Riimuja, valjaita, pieniä laukkuja

Nonnii, nyt en jaksa enää odotella näiden varusteiden kanssa. Olen tehnyt siis ainakin yhdet valjaat ja monta riimua. Kaikista olen kuvia ottanut sekä taiteellisista, blogillisista että ihan mukavuudellisista syistä.

- Varmaan paras kumisatulakuvani ikinä... Ei liity mihinkään, halusin jonkun avauskuvan tälle mutta en löytänyt tarpeeksi makromaista.

Pyrin siis siihen, että kaikki kuvat olisivat dokutaidekuvia: taiteellisia dokumenttikuvia. (Keksin termin itse.)

Yritän nyt selkiyttää itselleni, mitä kaikkea olen ehtinyt saada julkaisukuntoon, ja mitä olen ehkä vain aikonut täällä esitellä mutta joka ei välttämättä pääsekään nyt esille. Riimuja on, kaksi laukkua on, valjaita on ainakin kolmenlaisia, hevoset ovat saaneet omia riimujaan. Näinpä!

(Niin ja koska mie, en laita pelkkiä ihan uusia varusteita. Saadaan enemmän materiaalia, joka ei kuitenkaan ole välttämättä ennen blogissa ollut.)

-----

Otettasko ensin riimut. Ja niistä ihan ensiksi personal halterit eli hevosten omat riimut.

- Jungen (friisiläisori) riimu ei ole uusi, vaan joku aika sitten käsitelty. Niskahihna kavennettu ja liimattu solkeen kiinni; olen vata eilen ostanut sellaiset pihdit joilla saa tehtyä superpieniä solkia, joten tuo kuvan solki näyttää varmaan rujolta.

- Teknisesti huono kuva, mutta kertoo silti mielestäni tarpeeksi. Raivari (suomenhevosruuna) omaa myös paremman riimun nykyään. Riimussa ei ole solkia, se on mitoitettu hevosen pään mukaan. Materiaalina nahka ja rautalanka (pyöröpihdit on niin jees!).

- Ruumana (tilastotamma) sai myös rumaan päähänsä riimun. Vetelyydessään kyseinen ikivanha kustomi on miusta tavallaan hauska, ei siksi että tykkäisin surkeasta maalaus- ja massatyöstä vaan siksi, kun koni näyttää niin lihaksettomalta ja karkealta. Miksipä ei siis tekisi karkealle hevoselle karkeaa riimuakin sitten? Ja tuo naru ei ole Ruumanan oma, se on yksi niistä yleisistä naruista mitä olen tehnyt aiemmin.

- Töpön (sh-tinker -risteytys) soljellinen riimu ja naru. Yksi ensimmäisistä riimuista, joita olen tehnyt noin kapeaksi leikatusta nahasta. Lisäksi siinä on vielä turpiksessa vaaleansininen pehmuste (sekin ensimmäinen laatuaan). Kuva voi olla vähän tumma ja epäselkeä. (Ja hevosen nimi pitäisi muuttaa joskus.)

- Emmy (holsteintamma) omaa jo aikaa sitten käpälöidyn mokkanauhariimun. Naru ei ole taaskaan hevosen oma.

- Laitetaan kollaasi Shareerin (arabiori) riimusta...

- Yritinpä ottaa rakennekuvaa Ladystä (knabstup -tamma) ja samalla riimusta. Siis sellaista rakennekuvaa, joka olisi autenttinen eikä samanlainen mitä miljoona muuta keräilijää on jo ottanut. En tiedä onnistuinko...

- Mostarnen (camarquetamma) riimu, sekin kavennettu ja soljeton.

- Pizca (lipizzatamma) omaa myös tuollaisen punaruskeanahkaisen riimun - jonka laatu ei ole kovin kummoinen.

- Steppi (shireori) omaa riimun, joka on ensimmäinen ja viimeinen laatuaan. Tuo valkoinen naru ei sovi liimattaviin juttuihin (josta syystä en enää tee siitä turpiksien alaosia, joita muissa riimuissa näkyy).

- Vice Versan (falabellatamma) riimu on varmaan ainakin yksi pienimmistä riimuista, mitä olen tehnyt. Ponilla (joita falabellat mielestäni ovat) on ehkä parisenttinen pää... Ja riimun osat ovat millinlevyisiä.

- Yskälläkin (lipizzaruuna) on nykyään oma nahkariimu. Kuvasin sen tekoprosessin, jotta saan joskus kasattua tutorialin riimunteosta.

Teen personal haltereista yleensä soljettomia materiaalia säästääkseni, vaikka sellainen perus jenkkiriimu soljilla olisi parhaimman näköinen kyllä. Mutta ei niitä jaksa tehdä kaikille hevosille (tähän skaalaan). Nuo arabiriimut sitäpaitsi toimivat ihan yhtä hyvin.

-

Nyt sitten mennään suoraan asiaan, eli yleisiin riimuihin, joiden tekeminen on hankalampaa ja tulokset nautittavampia. Eli siis näitä perusriimuja, joita talleilla näkee. Olen tehnyt viisi kipaletta tälläisiä toistaiseksi, ja lisää tulee/on jo.

Ihan vanhimmat LB -jenkkiriimuni lahjoitin kaksoselle (tai siis sen Schleicheille), ehkä teen sille joskus tuollaisen kunnollisenkin...

Puhun noista isopäisemmille puoliverisille (lipizza, TWH, hannover, jne) sopivista riimuista yleisriimuina, koska kaikki sen naamaiset hevoset eivät ole puoliverisiä vaan myös suomenhevosia ja pieniä kylmäverisiä, ja koska ne sopivat periaatteessa kaikille.

- Kaikki riimuset kauniisti aseteltuina yhdessä. Vasemmalta alkaen: musta kylmäveristen riimu, musta yleisriimu, oranssinruskea yleisriimu (ja laadukkaampi), musta siropäisen puoliverisen riimu, punaruskea vastaava. Kaikki riimut ovat mukavan löysiä! Ja ketjut ovat mukana vain siksi koska olen ketjufani, hähä. Niiden kanssa narut roikkuvat luonnollisemmin ja riimutkaan eivät näytä liian kevyiltä, koska ketju lisää narun painoa.

Taipumukseni selittää oleelliset asiat kuvateksteissä on mielestäni hitusen ärsyttävä. Mutta joo. Materiaalina kaikissa on nahka, ketju ja metalliosat, joita teen pihtien avulla rautalangasta ja korupiikeistä. Jos tietäisin mistä saa oikeasti tosi pieniä papukaijalukkoja, ostaisin niitä noihin riimuihin - mutta kun en tiedä onko niitä edes tuota paljon pienempinä niin käytetään näitä sitten, kun pelkät koukut voivat olla joskus vähän hankalia. Ketjut olen ostanut korutarvikkeina tai saanut. Nahkaosat olen leikannut saaduista nahkapaloista (jonkun nahkatakin uusi elämä!) saksilla ja skalpellilla. Kasaamisen olen tehnyt liimalla ja pihdeillä. Mitoitukseen käytän omaa tekniikkaa, enkä jaksa kyttäillä remmien mittoja viivaimen kanssa kokoajan. Silmä ja sormet riittää!

Tosin on miula yksi pieni vihkonen minne laitan ylös, miten teen mitäkin varusteita.

Nämä riimut teen melkein pelkästään kuvaamista varten, joten ei ole niin väliä, miten hyvin soljet pysyvät kiinni. Ainahan nekin voi vaihtaa parempiin ja niitä voi väännellä.

Lisäksi, olen miettinyt yhtä asiaa... Miten on mahdollista, että hyvin paljon näkee tehdyn Schleicheille riimuja, jotka ovat todella pitkiä ja ahtaita (ja leveäremmisiä)? Oma logiikkani on, että tuon skaalan poskiremmi on suunnilleen sentin tai maksimissaan pari pitkä. Siinä pitää ottaa huomioon se, miten paljon muut remmit ja metalliosat pidentävät/lyhentävät mittoja. Itse sain parempia tuloksia aikaan siitä lähtien, kun päätin mieluummin tehdä vähän liian lyhyet kuin pitkät remmit - tuloksena nuo kaksi pienintä riimua, jotka sopivat hyvin arabeille ja muille pienen ja siron (ja joskus lyhyen) pään omaaville hevosille sekä poneille. Vähän kun suurensin mittoja, sain kasaan sellaisia riimuja, jotka sopivat käytännössä kaikille, joskin voivat olla aavistuksen isoja - mutta silti kelpoja, eli siis yleisriimuja. Lisäksi tein parrakkaita kylmäverimallejani ajatellen ison kylmäveririimun (draftiriimun), jonka saa säädettyä sopivaksi ilman, että turparemmien mitta loppuu kesken. Lisäksi tein jokaiseen riimuun ilman muuta pienet renkaat, joihin hyvä että edes sai mahdutettua nuo parin millin levyiset remminpäät.

Tuo ahtaus on tosin muissakin skaaloissa usein nähtyä, enkä ymmärrä sitä. Ei sen riimun tarvitse näyttää siltä ettei hevonen saisi suutaan auki, jos olisi elävä.

Mutta nyt lempiasiaani eli kuviin. Nehän kertovat enemmän kuin tuhat sanaa (vaikka pälpättää tykkäänkin, mutta kuka jaksaisi lukea...).

- Kylmäveririimu. (Sry, en löytänyt tästä kuvia tämän ihmeemmin, pitänee ottaa lisää.)

- Musta yleisriimu. (Turparemmin alaosa on aaaaivan liian lyhyt. Remminpäitäkin olen tainnut nyt lyhentää.)

- Oranssinruskea yleisriimu. (Kaikista onnistunein ja sopusuhtaisin, ja sen näkee koska olen kuvannut tätä kaikkein mieluiten!)

- Musta pienempi riimu. (Siinä on kaikki remmit - lukuunottamatta niska- ja turparemmejä - vähän turhan lyhyet, mutta menetelköön silti kun on toinen tuollaiseni...)

- Punaruskea pienempi riimu. (Tämä on näistä riimuista vanhin ja ehkä huonokuntoisimman näköinen, eikä ainakaan parane käytössä. Näin sen kuuluu ollakin.)

Pistin sinne todisteita siitä että riimujen soljet toimivat, wohaa...

-

Joo ja niin, julkaisen tänne nyt kuvan riimusta, jonka tein kaverille joululahjaksi viime jouluna, muistaakseni. Haha. Silloin se oli pienin tekemäni, ja tarkoitettu avaimenperäksi tai jotain.

-----

Nyt sitten valjaat. En ole mikään valjasasiantuntija, teen näitä sen mukaan miten itse haluan ja joskus yritän tuoda jotain realismia mukaan. Pääasia, että ne toimivat.
Olen puhunut joistain valjaista jo siinä pienoishevospostauksessa, jossa selitin, mistä siinä harrastuksessa on kyse.

Kaikkien valjaiden materiaalina on ollut pääsääntöisesti nahka, tekonahkanauha ja metalliosat. Tykkään siitä, jos valjaissa on paljon yksityiskohtia, remmejä ja vaihtelevuutta. Nykyään kun olen tehnyt useammat valjaat, voin yrittää pehmustaa niitä alapuolelta ja kokeilla eri ratkaisuja, joita en ole ennen tehnyt. Kokemus sitten paljastaa, onko idea toimiva vai tuhoontuomittu...

ja kaikkiin valjaisiin liittyy omat päävehkeet, nykyään yleensä suitset koska saan tehtyä kuolaimia kera ei-niin-hienon sinitarrakiinnityksen (koskahan saan hankittua Tacky Waxia tai jotain?).

-

Ensiksi näistä kolmesta vanhimmat ja tylsimmät eli juhtavaljaat, tarkoitettu roinan kantamiseen. Olen kavennellut joitain remmejä ja lisännyt nahkapaloja leventääkseni mm. rintaremmiä. Ja alkaa tuntua siltä, että voisin nuo sivuohjat ottaa pois lopullisesti, kun ovat liian pitkät ja vaan tiellä. Näkeehän sen, mihin kaikkialle nekin saa kiinnitettyä mitan vuoksi - luonnotonta. (Tosin en itse oikein tykkää sivuohjista yleisesti, oikeilla hevosilla käytettynä. Kyllä se hevonen itse tietää missä kohtaa turpaansa pitää liikkuessaan...)

- Been oma riimu on tuo punainen. Ruskea, niskaremmistään kavennettu on valjassettiin kuuluva kylmäveririimu.

- Ihan hiton pitkä ketju. Muistan, että (kai) juuri tuon tehtyäni olin tehnyt myös sellaisen riimun missä oli pään mittainen ketju, ja tajunnut sen loogisemmaksi kuin kaksi kertaa pään mittaisen ketjun. Järki? Ja siis, tuo riimusta lähtevä ketju johon papukaijalukko kiinnittyy, on se riimun ketju - toinen on "naru".

- Hahaa, nuo muovirasiassa olevat Hevoshullu -systeemit ovat joskus aikoinaan julistelehden takakannesta leikkelemiäni "minijulisteita". Julistelehdissä ja kalentereissahan on onneksi pikkuruiset kuvat sisältämistään kuvista, ja ne ovat käteviä leikata irti (nykyään veitsellä) ja laittaa talteen. Niitä voi myöhemmin sitten käyttää vaikka nukkekodin tai pienoistallin sisustukseen. (Pöllikää idea jos sitä ei ole jo tehty, suosittelen!) Olen leikellyt tuosta alkaen kaikkien kalenterieni pikkukuvat talteen.

-Tuo on se nahkalevennys. Ja kaularemmikin on kavennettu. Tällaisena nuo valjaat ovat edes hitusen helpommat pukea ja säilyttää.

-

Sitten vuorossa ovat rollkürvaljaat, joista ei ole paljoa selitettävää. Niissä keskeisessä asemassa ovat sivuohjat. Suitset saisi joskus uusia eri värisiksi, ja laittaa nämä sitten vaikka ratsastus- tai showsuitsiksi... Showsuitsiksi siksi, että saan kuvattua rakennekuvia, joissa hevonen on esitetty suitsittuna.

- Sitten pari kuvaa suitsista.

-

Näin lopuksi nakkaan tähän kuvia uusimmista ja ehkä parhaimmista valjaista mitä olen tehnyt. Näissä on reikäremmitkin - reiät tein vanhoilla teräväkärkisillä saksilla, jotka eivät ole paras mahdollinen laite rei'itykseen. Mutta parempaakaan ei ole - ei ole (olemassa) mitään pieniä reikäpihtejä. Lisäksi kasasin niihin mäkivyöt, ja saatan hienosäätää niitä vielä kunhan jaksan tämän helteen takia...

Valjassettiin kuuluvat suitset (plus naru) ovat tavallaan ainoat laatuaan miun tekeminä, koska niissä on leukaremmi ja poskiremmit samaa nahkapalaa. Kuvittelin sen olevan käytännöllistä ihmiselle, joka ei osaa tehdä otsaremmejä kunnolla. Arvatkaa tuliko siitä mitään helppoa, kun poskiremmit luistavat soljistaan ja kuolaimet pitää liimata sinitarralla konin naamaan kiinni - eivätkä pysy silti paikallaan?

Näistä valjaista olen kaavaillut jotain vetovaljaita kärrikäyttöön, ja samaten niissä on nykyään jo koukut kantojuhtahommia varten.

- Sivuohjia en ole tehnyt, koska en vaan osaa.

- Suitsissa tosiaan niskaremmistä jakautuu poski- ja leukaremmit.

- Kuvia tekovaiheista.

- Tuossa ne hirviösakset, jotka palvelevat erinomaisesti tätä harrastusta.

-

Sen enempää en jaksane LB -tackista kertoilla. Siirrytään traditional -skaalaan.

-----

Tästä ei ole paljoa kerrottavaa, mutta olen tehnyt repun ja olkalaukun.

Reppu on vaaleaa nahkaa ja sinne mahtuu tunkemaan korkeintaan sormen (ja meikä on pienikätinen ihminen). Materiaalin huono puoli on, että liika viruttaminen saa liimat pettämään. Olisi kai sitten kannattanut tehdä pitemmät olkahihnat siihen, muttah.
Kyllä sen sai Omarille puettua (sille sen ajattelin tehdäkin kun sopii värien puolesta tyypille), mutta sen takiahan meinasivat olkahihnojen remelit irrota. Yritin tuossa yks ilta sitten ommella niitä, ei onnistunut kun olen ihan osaamaton ompelija - eikä neulakaan mennyt läpi. Piru vieköön, ei se nyt niin paksua nahkaa ole! Samaisella neulalla kokeilin rei'itellä nahkaa ja se toimi aika hyvin, mutta jostain syystä ompelu ei toimi. Tai sitten en vaan oikeasti osaa. Joka tapauksessa päädyin sitten vaan liimaamaan remmit mahdollisimman tiukkaan ja päätin olla pukematta reppua Omarille. Kantakoot sitä käsin sitten.

- Koska repusta ei ole uusia kuvia (siinä ei ole hirveästi mitään kuvattavaa), laitan nämä ensimmäiset ottamani. Omarin kanssa ja ilman.

Seuraavana Asko ja hänen musta olkalaukkunsa, joka sai vaikutteita omasta olkalaukustani. Tämä on paljon kivempi kuin Omarin reppu. Tavaraa mahtuu enemmän ja taitaisi olla vähän kestävämpikin.

(Tästäkin pitäisi ottaa enemmän ja parempia kuvia.)

- Tuo vyö, joka on tehty samasta materiaalista kuin vaalea reppu, on vähän random. Pitäisi ilmeisesti välillä katsoa miten noiden muut kamppeet on sillä hetkellä kun alan kuvaamaan jotain laukkua.

- Miula on TODELLA epävakaat kädet.

- Kamala käteni on havainnollistamassa kokoa. Vissiin.

Reppujen lisäksi on tullut yritettyä tehdä vähän muutakin, kuten yksittäisiä remmejä harjoitellakseni ohuempien reikäremmien tekoa neulan avulla, ja saadakseni aikaan remminpidikkeitä jotka eivät olisi liian ahtaita tai väljiä.

-----

Lopuksi kaikkea muuta.

Olen joskus ensimmäisena amisvuotenani tehnyt koulutyönä huopahiiren skaalaan 1:1 (ja en siis ole tekstiilialaa opiskellut, se oli joku kurssi varsinaisen alan ohessa muistaakseni). En ole tätä koskaan julkaissut, mutta se on tummanruskea rokkitukkainen herrashiirulainen, joka omaa helmisilmät. Tyyppiä on yhtä vaikea kuvata kuin oikeita jyrsijöitä (näyttää joka kuvassa pelkältä villamytyltä vaikka pysyykin aloillaan, siksi).

-

Seuraavaksi rottakoni. Naaras on kesken edelleen, joten julkaisen vain uroksen. Black hooded mm on sen väri ja se on kai joku ison koiran kokoinen välimuotoörvelö hevosesta ja rotasta. En tiedä. Kunhan tein kun epäonnistuin hevosen muovaamisessa.

-

Ja nyt vielä pieni savirotta. Se on mm black/berkshire naaras. Häntää en ole maalannut koska se on murtunut, enkä halua irrottaa sitä (pysyy jostain syystä hyvin kiinni ja on silti liikkuvainen). Liimaamisesta ei muistaakseni tullut mitään.

- Tämän ilmettä on ihan hirveän hankala kuvata, koska silmät kiiltävät ja kamera ei osaa nähdä tummaa kohdetta.

-----

Siinä se, en jaksa kirjoittaa ja ladata kuvia helteellä tämän enempää. Ens kerrasta en tiedä taaskaan mitä kirjoittaisin. Ehkä jotain uusia vireityksiä mitä olen hevosmalleille tehnyt? Kaksi kustomia on kanssa valmistumassa, kunahn helle häviää sen verran ettei näpit hikoa ja häiritse maalausta.





- Mutta mainostan vielä vähän, tämä allaoleva kuva on yksi niistä pienistä akryylimaalauksista joita haluan myydä 10-20 euron hintaan. En siis tee tilaustöitä, vaan maalaan kuvia ja laitan myyntiin.

Piti niitä uusia juttuja selitellä, ja asiaa copyrighteistä

Tuossahan yhessä vaiheessa papatin kaikkea pienoismallirepuista ja ties mistä. Hommaa on jarruttanut yksi ongelma...

No, kuvia on jo dA:n puolella julkaistuna, mutta lisää on koneella - signeeraamatta. Ja minä EN julkaise enää kuvia joissa ei ole signeeraustani.

(Hei, tässä tulee nyt varoituksena, että papatan tavoistani ilmaista kuvissani omistajuutta, viimeistelyä ja siis tapojani ja suhtautumistani copyright -merkintöihin ja signeerauksiin. Sanon tämän ihan vaan ettei kukaan eksy vahingossa lukemaan mitään mielestään maailman tylsintä. Kyse on siis tekijänoikeuksista, joita jotkut ihmiset rikkovat, ja siksi minullakin on hinku pelata varman päälle. Niin ja saatte kuulla ylipäätään kuvaushistoriastani, anteeks.)

Ongelma on siinä, että tuo Trustin minipiirtikseni laatu on niin huono, etten edes itse uskalla käyttää sitä sanaa joka sitä ensimmäisenä ja selvimmin kuvaisi. Eli aika äärimmäisen surkea se on. Paineentunnistin ei ennen toiminu aina, nyt se ei toimi ollenkaan. Tämän vielä kestäisi, mutta kun se ei lähde suoraan piirtämään kun kosken kynällä normaalisti siihen piirtikseen. Se tekee semmosen luonnottoman, typerän viivan, joka on tikkusuora ja tasapaksu. Paineentunnistimen kans oon jo luovuttanu, ja koska oon siihen tottunu ja se on paras asia kirjottaessa tolla, en jaksa enää ees yrittää tulla toimeen ton vempeleen kanssa.

Yllättävän suuri onglema, joo, en mielelläni kipeytä rannettani, silmiäni ja tapa hermojani klikkailemalla niitä "oikeita" teksticopyrightejä kuviini. Niiden säätely vie liikaa resursseja, hidastaa parhaillaan noin 300 kuvan käsittelyä lyhyessä ajassa (olen kärsimätön). Kaiken huipuksi, tappelen muutenkin jatkuvasti sen asian kanssa, häiritseekö se copyrightmerkintä kuvan katselua ja tunnelmaa jne; sen kuuluu näkyä muttei paistaa kuvasta, ja tungen sen usein johonkin alareunaan.

Piirtiksellä "piirretty" signeeraus on oma nimmarini kera vuosiluku, ja paljon kivempi tehdä, koska siitä tulee joka kuvaan uniikki, se on tavallaan helpompi hallittava ja ei tarvitse layereitä - ja sen voi sijoittaa vaikka keskelle kuvaa ilman että se näyttää irralliselta kuvansuojausjutulta, joka pilaa kaiken tunnelman kuvasta. Eli, miusta signeeraus on osa kuvaa, ei mikään pakollinen asia ettei kukaan varastaisi kenenkään kuvia.

Miehän en tee erikseen mitään käsiteltyjä versioita, vaan käsittelen kaikki kuvat olemaan alkuperäisinä noita käsiteltyjä, koska koneella tuskin on tilaa rajattomasti (vaikka hyvä kone onkin). Lisäksi mie en muokkaa kuvia niin rajusti ja estottomasti ku oon nähny ihmisten muokkaavan. Valokuva on teos siinä missä piirroskin, ja siihen kuuluu samalla tavalla pistää omat signeeraukset. Tärkeintä on, että itse kuvasta selviää heti kenen ottama se on. Sitä ei pidä joutua erikseen sanomaan, että älkää tyypit pöllikö miu kuvia. (Kuviani ei ole koskaan kai varasteltu, mutta mieluummin signeeraan ja säästyn siltä heti alkuun, kuin huomaisin, että kuvia on pöllitty ja vasta sitten signeeraisin.)

-

Sepostan tähän pikaisesti valokuvaus- ja signeeraushistoriaani. Tai pikaisesti ja pikaisesti... Nähään taas lähteekö teksti lapasesta.

(Esimerkkikuvat ovat aiheesta pienoismallihevoset, niitä olen paljon kuvannut ja niiden kanssa olen käynyt läpi koko kuvaushistoriani.)

Ihan ensiksi en laittanut signeerauksia eli copyrightejä (sama asia minulle, molemmilla yritetään kertoa että kuvalla on omistaja ja ettei siihen saa luvatta koskea) mihinkään kuviini, enkä muokannutkaan niitä yhtään. Syynä varmaan oli se, etten osannut; ei ollut piirtistäkään, joka olisi hommaa helpottanut. Lisänä se tosiasia, etten kiinnittäny kuvien laatuun tarpeeksi huomiota, se oli aidosti pelkkää hupia.

- Järkyttykää; en osannut edes pienentää ja rajata kuvia, vaikka se olisi pelastanut paljon...

Ensimmäiset valokuvani otin jollain äiskän vanhalla Canon PoweShotilla, ja seuraavat ensimmäisellä omalla kamerallani mallia Nikon COOLPIX S570 (nimeltään Pikkutyyppi) - ja aloin ehkä vaatia kameralta enemmän.

Myöhemmin sitten, kun tässä olisko viime vuonna, hankin digijärkkärin (Nikon D3100, annoin sille nimeksi Nuija), jolla otetut kuvat ovat mielestäni luksuskamaa verrattuna jotenkin sairaalloisen räikeisiin ja kaikin puolin tehottomiin vanhoihin kuviini. Nykyään mietin paljon sitä, millaisia kuvani ovat teknisesti, ja osaan käyttää kuvankäsittelyohjelmaani välttävästi. Näin myös copyjen osalta. Ihan alunperin huomasin, että miule sopi parhaiten valkonen teksti, jossa mustat reunat, koska se näkyy kaikilla taustoilla eikä tekstin väriä tarvitse muokata liikaa sen mukaan, minne sen sijoittaa. (En muuten ikinä ole pääasiallisesti käyttänyt mitään muuta kuin kivikautista MS Painttia ja Paint Shop Pro 7 -kuvankäsittelyohjelmaa! Voi olla yksi syy sille, etten saa apua mihinkään, koska kellään ei ole noin ikivanhoja systeemejä...) Yksi muu syy digijärkkärille oli, että kaikki valokuvauskirjat tuppaavat puhumaan nimenomaan niistä, eikä silloiselle pikkupokkaristille ollut mitään herkkua etsiä tietoa sellaisen kanssa pelmuamisesta pitemmän päälle. Sitäpaitsi tällä Nuijalla saa ehkä aikaan ammattitasoisia kuvia, jos osaa ja on varaa hankkia lisälaitteita (minulla ei ole varaa...).

- Joitain vanhoja copyrightauksiani...

- Nämä alemmat ovat digijärkkärikuvia... Jollain automaattiasetuksella kai räpsitty, ylemmässä andaluusikuvassa vaan pehmennelty salamavaloa papereilla. Copyjen osalta epätoivoista kokeilua. Ja kyllä, miusta tollanen räikee copyright turmelee kuvat!

Sitten totesin että inhoan fonttia, Arialia. Mauttomampaa kuvantunnelmanpilaajaa ei olekaan, sen voin sanoa. Valkkasin erilaisen. Kuviin tuli heti jotain tiettyä ammattimaisuutta (omaan silmääni - oikeat ammattikuvaajat naurakoot fonttilöydöilleni; tämä oli se, jota käytin pitkään WordPadissani kirjoittamiseen, ja jonka onneksi löysin myös PSP 7:stä). Myöhemmin huomasin kuitenkin, ettei tuokaan näy mihinkään jos sen laittaa tosi pieneksi, ja mustareunaisena noin ohut valkoinen fontti hukkuu mustaan kohtaan kuvassa, jos sen sinne laittaa.

Nuijan oltua minulla jonkun aikaa, keksin tuon tekstityökalun opacitynsäätelyhomman, koska sehän on oma layerinsä. Tällä tavalla copyistä sai näkymättömämpiä ja "oikean" copyrightin näköisiä. Huippua. Nyt härkki vielä vähemmän se, miten pieleen olin osannut värimaailman laittaa ja miten räikeät värit olivat.

Siitä eteenpäin on tullut kokeiltua muutamaa muuta teksticopyä; joskus kävi niin tyhmästi, ettei muutoin kivassa fontissa ollut omaa © -merkkiä, joten piti etsiä jokin muu.

- Haahuilutaipivainen ihminen joka ei osaa keskittyä aina olennaiseen, ei jaksa ruveta metsästämään hevosmallikuvaa tälle fontille (niitäkin varmana on, mutta ei paljon, siksi), joten kansa saa nähdä size comparizon -kuvan yhden rottatahmoni vanhasta OSCista, joka on maalattu 2014. Ihan vaan sillä kun tuo fontti on kuvan pienuuden takia selkeä.

Sitten keksin, että hei, vois kokeilla tehdä sen kynällä - nimmarina. En taatusti aikonut kirjata jokaiseen kuvaani mitään © Afuze - 2014 -rimpsua, joten ängin sen muotoon EE 2014. (Okei joo, nuo ovat nimikirjaimeni nimmarissani, enkä aio sanoa mistä ne ovat lyhenne. Toivottavasti kukaan ei ainakaan keksi kokonimeäni. Siis jos en tunne tätä keksijätyyppiä, raah.) Itseasiassa tuo nimikirjainnimmarilyhennecopyright (ihana sana, eikö?) on aika vanha keksintö miultakin, muistan naputelleeni sen aikoinaan vanhoihin Paintilla piherreltyihin pikselipiirustuksiini... Heh. Jaa. No, nyt sekin on taas käytössä ja vielä paremmalla tavalla. Nimmari kävi läpi jonkin verran tuotekehittelyä, ja muuttunee edelleen välillä, mutta tuntuu vähitellen siltä, että olen keksinyt sen parhaan tavan signeerata kuvani. Tulppaanikin on kerennyt muuttua kirjaksi, vai miten sen sanoisi... Ja pari kertaa kokeilin suhertaa oman etunimenikin joihinkin kuviin, mutta koska en osaa kirjoittaa sitä nopsaan niin en sitten! Meikää se muuten naurattaa. Liian vaikea nimi edes itselle kirjoitettavaksi, johan nyt. Mutta totta se on.

- Yksi ensimmäisistä kuvista, jotka signeerasin piirtiksellä.

- Viimeisimmänsorttinen tulppaani. (Ja tuo tinkeroriille tekemäni riimu on fiasko, tiedän.)

- Ja lopuksi kädelle helpompi, kirja. Oikeassa alakulmassa siis. Pitää muuten sanoa että tämä riimu taitaisi olla yksi niistä asioista mitä ajattelin papattaa tehneeni, joten tässä se on. Clavan oma riimu; laatu on vähän niin ja näin, mutta saankin yleensä aikaan enemmänkin liian lyhyitä kuin pitkiä niskaremmejä. Ja pääasia on ettei turpahihna valu sierainten päälle, se on hyvä kriteeri pienoisvarusteissakin.

-----

Siinä sitä taas.

Voin sanoa, että en olisi uskonut varusteentekoa aloittaessani tekeväni missään vaiheessa little bit -kokoisia jenkkiriimuja. Puhun jenkkiriimuna niistä normaaleista riimuista, mitä hevosilla näkee. Näistä on kyllä kuvia, mutta juuri piirtiksen takia en saa niitä julkaistua. Koska copyrightitön kuva on kesken, sitä ei ole signeerattu.

Ja on muuten näin jälkeenpäin ajatellen hyvä, ettei meikäläisellekään kouraan isketty heti ekana mitään hienoa digijärkkäriä. Kameroita alkaa arvostaa vasta, kun ymmärtää kuvaamisesta muutakin kuin että mitä tapahtuu laukaisinta painaessa.

Tekisi välistä mieli nimittäin kuvata tuolla vanhalla rupelokamerallani sitä sun tätä - juuri siksi koska se on niin huono, ettei ole edes toivoa paremmasta laadusta, jota sillä joskus jopa sai tallennetuksi. Mutta ihan tunnelmallista kuvaa silläkin saa tehtyä, jos ei toivo liikoja. Valitettavasti Pikkutyyppi on kummiskin varhaiseläkkeellä, ja sen akkulaturi seikkailee monesti läppärilaukussa ja läppärilaukku on usein ihan toisessa osoitteessa kameran ja sen akun kanssa - ja Nuijahan on pääasiallinen kamerani. Pitkään akutta ollut Pikkutyyppi on sitäpaitsi aina päivitettävä (aika, päivämäärä, kuvakoko ettei tule suunnilleen hehtaarin kokoisia tiedostoja).

Joka tappauksessa, siinä vähän miu kuvauksesta. Ei ehkä jännin, mut miusta aika tärkee aihe.






- Tämä on otettu jossain ihan muualla kuin Savon suunnalla. Oliskohan Päijänne?

Aargh

Mitä himpuraa mie ees pidän jotain blogeja ku niitä ei kukaan lue. Enkä jaksa ihekkää mitään.

Motivaatiot nollassa, jee kivaa mahtavaa ohoo. JOO EI. Ja en ees yritä tän kans mittää ihmeitä mut olis kiva tietää muutaki ku mistä kahtelut ylleensä tullee, sillä ei ole mitään väliä minulle. Kommentit ois kivoja, mut eihä täälä oo mittää kommentoitavaa eikä luettavvaa... Kuka pittää blogia vaan ihelleen? Joo on seki vaihtoehto mut ylleesä nettiin laitetaan tekstiä myös muiden luettavaksi. Jos ei halua et muut näkee ni sit ei kirjota nettiin, mutta mie kirjotan nettiin.

Mielipiteitä. Keskustelua. Mielenkiintoa. Mitä tahansa mikä on ihan järkevää tai MITÄ LIENEEKÄÄN. Saa sanoa vaikka sen mikä on mennyt pieleen kun blogi on tylsä. Muutenkin jo keittää.

Miule tulee aina vaa ihan hölmö olo jos hehkutan jotain ittekseni täällä, ihanku se olis joku jakamisen arvonen juttu. Olis oikeesti kiva tietää lukeeko tai tietääkö kukaan tälläsen roskablogin elukka- ja käsityöideoidenjakelublogin olemassaoloa? Vai mikä tää tän sisältö on? Mitään?

Joka tapauksessahan tää päivittys korkeintaan sadan vuoden välein ku ei oo mitää itua koskee tähän useemmin. Ja mitäpä sitä päivittämään ku ei oo inspistä eikä lukijoita ja muutenki tää koko hemmetin blogi tuntuu olevan ylleesä ihellekki ilmaa.

Ei vaan oo motivaatioo. Tosi ärsyttävää kahtoo et toisten blogit on jättimäisiä ja niissä on satamiljoonaa kommenttii melkein joka tekstiin, ihelläki vois vähän motivaatio nousta jos ees joku sanois jotain tännekin. Mut ku ei ni ei sitte. Kärjistän ehkä mut se on se pääpointti kai joka muka tuli ilmi? Ei kukaan pidä blogia tai nettisivua kovin kauaa jos sitä ei kukaan lue eikä näe. En siis yritä mitään tällä hankkia mut oikeesti, noi se mennee. Kyl mie tiiän et tää löytyy Googlestaki jos vaikka hakkee jotain tyyliin "pienoismallihevonen" mut sitten tuntuu ettei kukaa ees halua tietää miu jutuista, vaikka oon niitä täälä just tarkotuksella esitelly, oottasin et ihmisiä kiinnostaa enemmänki ku vaa asenteella "ompas kivoja!" tai jottai. Mistä ihmine tietää sanoa asioita jos niitä ei kysytä eikä kiinnostuta, ihe oon sitä mieltä välillä et haluan jakaa noita mallailuvinkkejä siks et muitte ei tarviis ehkä oppii kantapään kautta kaikkee ja senki et Schleicheillekki voi tehä ikan OK varusteita. Tai naksutinkoulutuksesta ja ratsastuksestaki voi puhua, niistä miula ei vaa oo olemassakaa kuvia ku oon oppinu ettei ratsastettaessa saa mitään kameraa käyttää ku se voi olla hengenvarallista tai jotain (vaikkei ookkaa). Ja oon ollu enemmä tekemisissä noitte muovikonien ku oikeitte hevosten kaa. Naksutinkoulutus sitte on vähä välimaastoo. Meilä ei oo elukoihen kaa mitää uutta oikeesti oleellista koulutettavaa ni miks kirjottasin siitä ku ei siinä oo mittää sanottavaa, ja oon ihe naksutinkouluttajana kauheen kökkö ja ossaamaton ku kaikjki otuksen on enne sitä opetettu suunnillee samalla tavalla mut ilman naksuu ja ihe oon todennu tän naksuttelun nykysi vaa kivemmaks, tossa pittää keskittyy nii monnee asiaa kerrala ja piiä se elukanki mielenkiinto yllä. Mut jos tätä ei kerta kukkaa koskaa nää ei kä lue ni se ja sama mitä tälle blogile käyp.

Valitettava (tai sitten ei?) tosiasia. Tai sit mien vaa ossaa kirjottaa.

Oman murteen viäntämine blogissa ei oo mikkää tapa ylleesä, kuha halluun ny kirjottaa näi ku kirjakiel on aina ollu iha hyvi hanskassa. Ei pitäs olla siis oikeinkirjotuksesta ja tekstie luettavuuesta kyse.

Ihe siis ainaki mieluummi kommentoin sellasta blogia jossa on jo ennestää suht tuoreita kommentteja ja tekstejä, jos ei oo ni se saattaa olla kuollu blogi jonne kommentointi ois ihan turhuutta ku ei sitä enää kukaa näkis. Ihele toiseen blogiin tuli kommenttia sillo ku oli kauan miu blogit ollu jäissä just tän takia ku ei oo mitää eloa.





Ihan sama.

Pikaselostusta tulevasta

Olen saanut taas tehtyä pikkukrääsää.

Halusin kokeilla, osaanko keksiä jonkun simppelin tavan tehdä pieniä laukkuja pienoismallitarkoituksiin, ja se oli yllättävän helppoa! Tosin materiaalista riippuu... Ja lähinä koristeitahan nuo olevinaan on, pitäisi kai opetella ompelemaan edes hiukan kun ei meinaa liimaukset kestää välillä (joustavaa nahkaa). Jos materiaalit riittää niin olisi kiva kuvata yksi projekti tutorialiksi.

Vastaavasti Schleichit saivat taas yhdet valjaat (tähänastisista parhaat) ja kerkesin kyhätä uuden dioraaman hyllylleni. Kamera on kihissyt myös ja uusia kuvia olisi tiedossa joku päivä.

Myös Dremel tuli taloon. Pitää käydä roinaostoksilla ennen kuin voin käyttää sitä. Lopultakin oma laite joka edes vähän on sukua mikromoottorille.

...ja piirtis (Trust) joutaa kuuseen, ei toimi kuin tuurilla enää. Täytyy ostaa joku kunnollinen ja tarpeeksi iso.

Ja kissoja pitäisi taas yrittää naksutintemputtaa jossain välissä, jos jaksetaan. Edelleenkin uhraan vain sormiani tuossa, ahneiden kissojen kanssa. Millä ne saa opetettua puremisesta ja kynsimisestä pois, niin että oikein annettu tassu on pehmeä?

Taidepläjäys

Olen nyt saanut skannattua tekeleitä, eli siis piirustuksia. Tuntuu pikkuhiljaa siltä, että skannauksien määrä vain vähenee ajan kanssa, ja en yhtään ihmettele miksi. Kansoita on ainakin 15 kipaletta, roina pitää arkistoida tarkkaan oikeisiin kansioihin ja sitten vielä pitäisi etsiä ne skannattavat. Ei ihme, kun taas skannattuani muistin, etten olekaan skannannut kaikkea mitä aioin...

No joka tapauksessa, tässä krääsää. Kuvatekstihomman päivitin edellisessä pienoishevosteemaisessa blogitekstissä, ja jatkan sitä tästä eteenpäin aina, koska se toimii (ja olen kuvatekstihullu, hehe). Eli siis kuvateksti on ensin, sitten se kuva johon se liittyy. Teknisesti helpompaa järjestellä.

Lisäilen tähän muutakin kuin ihan uusia kuvia, koska minulla ei vain ole tarpeeksi materiaalia muuten (olen nirso ja itsekriittinen).

-----

Hevosia näin ensiksi.


- Varjostukset ovat tärkeitä, ja silmänhuijaustemput hauskoja ja mielenkiintoisia. Tässä mustekynillä töherretyssä konissa mättää pahiten sen koko etuosa, anatomisesti, mutta takaosa ja häntä ovat ihan OK... Kai.

- Käsien eroa: vasemmalla vasen ja oikealla oikea. Näkeehän sen. Ja kaakeissa pieniä anatomisia fiaskoja.

- Demonikaakki, joka ei näytä olevan ihan täysin demoni. Tykkään tuhertaa verta, joten anteeksi verikammoiset. Tekniikkana vesiväri ja muste vesiväripaperille.

- Mustekynillä tehty koninnaama, ihan vain ajankuluksi ja siksi ettei jaksanut keksiä seuraavaa juttua. (Idea yhden piirroksen loputtomaan hinkuttamiseen tuli ystävältäni, ja toimii.) Niin ja tuo musta juttu takana, se ei ole harja!

- Tussitestejä.

- Musteella piherrettyjä jalostuskukkasia (ja yksi virhe jonka huomasin vasta kun olin ladannut tämän DeviantARTiin).

- Random walkereita, joita on liikaa jottako saisi sanotuksi niistä mitään erikoisempaa. Ameriikasta löytyy valitettavasti eläviä esikuvia teemalle.

-

Seuraavaksi kissoja.


- Tullut tehtyä kuvaa Figarosta, sormia nuolevasta kissastani.

- Vanhanpuoleinen vesivärikissa.

- Näin Figaro nukkuu - uskoisin aika monen muunkin kissan nukkuvan samoissa asennoissa.

- Jotain... Sekavaa. Nämä silmä ja naamaluonnos ovat yhdistelmää lyijytäytekynistä (liikaa paksuuksia ja kovuuksia mainittavaksi) ja akvarelligrafiittikynästä.

-

Lopuksi muuta.


- Hiiri, lyijytäytekynä (0,9 HB) luonnoskirjaan. Paperilaatu teki selväksi että tuollaista pehmeää jälkeä voi tehdä; liian terävä kynä repii paperin. Yritin saada hiiren mittasuhteet oikein, mutta rottapiirtäjänä en osaa tehdä korvista aina tarpeeksi isoja...

- Kolme luonnossuttua ilman logiikkaa. Amigo, Figaro, kallokaakki, koiran anatomian käsittämisen yrittämistä (piirteitä Muscasta), kuusi -otuksen suunnittelua ja rääkkivarustetta hevosella... (Kallokaakin ja kuusen paperilla on näköjään myös yksi vasurihevonen.) Tuo kuva, missä Amigolla on viltti selässä, perustuu tositapahtumaan - hännän asennon takia viltti ei valu pois heti vaikka kissa liikkuisi sen kanssa.

- Yritin piirtää urbaania löytöretkeilyä, sitten Figaro paperilaatikossani ja hevonsilmä.

- Ystäväihmisen aloittama (teki luonnokset) ja meikäläisen loppuunsotkema tiikeri kera siivet, taustalla armeijallinen auringonkukkia.

-----

Eiköhän se ollut sitten siinä. Viakeen liittyvät kuvamateriaalit änkeäisin sille varattuun blogiin, en tänne, vaikka niissä ehkä mieluummin julkaistavaa olisikin. Mutta joka tapauksessa, yritän jossain välissä laajentaa mukavuusaluettani piirtämisen suhteen, koska nytkään en ole varmaan kuukauteen (loman vuoksi) piirtänyt kunnolla mitään. Toisaaalta se on hyvä, teen kaikkea muuta (ja kunhan saan vastatilatun dremelin käsiini, alan postaamaan enemmän hevosmallijuttuja!) mikä ruokkii tuota elämäntapaa (ei, se ei ole harrastus) myös.

Jeps, siinä sitä. Pääasiallinen galleriani on deviantARTissa, mutten linkkaa mitään koska en tajua miten bloggerissa linkataan...





- Meidän Musca -koira.