Kilometritekstejä

Jotain tekee mieli julkaista, mutta nuo toistaiseksi työn alla olevat eivät varmaan kerkiä ihan heti valmistua. Kuvatkin pitäisi niihin iskeä, muttakun tekstitkin ovat kesken.

Ei tässä mitään takapakin tapaista ole tapahtumassa. On vaan niin reilusti sanottavaa yhdestä jos toisestakin asiasta. Yksi syy siihen on se kun en nykyisin tunne osaavani löytää sanoja asioille, jotka pelkkinä fiiliksinä olisivat tosi selkeitä. Siksi kai kirjoitan niin monimutkaisesti, ikäänkuin varman päälle siltä varalta jos viesti ei kerrasta uppoa.

Arwi ja Lauha valjasulkoilemassa kesemmällä 2017.

Eli blogi on hiljainen vain siksi, kun teksteillä kestää aikansa valmistua. Saattaa antaa vaikutelmaa kuolevasta blogista, jos tulkkaa tätä epämääräistelyäni vähän pieleen.

En halua kirjoittaa liian vähän, jos aihe on mielestäni puhumisen arvoinen. Jatkan tekstejä pätkissä, joskus jaksaa tehdä monta pitkää kappaletta kerralla ja välillä pari lausettakin on liikaa.

Pelkäilen myös kokoajan, että joku provosoituu jutuistani. Voin ainakin sanoa että en osaa kaunistella, enkä jaksa 'sensuroida' tekstejäni vain siksi, kun niistä sattuu tulemaan ilmi omat asenteeni ja näkökulmani, ynnä mielipiteeni. Jostakin syystä tykkään itse lukea tekstiä, josta paistaa läpi tiukka asenne, varsinkin jos kirjoittaja oikeasti tietää mistä puhuu. Kai se motivoi meikääkin sitten tekemään sanaa sellaisena kuin se tällä luonteella helpointa on. En ole käytöksellisesti sinisilmäinen (geneettisesti vain), mutten toivon mukaan ennakkoluuloinenkaan, ja jos olen niin voin ottaa asioista selvää jos koen siihen syytä.

Yksi juttu, jonka perusteella saatan ehkä joidenkin mielestä olla huono ihminen, on se, että minulla on kriteerejä mm. pienoismallihevosiin liittyen. Olen tästä ihan selvillä, mutta en jaksa paljoa välittääkään, syynä se kun tottahan toki isossa harrastuksessa liikkuu erilaista porukkaa ja jokaisella on omat määritelmänsä sille, mikä luetaan ja miksi. On asioita, jotka ovat harrastuksessa the normaali juttu, mutta minulle ehdoton ei. Enkä voi kirjoittaa ilmi ihan kaikkien mielipiteitä jostakin jutusta, jos harrastus on maailmanlaajuisella tasolla niin iso kuin hevosmallailu on. Eikä minun edes pidä tai tarvitse.

(Huom. tämä teksti ei ole rantti. Kunhan vaan kirjoitan jotain aikani kuluksi... Yritän tässä tappaa flunssaa ennen kuin se iskee kunnolla päälle.)

Amigo sohvalla pesemässä mahaansa.

Lisäksi... Eöö, meikää on taas alkanut potkimaan päähän itsekriittisyys sen pahimmassa olomuodossa, mikä meinaa sitten sitä että en ole pätkääkään tyytyväinen mihinkään, mitä teen. Julkaiseminen on vaikeaa kun löytää jutuistaan pelkästään virheitä, ja päässä pyörii ajatus tyyliä "kun tuonkin olisi voinut tehdä eri tavalla tai paremmin".

Juuri tuon alemmuuskompleksin takia tekstejäkin valmistuu niin epätasaisesti. En ole niihin yhtään tyytyväinen. Kuitenkin olen nykyisin sellainen, etten halua pyyhkiä vaivalla kirjoitettua materiaalia huspois uuden, paremman tieltä, joten saatan jatkaa sen perään lisää tai tehdä kokonaan uuden luonnoksen uusintaversiolle. Kertooko vähän siitä, miksi The Tuherruksessa on luonnoksia noin 80?

Writersblock ei ole kiva ilmiö. Kirjoituslukko. Lätkäse siihen seuraksi vielä artblock eli piirtolukko, oikein hyvä leipä ne! Ei. Niin ja se flunssa.

Ai niin ja hei! Kiitän uutta lukijaa siitä kun päätyi lukijaksi.

Olen myös pikkuhiljaa alkanut tehdä muutosta blogeissani, ei mitään kovin ihmeellistä tai erikoista... Haluan vaan suurentaa kuvat niin, ettei niitä ehkä aina tarvitse klikkiä katsellakseen tarkemmin. Bloggerissa se olisi 'erittäin suuri' ja käytän sitä jo ainakin parissa blogissani sivujen kuvien kokona. Varsinaisiin teksteihin en vielä ole raaskinut laajentaa kuvia, kun en oikeasti ole hyvä näkemään niitä kunnolla. Tai siis hahmottamaan, mitälie. Tässä on vain kauhea homma kun omistan niin monta blogia, jossa saattaa olla useita sivuja ja niissä paljon kuvia tekstin seassa...

(Jo julkaisuihin blogiteksteihin en kuvien kokoa mihinkään vaihtaisi. Muokkaan muutenkin tekstejä vain jos se tuntuu tarpeelliselta, muutoin haluan että bloghailuhistoriani voi vähän näkyä, kerta asiat muuttuvat ajan kuluessa muutenkin.)

Tosin voin huomauttaa, että omistan myös sellaisia blogeja, joita en enää päivitä, kun niihin en ole jaksanut koskea enää pitkään aikaan. Se ei ole kyllästymistä (mikä usein mainitaan syyksi siihen kun jonkun blogi kuolee), vaan esimerkiksi jaksamattomuutta - Kissanketaleetkin jäi päivittämättä alunperin siksi, kun en yksinkertaisesti pysynyt kärryillä siitä, mitä olen jo julkaissut, enkä jaksanut muokata valtavia kuvamääriä hirveällä tahdilla.

Olen tuossa Kaven kanssa paljon keskustellut (jos minulta kysyy), ja ollaan todettu että pitäisi The Tuherrukseen jotain kuvataiteellista materiaalia aiheuttaa, esimerkiksi tutorialien (tai narinoiden...) muodossa. Pitäisi laittaa kaikki ideat ylös, kun niitä on niin paljon. Sitten jaksan vielä kitistä kun en keksi mitään kirjoittamista... Blaah. Olishan tuota vaikka kuinka!

Pääpaino on siis vieläkin, ja tulee toivottavasti aina olemaan, kuvataiteella ja pienoismallihevosilla. Kissojen ohella ne ovat asiat joilla elän. (Toki mie syönkin joskus jotain.) Blogit taas eivät ole mikään elämän suola, mutta en osaa olla enää ilmankaan kun olen vuosia tämän kanssa tapellut ja saanut sen, mitä joskus halusin: yhden blogin jota työstää aina kun siltä tuntuu, elämäntapana, ei niinkään vakavana juttuna vaikka ei tämä mikään pikkukeppanajuttukaan ole. Vaikka pidän valtaosan taide-elämästä vain ja ainoastaan itselläni, on blogeilla iso merkitys, ja ne toimivat yhtenä motivoivana juttuna. Motivaatio on tärkeää taidejutuissa. Muuten karkaa järki.

Musca eräällä lenkillä kesemmällä 2017.

Syökää suomalaista luomuhunajaa. Se on terveellistä. 

Sanoiko joku "pienoismallihevostietosivusto"?

En tiedä sanoiko kukaan mitään, ehkä Kave vaan omassa blogissaan, mutta se sanottu asia on nyt julkaisuvalmis ja luettavissa. Ainakin jos lukijakunta sen löytää, itse yritin tätä googlettaa enkä saanut ainuttakaan tulosta...

Siispä joudun linkittämään sen!

Pienoiskavio on minun ja Kaven keskenään askartelema, pienoismallihevosiin keskittyvä tietosivusto, jonka teimme Bloggeria käyttäen.

Bannerin pohjana käytettiin Kaven kuvaa Safari Blue Ribbon hannoverista. Räpelsin mukaan myös hänen Abundiantuksensa (little bit, tinker, Sch REP) ja yhden köykäsen kuvan omasta Spillistäni (trad QH, CM). Nyt kun katson niin on ihan lystiä tajuta, että keskellä on pienimerkkinen ruuna ja reunoilla valkopäiset ja sinisilmäiset oriit. Iskin kuvaan myös signeeraukseni ennen kuin Kave pääsi lätkimään otsikkotekstiä, älkää kummastelko, hehm.

Sivusto ei tule varmaan ikinä täysvalmiiksi, mutta tietopinkkana sen pitäisi toimia. Olen tehnyt melko ison osan Pienoiskavion teksteistä, kuvia taas on laiteltu sen mukaan mitä jommallakummalla meistä on ollut.

Sivustoa saa kommentoida ja palautetta muutenkin antaa, vaikka tähän tekstiin tai itse Pienoiskavion puolelle, mikäli koette siihen syytä.

Jotenkin meikästä tuntuu, että sinivalkoinen (olkoonkin turkoosihkonsävyinen) on oikeastaan ihan OK väri sivustolle, joka esittelee huonosti tunnettua harrastusta suomeksi.





...lopputekstien aika. Tilattiin netistä Vallejon mattalakkaa. Pessimistisyyksistäni huolimatta saatan olla positiivisesti yllättynyt. Ihmekään kun siitä on puhuttu aikoinaan hevosmallarien foorumillakin, että "ostakaa tuota". No, ostin ja testasin! Vaikutti hetkessä kosketuskuivalta ja riittävän matalta makuuni.  Levitin sitä siveltimellä eikä silti näyttänyt siltä että koni uisi lakassa.

Pitänee lisätä Vallejosta mainintaa Pienoiskavioonkin sitten, jahka olen täysin selvillä mömmön laadusta. (Nimittäin lakkapurkit yleensä heittävät tarpeelliset kuivumisajat yläkanttiin.)

Ja hei, voin tehdä tuosta lakasta erillisen tekstin joskus.   

Traditional -kustomeita

Totesin tuossa, ettei tästä tekstistä tarvitse tulla kovin mittavaa. Olisi aika älytöntä kirjata tähän se tietomäärä jonka olen jo toisaalle suhrannut. Kerron vähän parista traditional -koon kustomista, jotka sain kesän alussa valmiiksi. Kyseessä ovat kaksi ruunaa, jotka on tehty köykäsistä leluhevosista, ja yritetty saada näyttämään edes asteen verran järkevämmiltä kuin mitä ne koskemattomina olivat olleet.

Muotoilumateriaalina on ollut ainakin Krea -nimistä ilmakuivuvaa terrakotan väristä massaa. Molemmat hevoset on maalattu akryyleillä. Lakkana Heyda, jonka levitin sienityökalulla (ja yksityiskohtiin ja jalkoihin siveltimellä). Kaviot sävytin kokonaan vesiliukoisilla puuväreillä.


Ensin valmistui Raaste, punarautias liinakko suomenhevonen. Siitä piti alunperin tulla jokin suffolk -ori, mutta toisin kävi ja nyt minulla on se suomenhevonen, jollaisten harvinaisuutta hevosmallialalla olen surkutellut.

Anatomia on enimmäkseen tökerö, enkä tykkää virheistä joita kovamuovisissa lelukaakeissa aina on. Pahimmat kämmit olen kuitenkin yrittänyt paikata; peitin vuohiset massalla (vuohiskarvat), muotoilin naamaa lisätäkseni yksityiskohtia ja mm. suurentaakseni sieraimia. Silmät muotoilin kokonaan uusiksi, koska en olisi kuitenkaan tykännyt jos olisin yrittänyt parannella niitä vain maalausvaiheessa. Jouhet ovat kokonaan itse tehdyt, niinikään myös ruunakalusto. Kaulaa on paksunnettu ja jalkojen yläosien sisäpinnat täytetty massalla.

Ei tämä mikään mestariteos todellakaan ole, ja parempia on silmieni tasalle netissä eksynyt (suomalaisten tekeminä), mutta enhän edes ole ammattilainen tässä hommassa.

Naamakuvion kanssa vedin vähän vapaudella.

Itsekriittisyyksissäni kärvistelen edelleen tuon maalipinnan kanssa ja vähän huono-omatuntoilen sen suhteen, kun oli niin raastava homma (osuva nimi konilla muuten). Mutta sanon nyt suoraan, että tuo on ehkä painavin kaakki jota olen ikinä maalannut. En suosittele täyttämään isoa leluhevosta massalla, jos puoliskot saa irti ja täytettä lisättyä. (Itse tein niin siksi, kun tuo asento ei ole se tukevin mahdollinen.) Ennen maalaushommaa en ehkä uskonut, että hevosen pigmentointi voi aiheuttaa hirveitä niskajumeja, mutta semmostahan tässä kävi!

Varusteystävällinen harja?

Raaste näyttää kivalta kuvattuna, mikä kertoo minulle sitä, että laatua on edes vähän. Tai sitten tämä on vaan sitä, että joku teos vaan sattuu olemaan muita kuvauksellisempi, oli se realistinen tai ei...


Toinen kustomi on Rollo. Ostin sen rungon kierrätyskeskuksesta vissiin parilla kolikolla aukinaisen suun ja jalka-asentojen vuoksi - tällehän ihan varmasti pitää tunkea rautaa suuhun jossain välissä! Ja tunginkin. Ihan ensimmäinen homma oli kuitenkin puhdistaminen, jonka päädyin tekemään veden ja saippuan kera... (Pahoittelen tässä välissä vaihekuvien runsautta, muttakun niistä voi olla jollekulle hyötyäkin.)

Niin ruma kuin koni koskemattomana olikin, oli se aika mehevä varustettuna. Oikeastaan se sai kitaansa kuolainta melkein joka välissä, vaikkei edes näyttänyt vielä hevoselta. Pohjamaalin tehtyäni maltoin kuitenkin jättää sen pukematta, koska valmistuneena sitä olisi kaikkein "oikeutetuinta" kuvata.

Pidensin naamaa, muotoilin huulet ja tasoitin profiilia. Lisäsin ihan vähän massaa kaulaan, laitoin ryppyjä mm. kainaloihin ja muihin taipeisiin. Laitoin etukavioihin massaa, jotta saisin kavioista kärjekkäämmät; niiden kuivuttua raaputtelin niihin veitsellä halkeamia. Lisäsin hevoselle ruunakaluston ja jouhet (muovikarvajouhien tilalle). Hännän tukirankana on massalla päällystettyä palloketjua, johon taisin kiinnittää rautalankaa lisämausteeksi.

Kaduinpahan tuota sinistä huvikseen heiteltyä maalia sitten myöhemmin.

Kainalorypyt.

Mahdollisimman häiriötön harja.

Olo oli aika raivo, kun tajusin, että jee turkkitekstuurin tekniikka on toimiva ja tehokas mutta niin järjettömän hidas... Ei sitä tällainen neurofriikki kestä. Piti vähän kikkailla. Joka tapauksessa, Rollo on ensimmäinen turkkitekstuurillinen koni jonka olen maalannut... Tarkoitan, en ole ennen tehnyt turkkia maalaten.

Pohjamaali.

Geneettisen pohjavärin perussävy. Tobianokuviointi.

Pangaret maalattu, sekä tummat ihoalueet.

Sekakarvaa...

Lisää sekakarvaa... Ja jouhet sekä pigmentittömät ihoalueet.

Vielä lisää sekakarvaa, sekä kaviot ja silmän pohjaväritys.

Naamaa maalatessani pelkäilin tämän tästä, että aliensilmät pilaavat koko roskan vaikka miten maalaisi ne mahdollisimman hyvin. Ihon sävyttäminen meni ihan kuuseen muutenkin, en tiedä miksen osaa sitä, mutta toivon mukaan heppa on edes katseltavampi kuin ennen kustomointia.

Valkuaisen pohjaväri on punainen...

...jota sävytin vaaleammaksi keskeltä.

Valmiina se on tennesseenwalker, väriltään raudikko päistärikkönä, sekakarvana ja/tai sabinona, en oikein tiedä tarkalleen miksikä tuon määrittäisi tai olenko edes oikeasti tiennyt mitä teen, kun maalasin sitä.

Tiedän, en mene takuuseen rodunomaisuudesta. Ei tuo suokkikaan ole minkään näköinen, jos ajatellaan että sen pitäisi oikeasti olla kaikkia pikkujuttuja pitkin oikeasti suokki. En voi lukea rotumääritelmiä muovatessani - ja hei, hyvin harva hevonen itseasiassa oikeasti natsaa tasan tarkkaan siihen ihanteeseen. Ihanne ei ole todellisuus.

Silmistä tuli ehkä ihan järkevät, vaikken saanutkaan karmivuutta pois. Ne myös sijoittuvat liian alas. Pohjavärinä on punainen, jota sävytin valkoisen (tai ihonvärin) kanssa ennen kuin vetelin iiriksen sävyineen ruskealla sen päälle. Lopuksi tietysti pupillit - ne ovat yllättävän hankalat saada näyttämään loogisilta, ainakin itse onnistun yleensä tuhraamaan ne liian alas tai niin, ettei pupilli ole riittävän vino hevosen pään pituussuuntaan suhteutettuna.

Ylivalotuksen hyvä puoli on se, että silmän sävyt näkyvät paremmin.

Vähän ponimainen ilme.

Silmissä on tarkoituksella paljon (punaista) valkuaista näkyvissä.

Pikkusen lähikuvaa maalipinnasta. Turkkitekstuurin teko oli hankalinta kupeilla, koska siinä on karvapyörre, joka täytyy aina huomioida.

Rollo on vanhan, elämästä otteensa menettäneen ukkelin hevonen. Kummallakaan ei mene kovin hyvin.



Tulin sitte kuitenki kirjottaneeksi litanian. Pääasia on, että tekstiä on ja se on luettavaa, ja ettei siinä mainita toistona samoja juttuja joita on jo muualle ripoteltu (mikä on kylläkin mahdollista)... Toisin sanoen, kirjoitin kaiken päästäni tässä äsken enkä kopioinut sitä mistään.

Kamalaata muuten on se, että saan jänniä ideoita juuri kun kirjoitan lopputekstejä artikkeleihin. En haluaisi ehdottaa juuri tässä, että miltä lukijoista tuntuisi, jos valottaisin vähän omaa suhtautumistani "tallikertomuksiin" ja muihin pienoistalliarkeen kuuluviin kirjoitteluihin liittyen? En edes tiedä miten tästä pitää kirjoittaa, koska mitään kattavia yleistermejäkään ei ole vaikka itse asia on selko. Minulla nimittäin on aina ollut tapana kehitellä fiktiivisiä maailmoja, hahmoja, niiden arkea ja ties mitä oheissälää, joten tottahan toki olen teipannut kyseisen harrasteen myös pienoismalleihin. Mielikuvitukseni ja tapani tehdä niitä tallistooreja, luonteita ja tapahtumia on vain (ainakin omasta mielestäni) todella erilainen verrattuna ns. valtavirtaan.

Pätkäsen tuon ehdotuksen tähän, koska tiedän jo joutuvani julkaisemaan siitä erillistä tekstiä, jahka hommassa on mieltä. Ja vaikkei olisikaan, niin silti mietin tätä... Oli aiheelle lukijoita tai ei.

Pikkusen uutisia...

Enhän mie tästä kuplasta pois pääse - elän pienoismallipöllyssä ja luen blogeja, mutten tajua blogata omasta pienoismallailustani. Kaikki ajankohtaisuudet jäävät kirjaamatta blogin puolelle.

No enhän mie mitään päiväkirjaa tästä ole aikonutkaan, mutta oikeasti, sitä asiaahan olisi. Muunmuassa se pitää mainita, että hankin tuossa vähän aikaa sitten taas uusia Breyereitä. Ja sitä ennen sain valmiiksi pari kustomia. Ja tässä ihan äsken sain valmiiksi uusimmat suitset... Kaikki tämä koossa traditional!

Piti sitten studiokuvata jo ennen mitään aukomisia. Miten maltoin?

Keskitytään tässä nyt noihin hankintoihin, jotka siis ovat Breyer Traditionaleja. Tilattiin ne Lahjakkaasta, mistäs muualtakaan. Mallit ovat Heartland High Tech, Lil' Ricky Rocker ja Babyflo. Tilaajalahjaksi valkkasin sitten Safari WC -TWH:n.

Olen aika nirso hevosmallien suhteen, ja tietenkin isken silmäni vain mahdollisimman hyvin tehtyihin heppoihin (ts. anatomiakämmit ovat nou), mikä meinaa sitä, että usein ne myös ovat sen hintaisia... Mutta hei, hyvästä kannattaa maksaa! En viitsi ostaa mitään kökköä vain siksi, kun se on halpa, öhm. Tämän takia olen myös lakannut keräilemästä Schleichejä, siirryin niistä Breyereihin ja muihin järkeviin merkkeihin. (Ei toki ole Breyerilläkään pelkästään hienoja hevosia, mutta suurin osa niistä kyllä on sellaisia. Myös moldin iällä ja tekijällä on väliä tässä.)

Koko kööri ilman salamaa...

...ja salaman kanssa.

Heti Heartland High Techiä lootasta kurkkiessani huomasin, että huolimatta todellisesta kaimastaan - joka on hackneyponiori - tämä malli, tai moldi, ei ole ori, ainakaan anatomisesti. Minulle tälläkin on väliä, oli se jonkun mielestä urpoa tai ei. Kuitenkaan se ei häiritse sinänsä, koska OFini joka tapauksessa keksivät itse uudet persoonallisuutensa sitä mukaa, kun ne kerkiävät hyllyssäni pölyyntyä. Täten asennoidun Haitekkiini tammana. Ja alkoihan se sellaiselta sitten näyttääkin kun hetken totutteli ajatukseen.

Kyseinen poni sai nimekseen Symptoms Of Us, alias Symppy. Nimi on peräisin listasta jonka olen koonnut tasan tarkkaan vain pienoismalleja varten.

TODELLA TARKASTI maalatut letit! Ei mitään pahoja ylilöräytyksiä ainakaan minun silmääni osunut.

Symppy on tällä hetkellä pienin traditionalini. Oli aika koomista yrittää etsiä sille sopivaa riimua lokerikosta, kun kaikki valui mihin sattuu vielä silloinkin, kun remmit oli säädetty mahdollisimman tiukiksi. Tätä kirjoittaessani sillä on kyllä jo ollut hetken aikaa oma riimu, jonka kasasin ylijäämänahkasuikaleista (en ole sitä kuvannut vielä).

Vanhennettu kuva...

Narupäitsiviritys on tehty käytännössä vain pitkästä narusta, jonka päähän on solmittu metallirengas.

Seuraavaksi otin paketista Lil' Ricky Rockerin. Kerkesi sekin kehittää aiemmin lempinimekseen Lillirokki, mikä on niin nastaa että kaipa siitä voi tuota nimitystä käyttää vaikkei se tämän yksittäisen mallin nimeen perustukaan. Tämä appaloosaori olikin ehkä maalin vähyydestä johtuen erilaisen tuntuinen ja paljon matampi verrattuna muihin Breyereihini. Koska, mitä minä Breyereiden valmistusprosessista tiedän, on tuo valkoisuus todennäköisesti sitä itse muovin väriä, ne leoparditäplät ja sävytykset ovat selkeästi maalia.

Olen myös välillä kyseenalaistanut sen mainitun keraamisuuden, mitä Breyereiden muovista sanotaan, mutta nyttemmin pystyn möläyttämään että joo, onhan nää jännän tuntusia. Ei ole sellainen turhan tasainen, kuten leluhevosilla, vaan painavahkon ja 'työstettävän' oloinen materiaali.

Pitää mainita, että Lillirokilla on ihana naama! Tosin karjahevosilla on muutenkin tapana (ehkä ainakin ihmisen opettamana) kulkea pää alhaalla. Ja korvat ovat kiinni ylhäällä.

Appaloosaoriin nimeksi päätyi Dreamy Steps In Chocolate Chips, eli Dreamy. Sekä hankintapäätös että nimi perustuvat uneen, jonka kerran näin. Tällä on jopa oikeanlainen ilme, kun vähän ajattelee. Appaloosien silmät sen tekevät.

Jjja kolmantena Breyerinä oli Babyflo. Jos joku tuntee miut riittävän hyvin niin ei ihmettele, että halusin tämän. Omissa tuherruksissani näkyy vähän väliä (jos näkyy, kerta en nykyisin niitä paljoa nettiin tuo) räjähteleväisiä hevosia, joiden naamalla voi olla kelju ilme ja korvatkin sojottaa taakse. Tykkään tutkia paljon hevosten anatomiaa ja pähkäillä ihan muuten vaan sitä, millaisia asentoja ja painopisteitä saisi pienoismalleihin pysäytettyä.

Babyflo on joka puolelta kuvauksellinen.

Yksi asia mistä myös paljon tykkään on se, miten tälle tammalle on jätetty sinne korvien taakse tilaa. Se on ihan selkeästi tehty varusteentekijöitä ajatellen, koska hulmuharjathan eivät välttämättä ole kivoja jos pitää modellille jotain niskaan pukea. Tykkään kyllä itsekin näitä suunnitella, että mitä jos, mitä jos, jos ikinä osaisin tehdä hevosmalleja... On kyllä muutenkin Breyerin juttu huomioida harrastajia näin. Huomioisin itsekin.

Babyflolla on ohimolla valkoinen täplä.

Hevosen asento voi olla noin dynaaminen vain siten, että etujalat saadaan irti maasta. Siksi sillä on myös jalusta. Juuri tästä pidän Breyereissä, eli asennon tukevuus ei ole syy luistaa realismista. Takajalat saa kiinni jalustaan niissä olevilla metalliosilla.

Oman mallini koivet eivät ihan täsmää noihin lokosiin... Pitää katsoa josko kehittäisin jotain parannusta asiaan.

Tälle quartertammalle kehitin nimeksi Windrage. Nimi ei mielestäni kyllä ole se paras mahdollinen, mutta olkoon nyt ainakin toistaiseksi. Nimen osat kyllä kuvaavat sitä luonnetta, jonka tälle mallille näen. Mutta värit eivät ehkä ihan täsmää.

Windy ja Killi - hyvä yhdistelmä.

Asiat ovat pielessä, jos ratsukko ei palaa maastosta kokonaisena.

Nyt minulla on kuuden hevosen suuruinen lauma Breyer Traditionaleja. Jee! Pistin ne riviin hyllylle.

Vasemmalta: Symppy, Killi, Dreamy, Vissy, Salma ja Windy.

Tosiaan tilaajalahjakin otettiin, ja se on se Safari Winner's Circle -sarjan TWH -tamma. Valkkasin se siksi, koska tätä ei varmaan kohta enää mistään saa. Lisäksi tiedän tuosta rodusta ja sen askellajikisojen rumasta puolesta melko paljon (ottaen huomioon että juttu on Suomessa suunnilleen tuntematon), joten päähäni on piirtynyt tiettyjä mielikuvia ja mielleyhtymiä sekä piirroksellisia mieltymyksiä. Huomautan myös ihan rautalangasta, että vaikka piirränkin näitä walkerijuttuja, EN pidä niitä hyvänä asiana oikeiden hevosten ollessa kohteena.

Kunnollinen kuvaaminen on vaikeaa, jos ergonomia tarkoittaa huonoja kuvakulmia...

Yleensä varsinkaan lelufirmat eivät osaa (tai kehtaa, mene ja tiedä) tehdä tuosta askellajista sen näköistä kuin se saattaa (pahimmillaan ja rumimmillaan, joskin visuaalisesti kiinnostavimmillaan) oikeasti olla.
Ja tuon tiedonkeruun takia olen myös nykyisin niin kiinnostunut eläinten oikeuksista ja kyseenalaistan ns. normaaleja asioita joita hevospiireissä tapahtuu. Mutta ei siitä nyt tässä...

Annoin walkeritammalle nimeksi Painted With Blueberry. Motiivina se, että tämän väristä tuli mieleen mustikka... Tai se fakta, että muuan kaverini on käyttänyt marjoja maalausaineina.

Nuo letit eivät ole syy jättää tätä hankkimatta. Kyseisiä systeemejä kun näkee walkereilla ihan oikeasti.

Tulen julkaisemaan nämä myös Kuvikkoon, jonne lataan aina kaikki kuvat ja isomman tekstiläjän kuin The Tuherrukseen. En halua Thetusta mitään katalookia... Ja katalogeista puheenollen, niitä tuli taas kaksi kipaletta Breyereiden mukana.

Spilli ja Windy. Voin sanoa että kuvakulma on huonoin mahdollinen mistä Spillin voi kuvata.

Ehk seuraavaks voisin selittää niistä kustomeista. Tai ehkä ne saavat omat erilliset artikkelinsa.