Leppisvolkkari

Tämä projekti on ollut valmis jo aikoja sitten, mutta koska blogi kuoli, en sitä tänne julkaissut. Kyseessä on joku punainen kuplavolkkaripienoismalli, sattumoisin Schleichien mittakaavaa (1:24), johon tuli maalata leppäkerttujen (-pirkkojen) kuoren väritystä vastaava kuviointi. Auto menisi tädilleni, ja tilauksen teki äiskä. Maalina ne perus akryylit mitä omistan ja lakkana sieti (siesi?) sitä mitä käytän hevosmalleihin ja peukkureihin.

Anonyymi keppälerttu. Ei liity jutun autoon tai netin leppiksiin mitenkään.

No, jos tuntee miut tarpeeksi hyvin niin tietää, ettei leppäkerttu ole yhtä kuin punainen auto ja pyöreitä mustia pisteitä. Leppäkerttujen kuviointi vaihtelee jonkun verran lajin ja yksilön mukaan, ja siinä ötökässä on myös hiukan valkoista. Kupla sai täplänsä ensin tummanpunaisena, jonka päälle maalasin mustalla, ja jätin reunat vielä punaisiksi. Näytti ihan kivalta.

Ennen mitään maalailuja etsin netistä tietoa leppäkertuista ja kuvia niiden värityksistä. Piirtelin niitä vähän luonnoskirjaan, että tajuaisin, mitä olen tekemässä. Ihan kivaa. Pidän selkärangattomista paljon.  

Auton rakenteen ja realismipakkomielteeni takia jouduin tekemään ns. luovia ratkaisuja maalin yksityiskohtien suhteen. Lisäksi koska olen kökkö maalaamaan mitään tälläistä (ja ehkä koska sain selville tämän auton olevan joku erikoismalli... Olivat juuri sen sitten ostaneet ensimmäiseksi maalattavaksi, näköjään) ja omaan vähän epävakaat näpit kolmiulotteisiin maalailuihin, en saanut maalausta ihan täysin valmiiksi siinä muodossa kuin olisin halunnut. Tuollaisen virheettömän jutun pilaaminen yhdellä vedolla on älyttömän helppoa. Etuvalojen ympäröimä musta ei näytä hyvältä läheltä tarkasteltuna, mutta näköjään se kelpasi... En itse ole tyytyväinen. Yhtään. Pätkääkään.

Rumin maalausjälki tuli tietenkin auton kattoon, vai seläksikö sitä nyt sanoisi. Ihan tajuttoman huono laatu siinä kohtaa, tarkemmin ilmaistuna takaikkunan yläpuolella. Ei hemmetti minkä näköstä. Josko leikitään, että sitä leppistä on yrittänyt syödä joku otus ja sen jälkeen se on sylkäisty elossa ulos, koska leppäkertut erittävät aineita ja maistuvat pahalta (siksi ne ovat tuon värisiä), jonka seurauksena siipiä peittävä kuori on vahingoittunut?

Lakkapinnan teko tuotti vähän ylläreitä. Luulin, ettei siisteydestä tule mitään osaamattomuudellani, joka takaisi että lakkaa lentää myös maalattujen alueiden yli - turha luulo. Kyse ei ole vakaista käsistä vaan pintamateriaaleista. Maali tarttui volkkariin hyvin, mutta lakkaa se sen sijaan hylki, joten pintakäsittelyn sai lopulta pelkkä maalausjälki! Onneksi. Metka efekti... Vaikka kamojen laatu onkin liian selkeä. Auto itse on niin kiiltävä, tasainen ja sileä, ja sitten nuo maaluut lakkoineen näyttävät ihan vahalla päällystetyltä graniitilta. 

Maalasin auton kokonaan niin, etteivät käteni siihen koskeneet. Sormenjälkiä ei siis tietääkseni pinnalla ole. 

Tässä nyt tulee kuvatulva, koska en jaksa tiirailla erikseen julkaistavia yksilöitä tuosta kasasta. Pahoittelen niiden laatua, ei ollut aikaa eikä resursseja kuvata autoa taiteellisesti, joten sorruin automaattitilaan. Lukija katsokoon tarkemmin ne mitkä itse haluaa:

Virhe näkyy takaikkunan yläpuolella.

Noin muutenhan tykkään kyllä itsekin autoista, jos ne eivät ole mitään tavallisia perusautoja mitä nykyään näkee joka puolella. Sanottakoon, että pentuna suosikkini saattoi hyvinkin olla juuri tuollainen kupla, ja joskus vuosien mittaan onnistuin bongaamaan niitä melkein jokaisessa mahdollisessa värissä... En tiedä autoista sinällään mitään, teknisesti, mutta vanhat mokomat kyllä miellyttävät silmää ja joskus tekisi mieli niitä jopa piirrelläkin (saisin ne vaan näyttämään eläimiltä...). Kesällä voisi yrittää ottaa tavaksi tallennella kaupungin parhaita menopelejä kameralla - en tiedä mitä mieltä kuskit sellaisesta yleensä ovat, mutta onko siinä jotain kauheaa, jos joku tykkää autostasi niin paljon että tahtoo sen kuvata? Omaksi riemuksi vain.

Otsikoinnilla on väliä!

Lueksin tässä taas randomeita blogeja, ja rupesin miettimään yhtä asiaa. Blogitekstin otsikolla on ihan valtava merkitys. (Kerrankin muuten julkaisen tekstin heti sen kirjoitettuani.)

Kun tageja ei jostain syystä ole (niitä pitäisi aina olla!), otsikoiden merkitys korostuu ihan erityisesti. Niiden perusteella valitaan, mitä luetaan. Tämän takia otsikon pitäisi kertoa tekstin sisällöstä jotain.

Jos aiheena on kolme asiaa, esimerkiksi piirtäminen, valokuvaaminen ja näiden sovittaminen sujuvasti arkeen, ja otsikossa lukee vaikkapa "Kaikkee tältä viikolta" aiheen monipuolisuuden vuoksi, niin henkkoht. en tajuaisi sitä edes vilkaista. Tuollainen otsikko kertoo nimenomaan kaikesta mitä viikon aikana on tehty, eikä siinä niinollen ole mitään tiettyä teemaa tai aihetta, jota se käsittelisi. Se ei kerro pätkän vertaa siitä, mitä se oikeasti sisältää. Jos postaisin mainituista aiheista yhteistekstin, saattaisin otsikoida sen näin: "Piirtäminen, valokuvaus ja arki", jolloin se saattaisi jopa vähän kiinnostaa tyyppejä, jotka etsivät samanlaisia asioita kuin minä.

Esimerkki ilmiöstä, jonka mainitsen tekstin lopussa. Se on töiden edellyttämien kasvien piirtämisen opettelun ohessa sivutuotteena paperille tupsahtanut pirupelargonia. (Oli mahdollisimman pitkä lause. Vissiin. Olisin yhtä hyvin voinut kirjoittaa vain "Piirsin pelargonian, jolla on pirunsarvet ja -häntä", mutta se olisi ollut tylsää.)

Eri juttu sitten lienee, miten otsikot ymmärtää. Itse en yleensä ymmärrä niitä likimainkaan tarkoitetulla tavalla, mikä ei tarkoita sitä ettenkö löytäisi etsimääni. Tai ettenkö tietäisi, mistä teksti kertoo, siis jos otsikosta voi mitään päätellä.

Pyrin otsikoimaan omat tekstini aina sen mukaan, mikä asia sitä postausta eniten hallitsee. Jos aiheita on liikaa, mutta ne käsittelevät samansukuisia juttuja kuten taide, eläintiede tai blogin pitäminen, silloin ehkä yritän tiivistää asiat yhteen käyttämällä jotain yleistermiä, joka kuvaa kaikkia sisällettyjä asioita.

Voihan se toki olla niinkin, että esimerkiksi ihan oudolla otsikolla saa ihmiset lukemaan itse artikkelin sen sijaan että vain selaisi blogia päältäpäin, mutta toisaalta... Se tuntuu pakottamiselta.

Miula oli tuommoisia miljoonaa aihetta käsitteleviä postauksia alussa sen jälkeen, kun olin herättänyt blogin eloon pitkän hiljaisuuden seurauksena. Otsikoinnissa ei ehkä ollut järkeä, kun ei missään muussakaan. Nykyään olen (luullakseni) päässyt tuosta eroon, ja katson, että jos mukaan revitty toinen aihe syö kappaleen (enemmän kuin pari kolme riviä) verran varsinaista tekstiä, siirrän sen toisaalle ihan omaksi artikkelikseen ja jatkan lisää perään. Moniaiheisten pätkien penkominen summamutikassa isoista blogeista on ärsyttävää. Voin sanoa näin, kun olen joutunut kaivelemaan omia vanhoja postauksia, joista ei yleensä löydykään etsimääni vain siksi, koska tekstillä ei ole oikeaa aihetta eikä etsimälleni asialle ole erillistä postausta edes olemassa.

Jos niitä sekametelitekstejä on pakko tehdä, kannattaa se mainita otsikossa - ja jos ei siinä (otsikon ei kannata antaa venyä liian pitkäksi), niin ainakin heti tekstin ensi pikseleillä tulee mielestäni saada selväksi, mitä lukija saa seuraavaksi lukea. Ainakaan itseäni ei kiinnosta mitkään lifestylehömppäilyt, jos niihin ei sisälly jotain epätavallista. Aina on riski, että lukija tappaa aikaansa etsien asiaa X ja saa lukea turhaan useita tekstejä sitä löytämättä, saaden sen sijaan nähdä asioita jotka eivät häntä pätkääkään kiinnosta. (Esim. minä, vaikka hevosihminen olenkin, en ole yhtikäs kiinnostunut lukemaan kenenkään valmennuksista enkä muistakaan ratsastusjutuista, näin yleisesti ottaen. Kenenkään tavallinen, tylsä arki ei minua kiehdo. En usko, että minunkaan arkeni kiehtoo ketään, ihan koska elämässäni ei tapahdu yhtään mitään kiinnostavaa. Noista heppablogeista etsin lähinä asioita ja artikkeleita, joista tajuan jotain, kuten genetiikka, etiikka, taide ja niin edelleen, kaikki vähän arkea syvällisempi ja luovempi. En väitä ettei ratsastus voi olla taidetta, mutta ei esimerkiksi mikään kouluvääntö kiinnosta minua. Monia muita kyllä kiinnostaa.)

Olen otsikko- ja tagifriikki. Niiden perusteella yleensä etsin ja löydän luettavani, koska harvassa blogissa kiinnostaa aivan koko sisältö. Poikkeuksia kyllä on.




Seuraava vänkääminen saattaisi sisältää aihetta nimeltä kuvitus. Harkitsen asiaa kyllä kovin, koska kuvattomuutta välttelevänä saatan sortua iskemään tekstin kuvaksi jotain mikä ei liity pätkän vertaa kirjoittamaani asiaan...

Panta ja talutin -settejä

Kermaisella kankaalla kuvattujen koirankamppeiden armeija saa jatkoa... Neh. Perinteiden mukaisesti kerron kaiken tarpeellisen heti alkuun.

Eli siis, nämäkin kamat ovat tietenkin kokoa traditional eli 1:9, ainakin suunnilleen jos ei aivan täsmälleen.
Yhteensopivuus on kiva juttu ja ilmiö. Jos ei muuten, niin ehkä ainakin värien kannattaa natsata keskenään, myös varusteen tekninen tyyli saisi niin tehdä kyllä. Näistäkin yksi setti koostuu sinimustista nahkaosista; palloketjua on vain taluttimessa koska en tiedä yhtään miten sitä tulisi työstää, että sen saisi näyttämään hyvältä.

Osa kamoista on jo aiemmin pyörähtänyt blogissa.

Alunperin peukkureille tehty, simppeli mokkanahkapanta ja ompelulankatalutin.

Simppeli, mutta vähän korni panta ja talutin. Vihreää ketjua ja punaista rautalankaa.

- Oih, tämä musta nahkapanta ketjuineen oli yhteen aikaan maailman paras juttu. Valitettavasti olen tullut tulokseen, etten käsitä miksi sen pantaosa on noin pitkä, koska se on ylipitkä vielä isollakin koiralla (ja myös hevoselle puettuna, niillekin oikeasti on kaulapantoja olemassa). Täytyy nyrhiä se pätkemmäksi jonain päivänä. Mutta noin muutenhan tämä on ihan mukava, kuvauksellinen kampe ja toimii liukusoljella. Annetaan sen olla niin. Noita reikäremmipantojahan on paljon enemmän nykyisin, ja vielä järkevän pituisinakin. Ketjutalutin tässä on ylipitkä, mutta kuvittelen sen sopivan parhaiten sellaisiin lenkkeihin missä koiralle voi antaa enemmän liikkumatilaa turvallisesti (metsäpolku ja paljon haisteltavaa ilman joka nurkasta tupsahtelevia tuntemattomia koirakkoja). Panta ei oikeasti kestä kiinni kovin hyvin, mutta valokuvauksiinhan se illuusio vahvasta pannasta sopii. Taluttimen rengas on kiinnittynyt remminpidikkeeseen. 

- Tämä oranssi setti on jo hyvin vanha, ja sen näkee muunmuassa tuosta liukusoljesta, vaikka panta on tarpeeksi leveä reikäremmilliseksikin. Saattaapi olla että fiksaan sen sellaiseksi joskus. (Koska reikäremmit ovat ihan parhaita.) Oranssi nahka on tuollaista mattaa, pehmeää ja ohutta, aavistuksen joustavaa ja ohuina suikaleina saattaa olla liian hentoista mihinkään kiskottaviin juttuihin (yhdet suitset ovat nykyään pelkkää kulissikamaa tuon takia...). Pannan leveydelle on yksinkertainen syy, halusin siitä vain sellaisen joka peittää ison osan koiran kaulasta. Pehmustekin siihen tuli iskettyä - ja se on noin lyhyt ihan säätövaran takia. Jos tämän nyt pukisi koiralle, se olisi paljon ahtaampi kuin kuvissa, joten nahkaosan leveys ei ehkä näy hyvin tästä. Naruksi revin oranssia nylonia, joka näyttää toivottavasti semityylitellyltä köydeltä. Solmut ovat tarkoituksellisia, kun ei niitä voi välttääkään (paksu naru, järkyttävän kokoiset solmut). Kuvissa naru on solmittu säilytyksellisistä syistä vetosolmulle.

- Tämä on se palloketjullinen, missä on sinimustat nahkaosat. Pyöreäksi ommellut nahkajutut ovat kivan näköisiä miusta, mutta arvatahan voi etten osaa mitään sellaisia itse tehdä. En voi edes liimata mitään rullalle koska en osaa ja käyttämäni nahkat ovat aina siihen liian paksuja - en osaa ohentaa mitään. Nämä tein niin, että vain liimasin leveän remmin kaksinkertaiseksi pituussuunnassa, ja teknisistä syistä se taitaa imitoida hyvin pyöreyttä. Mutta tällainen tämä nyt on, ihan toimiva ja tukeva viritys (käyttämäni liima on yleensä hyvää). Toisaalta meikäläistä ottaa vähän nuppiin se, että joudun koirien pään muodon vuoksi (esim. pystyt korvat) laittamaan pantaan luonnottoman pitkän ketjun, että pannan edes saa kenellekään kaulaan. Oikeilla koirillahan korvat liikkuvat ja taipuvat... Mutta haluamaani jämäkkyyttä tässä nahkiksessa on kyllä, onhan sitä oikeastikin joissain varusteissa. Palloketjutaluttimen osat on kiinnitetty käsilenkkiin ja lukkoon jollain improvisaatiokikkailulla, jonka harrastaminen on minulle ominainen juttu.

Ehkä seuraavana olisivat vuorossa pelkät taluttimet. Niitäpäs onkin sitten PALJON! Hevoskamaakin olisi esiteltäväksi... Mutta niistä sitten myöhemmin.

Kaulapanta-armeija

Kuvia kaulapannoista, joita olen tehnyt skaalaan 1:9 eli traditional. Haluan pitää eri mittakaavojen rytkyesittelyt erillään. En ota tähän artikkeliin mukaan myöskään niitä irrallisia pantoja, joihin kuuluu jokin tietty hihna.

Kasa panskuja.

Tein nämä pannat jo aikoja sitten, vuonna 2015 olettaisin, mutta en ole eestynyt kuvaamaan niitä kunnolla. Nyt kun olen viimein järkännyt oikeasti toimivan ministudion työhuoneeseen, on elämä vähän helpottunut. Ostin kerran ISOJA kankaita väreissä musta, kerma ja tummanruskea, ja näistä musta ja kerma varmaan palvelevat sitten parhaiten. Ruskealla on vähän turhan vahva tekstuuri pikkuasioiden kuvailuun, isompiin se saattaisi olla armollisempi (onneksi nämä tilkut ovat valtavia, niitä voi sitten levitellä niin laajaksi kuin tarvitsee) ja musta taas nielee kaiken valon. Ehkä olen vain liian amatööri.

Pannat on pääsääntöisesti tehty koirille, mutta mukaan mahtuu myös pienemmille otuksille istuvaa mallia. Suurimmassa osassa pannoista on reikäremmit, jotka toimivat kuten oikeissakin pannoissa (noh, oikeitahan nämäkin ovat, pikkuruisia vain). Kaikkiin en ole tajunnut tehdä erikseen remminpidikkeitä ja siihen lisäksi rengasta taluttimelle, mutta tuskin se kovin paha homma on. Ne voi aina lisätä jälkikäteen, eikä kaikissa pannoissa olekaan oikeasti sekä remminpidikettä että rengasta. Leveyttä keskivertopannoilla on noin parista millistä vajaaseen senttiin. Ohuimpiin ei pysty edes tekemään reikiä, joten niissä on oltava liukusoljet.

Valitettavasti teen myös kaikki pannat aina sellaisiksi, että niissä on liikaa säätövaraa, ts. panta on liian pitkä. Sitä pituutta kuitenkin tarvitsee olla ihan mielettömän paljon tekovaiheessa, ettei pannasta tule aivan liian lyhyt. Näen netissä enimmäkseen sellaisia varusteita (pienoismallihevosilla ja -koirilla), missä solkipalat ovat tosi pitkiä ja se soljeton osa remmistä on erittäin lyhyt. Olen aina ollut sitä mieltä, että mieluummin se säädettävä eli soljeton osa on pitkä, ja solkipalan tulee olla yhtä pitkä kuin remmin vähimmäismitta. Meikäläisen suurin pahe on juurikin tehdä liikaa säätövaraa, eli oli solkipala miten pitkä hyvänsä, se soljeton osa on joka tapauksessa aivan liian pitkä.

Sitten kun noissa kuvissa lukee usein "keltaiset metalliosat" eikä "kultaiset", se meinaa vaan sitä koska se käytetty rautalanka on todellakin keltaista eikä kullanväristä. En viitsi valehdella asiasta, jonka näkee jokainen. Sitäpaitsi kaikki vähänkin luonnottoman väriset metallilangat ovat yleensä maalattuja, ja sen näkee joskus siitä ettei se maalipinta kestä langan työstöä, vaan kuoriutuu irti.

Noh, joka tapauksessa, tykkäsin kuvastella noita pantoja, ja se kuluikin yllättävän nopsaan. Hankalaa siitä teki fokusointi, kameralle ei ole koskaan helppoa nähdä noin pikkuruisia yksityiskohtia ja tarkennella niihin oikein. Halusin, että nimenomaan metalliosat ovat tarpeeksi teräviä, eli siis soljet. Käsitarkennukseen saatoin turvautua välillä. Onneksi se on olemassa!

En nyt erityisemmin osaa näitä esitellä, mutta onneksi kuvatekstitoiminto (jota en osannut käyttää joskus jonkun aikaa sitten) pelastaa paljon. Yritän kertoa selkeästi mikä panta on kyseessä kussakin kuvassa. Tämä on hyvä arkisto myös itselleni, joka tekijänä sokeudun äkkiä omille töilleni ja menen sekaisin siitä mitä kaikkea olenkaan saanut aikaiseksi.  

Lyhyt ja leveä "lämmittelynä" tehty panta.

Pitkä, mustanahkainen ja punametallinen.

Leveämpi mustanahkainen, keltaiset metalliosat.

Hitusen kapeampi mustanahkainen, keltaiset metalliosat. Ylemmän "aisapari".

Mustanahkaiset keltametallit.

Pehmeät sinimustanahkaiset, metalliosat keltaiset.

Huom. tässä remminpää kääntyy vasempaan, alemmassa ei!

Muuten samanlainen kuin kaverinsakin, mutta remminpää kääntyy oikealle.

Pehmeä sinimustanahkainen, hopeanväriset metalliosat ja irrallinen nahkainen remminpidike.

Sama kuin yllä, todiste siitä että remminpidike on irrallinen.

Kolme punaista pantaa.

Iso punainen.

Kaksi pientä punaista. Huomaa erilaiset muodot remminpäissä.

Leveäpäinen pieni.

Teräväpäinen pieni. Remminpidikepala on näköjään tehty kirkkaammasta nahasta kuin ylemmällä.

Semipyöreäksi liimattu nahkakuristuspanta.

Tämä on hyvin ohut, ja sopisi peukkureille ja Schleich -kissoille.

Peukkureille tehty kuristuspanta huonolla pehmusteella.

Lopuksi vielä kuvia pannoista käytössä. Laatu ei varmaan hirveästi päätä huippaile... Koirina toimivat Toy Majorin istuva dobberi ja joku kiinadobermanni, kummatkin jääneet käsiin pyörimään lapsuudesta. Kuvien fokus saattaa olla aivan kuusessa, mutta tärkeimpänä asiana pidän sitä että itse asia eli pannat näkyvät oikein.

Mitähän seuraavaksi... No ainakin näitä pienoismallikamoja on tiedossa lisää. Nyt julkaisin pantoja, seuraavaksi voisi olla vuorossa ne panta ja hihna -yhdistelmät ja sen jälkeen yksittäiset hihnat. Ei liikaa kerralla! Ripottelen näitä tänne julki vähän sitä mukaa kun jaksan, en kylläkään tunne että osaisin yhtään kirjoittaa.

Sain myös eilissä uuden (kolmannen) kameran Nikon -laumani jatkoksi, joten siitäkin saatan laittaa vähän juttua joskus. Tuli tänään sitä testailtua.

Poks

Nyt kun olen töissä kaupungissa, pystyn repimään siitä mahdollisuuden hyöriä kaupoilla aina töiden jälkeen kun se loogiselta tuntuu. Ei siitä käveleksimisestä haittaa ole, enkä itse ainakaan keräile rahaa - se on käyttötavaraa. (Erikoiset, ulkomaalaiset, harvinaiset ja vanhat kolikot ovat asia erikseen, niitä omistan purkillisen.)

Tulipi tuossa ostettua pari uutta Schleichiä, tarkemmin sanoen seisova friisiläisori ja tuoreempi clyderuuna. Pamautan heti kritiikkini tähän ja totean, että laatu ei yllä läheskään sinne mihin sen pitäisi, vaikka onhan tuo clyde sentään vähän älykkäämmän oloinen kuin se kaamea muutama vuosi sitten myyntiin tullut. Silti kummallakaan herrasella ei ole mahaa nimeksikään ja varsinkin clyde istuu liian hyvin siihen määritelmään, joka kuuluu että 'jenkkityyppinen showtankkeri', eli amerikkalaisten jalostama näyttelykylmäverinen. Ne eivät ole enää toimivia työhevosia eivätkä edes anatomisesti näytä työhevosilta, eikä niitä käytetä työtehtäviin vaan pelkkinä näyttelyelukoina. Niiden kintut ovat yleensä tarkoituksella pilatut (lattakaviot...). Tuo muistuttaa vähän sellaista.

Tuo clyde on jopa kivan näköinen tuossa riimussa... Päähänpistokuvailuja vanhalla kameralla.

Päätin tuossa jo ostaessani, että jos suinkin kykenen niin ostan myöhemmin pari lisää kummastakin moldista, että saan kustomoida. Clyde varsinkin kaipaa noin kaksinkertaisesti massaa kroppaansa ja pullamahan. Friisille tekisin ylipäänsä vatsan, jota sillä ei silmäni mukaisesti nyt yhtään ole. Että mikä järki tuossa touhussa on? Pitää kaikki mallit muokata itse paremmiksi että niitä sietää katsoa arvostelematta liikoja... No ei sillä, en tule ikinä olemaan tyytyväinen omiinkaan luomuksiini.

Nimiä uutukaisilla ei tietenkään vielä ole, en ole jaksanut päivitellä 'tallejani' piiiitkään aikaan. Ne tiedot kasaantuvat kummiskin aikanaan näiden omaan blogiin, Kuvikkoon (http://hevosmallikuvat.blogspot.fi/) sitten, kun sen aika on.

En tiedä, olenko ihan hullu kun ostelen välillä malleja, jotka ovat rumia? Kustomointiinhan niitä paljon katselen, mutta pidän ehtona, että omistan myös ainakin yhden OF -mallin samasta muotista. Vertailukohtia täytyy olla. Joku merkki ei tee laatutuotteita ikuisesti vain siksi, koska se nyt vaan on kerran ollut laatumerkki. Schleich oli sellainen, eipä ole enää. Ei ole ollut vuosiin.



Niin ja jee, tämä oli nyt viimeinen niitti siihen, että tämän blogin hiljaiselo piättyypi. Keksin tälle ehkä välillä jotain käyttöä. Kuten eläinfiguurien kamojen tekoon liittyviä tutoja ja yleisiä hevosmallilöpinoitä...

Anatomia, bleh, mutta sävytys ihan OK.

Marraskuusta asti pidin tätä tukossa. En vaan jaksanut sitä turhuuden määrää. Blogin epäsuosiolle on varmaan sata ja yks syytä, joille en mahda itse mitään, ja yksi niistä saattaa olla se etten ole neurologisesti ja aivotoiminnallisesti normaali ihminen. Mee ja tiiä. Kirjoitin aiheesta pari artikkeliakin, mutta julkaisua en tee varmaan ihan tosta vaan.

Juttuja saa aina ehdotella. Kommentteja arvostaisin, jospa niitä joskus tulisi.