Sain tämän idean lukiessani jotain englanninkielistä hevosmalliblogia, josta löysin juttua referenssimateriaalista (jota siis kannattaa olla käsillä kun tekee ihan mitä tahansa pienoismalleihin liittyvää). Rupesin miettimään säilytystapoja... Ja keksin, että tästähän tulee aihetta blogitekstiin minullekin!
Mutta nyt ei ole kyse reffiroinasta, koska jostain syystä minulla ei sitä samalla lailla ole kuin monilla muilla (olen kade siitä miltä joidenkin työpöydät näyttävät!), enkä edes tarvitse mitään kuvakokoelmaa nokkani eteen kun maalaan (myönnän, että virheitä tulee juuri tämän takia - mutta sanonkin aina, että referenssini ovat päässäni). Puhun tässä tekstissä varusteista.
-
Ehdottomat eit ja muut "ei näin" -jutut
Ensinnäkin, älkää tehkö niin kuin minä tein joskus, eli säilyttäkö heppojenne kamoja yhtenä läjänä laatikossa tai kasana hyllyllä. Tosin näistäkin se laatikko on parempi, koska minun elämässäni se meinaa kissaturvallisempaa säilytystä.
 |
| Tämä tilanne on lavastettu; olin kerännyt laatikkoon irrallaan seikkailleet varusteet ja varusteenpalat, kipannut saaliin studion päälle ja ruvennut lajittelemaan. Lopulta romut tietenkin löysivät tiensä järkevään säilöön. Mutta siis, älkää säilyttäkö mitään tuolla tavalla yhdessä läjässä. |
Kamoja ei myöskään kannata jättää pitkäksi aikaa hevosten ylle. Sääntö on sama kuin elävienkin hevosten kanssa: varustetta ei tule pitää kuin tarvittavan hetken verran, eikä satuloitua jätetä talliin (eli hyllyyn) yksin eikä yön yli. Tämä tieto ei ole peräisin minun päästäni vaan hevosmallipiireistä!
Sekin tosin riippuu tilanteesta, voiko romut oikeasti jättää päälle vai ei. Itselläni on tapana usein vaikka varustaa Schleichejä ja jättää ne silleen siihen saakka, kunnes saan jonkun syyn riisua koni ja pakata varusteet laatikkoonsa. Syy tähän on se, että luulen Schleichien muovin ja maalipinnan sietävän paremmin sitä, että ne ovat kosketuksissa toiseen materiaaliin. Kustomeille en koskaan jätä päälle mitään, minkä olen kiristänyt tiukalle, eli ainoa asia jota niillä (ja ylipäänsä pienoishevosilla) voin pitää 24/7 ovat hevosten omat riimut ja loimet; riimut eivät koskaan saa olla tiukkoja, ja loimet on tarkoitettu suojaamaan hevosia kolhuilta. Mutta siis mitään suitsia, valjaita tai varsinkaan ketjuja ja muita usein tiukalle säädettäviä varusteita ei tule kustomille jättää pitkäksi aikaa.
Ja miksi siis kustomille ei saa jättää mitään ylimääräistä päälle? Pintamateriaalien takia. Vaikka lakkapinta olisi täydellinen, voi varuste silti jäädä siihen kiinni tai varusteesta voi vaikka irrota nukkaa, väriaineita, tms. jos sitä pidetään yllä liian kauan. En tiedä mihin se liimaantuvuus perustuu, mutta kokemuksesta voin sanoa että en suosittele. Varsinkaan tahmalakkaisille hevosille (siis vanhoille kustomeille) en uskalla jättää ikinä yhtään mitään päälle... Enkä sellaisia muutenkaan pue yleensä, koska ainakin yksi vanha OSC -figuurini (ei tosin hevonen ole hän, vaan rotta) on ihan töhnäinen ja tahraantunut siksi, kun olen sen tahman ärsyttävyyden takia pukenut sille nahkavarusteen. Ja siitä nahasta siis irtoaa nukkaa siihen figuuriin. Lakat ja maalit eivät myöskään välttämäti kestä liiallista hinkkaamista, mitä koituu esimerkiksi Schleichin kumivarusteita pukiessa. Ongelmista pääsisi parhaiten sillä, että ohentaa varusteisiin käytettävän nahan melkein paperiseksi ennen liimaamista, jolloin valmiissa tekeleessä ei yksinkertaisesti enää ole mitään, mitä hevoseen tarttuisi.
 |
| Paksukaan lakkapinta ei tykkää hiertymistä. (Tammukalla on hiertymä ainakin suupielen takana, ilmeisesti myös kaulasta on jotain irronnut. Kyseinen heppa on hyvin vanha kustomi ja hiertymät ajalta, kun vielä puin Schleicheilleni tehdasrytkyjä.) Ehkä tätä voisi nimittää kosketusihottumaksi, kerta pienoismallinkin 'ihottuma' aiheutuu kosketuksesta varusteiden kanssa. |
Hyvä nyrkkisääntö voisi olla se, että pitää hevosella varustetta vain vaikka sen ajan, kun sitä kuvataan. Myös silloin, kun varuste on vaikea pukea hyvin, kannattaa se suosiolla riisua kun kuvausmomentti (joka voi kestää hetkestä useaan tuntiin...) on ohitte. Se on sen arvoista. Vastaavasti se, että rytky on vaikea pukea ja riisua, ei saa olla mikään syy pukea sitä huonosti! Kuvat ovat kaiken sen tappelun ja noitumisen arvoisia, siis hyviä, kun kuvaaja jaksaa pukea ja järkätä jutut kunnolla.
Miten minä säilytän hevosmalleilleni tekemiäni kamoja? Tai ylipäänsä kaikkea tarpeellista rekvisiittaa, jota niitä ajatellen teen?
Ennen, kun mitään parempaakaan säilytystapaa ei ollut, pidin suurimman osan hevosten kamoista esimerkiksi isohkossa muovilaatikossa tai yksinkertaisesti hyllyllä siinä, missä tilaa oli. Se meinaa sitä, että rytkyt olivat yhtenä läjänä siinä. Ei mikään järkevin ratkaisu, jos haluaa välttyä hajoamisilta! Lisäksi läjistä ja laatikoista on vaikeampi etsiä tavaraa. Turvallisuus- ja silmänruokasyistä pidin kivoimpana 'säilytystapana' kuitenkin sitä että varuste oli puettuna jollekin hevosistani.
Sitten keksin sellaisen kivan jutun kuin viiksilankakyhäelmät. Tein niistä varustepuita, tarkalleen ajatellen ne ovat kuusia. Periaatteessa idea, tekniikka ja sen jatkojalostaminen ovat peräisin täysin omasta päästäni, joskin inspiraatio tuli ympäriinsä sieltä täältä. Olin varmaan alkuun yllättynyt siitä, miten kivaa työstettävää viiksilankakin on... Ensimmäinen rytkypuu on monioksainen ja tein sen Schleichien varusteille, saadakseni ne siististi pois tieltä ja silti talteen. Pääasiassa se oli riimuja, suitsia ja naruja varten, ynnä kaiken maailman kaulapannat ja muut ripustuskelpoiset remelit olivat oksilla kotonaan.
 |
| Vanhin varustepuu. Se oli kuvan ottohetkellä vielä hitusen kaljumpi kuin myöhempinä parhaina aikoinaan. |
Jatkossa tulin tehneeksi viiksilankapuita useammankin, sen verran helppoa se on. Lisäksi itse satun tykkäämään puolikuolleen näköisistä puista ja vaikka hylätyistä taloista, joten elottoman oloinen viiksilankakuusi on minusta ihan hauska sellaisenaankin. Tein Schleichien ohella myös kolmelle muulle mittakaavalle (skaalalle) omat varustepuut, mutta yllättäen sen ensimmäisen laadun yli ei jyrää yksikään seuraavista... Mikä toisaalta ei olekaan outoa, kun ajattelee, että ainakin yhdessä on liian nysiksi pätkityt juuret ja melkein kaikissa lopuissakin liian vähän oksia. Mutta jos ei ole kauheaa varustevuortakaan, pitääkö sen kuusen olla hirveän rehevä?
 |
| Vanhin puu vuonna 2016, kun olin juuri siirtänyt kamat siitä muualle. Schleichin tehdaskamoja siinä vain vielä on. Takana on harvaoksaisempi traditionaalivarustepuu, joka niinikään menetti romut paremmalle säilytystavalle. |
Voisin yrittää joku kerta kirjuuttaa tutoriaalin tällaisen kuusen tekemisestä... Kunhan vaan saan jostakin viiksilankaa, se on tällä hetkellä loppu (siksi en ole voinut tehdä lisää kuusia pitkään aikaan). Joskus tein siitä paperille ohjeen, mikä on aika kökkö, joten en tahdo sitä tänne iskeä ainakaan vielä. (Varustepuu on periaatteessa myös toimiva runko pienoispuulle, eli sen voisi vaikka päällystää massalla, maalata, liimata siihen "lehtiä" jne. Eli kun jätän omat puuni kaljuiksi, olen tarkoittanut ne vain käyttötavaraksi...)
Jonkin aikaa varustepuut olivat paras keksintöni säilyttää heppojen kamat kunnolla. Ihan kaikkeahan niihin ei saanut, mutta suurimman osan kyllä.
En tiedä mistä se tuli, mutta tällä hetkellä olen päässyt melkein eroon noista varustepuista. Tai no, ovat ne minulla toki edelleen ja joitakin kamoja niissä edelleen vakituisesti säilytän. Mutta valitettavasti Schleichien ja traditionalieni romujen lukumäärä on vain niin suuri, että ne lopulta 'räjähtivät käsiin', eikä puu juuri helpottanut mitään muuta kuin sitä, että tiesin, missä vaikka jokin yksittäinen riimunaru varmasti oli - no kyllä, juuri siellä kaikkien muiden parinkymmenen (tms) seassa... Yritä sieltä sitten metsästää juuri se yksi.
Nykyisin pyrin säilömään romut lokerikkoihin, ja mm. pieniin laatikoihin (joiden kannet saa naksautettua kiinni). Samalla tavalla yritän säilyttää myös peukkureita, metalliosia, ynnä muuta minikrääsää jota esimerkiksi varusteenteossa voi tarvita.
Rakastan lokerikkoja! Paras tapa pitää varusteet suojassa ja siistinä, lisäksi niitä voi lajitella ja lokeroiden kokoa ja määrää säädellä irrallisilla väliseinillä. Mutta miut tuntien, mitään ei tietenkään ole ikinä tarpeeksi, eli tarvitsisin varmaan kymmenen lokerikkoa joka asialle jotta saisin säilöttyä kaikki kamat tasan niin kuin haluan. Haluan olla vähän turhamainen visuaalisella tasolla, enkä kelpuuta mitään typerän väristä, joten ostan vain parhaan näköisiä (heti käytännöllisyyden jälkeen) lokruja. Miksi pirussa kaiken pitää nykyisin olla aina
pinkkiä?
 |
| Traditionalien isompi lokerikko. |
 |
| Tässä on ainakin melkein kaikki lokerikot ja varustepuut, ynnä laatikot, joissa varusteita säilytän. Vas. musta ja sen päällä olevat sisältävät traditionalien kamoja, oikeanpuoleinen pino sitten sisältää Schleichien kamat... Takana varustepuut, joita en ala sotkuisuuden takia erikseen nimeämään (siellä on puut mittakaavoille little bit/Schleich, classic, traditional + suurimman pienoismallini varustepuu). |
Ideaalimaailmassahan varusteita säilytetään minikokoisessa satulahuoneessa, loimitelineessä, ylipäänsä paikoissa joissa niitä 1:1 koossakin säilytettäisi. Mutta koska
pienoistallit vievät tilaa ja ovat hankalia tehdä, ei se ole se ensisijainen ratkaisu. Onnekkaita ovat ne joille se pienoistallisäilytys kuitenkin on totta.
Tämän takia tykkään, kun omistan kaksikerroksisen pienoishuoneen (Rottahuone) koossa 1:9 eli traditional. Olen joskus tehnyt sen yläkertaan seinään kiinnitettävän naulakon, ja alakerrassa on punaisesta rautalangasta tehty minikokoinen varustepuu.
 |
| Rottahuoneen yläkerran naulakko. Vasemmalta oikealle: lankariimu nahkaisella niskaremmillä, ketjunaru, suitset (hackamoret jotka välillä muokkaan suukappaleellisiksi) ja arabiriimu. |
 |
| Varustepuut ovat vänkyröitä, mutta niin niiden kuuluukin olla. |
Varusteesta, sen käyttötarkoituksesta ja säilytystavasta riippuen kannattaa pitää osa soljista kiinni. Varuste on hyvä laittaa jonkinlaiseen nippuun, jotta se on siististi ja riskittömästi säilytyspaikassaan. Pieneen tilaan survominen voi olla riskaabelia, mutta jos se ei vaurioita varusteen osia, saattaa sekin olla ihan OK. Minulla on erillinen lokerikko parhaille traditional -suitsille ja seteille, joihin kuuluu pieniä, irrallisia osia joiden ei saa antaa sotkeentua muuhun romumäärään. Koen loogisimmaksi niputtaa suitset samalla tavalla kuin 1:1 suitsillekin tehdään, ja asettelen ne pitkittäisuuntaisesti (sen malliset ne lokerotkin ovat) paikkaansa. Ohjat niinikään niputan siihen samaan. Leuka- ja turpahihnojen remminpäät tapaan pujotella kevyesti solkiin ilman, että kuitenkaan suoranaisesti laitan ne kiinni.
Minulla on myös traditional -kuvausjuttuja ajatellen tehtyjä
sokeripaloja (tekonahkanauhanpalasia, kyllä), joita niitäkin säilytän pienilokeroisessa lokerikossa. Kaikelle pikkuryönälle kannattaa olla jokin lokero tai rasia, josta ne saa käsiinsä ilman, että täytyy ihmetellä minne se kankiketju/sokeripala/irrallinen kuolainrengas/mikätahansa joka kerta on voinut karata. Esimerkiksi peukkureiden ruoat, nukkien eväät ja ylimääräiset kipot ja astiat säilytän silkki- ja helmimassapurkeissa (pesty ennen säilytyskäyttöä).
Sillä on väliä, miten niitä kamoja säilytetään. Ihan jo siksi, että kauan huonosti nipulla (ja vetosolmulla) olleet ohjat
eivät esimerkiksi
näytä fiksuilta kuvissa. Vielä pahemmaksi se menee, jos kuvattavat ohjat ovat vanhat ja omalla mittapuulla kököt jo ilman mitään säilytyskämmejäkään... Materiaalin 'roikkuvuudella' on väliä, osa on ihan jäykkyytensä takia luonnottoman näköistä, vaikeaa aseteltavaa ja
osa sitten tuntuu
asettuvan järkeväksi itsestään. Noissakin kuvissa näkyvissä naruissa (ja riimuissa!) saattaisi olla pahempia mutkia, jos säilyttäisin niitä vanhan tapani mukaisesti vetosolmulla (siisteyshyöty). Eli riimunarut kannattaa viikata vaikka löyhästi rullalle sinne lokerikkoon, jolloin ne pysyvät hyvinä ja
kuvauksellisina.
-
Semmosta nyt, että lukijakunta saa myös ilmoittaa miten itse säilyttävät heppamalliroinaansa.
Blogilliset senkus tehkööt oman vastaavan postauksensa, aiheeksihan tästä minullekin oli.
Nakkaan perään pientä uutista. Kyttäilin blogini tilastoja, ja se aloittelijakustomoijia varten tekemäni teksti on ollut aika suosittu (varmaan osin siksi kun olen itse sitä ympäriinsä levitellyt). Luulenko vaan, että nimenomaan tutorialeille ja muille ohjeentapaisille olisi eniten tarvetta? Työn alla on ainakin jotain ohjetta traditional -skaalan ratsastajanuken tekemiseen, ja myös varusteenteosta taitaa olla jotain vinkkisiä luonnoksissa. Minikuvausstudion kasaamisenkin kerran dokumentoin.
Lisäksi, kerta eräs kanssamallaribloggaaja meni yhteen aikaan selittämään meikäläiselle tuon tekstilinkkijutun... Juttuhan meni päähäni ja se näkyy hieman överiksi menneenä linkkailunani, ehe. Suurin osa linkatuista kuvista on peräisin englanninkielisestä pienoismalliblogistani, jonne kasailen valokuvatarinoita ja yleistä pienoismalli(hevos)pulinaa.
