen välillä pehmeällä siveltimellä. Toistan tätä vuoron perään, kunnes olen tyytyväinen.

Pötkylöitä.

Pötkylät paikalleen paineltuina.

Ensimmäiset urat muotoiltu, tikulla.

Niin, juuri sillä...

Lisää uritusta.

Martopuolelta nähtynä. Marron kanssa tulee olla huolellinen.

Öljyvärisivellin ja keinokuituinen.

Harja sivellinkäsiteltynä.

Halusin lisäjouhittaa myös ponin häntää. Prosessi on samanlainen kuin harjan kanssa.

Ennen kuin jätän ponin kuivumaan (vaikka yön yli), lisäilen massaa yksityiskohtiin. Jouhitin hiukan korvien tyviä, jotta tökeröt juuret peittyisivät. Myös ruunapojan nappula koki massailua.

Uhrini massojen kuivuttua:

(Tässä välissä kannattaa lakata poni mattalakalla, ennen kuin sitä suoranaisesti maalataan.)


Neljäs vaihe - maalaus
Kun massailut ovat kuivuneet, otan esille pohjamaalausvälineet: Pari sivellintä, maalituubi ja vesikippo. Pohjavärin ei tarvitse aina olla valkoinen, se riippuu aivan siitä, millaiseksi haluaa kustominsa maalata. Itse päätin, että maalaan ponini isomerkkiseksi valkokirjavaksi, joten valkkasin pohjaväriksi valkoisen. Valkoista suositellaan yleensä ihan sen takia, koska se ei vääristä muita värejä. Kerroksia tarvitaan kyllä enemmän, mutta se on sen väärti.

Kamat ja poni ennen pohjamaalausta.

Taidan olla huolimaton. Joskus. Tai sitten kaikkialle ei vaan mahdu sivellin.

Pohjamaalin kuivuessa on keksittävä jotain älykästä tekemistä, joten rupesin sekoittelemaan sopivia värejä. Etsin siksi käsiini vanhoja juuri maalipurkeiksi ostamiani purkkeja, joista nyrhin mm. veitsellä vanhat, kuivuneet maalit pois. Itse sekoitan iholle ja turkille värit erillisissä purkeissa, ja muokkaan niitä sitten sen mukaan ketä olen maalaamassa. Näin maalia ei mene hukkaan. Kannattaa varata pienille määrille pienet purkit ja isoille isot, jolloin vähäisenkin määrän voi säästää ja toisaalta tila ei lopu kesken.

En halunnut mennä siitä mistä aita on matalin; toki tutorialia lukevat saavat valita kaikki värinsä vaikka sen mukaan mitä tuubeissa jo on... Mutta sekoittamalla saa parhaillaan juuri sitä mitä oikeasti haluaa. Koska itse päätin, että ponistani tulee ruunikonkirjava, tarvitsen tietysti oikeanlaiset värit iholle ja turkille. Harmaata harvemmin on missään pienivalikoimaisissa valmissatseissa (joissa tuubit ovat isoja), joten se pitää sekoittaa itse: tipla mustaa ja isohko plörtsäys valkoista. Sitten vaan sekoittelemaan (työkaluksi päätyi kuolleen siveltimen varsi). Tarvittaessa lisään jompaakumpaa väriä, kunnes harmaan sävy on mieleinen. (Ruunikolla on melko tumma iho.) Turkille sekoitin värin samalla tavalla, mutta ihonväristä ja tummanruskeasta. Tarvitsin yllättävän paljon ruskeaa, että väristä tuli kyllin tumma.

Mustaa ja valkoista ennen sekoitusta.

Musta + valkoinen = harmaa.

Ihonväriä ja tummanruskeaa.

Ihonväri + tummanruskea = jokin ruskean sävy riippuen yhdistettyjen värien määristä.

Mustaa, valkoista ja pigmentitöntä 'ihonväriä' oli minulla tuubeissa. Muuten olisin sekoittanut ensin vaaleanpunaista ja siihen vielä keltaista tai oranssia ihonvärin saamiseksi.

Jos joku tätä lukeva ei sattunut hankkimaan murrettuja ja välivärejä sisältävää maalituubisatsia, ongelma ei silti ole suuri. Ruskeaa saa sekoittamalla mm. punaista ja mustaa, sekä niin, että tekee ensin keltaisesta ja punaisesta oranssin ja sotkee sitten siihen mustaa (ja tarvittaessa raakaa punaista, että väri säilyy syvän lämpimänä). Sekoita ensin vaikka isohko määrä jotakin helppoa väriä (esim. oranssi), ja lisää sitten toista väriä vähän kerrassaan, kunnes olet tyytyväinen saamaasi sävyyn. Valkoinen vaalentaa, musta tummentaa (ja syö syvyyttä), sininen kylmentää, keltainen happamoittaa, oranssi lämmittää, punainen lämmittää ja tummentaa (syventää), vihreä kylmentää ja happamoittaa.

Kun kaikki värit on sekoitettu, ruvetaan maalaamaan. Aloitan ponin turkista, ja vetelen siihen pyöristetyllä lattasiveltimellä selvärajaisia laikkuja. Ensimmäisen kerroksen kuivuttua maalaan ruskeat alueet vielä uudelleen ainakin kerran, ehkä useamminkin.

Näitä kärkiä saisi kuule valmistaa kaiken kokoisina, ihan mahtava sivellin!

Ensimmäinen kerros näemmä.

Kun turkki on maalattu, siirryn ihoon. Laitan harmaata niihin ihokohtiin, jotka sijaitsevat ruskealla alueella: silmänympäryksiin ja takajalkojen väliin siis. Kun olen maalannut pigmentilliset kohdat, maalaan ihonvärillä turvan ja takajalkojen välistä ne kohdat, jotka eivät ole värillisellä alueella. Minun ponini tapauksessa se käsitti myös siveltimen sohimisen aina hännän alle saakka...

Turkin ja ihon jälkeen maalataan jouhet. Ruunikonkirjavalla ainakin osa jouhista on siis mustia, osa valkoisia. Genetiikan vuoksi tajusin tässä välissä myös mustata hiukan vasemman takajalan laikkua, joka yltää kintereeseen saakka. Samalla laitoin korviinkin hiukan mustaa samasta syystä. Jouhet maalaan kärkisiveltimellä, jolla saa aikaan pieniä yksityiskohtia. Varovaisuutta! Värin ei tarvitse mennä orjallisesti juuri oikeisiin kohtiin, koska se a. voi olla liian hankalaa tehdä ja b. joskus huijaaminen näyttää ihan hyvältä. Mustaa saa mennä siis reilusti korvanjuuriin.

Hännän maalaan niin, että muotoilen kastellun siveltimen mahdollisimman teräväksi, kastan maaliin ja vetäisen jokaisen vedon jouhien latvoista tyveen päin. Ja toistan siis siveltimen muotoilun ja kastamisen jokaisen vedon jälkeen.

Järjettömän sähläämiseni takia en saanut kuvattua kaikkea tasan niin kuin tutorialissa kerron tehtäväksi, mutta ehkä olen ens kerralla itsekin systemaattisempi. Lukijat tehköön heti oikein, jos haluavat omaa ensikustomiaan dokumentoida.

Turkki, ihon harmaat kohdat, jouhet.

...pigmentitön iho lisätty.

Kun turkki, iho ja jouhet on tehty, on aika maalata kaviot. Tätä varten minulla on nykyään tallessa Derwentin vesiliukoisia kyniä, mm. Inktensejä ja Aquarelleja. Tähän poniin käytin Inktensen oranssia ja lämmintä ruskeaa. Piirrän ensin ruskealla vaalasuuntaisesti, minkä jälkeen laitan siihen päälle hiukan oranssia. Kavionpohjiin laitoin pelkkää ruskeaa hyvin ohuelti. Koska Inktenseissä on vahva pigmentti, joka vain voimistuu ja kirkastuu kastuessaan, ei tarvitse värityksen olla kovin voimakasta. Samalla varsinaiset kynänjäljetkin häviävät. Levitin värit Heyda -lakalla, siveltimenä se sama millä maalasin mm. jouhet. (Syynä samoille siveltimille on vain se etten löytänyt puolikuolleista sopivia uhrattavaksi, ja toisaalta omistan useita avaamattomia sivellinsatseja kaiken varalta.)

Inktensejä. Jee.

Kaviot väritettyinä.

Heyda -lakkaa.

Kaviot laveerattuina.

Pohjat jätin aika koskemattomiksi, koska niiden ei kuulu näkyä.

Kavioiden kuivuttua maalataan silmät. Pohjaväriksi päätyy valkoinen, jota pitäisi oikeasti laittaa useampi kerros hyvin huolellisesti, mutta voin varoittaa että vaikeampaa hommaa ei kyllä maailmassa ole. Tosin siinäkin kyllä kehittyy ajan kanssa. Siveltimenä toimii erittäin pienikärkinen sivellin, ja myös hammas- tai grillitikkuja voi käyttää.

Kun olen tapellut silmävalkuaisen kanssa, lisään silmän etukulmaan hippusen punaista Derwent Inktenseä, jonka levitän vedellä.

Klikkaa isommaksi. Vasemmalta: pohjamaali, Inktenseä lisätty, Inktense laveerattu.

Sitten onkin iiriksien vuoro... Valkkaan vasemmalle tummanruskean ja oikealle herasilmän, eli sinisen. Ruskean saan suoraan tuubista, mutta sinisen joudun sekoittamaan valkoisesta ja tummansinisestä. Sekoitusalustaksi päätyy jokin arvoton massatekele. Maalaan iirikset reunoilta sisäänpäin, jotta värin rajasta tulisi selkeä ja siisti. Oikea silmä saa tummansinisen iiriksenreunan, jotta iiris ylipäänsä mihinkään erottuu. Käytännössä maalia on siinä tilanteessa yhdellä karvalla, jolla sitten vetelen mahdollisimman siistiä viivaa.

Klikkaa isommaksi.

Ja iiriksien jälkeen maalaan tietysti vielä pupillit. Hevoseläimillä on pitkät, vaakasuuntaiset pupillit, eli ei missään nimessä mitään pyöreitä pisteitä! Ja koska pienoismallihevosen tulee olla realistinen, pitää pupillitkin tehdä oikein. (Ja koska kohdevalossa työpöydällä kuvaaminen on kinkkistä, en saanut missään kuvassa näkymään sitä faktaa että tuossa tummassakin silmässä tosiaan on se pupilli. Siksi koen turhaksi laittaa siitä kuvaa tähän...)

Pupilli olisi voinut ehkä olla vähemmän päänsuuntainen.

Mitään valopisteitä EI maalata.


Viides vaihe - lakkaus
Maalaus meni OK? Jees, sitten lakataan! Otan mattalakkaa, tai siis lakkaa joka on mahdollisimman mattaa. (Se on taas sitä Heydaa.) En oikeastaan tiedä, onko sellaista (siveltävässä muodossa) edes olemassa. Fiksatiivikin käy ja voi olla itseasiassa parempikin vaihtoehto kuin askartelulakat. Joka tapauksessa, päällystetään nyt koko poni tällä. Kerrokset eivät saa olla liian paksuja, etteivät ne kiillä (liikaa) ja tahmaa. Siveltimenjälkiä ei saa todellakaan näkyä.

Lopulta, kun maalin suojaamiseen käytettävä lakka on kuivunut, lakataan ponin silmät ja sieraimet - ehkä kaviotkin jos tekijä itse haluaa - kiiltäväksi toisella lakalla. Väritöntä kynsilakkaa voi tähän tarkoitukseen käyttää myös, jos sitä sietää.

Poni on valmis! Näissä kuvissa väritkin ovat uskottavammat kuin varsinaisessa tutorialissa... Vielä oikeammin ne näkyvät vasta sitten, kun kuvaan ponin "oikeasti" ja toisella kameralla (digijärkkärillä), koska tämä pokkari ei - edelleenkään - ole se paras kamera pienoismallijuttuihin.

Sitäpaitsi jo näidenkin kuvien jälkeen kerkesin käydä nimmaroimassa sen... Eikä siitä ole kuvia, koska akku loppui juuri oikein.

Halusin toki päästä nimeämään tätä ajoissa, mutta toisaalta en myöskään tykkää, jos nimi keksiytyy kiireessä. Niinpä ennen julkaisua löysin ponille kutsumanimeksi Jippo - mikä ehkä vähän kuvaakin sitä, mitä varten se on; kustomointijippojahan tässä esitellään. "Virallinen" nimi tulee aikanaan.  

-----

Tätä tekstiä saa jakaa ja levitellä ympäriinsä, jos kokee sen tarpeelliseksi. Olisi se minusta tietysti lystikästä jos niin kävisi.

Ne jotka haluavat hyödyntää tätä tutorialia oman kustomin tekemiseen, saavat hyödyntää ja vaikka valikoida samanlaisen falabellan ensimmäiseksi uhrikseen. Saa tehdä samat muutokset omaansa, jos haluaa. Ei siitä aivan samanlaista kuitenkaan tule, koska kaikilla kustomoijilla on oma tyyli ja tapansa tehdä asioita. Liian orjallista jäljittelyä en suosittele.

Niin ja ei järkytytä sitten, jos se sivellin ei aivan tottelisikaan noiden laikkujen teossa. Pitäisin sitä kivana juttuna, että turkitus on osittain sattumanvaraista. Symmetristä ja todella kaavamaista sen ei tarvitse eikä kannatakaan olla, koska - no, koska kun maalaat poniasi, teet eläintä, eikä niillä yleensä ole mitään säännöllisiä kuvioita. Niissä on aina pientä rosoisuutta ja epämääräisyyttä.