Hyvä vai huono kuva? - Hevosmallien kuvauksesta!

Nonnii tässä se tulloo. Simppeli harrastelijadigijärkkäristin hevosmallikuvaus- öh, olisko vinkkipostaus? Tarkoitushan on vain tuoda ilmi, millaisia virheitä yleisimmin mm. Schleich -hörhöt aikaansaavat kuvatessaan ja miten näitä virheitä voi eliminoida. "Oikeat" hevosmallarithan ovat usein aikuisia, ja heidän kuvansa ovat laadultaan vähintäänkin perushyviä.

Tätä postausta venyttelin aika kauan, ja vähän mietin myös, pitäisikö se pätkiä osiin. Totean kuitenkin, että en itse tykkää liian nysistä postauksista. Ja eihän näitä tarvitse julkaista heti saman tien kun ne on kirjoitettu, joten voin hioa tekstiä rauhassa vaikka monta viikkoa (pääsen koulun takia kotikoneelle vain viikonloppuisin, eikä läppärilläni pääse melkein mitään tunnuksia aktivoimaan, mikä on mahdollista tällä vakiokoneellani). Lisäksi sekin vielä, ettei tähän tule varmaan kovin paljoa tekstiä.

Teknisiä termejä tulee korkeintaan hyvin vähän, koska ajattelen pitkälti visuaalisesti ja omalla tavallani kuvauksessa. Ja riippuu aivan kuvaajasta ja kamerasta, miten ja mitä asetuksia voi säätää, ja jotkut termit vaihtelevat kameramerkkien mukaan.

Siinä missä näen hevosmallarien kuvaavan usein juurikin tarpeeksi hyvin, surkeatasoisia kuvia näkyy paljon alaikäisten Schleich -keräilijöiden blogeissa ja sivustoilla, ja samaten kaikkialla muualla ympäri nettiä. Itse ihmettelen, miksi kukaan jaksaa säilyttää huonoja kuvia... Mutta asiaan, jos tätä asiaksi voidaan nimittää. Käsittelen siis ensiksi perusvirheitä.

Ottakaa huomioon, että olen itse kantapään kautta oppinut kuvaaja, joka ei osaa mitään ihmeempää vieläkään. Omasta mielestään ainakaan, siis. Olen tehnyt nämä kaikki virheet itse ehkä miljoona kertaa.

Lisäksi kaikki tämän postauksen kuvat ovat käsittelemättömiä lukuunottamatta copyright -merkintöjäni.

-

Yleisimmät virheet joita olen nähnyt. Näitä siis enimmäkseen hevosten esittelykuvissa, joiden kannattaisi olla ainakin teknisesti laadukkaita. Tässä kohdassa siis näiden kuvien sisältö on sivuseikka, selitän vaan siitä, millainen itse kuva ei saisi olla.

Nämä kuvat on otettu ilman salamaa.

1. Heilahtanut. Ihan järkyttävän yleinen virhe Schleich -kuvissa. Onko se niin vaikeaa pitää kamera aloillaan kuvatessa? No joo, kyllä se joskus on. Mutta aina voi yrittää tukea kameraa johonkin, jolloin heilahtamisen vaara ainakin vähenee. Pitää myös muistaa, ettei hyvä kamera takaa automaattisesti heilahtamattomuutta, minäkin saan Nuijalla ihan hirveästi heilahtaneita - mutta en sentään säilytä niitä. Huonot kuvat kannattaa (olisi mahtavaa sanoa että pitää) poistaa heti kun niitä tulee. Itse olen tehnyt pokkarini kanssa aikoinaan niin, että asetin sen pöydälle ja kallistin sitä ja olin liikkumatta, kun kuvasin. Hengitystä voi pidättää, kasata kirjoista jalustan kameralle jos mitään oikeaa jalustaa ei ole käytettävissä. Nyt digijärkkärin kanssa olen opetellut väkisin vähän hienosäätöjä, jotka ovat niin teknisiä etten välttämättä tiedä mistä puhun jos alan jotain f -lukuja selittää. Siispä sanon, että tutustukaa ihmiset kameroihinne, leikkikää niillä ja tutkikaa erilaisissa tilanteissa, millaisia kuvia niillä saa. Ja ai niin! Tärähdyksiä voi ehkäistä säätämällä ISOa. Aina sanotaan, että sen on oltava mahdollisimman pieni, mutta itseäni ei ainakaan lievä rosoisuus häiritse kovin paljoa vaan itseasiassa jopa pidän siitä. Mitä isompi arvo on, sitä pienempi on tärähdyksen vaara.

2. Epätarkka kohde. Tähän tuli tutustuttua pentuna liikaa kun ensimmäisiä kertoja sain kameran käsiini. Ai että sitä törkyä... Jos jonkun pienen varusteentekijän myyntigalleriassa on kuvia, joiden kohde on sumea, kuvaaja tarvitsee lisää opetusta kamerankäyttönsä suhteen. Myyntikuvassahan tekninen laatu ratkaisee minun mielestäni. Sumeita kohteita näkee muuallakin tietysti jonkin verran, ja aina ne aiheuttavat meikäläisessä tarpeen deletoida kuva ja ottaa itse parempi tilalle. Tai pyytää kuvaajaa olemaan kärsivällisempi kuvatessaan; kameran pitää antaa ensin tarkentaa oikein, ja vasta sitten sitä laukaisinta saa painaa.

3. Huono rajaus. Tämäkin on pirun tavallista. Kuva ei ole hyvä pelkästään silloin, kun tarkennus on kohteessa, rajauksellakin on paljon väliä. Kuvissa voi olla myös liikaa turhaa tilaa jonka olisi voinut täyttää kohteella, jos rajaus olisi tehty oikein. Tämä kuva ei sovi hevosen esittelykuvaksi, koska kohde ei näy kokonaan. Itse poistan aina heti nekin kuvat, missä rajaus on liian tiukka, silloinkin kun kohde on kokonainen, ja vielä matalampi kynnys on, kun hevosesta osa jää kuvan ulkopuolelle. Rajauksen voi tehdä niin, että tarkentaa ensin kohteeseen ja sitten liikuttelee kameraa sen verran, että kohde näkyy kuvassa kokonaan ja on selkeästi pääasia. Se ei häiritse tarkennusta yleensä.

4. Ylivalottunut. Myös yleinen, ja varsinkin itselläni on kone pullollaan vanhoja kuvia joiden valotukset ovat reilusti yläkanttiin mukamas taiteellisista syistä. Nykyään pidän sitä osaamattomuutena - varsinkin, kun ylivalottuneet tuntuvat heilahtavan pahemmin kuin alivalottuneet. Joskus myös automaattiasetus, jonka valotusta ei välttämättä pysty säätämään, voi olla laadultaan melko huono ja aikaansaada ylikirkkaan kuvan. Ratkaisen itse tämän ongelman sillä, että muutan asetuksia ja tuen kameran mahdollisimman hyvin. Ylempi valotus (kirkkaampi siis) kelpaa ihan hyvin tummempien hevosten kuvaamiseen harkinnan mukaan.

5. Alivalottunut. Heh, vanha tuttu. Löysin tämän joskus mukamas hienoksi synkäksi efektiksi, jolla leikin paljon ensimmäisen oman kamerani saatuani. Nyt pidän sitä vain riesana, joka estää saamasta kuvasta mitään irti koska siitä ei näe mitään. Ratkaisen tämän sillä, että vain säädän valotusta vähän kerrassaan vaaleammaksi. Voisin myös muuten mainita, että vaaleita hevosia kannattaa kuvata alemmalla valotuksella kuin tummia.

6. Liian ylhäältä otettu. Voi ei, klisee. Maailman epäaidoin kuvakulma - kuka suomalainen on kuvannut hevosta helikopterista? Ei kukaan, ainakaan noin läheltä, hevoset eivät seiso nätisti paikallaan sellaisessa tilanteessa. Ameriikassa ne paimentavat mustangeja helikopterilla, mutta eivät lillu kovin alhaalla eikä kovin lähellä hevosia. Lisäksi kuvakulmassa härkkii se, että se on kulma, josta kuvaaja Schleichiään oikeasti tuijottelee ison osan ajasta. Kaiken lisäksi tämä vain vääristää mittasuhteita, eikä kerro millainen hevonen on anatomisesti. En viitsisi edes selittää, että tämän ainoa ratkaisu olisi pidellä kameraa hevosen tasalla käden toimiessa jalustana.

7. ...liian alhaalta otettu. Ei niin epärealistinen moka, mutta moka kummiskin. Vääristää mittasuhteet ja näyttää hyvältä joskus jos osaa hyödyntää tätä, mutta en usko kaikkien osaavan. En osaa minäkään. Ratkaisuksi kelpaa se, että kameraa nostaa ylemmäs, pitää sen suurin piirtein pystysuorassa ja kuvaa hevosen sivulta. Jos siis ei halua oikeasti jotain kalansilmähevoskuvia.

8. Liian ylhäältä, taas, mutta ei niin pahasti. Silti liian ylhäältä. Kannattaa eläytyä skaalaan ja kuvata mahdollisuuksien mukaan korkeudelta, jolla ajattelisi sen muovi-ihmisenkin kameraansa pitelevän. Ja huomataanko - tämäkin kuva on epätarkka ja heilahtanut!

-

Pääkuvat. Niitäkin voi ottaa huonosti. Tai välttävästi. Kameran makroasetuksen laadulla voi olla osuutta kuvan laatuun, nimittäin itse en saa tarkennettua kovin hyvin (tai sitten en vaan osaa) makrolla, joten en käytä sitä juurikaan.

9. Epäaito salamakuva. Ihan OK dokumenttikuvaksi jos sellaista tarvitsee, mutta mikään taideteos ei tämä ole (otettu muuten ihan pelkällä automaattiasetuksella, ei P:llä). Salamaa usein haukutaan, vaikka silläkin voi saada hyvää jälkeä; minulla vaan ei ole lankasalamoihin tai muihin lisäosiin varaa, joudun kuvaamaan tällä yhdysrakenteisella.
Tässä kuvassa taisi muuten olla sekin idea, että tausta on häiritsevä. Sellaisetkin kuvat ovat melko ärsyttäviä ja syövät uskottavuutta.

10. Perus "studiokuva" ja vastavalo. Vähän parempi kuin ylempi. Jos dioraamojen tekoon ei ole resursseja, voi yksinkertaisen ministudion kasaaminen pöydälle tai tuolille olla hyvä juttu. Vaikka kuvista ei tulekaan ihan aidon näköisiä, ne ovat ainakin siistejä ja joskus nättejä. Pääkuviin tosin kelpuuttaisi mielellään tiukempaa rajausta. Tässä on myös vastavaloa käytetty, mikä kertoo ettei tarkoitus ole ollut dokumentoida hevosen rakennetta ja/tai väriä. Taidekuvasta menee.

11. Autenttinen pääkuva. Paras mahdollinen tilanne: hevosmalli, realistinen riimu ja mahdollisimman uskottava ministudio joka pyrkii näyttämään siltä, että hevonen olisi oikeassa ympäristössä. Tässä on lamppu kohdistettu hevosen oikealle puolelle yläviistoon; feikkiauringonvaloa? Riimut näyttävät myös aina kivoilta (paitsi ylipitkät remminpäät, mutta liian lyhyet remmithän vaikeuttavat riimun pukemista ja sovittamista). Kuvan uskottavuuttahan syö se, ettei hevonen ole niin realistinen kuin oikeat pienoismallihevoset (Schleichit ovat leluja...) ja se kun riimunarun lukko on järkyttävän kokoinen.

Realistisia vaihtoehtoja pääkuvalle. Tykkään itse ottaa näitä usein.

-

Valotus, studio, dioraama. Rakennekuvat. Miten tuon hevosen rakenteen esille.

Kuvat 1-4 ovat "studiokuvia" jotka eivät pyri autenttisuuteen vaan tuomaan kohteen loogisesti esille. Loput ovat dioraamakuvia, jotka pyrkivät näyttämään edes vähän aidommilta.

Näissä kuvissa rajaus on omasta mielestäni vähintäänkin tasoa OK. Mieltymykset riippuvat oikeasti kuvaajista, ja itse olen joskus tiukan rajauksen perään; hevosella pitää ns. olla tilaa kävellä kuvasta pois. (Vinkki jostain kuvauskirjasta, jee.)

1. Tässä olen siirtänyt lamppua jonkin verran hevosen taakse, valaisemaan huivia. Seurauksena voimakkaat varjot, hevosen muodot ehkä näkyvät mutta eivät kerro sen kummemmin mitään. Tässä on kanssa tuo iänikuinen pröbleema, että hevosen pää näyttää valtaisalta kuvakulman takia...

2. Lamppu siirretty hevosen ja kameran väliin, valaisee oikeaa puolta tarpeeksi. Tästä näkee hyvin, millainen hevonen on. Myös väri näkyy oikein, mikäli valotus on oikea (tässähän ei ole).

3. Lamppu siirretty hevosen selän yläpuolelle, jättää melko vahvat varjot mutta ei estä näkemästä yksityiskohtia ja väriä. En silti kelpuuttaisi parhaaksi mahdolliseksi dokumenttikuvaksi.

4. Totaalinen vastavalo. Lamppu aseteltu ja väännetty valaisemaan taustaa eli harmaata huivia, josta olen yrittänyt hiukan heijastaa valoa hevoseen. Vastavalokuvat voivat olla mielenkiintoisia, mutta eivät sovi dokumenttikuviksi vaan taidekuviksi mieluummin.

5. Pieni dioraama, kas näin. Tätä vasten kuvaan tällä hetkellä kaikki Schleichin kokoluokkaa olevat heppani. Kalliota imitoi rytyssä säilytetty ruskea huopa, feikkinurmi koostuu kolmesta A4 -kokoisesta huovasta, jotka säilytän nykyisin rullalla tai kevyesti taiteltuna (taittumisen ehkäisemiseksi). Aita on Schleichin valmistama ja tilattu Lahjakkaasta aikoinaan. Pidän sitä siksi, että saisin nerokkaasti (heh) häivytettyä feikkinurmen reunat, ja koska rakastan aitoja. Ei se nyt niin realistinen ole, mutta toimii.

6. Muuten sama kuin vitosessa, mutta tässähän Clavalla on riimu ja naru. Ne saavat kuvan näyttämään enemmän siltä, että hevosta esitetään kuvaajalle. Tässä on myös saatettu säätää valotusta aavistuksen alemmaksi eli tummemmaksi, ja vaikkei rajaus ja sommittelu ihan ykkösiä olekaan, pidän tätä tämän rakennekuvakasan parhaana. Oikeastihan saattaisin vielä näpeltää rajausta jälkikäteen, mutta tällaiseen virheidenilmiantopostaukseen halusin koskemattomat kuvat. Ja mikä parasta, hevosessa ei ole mitään mihin olisi tarkennettu väärin; myös pää on tarpeeksi terävä (ei turhan sumea kuten yleensä näkee) ja näyttää omasta mielestäni siltä, ettei kuva vääristä liikaa mittasuhteita (siksi käänsinkin hevosen etupäätä himpun verran poispäin kamerasta ennen kuvausta).

7. Vähän huonompi kuvakulma. Pää ei ole ollenkaan terävä ja hevonen näyttää lyhyemmältä ja kömpelömmältä kuin onkaan. Kamera on suunnattu tasan lavan/kyljen suuntaisesti. Lisäksi tämä on otettu aavistuksen liian ylhäältä.

-

Valkotasapaino. Sen kanssa tappelen itse usein, ja olen viimein päätynyt tähän ratkaisuun: käytän yleensä digijärkkärini P -tilaa (ohjelm. automatiikka). Sen kanssa pystyn halutessani ottamaan mm. mustavalkokuvia ja säätämään oikeastaan kaikkia asetuksia. Valkotasapaino on tietenkin yksi näistä asetuksista, ja niitä on seitsemää erilaista: automaattinen, hehkulamppu, viileä valkoinen loisteputkivalo, suora auringonvalo, salama, pilvinen, varjo (ja esiasetus käsin). Katsoin nämä kamerasta. Näiden dioraamojeni kuvaamiseen olen parhaaksi todennut automaattiasetuksen, joka ei korosta mitään värisävyä liikaa.

Tuo P muuten on kiva silleenkin, ettei se päräytä salamaa päälle automaattisesti, vaan se pitää itse klikata auki. Lisäksi salamaakin voi tietysti säätää, mutta en itse ole siinä kovin hyvä.

Laitan tähän esimerkkikuvat kaikista asetuksista. Valotus on neutraali ja kaikista on kuvat salamalla sekä ilman. Aion siis näyttää ja myös selvittää itselleni, miten nämä asetukset käyttäytyvät hämärässä huoneessa kellertävässä keinovalossa.

1. Automaattinen. Periaatteessa paras ja pahin, miten sen nyt ottaa. Neutraalit värit, varsinkin salamattomissa kuvissa sopivan neutraali ja värit eivät ole liian vahvat.

2. Hehkulamppu. Salamatta vihertävä, salamalla sinertävä. Vihreä luo ankeutta ja sininen salamavalo sopii jotenkin ns. kylmiin tunnelmiin, nam. Mutta en silti käytä kovin paljoa. latistaa nimittäin punaista ja muuntaa kaikki lämpimät värit pinkiksi, violetiksi ja siniseksi.

3. Viileä valk. loisteputki. Kaikkein punaisin salamatta ja sinisin salamalla. En tajua tätä ideaa, mutta se on tavallaan ihan hauska. Mutta tuo punaisuus ärsyttää nyt kun olen sillä kuvannut paljon noita dokukuvia hevosistani; kamerassa kaikki on niin nättiä, ja tämä tietokoneen pirulaiseni muuntaa kaikki kauhean vahvaksi. Siksikin päädyin kuvaamaan automaatilla mieluummin.

4. Suora auringonvalo. Sopii nimensä mukaisesti ulkona auringonvalossa kuvaamiseen. Lampunvalossa vaan helottaa kirkkaanoranssina ja samalallakin näkyy tulevan lämpimiä värejä. En käytä kovin paljoa, koska en kuvaa hevosiani ulkona ainakaan tällä hetkellä.

5. Salama. Vähän oranssimpi sävy kuin auringonvaloasetuksessa. Liian pieni ero, ei juuri tule käytettyä. Kunnon ylivalottuneissa salamakuvissa tämä asetus syö mustan ja sinisen värin pois ja tuloksena on pelkkää keltaisen, punaisen ja valkoisen sotkua. Voi olla hyväkin systeemi joskus, mutta itse en oikein osaa.

6. Pilvinen. Hmm. Edelleen liian räikeä.. En keksi sanottavaa, kai joku ammattilainen tästäkin tykkää. Minä kun en ulkona aktiivisesti kuvaile kun kameraa kotona käytän.

7. Varjo. ...varjo?! Aijoo, kai se on sitä varten että saadaan lämpimiä värejä muuten kylmiin kuviin. Tai jotain. Tätäkään en ole kokenut kovin ihanaksi asetukseksi.

-

Mittees sitte... Kun, tässä tämä nyt oli. Tai sitten ei. Voisin selitellä lopuksi randomeita kuvauksestani, ja lätkiä lisää esimerkkejä (yllätyyyys enhän koskaan lisää postauksiini mitään ylimääräistä josta en ilmoita postausta avatessani).

Tykkään kikkailla kuvauksen kanssa ja keksiä omia apuvälineitä ja muita juttuja, rahaton ihminen kun olen. Olen tehnyt joskus pari salaman himmennintä talouspaperista, kopiopaperista ja ties mistä, kun ei ole varaa ostaa mitään oikeaa. (Tämä oli siis sitä aikaa kun en vielä käyttänyt muuta kuin automaattitilaa.) Ja toisaalta, joku ruudullinen muistilappu kai palvelikin pitkään himmentimenä kun Nuijalla rupesin kuvaamaan ja halusin pehmittää salamaa. Kerranpa sain näppeihini vanhoja filminpätkiä (käyttämättömiä), joilla sai sellaista voimakkaan ruskeaa kuvaa. Sitten taas, kun ängin filminpalan kirkkaankeltaisen muovinpalan sisään ja asetin virityksen kameran salaman eteen kuvatessani, sain aikaiseksi lämpimiä ja mielenkiintoisella tavalla taustastaan blurraantuneita kuvia. Joskus myös himmentelin salaman vahvuutta niin, että otin kolme tulostuspaperia. Kaksi niistä sijoitin kohteen sivuille, yhtä pidin sen yläpuolella. Pyrin siihen, etteivät paperit näkyneet kuvissa, mutta se oli hankalaa. Lopulta luovuin koko jutusta kun käsi väsyi ja kuvaus meni liian kömpelöksi.

Uusin juttu mitä en ole ennen itse tajunnut kokeilla, on peilin käyttö valon heijastamisessa. Ideahan ei ole minun, ja sain siihen inspiraatiota FMHC:n palstalla pyörivältä osaavammalta kuvaajalta. Hitsi vaan, kun en voi järjestellä mitään niin että voisin peiliä käyttää, joten tällä hetkellä systeemi on täällä kuopattu.

- Jollain paperilla pehmitetty ihan selvästi, millään muulla ei tule salamasta noin pehmeää ja kuvasta samalla tummaa. Ei mitään järkeä.

- Keltaista muovitaskunpalaa käytetty automaattitilan salaman kanssa. Ja nuo varusteet ovat karmeita, en enää onneksi tee samanlaisia.Tai siis, nykyään pystyn kaventamaan tuotakin materiaalia skalpellilla.

- Filminpalaa käytetty automaattitilan salaman kanssa. Kiva tuo blurraus taustassa, vielä kun heittää nuo varjotkin tuonne...

- Vastaava homma, mutta ilmeisesti paperilla "pehmennettynä".

- Filminpala linssin edessä, automaattitilan salaman kanssa.

- Keltaisen muovitaskunpalan, filminpalan, automaattitilan salaman ja varhaisehkon ministudion yhdistelmä. Hevonen on vanhan vihkonpäällisen (jollaisesta se keltainenkin on leikattu) päällä. Taustana on kaksi mustaa, yhteenteipattua pastellipaperia ja aita on se sama mitä nytkin käytän.

Ny loppu.